Tietoarkkitehtuurin kehittaminen 2011_11_21-22 Tietoarkkitehtuurin tyopaja


13. - 14.9.2011 Työpaja


Tehtävänanto


Tietovarannot-ryhmän tehtävänä on tarkentaa tietojoukkojen yhteyteen laadittuja kuvauksia. Tavoitteena on päästä "tietojoukkojen" tasolta "tietojen" tasolle, so. työskentelyn tuloksena syntyy nykyistä jäsentyneempi kuva siitä, mistä tiedoista Tietojoukot koostuvat. 


  • Työryhmä: Totti Tuhkanen (pj.), Hely Lahtinen, Tero Hakkarainen, Sari Zitting, Jukka Kohtanen, Lauri Stigell (siht.)
  • Työskentelyn tavoitetaso, priorisoinnit** todettiin, että kokonaisuus on tavattoman laaja** ehdotettiin, että valitaan käynnissä olevien tai käynnistyvien projektien mukaisesti tärkeimmät tietojoukot, jonka pohjalta lähdetään liikenteeseen** päädyttiin tietyllä tarkkuustasolla käymään tietovarannot läpi; ei päästä tarkalle tieto-tasolle
  • Jokaisessa tietovarannossa tulisi olla selkokielinen kuvaus, mitä sillä tarkoitetaan; myös tietovarantojen nimet on hyvä käydä läpi, jotta mahdollisimman hyvä kuvailevuus saavutetaan
    • niin ikään tausta-ajattelu tietovarannon takana olisi hyvä olla tässä yhteydessä
  • Tietovarannot-kuvauksissa nyt:
    • Lyhyt kuvaus 
    • tiedon polku
      • syntylähde
      • muutospaikat
      • tiedon päättyminen (poistuminen, arkistoituminen)
      • tiedon kompleksisuus
      • tiedon kypsyysaste


  • Sanasto-näkökulmasta on haasteena hierarkkinen legitimaatioprosessi; julkishallinto - opetustoimi - korkeakoulut
  • Tietovarantojen väliset sidokset: kuva tuottaa haasteita - ovatko viivat kohdillaan tietovarantojen yhteyksien osalta? Tulisi kuvata vain tärkeimmät sidokset, ei kaikkia  mahdollisuuksia
  • Arkki-työn tausta-ajatteluun perehtyminen olisi pitänyt työryhmän näkökulmasta ehtiä tehdä ennen kokousta paremmin niin ikään tulisi pystyä jäljittämään wiki-ympäristöstä mahdollisimman kattavasti jäljet tausta-ajatteluun, so. google docsissa olevaan materiaaliin; muutoin esimerkiksi tietovarantojen jaottelun takana olevat ajatuskulut eivät selviä; sama koskee esim. yleisimmän tason palveluja tai prosesseja
    • siis: lukuohje
  • Muotoilujen suomen kielen hiomisella parempaan ymmärrettävyyteen
  • Mikä on se menettelytapa, jolla käynnistyvissä projekteissa tehtävä työ suhteutuu näihin tietovarantoihin
  • prosessit-tietojoukot -ristiintaulukoinnin hyödyntäminen sanastotyössä
  • jatkokäsittelyssä työn tausta-aineistot tulee olla tiedossa hyvissä ajoin; tällä varmistetaan tehokas työskentely


Koulutustarjonnassa oleva koulutus


  • Pikemminkin kyse on vastaavuudesta kuin synonyymista: hakukohde, valintaperusteet
  • "julkisuusaika" edeltää esim. hops-työtä
  • XDW ja tämä määritelmä "yksi yhteen"
  • ristiinviittaukset kuntoon; esim koulutustarjonnan ja valintaperusteiden suunnittelu -prosessia ei ole olemassa
  • Roolikohtainen toiminta, vuosikello jne. tulisi olla tässä
  • tulisiko lisätä tarkistusaspekti; vuosikello
  • milloin tulee muutoksia: politiikka-ohjaus (ei hakijoita, ei työelämärelevanssia); omistajaohjauksessa toimijoina okm, rehtoreiden neuvostot, alueellinen yhteistyö; tilastollinen hakija-ohjaus
  • opintopolkuihin liittyvät tieto, tutkinnon lävistävyys; valmistumismäärät suhteessa hakijamääriin, opintopistekertymät
  • tiedon muodolla on liian monta omistajaa :)


Koulutuksen sisältö


  • kirjaustavasta näkyy ehkä tutkintotavoitteinen koulutus; tulee huomioida tutkinnon osat
  • tuodaan täydennyskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen erityisnäkökulma
  • kirjaustapa on selkeämpi kuin xdw:ssä
  • onko opetussuunnitelma tässä yksikäsitteisesti määritelty? Mitä tällä haetaan=?
  • hyvin moninaiset tiedot taustalla, 
  • koulutuksen sisällöstä muodostuvat tutkintovaatimukset pitkälti
  • tiedot arkistoitava lakisääteisesti, tulee määrittää arkistointipiste määrittää
  • lukuvuosiseuranta voi olla, tuskin lukukausi
  • koulutussuunnittelu-prosessissa tapahtuu
  • ei ole olemassa tiedosta yhteistä käsitystä, ei referenssikohdetta


Opetustarjonta


  • ei löydy "opetuksen suunnittelu" -prosessia, johon viitataan (löytyy opetussuunnitelman laatiminen ja opetusohjelman laatiminen / vuosisuunnitteluprosessi)
  • nämä tuntuisivat olevan koulutuksen suunnittelun aliprosesseja; ei ehkä tarvitakaan opetuksen suunnittelu -prosessia
  • muutospaikat: myös esim. henkilöstömuutokset voivat johtaa peruutuksiin
  • tarkastuspisteet vuosikellon mukaisesti
  • arkistointipiste määriteltävä
  • Joopaksessa M-määritysten mukainen käytössä


Opintosuunnitelma


  • kokonaisuudessaan määritelminä ehkä kypsin tietovarantojen määrittelyistä
  • mahdollinen synonyymi: valmistumissuunnitelma (opintojen loppuvaiheessa, kun esim. opintoajat alkavat tulla vastaan)
  • tulisiko nostaa oppimisnäkökulma etenemisnäkökulman lisäksi esille?
  • yhteneväinen käsitys puuttuu, kirjataan 'yhteinen'-ilmaisun taaksi


Ilmoittautumistiedot


  • muutetaan logiikkaa ilmoittautumiskohteista esim. isoimmasta pienimpään
  • onko tällainen geneerinen tietovaranto mahdollinen? esim. läsnäolo / poissaolo tai kurssi-ilmoittautuminen
  • kielenhuollon tarve


Oppijan tulokset


  • Portfolio-termi on vakiintunut tiettyyn käyttötarkoitukseen; nyt sekoittaa ajatuksia
  • portfolio-termin käyttö tuntuu kovin vieraalta; suoritusten jäsentäminen voisi olla järkevää tehdä M2-tyyppisesti, jolloin portfolio on yksi suoritustapa muiden (12 kpl) joukossa
  • Opintosuunnitelma ja Oppijan tulokset -tietovarantojen "vastinparisuus" ei näytä sisällöllisesti selkeältä
  • tiedon polku: syntylähde -osiossa vaikeuksia hahmottaa seuraavien tiedon lähteiden muotoilua: Opetuksen välineet ja opetuksen aikana tuotettu materiaali; Suoritukseen liittyvä materiaali
  •  


Ryhmä


  •  mitä tarkoittaa, että voi liittyä ryhmään "suoraan"; eikö aina ole joku rooli taustalla? Jos voi liittyä suoraan, tulisi olla tässä esimerkki esitettynä
  • voisiko ajatella, että Ryhmä on Roolin "attribuutti"?
  • referenssikohteisiin IAM


Roolit


  • XDW antaa UML-kuvauksen ja sanastokuvauksen, mutta ei ota kantaa tietotyyppiin oikeastaan lainkaan; IAM:ssä tämä hieman paremmin; seuraavassa vaiheessa tulisi käydä läpi yhtenäistäminen; Iikka Kupari (LaY) vetää IAM-työtä, Tero Hakkaraisen kautta
  • tunnistettiin Roolit-tietovarannon näkökulmasta IAM-ryhmässä tehty työ


 Vertailu XDW ja IAM-tukiryhmässä tehdyn välillä henkilö-roolin osalta, huomioita:


  • Kutsumanimi? Selvitä XDW:n käyttöyhteys
  • Henkilö päivämäärä / opinto-oikeus päivämäärää ei erikseen IAM:ssä (tarkista)
  • IAM:ssä ei "kuollut" -vaihtoehtoa
  • OhaTV Oodi-lähtöinen vahvasti, näyttäisi seuranneen IAM:ään
  • IAM:ssä ei alku- ja päättymispäivää 'henkilö kustannuspaikassa' osalta
  • 'Henkilö ulkoisen organisaation yksikössä' (esim. harjoituskoulu), puuttuu IAM:stä
  • IAM:ssä ei osoitteelle / puhelimelle alkamis-/päättymispäivää
  • tarvitaan ulkkareille 'hätätilaosoite' kotimaassaan, esim. tilanne jossa vaihto-opiskelijan kotimaahan pakko saada jollakin tavalla yhteys; xdw:stä löytyy kyllä osoite ulkomailla, hätäosoite voi olla vielä eri
  • 'henkilön rooli'
  • henkilön tietojen luovutusehto; täytyy pystyä olemaan selektiivinen
  • sukupuolen osalta IAM:ssä vain mies-nainen, puuttuu määrittelemätön / tuntematon
  • IAM:n ja XDW:n peitto tällä alueella lähes "yksi yhteen"
  • VRK-osoite hyödyntäminen
  • oleellinen on kysymys, miten tiedon ryhmittely saadaan kulkemaan ehjänä eri tietojärjestelmien läpi
  • tulee käydä jatkossa läpi tiiviissä yhteistyössä IAM:n kanssa; ei voida tehdä erikseen


Henkilö


  • tulee tutkia JHS-yhteys tarkkaan
  • xdw-kehyksessä tehdyt määritelmät voi toimittaa jhs-prosessiin (Manne vastaa)


Aineistot


  • tulisiko esim. opinnäytetyöt olla tämän ulkopuolella ja olla Oppijan tulokset -varannossa?
  • osiossa ei kuvattu samalle tarkkuustasolle kuin muissa tietovarannoissa (esim. tiedon polku puuttuu)
  • No labels