Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyöryhmän (KOOTuki) kokous

Muistio

Opetushallituksen virallinen edustaja vielä vahvistamatta henkilöstömuutoksista johtuen. Kootuki toivottanut Merja Väistön Opetushallituksen epäviralliseksi edustajaksi siihen saakka.

Ulla Sarajärvi (opiskelijavalinnat), Marko Bodavkin (opiskelijavalinnat) ja Mikko Markkola (ristiinopiskelu) esittelivät edustamiensa korkeakoulutuksen kehittämishankkeiden tilannekatsauksen ja ajankohtaiset kuulumiset.  Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintahankkeilla todettiin olevan paljon yhtymäkohtia ja sellaisia alueita, joissa olisi ensisijaisen tärkeää tehdä yhteistyötä yhtenäisten valtakunnallisten ratkaisujen löytämiseksi.

Yhteneväisyyksistä huolimatta hankkeet etenevät hyvin  eritahtisesti ammattikorkeakoulusektorin edetessä yliopistojen edellä opiskelijavalintoja koskevissa suunnitelmissaan jo prosessi- ja kehitystoteutukseen.  Myös opetusyhteistyötä kehitetään monessa eri hankkeessa samanaikaisesti omien aikataulujen mukaisesti.  Ilman selvää tilannekuvaa tunnistettu kehityssuunta saattaisi pahimmillaan johtaa paikallisten, rinnakkaisten, keskenään yhteensopimattomien ratkaisujen ja järjestelmien syntymiseen. 

Tehokas tiedonvaihto, kattava tilannekuvan muodostaminen sekä erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen koettiinkin ensisijaisen tärkeänä kestävien ratkaisujen saavuttamiseksi. Sovittiin, että kehittämishankkeita kutsutaan KOOTuki-ryhmän kokouksiin avaamaan keskustelua ja välittämään tietoa hankkeiden etenemisestä. Todettiin, että KOOTuki verkostona pystyy piirtämään yhdessä karttan olemassaolevista toimijoista,  järjestelmistä, arkkitehtuurikokonaisuuksista ja meneillään olevista kehityskuluista edistäen yhdessä valtakunnallista kokonaisratkaisua oppimisen ja opetuksen digitalisaation tueksi.  Tiedonjakamisen tukemiseksi hankkeista tehdään selkeä yhteenveto ominen sivuineen KOOTuki-sivuston alle seurantaa varten. CSC on tämän työn jo aloittanut.

Tasala esitteli hahmotelman viitearkkitehtuurin laajentamisesta opiskelijarekrytoinnin suuntaan.  Opetushallitus kertoi kirkastavansa osaltaan jatkossa tarjoamansa palvelukokonaisuuden, jotta korkeakoulutkin tietävät miten rakentaa puuttuvat osat. Selkeämpi vastuiden ja tehtävien jako eri osapuolten välillä opiskelijavalintojen kohdalla toivotettiin tervetulleeksi.

Korhonen esitteli Erasmus+ -rahoitteisen Emrex-sähköinen opintosiirtotyökalun tilannekatsauksen. Kolmevuotinen projekti päättyy vuoden 2017 lopussa, mutta uusi jatkohanke on parhaillaan arvioitavana. Myös suomalaiset korkeakoulut ovat olleet mukana testauksessa, joskin osallistuminen voisi olla aktiivisempaakin.  Työkalun nähtiin soveltuvan kansainvälisen vaihdon lisäksi myös sekä maan sisäisen liikkuvuuden tukemiseen että laajemmin tutkintoliitteiden siirtämiseen.  Työkalun tulisi olla kuitenkin yhteentoimiva vaihtoon liityvien muiden prosessien ja työkalujen kanssa sekä tehdä aktiivisesti yhteistyötä muiden EU-projektien kanssa. Myös ylläpito askarrutti. Päätettiin, että Kootuki käynnistää olemassaolevien verkostojen kautta alatyöpajan, jossa keskeiset asiantuntijat työstävät työkalun kansallista haltuunottoa ja implementointia yhdessä. Työpajan esitys käsitellään sen jälkeen KOOTuessa jatkotoimenpiteitä varten.

Tietosuoja-asetukseen liittyen markkinaoikeuteen joutuminen on muuttanut tilannetta niin, että legacy-järjestelmiä pitänee paikata kun siirtyminen uuteen järjestelmään siiirtyy pidemmälle. AAPA ja FUCIO osallistuvat ja seuraavat tilannetta osaltaan aktiivisesti. Aiemmasta tiedosta poiketen AAPALLA ja FUCIOlla ei ole seminaaria 19.5.

Liitteet

  File Modified
PDF File 2017-04-12_Opiskelijoiden_hankkimiseen_liittyvia_kysymyksia_asioita.pdf Apr 21, 2017 by Antti Mäki
PDF File Invitation_NordForum_seminar_2017_Helsinki.pdf Apr 21, 2017 by Antti Mäki
PDF File Kutsu oppimisanalytiikka -foorumiin 2017-05-16- ohjelma.pdf Apr 21, 2017 by Antti Mäki
Microsoft Powerpoint Presentation 2017-04-21_KOOTuki_ja_kehittamishankkeet.pptx Apr 21, 2017 by Antti Mäki
Microsoft Powerpoint Presentation amk_opiskelijavalintahanke_KOOTuki_210417.pptx Apr 21, 2017 by Outi Tasala
Microsoft Powerpoint Presentation Opiskelijavalintojen uudistaminen KooTuki 170421.pptx Apr 21, 2017 by Jonna Korhonen
Microsoft Powerpoint Presentation 2017_03_20_EMREX ja EMREX +.pptx Apr 21, 2017 by Outi Tasala
Microsoft Powerpoint Presentation Ristiinopiskelun kehittäminen -hanke18042017.pptx Apr 21, 2017 by Outi Tasala
Microsoft Powerpoint Presentation 2017-04-21 KOOTuki_EUn tietosuoja-asetus.pptx Apr 21, 2017 by Outi Tasala

Osallistujat

Ryhmän jäsenet

  • Kati Kettunen, OHA-forum, Helsingin yliopisto, puheenjohtaja
  • Tuomas Orama, AAPA, Metropolia Ammattikorkeakoulu, varapuheenjohtaja (etänä)
  • Erja Nokkanen, Opetushallitus 
  • Markku Närhi, FUCIO, Jyväskylän yliopisto (etänä)
  • Tapio Rimpioja AMK-OHA, Metropolia Ammattikorkeakoulu
  • Merja Väistö, Opetushallitus
  • Janne Santala, Synergiaryhmä, Satakunnan ammattikorkeakoulu (etänä)
  • Teemu Seesto, FUCIO
  • Tore Ståhl, AAPA, Yrkehögskolan Arcada
  • Erja Widgrén-Sallinen, OHA-forum, Itä-Suomen yliopisto
  • Marko Wilen, AMK-OHA, Laurea-ammattikorkeakoulu
  • Antti Mäki, CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy, sihteeri (este)

Asiantuntijat

  • Marko Borodavkin, Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019, ammattikorkeakoulujen opintoasianpäälliköiden verkosto
  • Ilmari Hyvönen, opetus- ja kulttuuriministeriö (este)
  • Jonna Korhonen, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy, kokouksen sihteeri
  • Mikko Markkola, Ristiinopiskelun kehittäminen -hanke, Tampereen yliopisto
  • Eva Raudasoja, Korkeakoulujen yhteishaun toteuttamisen ja Opintopolku.fi-palvelun kehittämisen ohjausryhmä, Oulun yliopisto 
  • Jaakko Riihimaa, AAPA
  • Ulla Sarajärvi, Opiskelijavalintojen uudistaminen -hanke, Helsingin yliopisto 
  • Outi Tasala, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy


Asialista

1 Kokouksen avaus ja työjärjestyksestä päättäminen

2 Edellisten kokousten muistiot

3 Koulutus- ja opetusyhteistyö, OKM:n erityisavustukset

Keskustellaan opiskelijavalintojen kehittämiseen kohdistuvien hankkeiden (HY ja Metropolia) sekä Ristiinopiskeluhankkeen kanssa (TaY), yhdessä Korkeakoulujen yhteishaun toteuttamisen ja Opintopolku.fi-palvelun kehittämisen ohjausryhmän edustajien kanssa. Alustukset:

  • Opiskelijavalintojen uudistaminen -hanke, Sarajärvi (esitys)
  • Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019, Borodavkin ja Rimpioja (esitys)
  • Ristiinopiskelun kehittäminen -hanke, Markkola, Närhi ja Orama (esitys)
  • Korkeakoulujen yhteishaun toteuttamisen ja Opintopolku.fi-palvelun kehittämisen ohjausryhmä, Raudasoja, Rimpioja ja Väistö
  • Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyöryhmän (KOOTuki), Kettunen
  • Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuurin yleiskuvan laajennus opiskelijarekrytoinnin suuntaan (luonnos), Tasala

Kehittämishankkeista virtaa ja synergiaa -kevätseminaari 3-4.5.2017

4 Yhteistyöryhmän seuraamat projektit, hankkeet ja toimijat

4.1 EMREX+ ja sen kansallisen ohjauksen käsittely, Korhonen (esitys)

4.2 NordForumin seminaari "Free flow of information in Education" 20-21.9.2017 Hankenilla: siirtynyt aiemmin ilmoitetusta 9-10.5., jolloin on NordForumin normaalikokous, Tasala

  • 9-10.5. ei ole seminaari (warning) vaan NordForumin normaalikokous: 
    • Planning for the “Free flow of information in Education” -seminar in Septemper 

    • Putting together background information Baggage about the current affairs in participating countries: NordForums Ten years anniversary glance on nordic student information systems

    • The Next Ten Years - vision of NordForum

  • 20-21.9. Nodforumin seminaari: "Free flow of information in Education"

5 Tietosuoja-asetuksen vaatimuksien hallitseminen opintohallinnon tietojärjestelmissä

  • Tilannekatsaus, Tasala (esitys)
  • Korkeakoulukentän kokonaistilanteen osalta, Riihimaa ja Seesto

6 Yhteistyöryhmän toimintasuunnitelma

  • Syksyn kokoukset, Mäki
  • Yhteinen kokous Oppijan tietovirtojen ja VIRTA-opintotietopalvelun ohjausryhmän kanssa: aiheena esimerkiksi VIRTA, KOSKI, toiminnan ja tietovirtojen kehittäminen, kuten esimerkiksi TE-hallinnon tietovirrat

7 Tiedoksi (ei käsitellä kokouksessa)

8 Muut esille tulevat asiat

9 Kokouksen päättäminen

  • No labels