versio 1.0 (hyväksytty YTF:n kokouksessa 7.2.2023)

1 Missio

Viitearkkitehtuuri (VA) ohjaa kansallista tutkimuksen datan koko elinkaaren aikaista hallintaa.

2 Tavoite

Arkkitehtuurityö on käynnistetty toimeksiannosta, jonka mukaan Tieteellisen laskennan ja datanhallinnan yhteistyöfoorumi toimikaudella 2022-2024 "kartoittaa, identifioi ja ohjaa tieteellisen datan koko elinkaaren aikaisen hallinnan viitearkkitehtuurin laatimista".  Viitearkkitehtuuri tulee sisältämään myös suurten datamassojen pitkäaikaistallennuksen infrastruktuurin. Lisäksi huomiota kiinnitetään sensitiiviseen dataan ja datan hallinnoinnin prosesseihin mukaan lukien datan hyödyntämisen tutkimuseettiset kysymykset.

Arkkitehtuurin tavoitteena on tukea toiminnan kehittämistä: edistää palvelujen kehitystä ja laatua sekä ehdottaa linjauksia ja toimenpiteitä, jotka parantavat yhteentoimivuutta. Arkkitehtuurityön laajempi tavoite on tutkimuksen digitaalisen transformaation tukeminen.  Tutkimuksen datan hallinnan kuvaaminen edistää tutkimusinfrastruktuuri-investointien vaikuttavuutta, tutkimuksen palveluiden käyttäjälähtöisyyttä että yhteistyötä tutkimusdatan hyödyntämisessä sekä kansallisella että europpalaisella tasolla.

Kansallinen tutkimuksen datan hallinnan viitearkkitehtuuri (DAHA) tulee muodostamaan Tieteellisen laskennan viiterkkitehtuurin (TiLa) kanssa eheän kokonaisuuden ohjaamaan  kansallista tutkimuksen digitaalista transformaatiota. Kokonaisuus ohjaa CSC:n investointien suunnittelua sekä varmistaa yhteentoimivuuden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten arkkitehtuurien ja kansainvälisten keskeisten strategioiden kanssa. Arkkitehtuurikokonaisuutta täydentää myös 2024 valmistuva Avoimen tieteen ja tutkimuksen viitearkkitehtuuri (AVOTT).

Hissipuhe: "Muodostetaan kuvaus tutkimuksen datan hallinnan tavoitetilasta ja ohjauksen työkalu sen saavuttamiseksi." 

3 Projektin kuvaus

Tieteellisen laskennan viitearkkitehtuurityössä tunnistettiin tarve datan hallinnan arkkitehtuuriin tarkempaan kuvaamiseen. Se tehdään tässä projektissa, joka sisältää myös suurten datamassojen pitkäaikaistallennuksen infrastruktuurin ja sille vaadittavan pitkän aikavälin rahoituksen suunnitelman. Lisäksi kiinnitetään huomiota sensitiiviseen dataan ja datan hallinnoinnin prosesseihin mukaan lukien datan hyödyntämisen tutkimuseettiset kysymykset. Arkkitehtuurityö sisältää suhteet muihin keskeisiin viitearkkitehtuureihin kuten Avoimen tieteen ja tutkimuksen (AVOTT), Tieteellisen laskennan (TiLa) ja Digime -arkkitehtuureihin. Projekti kestää 24 kuukautta, eli vuodet 2023 ja 2024.

Kokonaisarkkitehtuurityö ja sen tuotokset mahdollistavat seuraavia asioita:

  • Loppukäyttäjien palvelukokemus paranee tietellisten datapalveluiden osalta.
  • Yhteentoimivien ja FAIR-periaatteita tukevien palveluketjujen toteuttaminen helpottuu.
  • Palveluiden yhteistuottaminen yli hallinto- ja organisaatiorajojen helpottuu.
  • Datanhallinnan kansallinen kokonaiskuva mahdollistaa tehokkaan tietojohtamisen.
  • Tekninen ja semanttinen yhteentoimimvuus parantuu selvästi.

Seuraavassa taulukossa on keskeiset läpimenevät näkökulmat, joiden kautta arkkitehtuurityö tehdään. Näkökulmissa esiintyvät teemat läpäisevät kaikki arkkitehtuurin osa-alueet.

NäkökulmaKuvausEsimerkkejä tunnistetuista sidosryhmistä
Data elinkaaren hallinta (aikaperspektiivi)Datan elinkaaren vaiheiden mukaiset hallinnan kokonaisuudet. Datan elinkaarta katsotaan erityisesti tutkijan ja tutkimusprosessin kautta. Tutkijan näkökulma.

AVOTT, Datatukiverkosto, Fairdataverkosto
FIRIt, DMP-konsortio, Tulanet, Unifi, Arene, tutkimusinfrastruktuurit,


Tutkimus-PAS (pitkäaikaissäilytys)Tutkimusdatan pitkäaikaissäilytykseen tutkijan ja tutkimusprosessin kautta
Datan julkaisututkijan ja tutkimusprosessin kautta

Datan jakaminen

tutkijan ja tutkimusprosessin kautta, oikeuksienhallinta

Datanhallinnan suunnittelu

DMP-tyyppinen. Oman organisaation ja rahoittajien vaatimukset.

Tallennus (aktiivinen)

Tutkimusdatan tallentamien tutkijan ja tutkimusprosessin kautta huomioiden mahdollisen pitkäaikaissäilytyksen vaatimukset

Datan siirto

Datan siirto palveluiden välillä esim. esim säilytyksestä käsittelyyn tai käyttöön; säilyksestä toisen tyyppiseen säilytykseen

Datan organisointi ja metadata

Kuvailu ja metatiedon automaattinen kerryttäminen. Tutkijan tiedostojen hallinta sekä FAIR-periaatteiden totetuttamisen mahdollistavien metatietojen ja tunnisteiden käyttö

Tunnisteet ja dataan viittaaminen

Tutkimusdataan viittaaminen ja linkitetyn datan hallinta, tunnisteet

Datan poistaminen

Säilytyspolitiikan toteutus

 

Datan löydettävyys

Datan saatavuus, haku ja löydettävyys (discovery)

 

Datan käyttö ja uudelleenkäyttö

Data laskentaan ensikäytössä. Datan muut käyttökerrat.

 

 

 

 

Datan ominaisuudet ja erityisvaatimukset (tietosisältönäkökulma)Datan ominaisuuksista johtuvat erityisvaatimukset sen hallinnalle, erityisesti sensitiivinen data ja big data.  Tutkijan näkökulma.TSV, MyData.org, Findata, Tietosuojavastaavien verkosto,
Luvitus/pääsyLuvitusprosessi, oikeuksienhallinta
OmaData ja tutkijaprofiiliTutkijan henkilödataa ja  tutkijaan liittyvä data, tutkijaprofiili. Data ja datanhallinta osana tutkijaprofiilia.
Datan omistajuusTukija omistaa, organisaatio omistaa, rekisterinpitäjyys
Regulaatio ja tutkimusetiikkaToisiokäyttö, tutkimusluvat
Erilaiset datat Sensitiivinen data kuten henkilötiedot, käyttörajoitettu data. Big data-massat. Muuttuva, dynaaminen data. Eri rakenteet kuten strukturoimaton data, raakadata, tietokannat.
 
   
Tutkimusprosessi (liiketoimintanäkökulma)Tutkimusprosessiin liittyvä datan käsittely, myös muiden kuin dataan liittyvien kokonaisuuksien hallinta. Näkökulmassa mukana tutkimuksen toistettavuus ja data lineage. Tutkijan näkökulma.Tieteellinen asiakaspaneeli, tieteelliset seurat, Rajapinta ry, Open Knowledge Finland
Tutkimuksen tekeminenTutkimusasetelma ja tutkimus/TKI-prosessi. "Researchers do data". 
Työvuot Tarkka kuvaus toistettavuuden varmistamiseksi. 
Menetelmät, koodit, algoritmitMenetelmien ja ohjelmistokoodien kuvaaminen, säilyttäminen ja jakaminen 

Tekoälymallit

Tekoälymallien kuvaaminen, säilyttäminen ja jakaminen 


  
Infrastruktuurit/palvelut (tukinäkökulma)
Datan hallinnan palveluiden tuottaminen, palvelutarpeiden tunnistaminen. Datan hallintaan liittyvien strategioiden implementointi. Organisaation ja palveluiden tuottajan näkökulma.FUCIO ja AAPA, FUN, AMKIT, Tulanet, STKS, DVV
Organisointi palveluiden tuottamiseksiEsim. konsortiot 
YhteentoimivuusFAIR-periaatteet, omadatan yhteentoimivuus, myös palvelun käyttöön liittyvät tiedot,  dataportability (datan semanttinen ja tekninen yhteentoimivuus)
Arvon määritysEsim. mikä tutkimusdata pitkäaikaissäilytetään
Osaamiset
  
   
Ohjaus, hallinta, rahoitus (johtamisen näkökulma)Datan hallintaan liittyvä johtaminen ja työnjako eri tasoilla paikallisesta kansalliseen ja kansainväliseen. OKM, VM, Arene, Unifi, Tulanet, Suomen akatemia, muut ministeriöt
Strateginen ohjausOhjauksen (steering) ja rahoituksen näkökulma. Ml. tietojohtaminen, normi-, rahoitus- ja informaatio-ohjaus
Vastuunjako Toimijoiden mm. tutkimusorganisaation ja tutkijan vastuut tässä kokonaisuudessa. Esim. datapolitiikan tyyppiset.
Yhteistyö 
SeurantaEsim. rahoituksen ja ohjauksen vaikuttavuuden seuranta, laadunhallinta
   


4 Alustava laajuus

Arkkitehtuurissa kuvataan ainakin periaatteellinen taso (ohjaavat strategiat, lait, kyvykkyydet ja sidosarkkitehtuurit), liiketoiminta-arkkitehtuurissa toimijat, roolit ja niiden vuorovaikutussuhteet sekä liiketoimintapalvelut ja -prosessit. Arkkitehtuurityön painopiste on tavoitetilan kuvauksessa, mutta aluksi tehdään kevyesti nykytilan analyysi. Tietoarkkitehtuurissa kuvataan ainakin käytettävät käsitteet, käsitteiden väliset suhteet. Sensitiiviset aineistot huomioidaan.

Arkkitehtuuri sisältää myös suurten datamassojen pitkäaikaistallennuksen infrastruktuurin ja sille vaadittavan pitkän aikavälin rahoituksen suunnitelman. Lisäksi kiinnitetään huomiota sensitiiviseen dataan ja datan hallinnoinnin prosesseihin mukaan lukien datan hyödyntämisen tutkimuseettiset kysymykset. Arkkitehtuurityö sisältää suhteet muihin keskeisiin viitearkkitehtuureihin kuten Avoimen tieteen ja tutkimuksen (AVOTT), Tieteellisen laskennan (TiLa) ja Digime -arkkitehtuureihin.

5 Tuotokset

Tuotokset

Alustava laajuus


Kuvataan tavoitetila 2030

  1. tuotos

Nykytilan analyysi (kevyt)

2. tuotos

Tehdään arkkitehtuurille hallintamalli

3. tuotos

Kuvataan periaatteellinen taso eli ohjaavat dokumentit kuten strategiat, lait ja asetukset, sidosarkkitehtuurit, tarvittavat kyvykkyydet ja resurssit

4. tuotos

Kuvataan liiketoiminta-arkkitehtuuri: sidosryhmät, palvelut ja prosessit

5. tuotos

Kuvataan tietoarkkitehtuuri: käytettävät sanastot, käsitteet , käsitemallit, tietovarannot  ja mahdollisesti keskeisimmät tietomallit

6. tuotos

Kuvataan tarvittavilta osin sovellusarkkitehtuuria, kuten rajapinnat ja keskeiset kansalliset sovellukset

7. tuotos

Kuvataan toimeenpano: tehdään esimerkiksi käyttöohje

Rajataan pois

Teknologia-arkkitehtuuria ei kuvata

Rajataan pois

 Ei kuvata tieteellisten artikkeleiden tai monografioden julkaisua yleensä eikä oppimateriaaleja (vrt. AVOTT) 

Rajataan pois

Ei kuvata ei-digitaalisia tutkimusaineistoja.

6 Hyödyt

Tavoiteltava hyöty

Hyödyn lähde

Mittari

Tutkimuksen ja sen datan hallinnan vaikuttavuus kasvaa

Viitearkkitehtuurin tavoitetila on kehittämisen ohjeena

TKI-ekosysteemin ja palveluekosysteemin kehitys, palaute ja mittarit vaikutuksista

Loppukäyttäjän palvelukokemus paranee 

Viitearkkitehtuuri on käytössä

Ihmiskeskeiset palvelut sekä tunnistetut arvo- ja palveluketjut. Dataportability (datan ja metadatan siirtäminen)

Palveluiden tuottajien työn tukeminen

Viiterkkitehtuuri on käyttökelpoinen

Yhteentoimivien palveluiden tuottaminen helpottuu

Hallinnonalojen välinen yhteistyö helpottuu

Viitearkkitehtuuri on yhteentoimiva ja hyödynnettävissä

Palveluiden yhteistuottaminen yli hallinnon- ja organisaatiorajojen

Ohjauksen tehostuminen

Viitearkkitehtuuri on käyttökelpoinen

Strategisten tavoitteiden toteutuminen, informaatio-ohjauksen kehittyminen 

Tutkimuksen datan hallinnan kansallinen kokonaiskuva

Viitearkkitehtuurin hallintamalli

Arkkitehtuuri on ajantasainen ja päivittyvä

Parempi tiedon semanttinen yhteensopivuus 

Tietoarkkitehtuurituotos

FAIR-periatteet toteutuvat

Parempi tiedon tekninen yhteensopivuus

Sovellusarkkitehtuurituotos

Palveluketjuen onnistuminen ja toimiminen

7 Resurssit

Projektille varattavat aika- ja työresurssit :

Ohjausryhmällä arviolta 8 kokousta 2023-2024 (neljä kertaa vuodessa, YTF:n kokousrytmin mukaan)

Arkkitehtuuriryhmällä arviolta 20 kokousta 2023-2024 (kuukausittain, sovitaan arkkitehtuuriryhmässä)

Arkkitehtuuriryhmään toivotaan seuraavanlaista osaamista:

  • Tutkimuksen datanhallinnan palvelut ja palvelutuotannon prosessit
  • Tutkimusdatan hallintaan liittyvät vaatimukset ja niiden implementointi, kuten FAIR-periaatteet, tutkimuseettiset teemat
  • Kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien tuntemus
  • Erityyppisen datan vaatimukset, erityisesti arkaluonteisten tietojen hallinta 
  • Tutkimusdatan pitkäaikaissaatavuuden kysymykset
  • Suomalaisen tutkimusjärjestelmän sekä ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimustoiminnan tuntemus

Työryhmän asiantuntijatyö, fasilitointi.

CSC:lle myönnetty erityisrahaa kokonaisarkkitehtuuri- ja fasilitointitukea datanhallinnan viitearkkitehtuurityöhön seuraavasti:

Vuodelle 2023 5,75 henkilötyökuukautta 72 993 € (sis. ALV 24% )
Vuodelle 2024 5,75 henkilötyökuukautta 73 929 € (sis. ALV 24%)
Muut kulut 3 038  € (sis. ALV 24%)
Yhteensä 149 960 € (sis. ALV 24%)

8 Osaaminen

Hanketoimija

Rooli

Tehtävät

OKM

Omistaja

Strateginen ohjaus ja rahoitus

YTF

Ohjaaja


Ohjausryhmä: ohjaa, linjaa ja päättää arkkitehtuurista arkkitehtuuriryhmän esitysten pohjalta. Hyväksyy projektisuunnitelman ja seuraa sen toteutumista.  Päättää arkkitehtuurin julkaisusta.

Kokous neljä kertaa vuodessa

Arkkitehtuuriryhmä (korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja sidosryhmien edustus)

Operatiivinen ohjaaja

Arkkitehtuurimenetelmän hallinta (CSC)

1) Vie ohjausryhmän linjaukset arkkitehtuurityöhön,  2) tunnistaa keskeisiä kehittämiskohteita osana arkkitehtuuria, 3) katselmoi tavoitetilan arkkitehtuurikuvaukset ja niiden muutosehdotukset, sekä 4) hyväksyy nämä ohjausryhmälle esitettäväksi.

Kokous noin kerran kuussa

Työryhmä 

Asiantuntijat

Arkkitehtuurimenetelmän hallinta (CSC)

Artefaktien tuottaminen ja valmistelu ja niiden esittely

Viikottaiset kokoukset

Projektituki

Fasilitoija (CSC)

Viestintä ja viestintämateriaalit, sidosryhmäyhteistyön koordinointi, osallistaminen (esim kokousten ja työpajojen järjestäminen)

Sidosryhmäfoorumi

Validoija, evaluoija

Tuo kentän näkemyksen, varmistaa työn käyttökelpoisuuden ja hyödynnettävyyden.

(1-2  seminaaria hankkeen aikana, kommentointi)

9 Sidosryhmät

KohderyhmäJohto ja rahoitusPalveluiden tuottajatKäyttäjät
Keskeiset sidosryhmät

10 Riippuvuudet

Riippuvuudet

1

Tieteellisen laskennan viitearkkitehtuuri: muodostavat kokonaisuuden

2

Avoimen tieteen Arkkitehtuurityö: laajempi mutta käsittelee samoja asioita, joten pyritään välttämään päällekäisyydet ja ristiriitaisuudet. Vanhempi Avoimen tieteeen ja tutkimuksen viitearkkitehtuuri https://avointiede.fi/fi/linjaukset-ja-aineistot/kotimaiset-linjaukset/att-hankkeen-keskeiset-linjaukset-ja-julkaisut

3

Tutkimuksen tuen ja hallinnon viitearkkitehtuuri. Hyödynnetään ainakin Tiedonhallinta ja tutkimusaineistot -osuus

4

Digime-kokonaisarkkitehtuuri, jossa on on kuvattu pitkäikaissäilytys. Hyödynnetään samoja kuvauksia ja rakenteita

5

OKM: koulutuksen, kasvatuksen ja opetuksen viitearkkitehtuuri.  Määritellään arkkitehtuurien rajapinnat.Voisiko hyödyntää yhteistä hallintamallia?

6

VM: Aurora AI hanke (Seurattava miten Aurora AI hanke jatkuu vuoden 2022 jälkeen)

7

STM: Genomikeskus KA, Findata, BIGPICTURE EA.  Datanhallinnan osalta paljon riippuvuuksia. Pyritään välttämään ristiriitaisuudet. OKM:n toimialalla Arkaluonteisen tiedon tutkimuskäytön viitearkkitehtuuri

8

TEM ja OKM: Jatkuva oppiminen ja Digivisio. Tutkijan, oppijan, opettajan polkujen osalta yhteiset asiat. Määritellään arkkitehtuurien rajapinnat.

9

EU ja kansainväliset arkkitehtuurit. Riippuvuudet EU:n yhteentoimivuuden viitekehyksiin ja –arkkitehtuureihin (EIF, EIRA, EGovERA)

10

EOSC (SRIA, arkkitehtuuridokumentaatio https://eoscsecretariat.eu/eosc-architecture-wg-outputs )

11 Riskit

Projektin toteuttamiseen liittyvät alustavat, suunnitelmavaiheessa tunnistetut riskit.

Riskit 

1

Päällekkäinen työ muiden viitearkkitehtuurien kanssa 

2

Osaaminen tai sitoutuminen puutteellista (resurssien puute arkkitehtuuriryhmässä tai ohjauksessa)

3

Yhteistyö ja kommunikaatio esim. sidosryhmien kanssa ei toimi

4

Arkkitehtuuri jää puutteelliseksi (esim. osa-alueet, hallintamalli tai toimeenpanon kuvaukset puutteellisia)

5

Arkkitehtuurin hyödyntäminen jää puutteelliseksi, ei tue toiminnan kehittämistä

6

Tietoarkkitehtuuriresurssin riittävyys (esim. tietomallit)

7

Oikeiden ohjaavien strategioiden tunnistaminen 

8

Sidosryhmien odotusten yhteensovittaminen 

9

Riittävä ketteryys (ulkoisten ja sisäisten muutosten huomioiminen)

10

Arkkitehtuuria ei implementoida

Riskin todennäköisyys
5





4


Arkkitehtuuri on puutteellinen
3

Tietoarkkitehtuuri-
resurssit

Osaaminen ja sitoutuminen

Arkkitehtuuria ei implementoida

2

Sidosryhmien odotuksetArkkitehtuuriin hyödyntäminen vajaata

Ohjaavien strategioiden tunnistaminen

Yhteistyö ja kommunikaatio

1
Päällekkäinen työ

Riittävä ketteryys




12345                                       Riskin vaikutus

 12 Aikataulu

Q1/2023

Alustava suunnitelma

YTF

Kokous 7.2.

Projektisuunnitelman  käsittely

Arkkitehtuuriryhmän perustaminen, keskustelu arkkitehtuuriryhmässä tarvittavasta osaamisesta, YTF-organisaatioiden edustus, keskustelu sidosryhmäyhteistyöstä

Projektityö

Arkkitehtuurityö

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön suunnitelma
  • Kutsu arkkitehtuurityöhön YTF-jäsenten kautta. Ilmoittautumiset 14.2. (ryhmä avoin tämän jälkeenkin)
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (helmikuu, maaliskuu):

  • Suunnitelman näkökulmien (kohta 3) validointi ja tarkentaminen
  • Liiketoiminta-arkkitehtuuri: Toimijat ja roolit

Työryhmän kokoukset:

  • Rakenteiden valmistelu:  KA-viitekehys, arkkitehtuurivisio, metamalli, työkalut, mallinnuskieli, repository
  • Periaatteellinen taso: sidosarkkitehtuurit, arkkitehtuuriperiaatteet, ohjaavat strategiat, lait ja asetukset
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (näkökulmat, toimijat ja roolit)

Sidosryhmät

Täydennetään sidosryhmien listaa. YTF-organisaatiot ilmoittavat osallistumisestaan arkkitehtuuriryhmään. Sovitaan yhteistyömallista AVOTTin kanssa

Q2/2023

Alustava suunnitelma

YTF

Kokous 18.4. (arkkitehtuurityöpaja: tavoitteet ja fokukset (visio + näkökulmat))

Tarkennetaan suunnitelmaa. Tunnistetaan ohjaavat strategiat.

Projektityö

Arkkitehtuurityö

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön toteuttaminen ja suunnitelman tarkentaminen
  • Tiedotus viitearkkitehtuurityön käynnistymisestä
  • Kysely sidosryhmille
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (5.4., 27.4., 18.5., 12.6. ehdotettu):

  • Periaatteellinen taso: kyvykkydet ja resurssit
  • Liiketoiminta-arkkitehtuuri: toimijat ja toiminnalliset palvelut

Työryhmän kokoukset:

  • Rakenteet:  KA-viitekehys, arkkitehtuurivisio, metamalli, työkalut, mallinnuskieli, repository
  • Periaatteellinen taso: kyvykkydet ja resurssit
  • Liiketoiminta-arkkitehtuuri: toimijat ja toiminnalliset palvelut
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (rakenteet, kyvykkyydet ja resurssit, toimijat ja toiminnalliset palvelut)

Sidosryhmät

Tiedotetaan laajasti, kysely sidosryhmille (esim. nykytila, tulevaisuuden tarpeet, ohjaavat strategiat ja lait?)

Q3/2023

Alustava suunnitelma

YTF

Periaatteellinen taso: Kyvykkyydet ja niiden resurssit

Liiketoiminta-arkkitehtuuri: toimijat ja toiminnalliset palvelut

Projektityö

Arkkitehtuurityö

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön toteuttaminen ja suunnitelman tarkentaminen
  • Seminaari sidosryhmille
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (elo, syys):

  • Liiketoiminta-arkkitehtuuri: palvelut

Työryhmän kokoukset:

  • Liiketoiminta-arkkitehtuuri: palvelut
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (palvelut)

Sidosryhmät

Seminaari (tavoitetilan palveluista), yhteistyö AVOTTin kanssa?

Q4/2023

Alustava suunnitelma

YTF

Liiketoiminta-arkkitehtuuri: palvelut

Projektityö

Arkkitehtuurityö

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön toteuttaminen ja suunnitelman tarkentaminen
  • Kysely sidosryhmille
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (loka, marras, joulu):

  • Liiketoiminta-arkkitehtuuri: prosessit

Työryhmän kokoukset:

  • Liiketoiminta-arkkitehtuuri: prosessit
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (prosessit)

Sidosryhmät

Kysely?

Q1/2024

Alustava suunnitelma

YTF

Liiketoiminta-arkkitehtuuri: prosessit

Käsitteet

Työpaja: Tarvittavat käsitemallit ja tietomallit

Projektityö

Arkkitehtuurityö

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön toteuttaminen ja suunnitelman tarkentaminen
  • Seminaari sidosryhmille
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (tammi, helmi, maalis):

  • Tietoarkkitehtuuri: loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit

Työryhmän kokoukset:

  • Tietoarkkitehtuuri: loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit)
Sidosryhmät

Seminaari

Q2/2024

Alustava suunnitelma

YTF

valmiit tuotokset

Projektityö

Arkkitehtuurityö

 

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön toteuttaminen ja suunnitelman tarkentaminen
  • Kommentointikierros sidosryhmille
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (huhti, touko, kesä):

  • Tietoarkkitehtuuri: loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit

Työryhmän kokoukset:

  • Tietoarkkitehtuuri: loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit)

Sidosryhmät

Kommentointi 

Q3/2024

Alustava suunnitelma

YTF

valmiit tuotokset

Projektityö

Arkkitehtuurityö

 

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön toteuttaminen ja suunnitelman tarkentaminen
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (elo, syys):

  • Tietoarkkitehtuuri: loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit

Työryhmän kokoukset:

  • Tietoarkkitehtuuri: loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (loogiset tietovarannot keskeiset käsitemallit ja tietomallit)

Sidosryhmät


Q4/2024

Alustava suunnitelma

YTF

Valmiit tuotokset, Hallintamalli

Projektityö

Arkkitehtuurityö

 

Hallintamalli, ohjeet ja viestinnälliset visualisoinnit

Fasilitointi:

  • Viestintä- ja sidosryhmäyhteistyön toteuttaminen ja suunnitelman tarkentaminen
  • Ohjeet ja viestinnälliset visualisoinnit
  • Loppuseminaari sidosryhmille
  • Ryhmien kokoukset

Arkkitehtuuriryhmän kokoukset (loka, marras):

  • Hallintamalli, ohjeet ja viestinnälliset visualisoinnit

Työryhmän kokoukset:

  • Hallintamalli, ohjeet
  • Tuottaa pohjat arkkitehtuuriryhmälle (hallintamalli, ohjeet)

Sidosryhmät

Loppuseminaari


13 Muutosarviointi

 


  • No labels

1 Comment

  1. Bioinformatiikan (ELIXIR, www.elixir-europe.org) Suomen osakeskusken puolesta ehdotan erityisesti huomiotavan tieteellisten aikakauslehtien vaatimuksen julkaista avoimen tutkimuksen datasetit kansainvälisissä dataresursseissa. Suomessa tuotetulle datalle on saatavilla useista palveluita datanhallintaan ELIXIRin jäsenyyden (Valtiosopimus 7/2015) kautta. https://elixir-europe.org/platforms/data/core-data-resources 

    Näiden resurssien hyödyntämistä ohjeistetaan mm. Research Data Management Toolkit palvelussa ja ELIXIRin koulutusohjelmassa. https://rdmkit.elixir-europe.org/ Suomen tarjoamat palvelut on kuvailtu osana RDMKitiä.

    Työryhmän toiminta-aikana Euroopan on määrä implementoida usieta lainsäädäntöjä (mm. EHDS European Health Data Space), jotka tukevat datanhallintaa ja niiden tarvitsemia infrastruktuureja. Laillisista instrumenteista nopeimmin (2023-24) tulee todennäköisesti implementatoitavaksi EDIC l. European Data Infrastructure Consortium instrumentti, jota voidaan soveltaa mm. kielitieteen ja genomiikan datalle (sis. sensitiivinen data). 

    On olennaista, että arkkitehtuurityö huomio Suomen kansallisen tason datainfrastruktuurin laillisen, organisaatiotason prosessien, dataformaattien, standardien ja rakenteiden ja teknisen yhteentoimivuuden Euroopan vastaavien infrastruktuurien kanssa.