Jos taiteen perusopetuksesta annetussa laissa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä on päättänyt tarjota järjestämässään tai hankkimassaan taiteen perusopetuksessa opiskeluoikeus- ja opintosuoritustietojen tallentamista KOSKI-tietovarantoon samaan koulutukseen osallistuville oppilaille ja oppilas, tai alaikäisen oppilaan huoltaja, suostuu tietojen tallentamiseen, on koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että KOSKI-tietovarantoon tallennetaan tiedot taiteen perusopetuksesta annetun lain 7 a §:ssä tarkoitetulla tavalla opintopisteinä määritellyssä koulutuksessa olevista oppilaista. Samalla koulutuksella tarkoitetaan samassa taiteen perusopetusta antavassa oppilaitoksessa saman oppimäärän opintotason suorittaneita oppilaita. KOSKI-tietovarantoon tallennetaan koulutuksen nimi ja laajuus opintopisteinä, koulutuksen alkamisen ja päättymisen ajankohdat sekä osaamisen arviointi. (Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä 9 e §)

Tältä sivulta löytyvissä ohjeissa kuvataan, miltä taiteen perusopetuksen opiskeluoikeus- ja suoritustietojen tulisi näyttää KOSKI-palvelussa silloin, kun ne on tallennettu oikein. Ohjetta voi käyttää sen varmistamiseen, että yksittäisen oppijan tiedot on tallennettu oikein Virkailijan Opintopolun syöttökäyttöliittymässä taikka siirretty oppilaitoksen opintohallintojärjestelmästä. Jos tiedot on tuotu KOSKI-tietovarantoon opintohallinnon järjestelmästä siirtämällä, käytäthän ohjetta yhdessä opintohallintojärjestelmätoimittajasi KOSKI-ohjeen kanssa. Jotta tiedot siirtyisivät oikein opintohallintojärjestelmästä, tulee opintohallintojärjestelmään tehtyjen kirjausten ensin olla oikein. Ongelmatapauksissa otathan yhteyttä KOSKI-palveluosoitteeseen koski@opintopolku.fi.

Ohjeiden sisällys:


  • No labels