Mistä kyse?

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen digitalisoitumisen tiekartta (https://ka.csc.fi) on tarkoitettu pitkäjänteisen päätöksenteon tueksi korkeakoulujen johdoille ja ohjausryhmille. Tiekartta on tarkoitettu jatkuvasti kehittyväksi näkymäksi korkeakoulujen digitalisoitumiseen. Se kartoittaa tulevia muutoksia, trendejä ja linjauksia, jotka vaikuttavat korkeakoulujen digitalisoitumiseen. Siihen merkittävät asiat ovat tunnistettuja muutoksia vallitsevaan tilanteeseen nähden.

Osallistuminen

Tiekartan ajankohtaisiin nosteisiin katsahdetaan säännöllisesti Tutkimuksen oppimisen ja innovaatiotoiminnan digihuoneissa, kaikille avoimissa muutaman viikon välein järjestettävissä verkkotapaamisissa. Digihuone antaa mahdollisuuden tuoda näkyväksi uusia avauksia, joille ei välttämättä ole vielä vakiintunutta foorumia ja yhdessä etsiä tapoja niiden edistämiseen.

Kehitysideoita voi nostaa myös esille Ideapankkiin. Ideapankki on tutkimuksen, oppimisen ja innovaatiotoiminnan digitalisoitumista eteenpäin vievien kehitysideoiden keräämiseen, jakamiseen ja edistämiseen tarkoitettu palvelu, jonka tavoitteena on parantaa läpinäkyvyyttä ja yhteistyön edellytyksiä. Ideapankin sisältöjä voidaan nostaa näkyville relevanteille tiekartan laskeutumissivuille ja linkittää ne siten laajempiin teemoihin ja ilmiöihin.

Kannustamme myös tiekartan nosteiden käsittelyyn yhteisissä foorumeissamme, ohjausyhteistyön ryhmissä ja verkostoissa, ja toivomme näkemyksiä rakentamaan yhteistä näkymäämme edelleen. Terveisiä voi jakaa suoraan tiekartan laskeutumissivuille tai osoitteeseen tiekartta@csc.fi.


Ajankohtaista tiekartalla


Tulevia tapahtumia

CSC on tuottanut koulutuksen ja tutkimuksen alueen tapahtuma-aikataulujen koordinoimiseksi Yhteentoimivuuskalenterin. Kalenteri kokoaa yhteen näkymään erilaisia kenttää koskettavia kokouksia, seminaareja ja konferensseja. Kalenteri on julkinen ja sitä voi hyödyntää tapahtumien aikataulutuksessa. Jos tapahtuma koskettaa useampaa toimijaa kentällä, se kannattaa viedä kalenteriin. Lisätietoja ja ohjeet kalenterin käyttöön löydät täältä: https://wiki.eduuni.fi/x/9bwID

  1. EDIT THE CALENDAR

    Customize the different types of events you'd like to manage in this calendar.

    #legIndex/#totalLegs
  2. RESTRICT THE CALENDAR

    Optionally, restrict who can view or add events to the team calendar.

    #legIndex/#totalLegs
  3. SHARE WITH YOUR TEAM

    Grab the calendar's URL and email it to your team, or paste it on a page to embed the calendar.

    #legIndex/#totalLegs
  4. ADD AN EVENT

    The calendar is ready to go! Click any day on the calendar to add an event or use the Add event button.

    #legIndex/#totalLegs
  5. SUBSCRIBE

    Subscribe to calendars using your favorite calendar client.

    #legIndex/#totalLegs

Viimeksi päivitetyt kehityskulut Ideapankissa

Key Summary Updated
Loading...
Refresh

  • No labels