Käsikirjan status

Tiedonkeruun käsikirja 2021 on lukittu.




Rahoitusmallin 55 opintopistettä suorittaneiden osuuden poiminta tehdään VIRTA-tietovarastosta. Laskennan perusjoukkona ovat edellisen syksyn opiskelijat (20.9). Näistä opiskelijoista lasketaan lukuvuoden (1.8.–31.7.) aikana 55 tai yli opintopistettä suorittaneiden määrä, eli lukuvuoden aikana valmistuneiden opiskelijoiden opintosuoritusten sisältyvät laskentaan mukaan. Tietojen poimintapäivämäärä on 20.10.

Keväällä opintonsa aloittaneet huomioidaan 55 opintopistettä suorittaneiden rahoitustekijässä siten, että ensimmäiseltä kevätlukukaudella (1.1.–31.7) 27 opintopistettä tai enemmän suorittaneet huomioidaan rahoituksen laskennassa arvolla ½. Lisäksi laskennassa otetaan huomioon aiempina lukuvuosina suoritettujen opintopisteiden määrä, joka ylittää 55 opintopistettä lukuvuodelta tai kevätlukukaudella aloittaneiden osalta 27 opintopistettä ensimmäiseltä lukukaudelta. Esimerkiksi 60 opintopistettä edellisenä lukuvuotena suorittaneen opiskelijan osalta 5 opintopistettä siirtyy laskentatarkoituksissa ”hyvittämään” seuraavien vuosien suorituksia siten, että 55 opintopistettä laskentakriteerin täyttämiseksi kyseisen opiskelijan osalta riittää 50 opintopisteen suoritus.

Opintopisteet otetaan huomioon suorituspäivän mukaan tai hyväksiluetun opintosuorituksen osalta hyväksilukemispäivän mukaan.


Katso lisää 55 op laskennan poimintakuvaus

  • No labels