3.3. Julkaisutiedonkeruu

Käsikirjan status

Tämä on vanha käsikirja.

3.3. Julkaisutiedonkeruu

Opetus- ja kulttuuriministeriö otti vuoden 2010 tiedonkeruussa käyttöön uuden, koko korkeakoulusektorille yhteisen julkaisutyyppiluokituksen (ks. luku 4.5.). Luokitus kehitettiin yhteistyössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa vuosina 2007-2009. Vuodesta 2012 lähtien ammattikorkeakoulujen osalta tiedonkeruussa on kerätty julkaisukohtaiset viitetiedot. Julkaisutiedonkeruun määritelmät koskevat ensisijaisesti opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruuta. Yksittäisillä korkeakouluilla saattaa olla erilaisia tarpeita ja määritelmiä julkaisutietojen keruussa. Opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää tietoja korkeakoulujen ohjaukseen sekä tiedepolitiikan valmisteluun.

Julkaisutietojen keräämisellä halutaan saada tietoa korkeakoulujen tutkimustoiminnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Täten tiedonkeruun kohteena olevien julkaisujen tulee A) pohjautua tekijöiden tutkimus- ja asiantuntijatyöhön ja B) tekijöillä ja tutkimus- ja asiantuntijatyöllä tulee olla yhteys korkeakouluun. Esimerkiksi pelkästään harrastus-, järjestö- tai liiketoimintaan liittyviä julkaisuja, jotka eivät perustu tutkimustoimintaan, ei raportoida. Myöskään pelkästään markkinointiviestintään tarkoitettuja julkaisuja ei raportoida. Julkaisun tulee sisältää uutta tieteellistä, ammatillista tai taiteellista sisältöä siten, ettei sitä aikaisemmin ole julkaistu tiedonkeruussa raportoitavassa muodossa. Näin ollen esimerkiksi julkaisuarkistoon (esim. arXiv.org) tallennettu julkaisu voidaan raportoida sen ilmestyttyä lehdessä tai muussa raportoitavassa muodossa.

Yhteys korkeakouluun edellyttää, että tekijä on korkeakouluun palvelussuhteessa julkaisua koskevan tutkimus- ja kirjoitustyön aikana, tai että korkeakoulu on voimavarojen ja työympäristön (laitteet, aineistot, tutkimusryhmä) tai ohjauksen kautta olennaisesti mahdollistanut julkaisun teon (esim. jatko-opiskelijat tai apurahatutkijat). Käytännössä yhteys korkeakouluun voidaan todetaan useimmiten todeta tekijän julkaisussa mainitseman affiliaation perusteella (eli tekijä mainitsee julkaisussa korkeakoulun nimen). On kuitenkin tapauksia, joissa tekijälle ei ole em. yhteyttä korkeakouluun, vaikka affiliaatiotieto onkin mainittu julkaisussa tai tekijällä on yhteys korkeakouluun vaikka affiliaatiotietoa ei ole mainittu julkaisussa. Korkeakoululla on vastuu tunnistaa julkaisuihin merkityistä affiliaatioista oikeat affiliaatiot. Mikäli julkaisu ei sisällä tekijöiden affiliaatiotietoja, kirjoittajan tulee todeta kirjallisesti olevansa palvelussuhteessa tai jatko-opiskelijana korkeakoulussa, taikka yhteys korkeakouluun tulee todeta henkilöstöjohtajan toimesta tai palvelussuhderekisteristä. Julkaisut kirjataan sille korkeakoululle jossa julkaisuun liittyvä tutkimustoiminta on pääasiallisesti tehty, vaikka tutkija olisi siirtynyt toiseen organisaatioon ennen julkaisun ilmestymistä.

Julkaisun teon olennainen mahdollistaminen muuten kuin palvelussuhteen kautta vaihtelee tieteenaloittain, mutta yleisesti ottaen pelkkä työhuoneen luovuttaminen tutkijan käyttöön ei vielä tarkoita olennaista mahdollistamista.Opiskelijoiden julkaisuja ei oteta huomioon julkaisutiedonkeruussa.

Yhteisjulkaisuissa raportoidaan sen kaikki kirjoittajat, mutta julkaisutietojen vertailukelpoisuuden vuoksi yhteisjulkaisut kirjataan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruissa vain kertaalleen korkeakoulua kohden. (Esim. mikäli korkeakoululla x on 3 kirjoittajaa yhdessä julkaisussa ja korkeakoululla y on 1 kirjoittaja samassa julkaisussa, julkaisu kirjataan tiedonkeruissa kertaalleen kumpaakin korkeakoulua kohti).

Julkaisulla täytyy olla aina ulkopuolinen julkaisija, eli tekijän itsensä kustantamia omakustanteita tai omilla kotisivuilla julkaistuja dokumentteja ei raportoida. Myöskään esimerkiksi yksittäisen kirjaston julkaisuarkiston kautta tekijän itse julkiseksi saattamia julkaisuja ei raportoida, mikäli julkaisemisesta ei ole päättänyt tutkijasta riippumaton ulkopuolinen taho.

Julkaisutiedot toimitetaan vuonna 2015 joko Kota-järjestelmän kautta vastaavasti kuin muutkin tiedonkeruut tai VIRTA-julkaisutietopalvelun kautta.

Tietojen lataamisen jälkeen julkaisujen lukumäärätiedot ovat nähtävillä Vipunen-portaalissa sekä julkaisukohtaisesti Juuli-portaalissa. Tämän lisäksi ministeriö toimittaa korkeakoulujen tietoon tietojen tarkistusprosessissa esiin tulleita asioita myöhemmin tarkemmin sovittavalla tavalla.

Seuraavassa esitellään joitakin käsitteitä, joita käytetään julkaisutiedonkeruun ohjeistuksessa ja julkaisutyyppiluokituksessa (luku 4.5.). Käytetyt käsitteet ja määritykset ovat yhdenmukaisia julkaisufoorumihankkeessa käytettyjen käsitteiden kanssa.

Julkaisu

Julkaisut voidaan niiden käyttötarkoituksen mukaan karkeasti erottaa kuuteen ryhmään:

1.     julkaisut, jotka on tarkoitettu edistämään tiedettä sekä tuottamaan uutta tietoa (julkaisutyypit A-C)
2.     julkaisut, jotka ovat tarkoitettu levittämään tutkimukseen perustuvaa tietoa ammattiyhteisön käyttöön (julkaisutyyppi D)
3.     taiteellisen toiminnan tuloksena syntyvät esitykset tai vastaavat tapahtumaluontoiset julkiset tulokset (julkaisutyyppi F)
4.     julkaisut jotka levittävät tieteellistä ja ammatillista tietoa ympäröivään yhteiskuntaan (julkaisutyyppi E)
5.     muut korkeakoulujen tutkimustoiminnasta kertovat julkaisut, jotka poikkeavat muodoltaan edellisistä ryhmistä (julkaisutyypit H-I)
6.     Opinnäytteet (julkaisutyyppi G)

Julkaisut luokitellaan em. ryhmiin julkaisukanavien ja julkaisukanavien kohdeyleisön perusteella. Varsinkin tieteellisten julkaisujen ja ammatillisten julkaisujen osalta kohdeyleisöt saattavat olla osin samoja, lisäksi kummassakin ryhmässä julkaistut yksittäiset artikkelit saattavat olla hyvinkin samantyyppisiä. Selkeyden vuoksi ammatillisen julkaisun määritelmän yhteydessä on lueteltu muutama esimerkki ammattiyhteisölle suunnatusta julkaisusta. Poikkeuksen yllämainittuun muodostavat ammattilehdet, joissa julkaistaan myös vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita. Mikäli ko. lehdet ovat luokiteltu julkaisufoorumin tasoille 1-3, niissä julkaistut vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit merkitään julkaisutyyppeihin A1 tai A2, huolimatta siitä, että ko. lehdet on ensisijaisesti suunnattu ammattiyhteisölle (esim. Duodecim, Suomen lääkärilehti, Liikunta ja tiede). Muuten ko. lehtien vertaisarvioimattomat artikkelit merkitään julkaisutyyppiin D1 (artikkeli ammattilehdessä).

Julkaisufoorumi luokittelee tasoille 1-3 kaikkien tutkimusalojen keskeisimmät tieteelliset julkaisukanavat (lisätietoja luokituksesta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/). Julkaisufoorumin tieteellisen julkaisukanavan määritelmä on yhdenmukainen OKM:n tiedonkeruun kanssa. Julkaisukanavan tieteellisyyden lisäksi julkaisufoorumissa arvioidaan myös julkaisukanavan paikallisuutta ja merkityksellisyyttä suomalaisen tutkimuksen näkökulmasta, joten tasot 1-3 eivät kata kaikkia ko. määritelmän täyttäviä tieteellisiä julkaisukanavia.

Tämän mukaisesti julkaisufoorumin tasoille 1-3 sijoitetut lehdet, sarjat ja kirjakustantajat ovat yllämainittuja tieteelliselle yhteisölle suunnattuja julkaisukanavia (ks. myös yllämainitut poikkeustapaukset), mutta julkaisukanava voi olla tieteellinen, vaikkei se olisikaan sijoitettu julkaisufoorumihankkeen tasoille 1-3. Julkaisufoorumihankkeessa tasoille 1-3 luokiteltujen tieteellisten julkaisukanavien lista on nähtävillä ja ladattavissa osoitteessa http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php.

Mikäli tutkijan/korkeakoulun julkaisu on ilmestynyt/on ilmestymässä tieteellisellä julkaisukanavalla, jota ei ole luokiteltu julkaisufoorumissa, ko. julkaisukanavaa voidaan ehdottaa arvioitavaksi Julkaisufoorumin ehdotussivun kautta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/ehdota.php.

Alla on määritelty tarkemmin tieteellinen julkaisu, ammatillinen julkaisu, taiteellinen julkaisu ja yleistajuinen julkaisu (em. ryhmät 1-4).

1. Tieteellisen julkaisun määritelmä

Julkaisutyyppiluokittelussa on käytetty termiä tieteellinen julkaisu, jolla tarkoitetaan em. ryhmään 1 kuuluvia julkaisuja. Tieteellisiä julkaisuja yhdistää seuraavien kolmen ehdon täyttyminen.

  1. Julkaisun täytyy tuottaa uutta tietoa suhteessa muuhun aiempaan tutkimustietoon samasta asiasta.
  2. Julkaisu täytyy olla esitettynä muodossa joka antaa mahdollisuuden tutkimustulosten todentamiseen ja/tai niiden käyttöön uudessa tutkimuksessa ja jonka avulla toiset tutkijat voivat arvioida tutkimustuloksia ja käyttää niitä omassa työssään.
  3. Julkaisun julkaisukanava on erikoistunut tieteellisten tutkimustulosten julkaisuun, ja sillä on tieteenalan asiantuntijoista koostuva toimituskunta sekä vertaisarviointikäytäntö. (Huom. Tieteellisillä julkaisukanavilla voidaan julkaista myös vertaisarvioimattomia julkaisuja).

Kaikkia kriteerejä sovelletaan kullekin tieteenalalle muodostuneiden vakiintuneiden käytäntöjen mukaan.

2. Ammatillisen julkaisun määritelmä

Tutkimus- ja kehitystyön pohjalta nousevan tiedon levittäminen ympäröivään yhteiskuntaan muodostaa osan korkeakoulujen lakisääteisistä tehtävistä. Ammatillisella julkaisulla tarkoitetaan julkaisuja, jotka levittävät tutkimukseen ja kehitystyöhön perustuvaa tietoa ammattiyhteisön käyttöön. Ammatillisten julkaisujen pääasiallinen lukijakunta on alalle koulutettua ja soveltaa tietoa käytännön työssään. Tieteellisten julkaisujen ja ammatillisten julkaisujen kohdeyleisöt saattavat olla osin samoja, ja lisäksi kummassakin ryhmässä julkaistut yksittäiset artikkelit saattavat olla hyvinkin saman tyyppisiä. Ammatillisen julkaisun määrittelemiseksi ei ole olemassa vakiintuneita tapoja.  Alla on kolme ohjeellista ehtoa, joiden täyttyminen yhdistää ammatillisia julkaisuja:

  1. Julkaisu tuottaa uutta tietoa ammatillisen yhteisön käyttöön. Julkaisun tuottamia tietoja ei ole aikaisemmin julkaistu vastaavassa muodossa.
  2. Julkaisu on julkisesti saatavilla
  3. Julkaisukanavalla on olemassa toimituskunta / julkaisija, joka päättää julkaisukanavalla julkaistavista julkaisuista

Ammatillisia julkaisukanavia ovat esimerkiksi seuraavat ammattilehdet:
Metsälehti, Käytännön maamies, Sosiaalitieto, Kehittyvä elintarvike, Acatiimi, Journalisti, Arkkitehti, Sairaanhoitaja, Puutarha & kauppa, Ulkopolitiikka ja Opettaja.

Ammatillisiksi julkaisuiksi raportoidaan myös erilaiset poliittisen tai ammatillisen päätöksenteon tueksi tuotetut tieteelliseen tutkimus- ja kehitystyöhön perustuvat selvitykset ja raportit, joiden tilaaja ja kustantaja on tyypillisesti julkinen taho, kuten ministeriö, virasto tai valtion tutkimuslaitos. Ne merkitään julkaisutyyppiin D4.

3. Taiteellisen julkaisun määritelmä

Taiteellinen toiminta muodostaa osan korkeakoulujen lakisääteisistä tehtävistä. Taiteellinen julkaisu tässä tarkoittaa myös taiteellisen toiminnan tuloksena syntyviä esityksiä tai vastaavia tapahtumaluontoisia julkisia tuloksia.

Taidealan julkaisujen määrittelylle ei ole olemassa vakiintuneita tapoja. Alla on kolme ohjeellista ehtoa, joiden täyttyessä korkeakoulu voi kirjata taidealan julkaisun toimintansa tuloksena.

1. Julkaisu on syntynyt tekijän tai tekijöiden tarkoituksellisen, taiteelliselle näkemykselle perustuvan toiminnan myötä ja vähintään yhdellä tekijällä tulee olla yhteys korkeakouluun.

2. Tulosten kirjauksessa julkisuutta käytetään kirjaamisen yhtenä kriteerinä. Taidealalla julkisuus tarkoittaa pääsääntöisesti sitä, että julkaisemisesta on päättänyt lähinnä taiteellisin perustein jokin muu kuin tekijä itse, esim. tilaaja, kuraattori, tuottaja tai kustantaja. Tuloksen julkisuus pitää voida todentaa jälkeenpäin. Näin ollen, täyttääkseen julkisuuskriteerin taidealan julkaisun täytyy pääsääntöisesti olla:

A)    jonkun muun kuin tekijän tai tekijöiden ainakin rajatuksi ajaksi yleisesti tavoitettavaksi toimittama, tai

B)    riippumattomasti vertaisarvioitu ja ainakin rajatuksi ajaksi yleisesti saataville toimitettu, tai

C)    korkeakoulun ulkopuolisen organisaation tilaama, vastaanottama ja taiteellisessa tarkoituksessa hyödyntämä.

 Mikäli julkaisun julkisuutta on vaikea tulkita ed. kriteerien mukaan, täytyy julkaisun kuitenkin ylittää tekijänoikeuslainsäädännön mukaisen teoskynnyksen.

3. Taidealan julkaisu kirjataan korkeakoulun tuloksena vain yhden kerran siitä riippumatta, onko julkaisun syntyyn vaikuttanut yksi tai useampi korkeakoulun toimija. Kuitenkin, jos julkaistu teos koostuu useammista, itsenäistä taiteellista toimintaa edellyttävistä taiteellisista osasuorituksista, osasuoritukset kirjataan erikseen taiteellisen toiminnan tuloksina. Saman julkaisun peräkkäisiä julkistamisia ei kirjata erillisinä tuloksina. Samaksi julkaisuksi tulkitaan produktio tai esityskokonaisuus, joka tai jonka osat eivät ole edellyttäneet merkittävää uudelleenvalmistelua tai harjoittelua. Omaksi, erikseen kirjattavaksi tulokseksi katsotaan kuitenkin julkaisun myöhäisempi versio, mikäli sen toteuttaminen on edellyttänyt oleellisesti uutta ja merkittävää taiteellista muokkausta sekä muuta erillistä resursointia tai jos uudelleen julkistaminen perustuu oleellisesti aiempaa korkeamman julkaisukynnyksen ylittämiselle.

Kirjaus suoritetaan ensimmäisen tai muuten merkittävimmän julkisen esilläolon mukaisesti tai saman julkaisun peräkkäisistä julkistamisista muodostuvana kokonaisuutena (kuten produktiona, kiertueena tai projektina). Taidealan julkaisun kirjaamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota ehtoon, joka määrittää kuinka monta kertaa se voidaan kirjata.

Yhteys korkeakouluun tarkoittaa taiteellisten julkaisujen osalta sitä, että tekijä on korkeakouluun palvelussuhteessa julkaisun valmistelun, harjoittelun ja/tai tekemisen aikana ja että taiteellinen toiminta liittyy henkilön toimenkuvaan tai asiantuntijuuden alueeseen korkeakoulussa. Myös sivutoimisissa palvelussuhteissa olevien taiteelliset julkaisut lasketaan mukaan, mikäli julkaisun valmistelu kuuluu henkilön työtehtäviin ja julkaisu liittyy korkeakoulun toimintaan. Yliopistojen jatko-opiskelijoiden kohdalla julkaisut kirjataan niiltä jatko-opiskelijoilta, jotka A) osallistuvat aktiivisesti jatkotutkinto-opetukseen ja B) ovat saaneet julkaisun valmistelun aikana säännöllistä apurahaa vähintään 6 yhtäjaksoista kuukautta.

Taiteellisen opetus- ja ohjaustyön tuloksena syntyneitä julkaisuja ei raportoida, paitsi siltä osin kuin kyse on opettajan henkilökohtaisesta taiteellisesta toiminnasta, joka täyttää edeltävät 3 kohtaa. Vaikka produktion teossa on mukana opiskelijoita, voidaan julkaisu merkitä opettajan panoksen mukaan.

Julkaisun esiintymismuototyyppien määrittelyssä voidaan soveltaa taidealan julkaisun tyyppikategoriaa.

4. Yleistajuisen julkaisun määritelmä

Yleistajuisilla julkaisuilla tarkoitetaan julkaisuja, jotka levittävät tutkimus- ja kehitystyöhön perustuvaa tietoa suurelle yleisölle ja joiden sisällön ymmärtäminen ei edellytä erityistä perehtyneisyyttä alaan. Esimerkkejä yleistajuisista julkaisuista ovat yleistajuiset kirjat, julkiseen keskusteluun osallistuvat kirjoitukset sanomalehdissä, yleistajuisissa aikakauslehdissä ja verkkoalustoilla.

Joissakin tapauksissa yleistajuisen ja ammatillisen julkaisukanavan välinen ero on vakiintumaton. Lähtökohtaisesti yleistajuisen ja ammatillisen julkaisun erottaa toisistaan julkaisukanavan kohdeyleisö tai vaihtoehtoisesti julkaisukanavaa/lehteä julkaisevan järjestön jäsenistö. Mikäli julkaisukanavan kohdeyleisö tai julkaisevan järjestön jäsenistö ei ole rajattu tiettyyn ammattiryhmään, julkaisukanavan julkaisut luokitellaan lähtökohtaisesti yleistajuisiksi julkaisuiksi.

5. Audiovisuaalisten aineistojen ja tieto- ja viestintäteknisten sovellusten määritelmä

Audiovisuaalinen aineisto ja tieto- ja viestintätekninen ohjelma tarkoittavat korkeakoulujen omaehtoisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneitä julkiseksi saatettuja aineistoja ja ohjelmia. Omaehtoinen tutkimus- ja kehitystyö voi pitää sisällään myös kolmannen osapuolen kanssa tehtävän yhteistyöprojektin.

Alla on kolme ohjeellista ehtoa, joiden täyttyessä korkeakoulu voi kirjata julkaisun toimintansa tuloksena. 

  1. Vähintään yhdellä tekijällä tulee olla yhteys korkeakouluun ja työn pitää liittyä henkilöiden tutkimus- tai asiantuntijatyöhön korkeakoulussa.
  2. Aineistoa tai ohjelmaa ei ole aikaisemmin julkaistu vastaavassa muodossa.
  3. Aineiston tai ohjelman, tai siihen perustuvan sovelluksen pitää olla julkisesti saatavilla ja arvioitavissa. Julkaisemisesta päättää pääsääntöisesti jokin muu kuin tekijä tai tekijät itse, esim. julkaisukanavan toimituskunta. Vaihtoehtoisesti aineiston tai ohjelman täytyy olla korkeakoulun ulkopuolisen organisaation tilaama ja hyödyntämä.

Julkaisu kirjataan korkeakoulun tuloksena vain yhden kerran siitä riippumatta, onko julkaisun syntyyn vaikuttanut yksi tai useampi korkeakoulun toimija. Saman julkaisun peräkkäisiä julkistamisia ei kirjata erillisinä tuloksina. Ohjelmistoversioista kirjataan vain ensimmäinen versio, mikäli ohjelmisto ei ole merkittävästi muuttunut jälkimmäisissä versioissa.

Yhteys korkeakouluun tarkoittaa audiovisuaalisten aineistojen ja tieto- ja viestintäteknisten ohjelmien osalta osalta sitä, että tekijä on korkeakouluun palvelussuhteessa aineiston tai ohjelman tekemisen aikana. Yliopistojen jatko-opiskelijoiden kohdalla julkaisut kirjataan niiltä jatko-opiskelijoilta, jotka A) osallistuvat aktiivisesti jatkotutkinto-opetukseen ja B) ovat saaneet säännöllistä apurahaa julkaisun valmistelun aikana vähintään 6 yhtäjaksoista kuukautta.

Opetus- ja ohjaustyön tuloksena syntyneitä julkaisuja (esim. kurssi- ja harjoitustyöt) ei raportoida, paitsi siltä osin kuin kyse on opettajan henkilökohtaisesta asiantuntijatoiminnasta, joka täyttää edeltävät kolme kohtaa. Vaikka aineiston tai ohjelmiston teossa on mukana opiskelijoita, voidaan julkaisu merkitä opettajan panoksen mukaan

--------------

Vertaisarviointi

Tieteellisten julkaisujen vertaisarvioinnilla tarkoitetaan menettelyä, jossa tutkimustuloksia julkaiseva lehti, konferenssi tai kirjakustantaja pyytää tieteenalan asiantuntijoita suorittamaan ennakkoarvion julkaistavaksi tarjottujen käsikirjoitusten tieteellisestä julkaisukelpoisuudesta. Julkaisutiedonkeruussa edellytetään, että vertaisarviointi täyttää seuraavat kriteerit:

  • Julkaisun arvioijat ovat olleet riippumattomia suhteessa arvioitavaan käsikirjoitukseen. Riippumattomalla arvioijalla tarkoitetaan ansioituneita tutkijoita tai muita asiantuntijoita, jotka eivät ole julkaisusarjan (lehti tai kirjasarja) tai julkaisun (kokoomateos, lehden erikoisnumero, konferenssijulkaisu) toimittajia.
  • Prosessissa on arvioitu aineiston kattavuutta ja teoreettisen viitekehyksen hallintaa, tutkimuksen toteutuksen luotettavuutta ja tarkkuutta sekä tulosten omaperäisyyttä ja uutuusarvoa suhteessa aiempaan tutkimukseen tieteenalalle ominaisella tavalla.
  • Arvioitavana on ollut koko julkaistavaksi tarjottu käsikirjoitus, ei pelkästään abstrakti tai ote.
  • Kirjoittaja on saanut vertaisarvioinnista kirjallisen referee-lausunnon (alkuperäinen lausunto tai toimituskunnan/päätoimittajan tiivistelmä).

Vertaisarviointi tulee voida epäselvissä tapauksissa todistaa kirjallisen lausunnon perusteella. Vertaisarviointia edellytetään julkaisutyyppeihin A1, A2, A3, A4, C1 ja C2 raportoitavilta julkaisuilta. Jos kotimainen tiedekustantaja käyttää TSV:n vertaisarviointitunnusta, edellä mainittuihin julkaisutyyppeihin raportoidaan ainoastaan tunnuksella merkityt artikkelit ja erillisteokset (http://www.tsv.fi/tunnus/listaus.php).

Huom. Aiemmasta ohjeistuksesta poiketen myös vertaisarvioiduilta kokoomateosartikkeleilta (A3) edellytetään, että arvioitsija on ulkopuolinen ja kirjoittajasta riippumaton (ei kirjan toimittaja). Lisäksi myös tieteellisiltä erillisteoksilta (C1) edellytetään vertaisarviointia.

Konferenssijulkaisu

Konferenssijulkaisulla tarkoitetaan säännöllisesti toistuvassa konferenssissa esitettäväksi ja julkaistavaksi hyväksyttyjen artikkelien kokoelmaa, joka julkaistaan konferenssin omassa julkaisusarjassa tai ulkopuolisen tiedekustantajan tai konferenssin järjestäjän toimesta (ks. alla oleva taulukko). Tämä on tyypillinen julkaisumuoto tietojenkäsittelytieteessä ja tekniikan aloilla. Konferenssijulkaisun julkaisija voi olla:

  1. konferenssin taustalla oleva tieteellinen yhteisö tai järjestö, jolloin julkaisu julkaistaan joko,
    1. yhteisön omassa sarjassa, jolla on ISSN, tai
    2. yhteisön tukemana, mutta ei sarjajulkaisuna, jolloin julkaisulla ei ole ISSN-numeroa, mutta on ISBN-numero.
  2. konferenssin järjestävä paikallinen host-organisaatio, esim. yliopisto. Tällöin julkaisulla on yleensä vain ISBN.

  3. ulkopuolinen taho, kuten esim. Springerin Lecture Notes in Computer Science –sarja. Ulkopuolisten kustantajien sarjoihin voidaan myös valita eri konferenssien tärkeimpiä julkaisuja. Tällöin julkaisulla on yleensä monografia- tai sarjajulkaisun ISSN.

Konferenssijulkaisu ei ole tyypillinen julkaisumuoto yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä tai luonnon- ja lääketieteissä. Ainutkertaisen tapahtuman esitysten pohjalta valmistetun kokoomateoksen artikkelit merkitään kokoomateosartikkeleiksi. Tieteellisissä lehdissä julkaistut artikkelit, vaikka ne perustuisivat konferenssissa pidettyyn esitykseen, merkitään aina lehtiartikkeleiksi.Edellä mainituissa tapaukssa myös julkaisufoorumitaso määräytyy ko. julkaisutyypin käytännön mukaisesti. Konferenssijulkaisujen julkaisufoorumitason määritetään aina tapahtuman vakiintuneella nimellä Julkaisufoorumissa luokitellun konferenssin perusteella.

Konferenssijulkaisun julkisuus määritetään samoin kuin muidenkin julkaisujen, eli julkaisun täytyy olla julkisesti saatavilla. Pelkästään yksittäisen kirjaston aineistoissa (esim. julkaisuarkisto) tai tutkijan kotisivuilla julkisena oleva julkaisu ei ole julkisesti saatavilla. Myöskään pelkästään konferenssin osallistujille jaettu julkaisu taikka ainoastaan verkossa rajoitetusti saatavilla olevat julkaisut eivät ole julkisesti saatavilla.  CD-rom tai usb-muistitikku -muodossa jaettavilla julkaisuilla ISBN-tunnuksen olemassaolo tarkoittaa julkaisun julkisuutta.

Konferenssijulkaisuissa julkaistaan erilaajuisia julkaisuja. Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruissa otetaan huomioon vain täydelliset kirjalliset versiot konferenssiesitelmistä (full paper). Full paper määritellään alalla vallitsevan käytännön mukaan, sivumäärä ei ole ainoa ratkaiseva tekijä. Konferenssiesitelmien abstrakteja, laajennettuja abstrakteja (extended abstract), postereita tai Powerpoint- esityksiä ei oteta huomioon. Luokkaan A4 kuuluvat vain sellaiset artikkelit, joiden vertaisarviointi on suoritettu koko käsikirjoituksen, ei vain tiivistelmän perusteella.

Konferenssijulkaisun tärkeimmät viitetiedot on esitelty seuraavassa taulukossa (tiedonkeruun pakolliset tiedot on määritelty käsikirjan sivun 26 taulukossa, alla). Säännöllisesti toistuvan konferenssin vakiintunut nimi esiintyy tyypillisesti emojulkaisun nimessä.

Julkaiseva taho

Julkaisufoorumin määrittämisessä hyödynnettävät tiedot

Esimerkki

Lehden/ sarjan nimi

ISSN

ISBN

Emojulkaisun nimi

Kustantaja

JufoID

konferenssin nimi

Konferenssin taustalla oleva tieteellinen yhteisö tai järjestö – julkaistaan konferenssin omassa ISSN-tunnuksella varustetussa proceedings sarjassa

Konferenssin vakiintunut nimi / Emojulkaisun nimi / ISSN / JufoID

2011 IEEE 73rd Vehicular Technology Conference (VTC Spring)

IEEE VTS ... Vehicular Technology Conference

1550-2252

978-1-4673-6337-2

2013 IEEE 77th Vehicular Technology Conference (VTC Spring)

Institute of Electrical and Electronics Engineers

57589

IEEE vehicular technology conference

Konferenssin taustalla oleva tieteellinen yhteisö tai järjestö – julkaistaan yhteisön tukemana, mutta ei sarjajulkaisuna

Konferenssin vakiintunut nimi / Emojulkaisun nimi /  JufoID

2012 9th International Conference on the European Energy Market (EEM)

  

978-1-4673-0832-8

9th International Conference on the European Energy Market (EEM 2012) Florence 10-12 May 2012

Institute of Electrical and Electronics Engineers

70631

International Conference on the European Energy Market

Konferenssin järjestävä paikallinen isäntäorganisaatio, joka voi vaihtua vuosittain

Konferenssin vakiintunut nimi / Emojulkaisun nimi / JufoID

2011 9th Nordic Symposium on Building Physics (NSB)

  

978-952-15-2575-9

Proceedings of the 9th Nordic Symposium on Building Physics NSB 2011, Tampere, Finland, 29 May - 2 June 2011

Tampere University of Technology

71208

Nordic Symposium on Building Physics

Ulkopuolinen taho, joka voi vaihtua vuosittain

Konferenssin vakiintunut nimi /  Emojulkaisun nimi / JufoID

2013 44th International colloquium on automata, languages and programming (ICALP)

Lecture Notes in Computer Science

0302-9743

978-3-642-39206-1

Automata, Languages, and Programming 40th International Colloquium, ICALP 2013, Riga, Latvia, July 8-12, 2013

Springer

58014

International colloquium on automata, languages and programming

Sähköinen julkaisu

Vain sähköisessä muodossa jaetuista dokumenteista (esim. verkkolehdet, -alustat) raportoidaan ainoastaan ne, jotka täyttävät muille julkaisuille asetetut yleiskriteerit sekä julkaisutyyppikohtaiset kriteerit (esim. ISSN-tunnuksen ja ISBN-numeron suhteen). Kukin julkaisu merkitään vain kerran, vaikka sillä olisikin useampi ilmestymismuoto (esim. sähköinen ja painettu). 

Käännökset ja uudet painokset

Omien tai muiden tekstien käännöksiä ei pääsääntöisesti oteta huomioon julkaisutiedonkeruussa. Ainoan poikkeuksen muodostaa käännös, jonka yhteydessä joissa toimittajalla/kääntäjällä on laaja johdanto tai esipuhe, tällöin johdanto merkitään luokkaan A3, B2, D2 tai E1. Myöskään julkaisujen uusia painoksia tai verkkojulkaisujen päivityksiä ei huomioida, mikäli julkaisua ei ole merkittävästi muokattu edelliseen painokseen nähden.

Julkaisuvuosi

Julkaisuvuosi tarkoittaa pääsääntöisesti vuotta, jolloin julkaisu on julkaistu ensimmäistä kertaa versiona, jossa on täydelliset viitetiedot. Erityisesti tieteellisten aikakauslehtiartikkeleiden osalta julkaisuvuosi voidaan määritellä kahdella eri tavalla, ks. seuraava kappale. Julkaisuvuosi on yleisesti näkyvissä julkaisussa. Jos näin ei ole, julkaisijan täytyy voida todentaa julkaisuvuosi. Julkaisuvuosi tarkoittaa julkaisuun merkittyä julkaisuvuotta, joka saattaa olla eri kuin vuosi jona julkaisu on fyysisesti tai sähköisesti saatavilla. 

Julkaisu voidaan julkaista A) vain elektronisessa muodossa (online only), B) elektronisessa ja painetussa muodossa sekä C) vain painetussa muodossa. Tieteelliset aikakauslehdet julkaisevat usein hyväksyttyjä ja vertaisarvioituja artikkeleita sähköisessä muodossa (online first, publish ahead of print, jne) ennen artikkelin sisältävän lehden julkaisua. Usein näillä versioilla on eri julkaisuvuosi. Eri korkeakouluissa on erilaisia käytäntöjä sen suhteen, missä vaiheessa ja miten julkaisut merkitään korkeakoulun julkaisurekisteriin. OKM:n tiedonkeruussa julkaisuvuosi määritetään korkeakoulun oman käytännön mukaisesti, julkaisuvuosi voi täten olla joko ns. online first version julkaisuvuosi tai painetun version julkaisuvuosi. Ns. online first –artikkeleiden osalta täydelliset viittaustiedot tarkoittavat DOI-tunnistetta ja ISSN-tunnusta. HUOM. Korkeakoulujen vastuulla on, että julkaisu raportoidaan vain yhden kerran, ts. jo kertaalleen raportoidun elektronisen artikkelin painettua versiota ei enää raportoida uudelleen.

Julkaisutiedonkeruuseen otetaan mukaan vain ne julkaisut, joiden viittaustiedot ovat saatavilla 31.1.2016 mennessä. Em. päivämäärän asettamisella pyritään siihen, että korkeakoulujen väliset yhteisjulkaisut ilmoitettaisiin saman vuoden tiedonkeruussa. Ne julkaisut, joista viitetiedot ovat saatavilla vasta tämän jälkeen, merkitään seuraavan vuoden tiedonkeruuseen siten, että julkaisuvuodeksi merkitään korkeakoulun käytännön mukainen julkaisuvuosi. Ilmoittamisvuosi voi siis olla eri kuin julkaisuvuosi. Julkaisutietojen tilastoinnissa käytetään pääsääntöisesti julkaisuvuotta.

Kerättävät julkaisutyypit ja tietosisällöt

Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää vuositasolla tietoja korkeakoulujen julkaisutoiminnasta käsikirjassa määriteltyjen julkaisutyyppien mukaisesti. Luokasta G (opinnäytetyöt) kerätään vain tiedot väitöskirjoista (julkaisutyypit G4-G5), tiedot kerätään lomakkeella 3A. Huom! väitöskirjojen osalta affiliaation määritelmä on erilainen kuin alussa määritelty. Yliopisto toimittaa tiedot kaikista tiedonkeruuvuoden aikana kyseisessä yliopistossa hyväksytyistä väitöskirjoista riippumatta siitä mikä on ollut tekijän affiliaatio. Väitöskirjan voi sen hyväksyneen yliopiston lisäksi raportoida myös korkeakoulu, johon tekijä on palvelus- tai muussa suhteessa.

Alla on listattu julkaisutiedonkeruussa kerättävät tiedot, joista latauksessa vaadittavat pakolliset tiedot on merkitty erikseen (X). Lisäksi on merkitty tieto (julkaisun korkeakoulukohtainen ID, joka ovat pakollisia vain VIRTA-julkaisutietopalvelun kautta siirrettävien julkaisuille (V).

 

TiedonkeruukohtaJulkaisutyypit A-E ja G4-G5Julkaisutyypit F-I
3.3.1.1 JulkaisutyyppiXX
3.3.1.2 Julkaisun tieteenalaXX
3.3.1.3 Julkaisun koulutusala

X

X

3.3.1.4 Organisaation tekijät

X

 

3.3.1.5 Organisaation alayksikkö

  

3.3.1.6 Julkaisun tekijät

X

 

3.3.1.7 Julkaisun tekijöiden lukumäärä

X

 

3.3.1.8 Kansainvälinen yhteisjulkaisu

X

 

3.3.1.9 Kansallinen yhteisjulkaisu

X

 

3.3.1.10 Julkaisun nimi

X

 

3.3.1.11 Julkaisuvuosi

X

 

3.3.1.12 Volyymi

  

3.3.1.13 Numero

  

3.3.1.14 Sivut

  

3.3.1.15 Artikkelinumero

  

3.3.1.16 Julkaisun kieli

  

3.3.1.17 Lehden / sarjan nimi

 

 

3.3.1.18 ISSN

*

 

3.3.1.19 ISBN

*

 

3.3.1.20 Emojulkaisun nimi

  

3.3.1.21 Emojulkaisun toimittajat

  

3.3.1.22 Kustantaja

*

 

3.3.1.23 Julkaisun kustannuspaikka

  

3.3.1.24 Julkaisumaa

  

3.3.1.25 Julkaisun kansainvälisyys

X

X

3.3.1.26 DOI tunniste

  

3.3.1.27 Pysyvä verkko-osoite

  

3.3.1.28 Avoin saatavuus

X

 

3.3.1.29 Lähdetietokannan koodi

  

3.3.1.31 Julkaisun julkaisukanava (JUFO-ID)

  

3.3.1.32 Julkaisun korkeakoulukohtainen id

V

 

3.3.1.33 Konferenssin vakiintunut nimi

 *

 

3.3.1.34 Avainsanat  
 * Pakollisuus riippuu julkaisutyypistä, ks. alla

 

Yllä tähdellä merkityt tietojen (ISSN, ISBN ja konferenssin vakiintunut nimi) pakollisuus riippuu julkaisutyypistä alla olevan taulukon mukaisesti. Näiden tietojen avulla julkaisukanava identifioidaan julkaisufoorumitason määrittämistä varten. Julkaisufoorumitason identifiointi on luotettavampaa, mikäli lisäksi lehden/sarjan tai kustantajan nimi on ilmoitettu.

 

Artikkelit tieteellisissä lehdissä

Erillisteokset ja artikkelit kokoomateoksissa

Artikkelit konferenssijulkaisuissa**

A1, A2 ja B1

A3, B2, C1 ja C2

A4 ja B3

 

Kustantaja kotimainen*

Kustantaja ulkomainen

 

ISSN

Kustantajan nimi sekä joko ISSN tai ISBN

Kustantajan nimi sekä ISBN

Konferenssin vakiintunut nimi sekä joko ISSN tai ISBN

 

* Kotimaisilla kustantajilla on eri tasoluokkiin kuuluvia kirjasarjoja, ja tason määrittää julkaisusarjan tasoluokka. ISSN-tunnusta käytetään julkaisufoorumitason tunnistamiseen, jos kokoomateos/monografia on julkaistu kotimaisen kustantajan kirjasarjassa.
** Konferenssijulkaisujen osalta tärkeät tiedot on selvennetty yllä.

3.3.1. Kerättävät tiedot

Julkaisutyypeistä A-E kerätään tiedot julkaisun julkaisutyypistä, koulutusalasta, tieteenalasta ja julkaisun metatiedoista. Julkaisutyypeistä F, H ja I kerätään lukumäärätiedot tieteenaloittain, koulutusaloittain ja julkaisun kansainvälisyyden suhteen.

Tiedot kerätään kahdella eri tiedonkeruulomakkeella, julkaisutyyppien A-E tiedot omalle lomakkeelle ja julkaisutyyppien F-I tiedot omalle lomakkeelle. Julkaisutyypeissä  A-E yhden julkaisun tiedot tulevat tiedonkeruussa yhdelle riville ja julkaisutyypeissä F-I tiedot summataan julkaisun julkaisutyypin, tieteenalan, koulutusalan ja kansainvälisyyden mukaan.

Huom. VIRTA-julkaisutietopalvelun kautta toimitettavien tietojen muoto on kuvattu tarkemmin  täällä .

3.3.1.1. Julkaisutyyppi

Kuvaus

Julkaisutyypit on esitelty tarkemmin luvussa 4.5. Julkaisutyyppi merkitään kokonaan, ts. ei pelkästään pääluokkaa.

Huom. julkaisutyyppien määritelmiin on tehty tarkennuksia verrattuna ed. vuoden määritelmiin.

Tiedon muoto

Julkaisutyyppiluokittelun mukainen arvo, esim. "A1" (Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikauslehdessä).

3.3.1.2. Julkaisun tieteenala

Kuvaus

Tilastokeskuksen tieteenalaluokitus 2010. Julkaisulle voi ilmoittaa useita tieteenaloja (max. 6). Tieteenalat tulee ilmoittaa siinä järjestyksessä, mitä tieteenalaa julkaisu eniten koskee. Julkaisutyypeille A-E merkitään vähintään yksi tieteenala ja julkaisutyypeille F, H ja I merkitään jokin tieteenala tai erittelemätön tieteenala.

Tieteenala tarkoittaa julkaisun sisällöllistä tieteenalaa, eli tutkijan/tutkijoiden näkökulmaa julkaisuun. Tieteenalatieto on olennainen tieto julkaisutietojen käyttämisessä tiedepolitiikan valmisteluun.

Tiedon muoto

Tiedonkeruulomakkeessa kuusi kohtaa:

  1. I Tieteenala (Ensisijainen tieteenala)
  2. II Tieteenala
  3. III Tieteenala
  4. IV Tieteenala
  5. V Tieteenala
  6. VI Tieteenala

Tilastokeskuksen tieteenala 2010 -luokituksen mukainen 3 tai 4 -numeroinen arvo (esim. 212), lisättynä erittelemätön tieteenalakoodilla (NNN). Erittelemätön tieteenalakoodia voidaan käyttää julkaisutyypeissä F, H ja I. Tieteenalaluokitus löytyy luvusta 4.3.

Huom. Tilastokeskuksen www-sivuilla löytyvästä tieteenala 2010 -luokitus sisältää teknisistä syistä myös 4-numeroisten koodien 3-numeroiset yläkohdat (esim. 118 biotieteet). Mikäli 3-numeroinen koodi on jaettu 4-numeroisiin alaryhmiin, 3-numeroinen koodi ei ole käytettävissä tieteenalan merkitsemiseen.

Mikäli julkaisulle ilmoitetaan alle 6 tieteenalaa, jätetään kohtia 2-6 tarpeen mukaan tyhjiksi. Kohtaan 1 tulee aina jokin arvo, julkaisutyypeillä A-E jokin tieteenala ja julkaisutyypeillä F, H ja I jokin tieteenala tai erittelemätön tieteenala.

3.3.1.3. Julkaisun koulutusala

Kuvaus

Julkaisun koulutusala. Koulutusala merkitään opintohallinnon vuoden 2002 opintoalaluokituksen mukaisena. Koulutusalat tulee ilmoittaa siinä järjestyksessä, mitä koulutusalaa julkaisu eniten koskee.

Julkaisua kohden voi ilmoittaa useamman koulutusalan (maks 6). Julkaisutyypeille A-E merkitään vähintään yksi koulutusala ja julkaisutyypeille F, H ja I merkitään jokin koulutusala tai erittelemätön koulutusala.

Tiedon muoto

Tiedonkeruulomakkeessa kuusi kohtaa:

  1. I Koulutusala
  2. II Koulutusala
  3. III Koulutusala
  4. IV Koulutusala
  5. V Koulutusala
  6. VI Koulutusala

Opetushallinnon koulutusluokituksen 2002 mukainen 1-numeroinen koodi (esim. 4), lisättynä erittelemätön koulutusalakoodilla N. Erittelemätön koulutusalakoodia voidaan käyttää julkaisutyypeissä F, H ja I. Koulutusalaluokitus löytyy luvusta 4.2.

Mikäli julkaisulle ilmoitetaan alle 6 koulutusalaa, jätetään kohtia 2-6 tarpeen mukaan tyhjiksi. Kohtaan 1 tulee aina jokin arvo, julkaisutyypeillä A-E jokin koulutusala ja julkaisutyypeillä F, H ja I jokin koulutusala tai erittelemätön koulutusala.

3.3.1.4. Organisaation tekijät

Kuvaus

Korkeakouluun kuuluvat tutkijat, jotka ovat osallistuneet julkaisun tekemiseen. Tekijän suhde korkeakouluun on määritelty luvun 3.3. johdannossa.

Tiedon muoto

Tekijätietojen esitysmuodon täytyy olla yhdenmukainen korkeakoulukohtaisesti ja nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä. Etunimi ilmoitetaan ensisijaisesti aukikirjoitettuna.

Tekijätiedot ilmoitetaan ensisijaisesti muodossa ”von Hummel, Essi; Möttönen, Matti”.

3.3.1.5. Organisaation alayksikkö (koodi)

Kuvaus

Korkeakoulun tiedekunta, osasto, laitos tai yksikkö, jonka henkilökuntaan kuuluva on osallistunut julkaisun tekemiseen. Korkeakoulusta voidaan ilmoittaa enintään 20 organisaation alayksikköä per julkaisu.

Poiketen vuoden 2013 tiedonkeruusta kohdassa ilmoitetaan alayksikön koodi. Korkeakouluja pyydetään toimittamaan erikseen ministeriöön listaus käytettyjen alayksiköiden nimistä.

Tiedon muoto

Korkeakoulun oman koodiston mukainen koodiarvo. Lomakkeella on kenttä 20 alayksikölle, ylimääräiset kentät jätetään tyhjiksi.

3.3.1.6. Julkaisun tekijät

Kuvaus

Julkaisun täydelliset tekijätiedot (ml. ulkomaiset tekijät) siinä muodossa ja järjestyksessä, jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Tunnistamista varten julkaisun ensimmäisen tekijän kirjoitusasuun tulee kiinnittää huomiota. Jos tekijöitä on enemmän kuin 20, ilmoitetaan tekijöiden kokonaismäärä erillisessä kentässä (3.3.1.7.). Kuitenkin julkaisun tekijät -kentässä tulee mainita 20 ensimmäisen tekijän nimet.

Tiedon muoto

Nimet ilmoitetaan muodossa jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä.

3.3.1.7. Julkaisun tekijöiden lukumäärä

Kuvaus

Julkaisun tekijöiden kokonaislukumäärä. Jos tekijöitä on yli 50, riittää merkintä ”50”. Mikäli julkaisujen tekijöinä on ryhmiä, niin ryhmien jäsenet lasketaan mukaan tekijöiksi tieteenalan vakiintuneen käytännön tai tutkimusryhmien sopimusten mukaan. 

Tiedon muoto

Tieto kokonaislukuna.

3.3.1.8. Kansainvälinen yhteisjulkaisu

Kuvaus

Kansainvälinen yhteisjulkaisu tarkoittaa, että tekijöissä on vähintään yksi muun kuin suomalaisen organisaation palveluksessa oleva henkilö. Jos henkilö on palvelussuhteessa sekä suomalaiseen että ulkomaalaiseen organisaatioon ja on merkinnyt julkaisuun affiliaatiokseen molemmat, katsotaan julkaisu kansainväliseksi yhteisjulkaisuksi. Julkaiseminen julkaisussa, jossa toimittaja tulee toisesta organisaatiosta, ei vielä tarkoita yhteisjulkaisua toisen organisaation kanssa.

Käytettävät koodit ovat seuraavat:

Tiedon muoto

Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo, esim. 1:

Koodi             Selite

0                    ei ole kv-yhteisjulkaisu
1                    on kv-yhteisjulkaisu

3.3.1.9. Kansallinen yhteisjulkaisu

Kuvaus

Kansallinen yhteisjulkaisu tarkoittaa, että julkaisu on tehty yhteistyössä jonkin kansallisen tutkimusorganisaation (muu kuin korkeakoulu) kanssa, jaoteltuna ryhmiin A) yliopistollinen sairaanhoitopiiri, B) valtion sektoritutkimuslaitos tai C) muu kotimainen tutkimusorganisaatio (ml. yritys). Kunkin julkaisun kohdalla merkitään erikseen, onko se tehty yhteistyössä ko. organisaatioryhmien kanssa (ts. organisaatioryhmät 1-3 erikseen).

Julkaisun tekeminen yhteistyössä tarkoittaa, että tekijöissä on vähintään yksi em. tutkimusorganisaatiotyypin palveluksessa oleva henkilö. Jos henkilö on palvelussuhteessa sekä korkeakouluun että muuhun kotimaiseen tutkimusorganisaatioon ja on merkinnyt julkaisuun affiliaatiokseen molemmat, katsotaan julkaisu kansalliseksi yhteisjulkaisuksi. Julkaiseminen julkaisussa, jossa toimittaja tulee toisestaorganisaatiosta, ei vielä tarkoita yhteisjulkaisua toisen organisaation kanssa.

Tiedot kotimaisten korkeakoulujen kanssa tehdyistä yhteisjulkaisuista saadaan yhdistämällä OKM:n julkaisukeruun tiedot yhteen.

Tiedon muoto

Lomake jaetaan kolmeen kenttään A) yliopistollinen sairaanhoitopiiri, B) valtion sektoritutkimuslaitos ja C) muu kotimainen tutkimusorganisaatio. Kussakin on koodisto:

0                  ei ole yhteisjulkaisu ko. organisaatiotyypin kanssa
1                  on  yhteisjulkaisu ko. organisaatiotyypin kanssa

3.3.1.10. Julkaisun nimi

Kuvaus

Julkaisun nimi siten kun se on artikkelissa tai teoksessa mainittu. Jos artikkelin nimi on emojulkaisun sisällysluettelossa eri muodossa kuin itse artikkelissa, käytetään artikkelin versiota. Pääotsikko ja mahdollinen alaotsikko tallennetaan samaan kenttään, ja ne voi erottaa toisistaan välilyönti, kaksoispiste, välilyönti -yhdistelmällä. Vieraskielisen julkaisun nimi voidaan tarvittaessa tallentaa translitteroituna versiona.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä. Pääotsikko ja mahdollinen alaotsikko tallennetaan samaan kenttään, ja ne voi erottaa toisistaan välilyönti, kaksoispiste, välilyönti -yhdistelmällä.

Vieraskielisen julkaisun nimi voidaan tarvittaessa tallentaa translitteroituna versiona. Mikäli julkaisun nimi kuitenkin sisältää erikoismerkkejä (ei-latinalaisia kirjaimia, matemaattisia kaavoja jne.), on varmistettava että erikoismerkit ovat oikeassa muodossa tiedonkeruutiedostossa. Tiedoston käsittely esim. Excel-ohjelmassa saattaa sekoittaa tiedoston merkistöjä.

3.3.1.11. Julkaisuvuosi

Kuvaus

Julkaisuvuosi tarkoittaa pääsääntöisesti vuotta, jolloin julkaisu on julkaistu ensimmäistä kertaa versiona, jossa on täydelliset viitetiedot. Erityisesti tieteellisten aikakauslehtiartikkeleiden osalta julkaisuvuosi voidaan määritellä kahdella eri tavalla, ks.  edeltävä ohjeistus.

Tiedon muoto

Nelinumeroinen vuoden esitysmuoto esim. 1976.

3.3.1.12. Volyymi

Kuvaus

Lehden volyymi, jossa artikkeli on ilmestynyt.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

3.3.1.13. Numero

Kuvaus

Lehden numero, jossa artikkeli on ilmestynyt.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

3.3.1.14. Sivut

Kuvaus

Julkaisun sivunumerot (esim. 1-20), joilla artikkeli on ilmestynyt.

Tiedon muoto

Tieto kuten viitetiedoissa on esitetty, esim. 1-20.

3.3.1.15. Artikkelinumero

Kuvaus

Osa tieteellisistä aikakauslehdistä käyttää artikkelinumeroa. Tämä ilmoitetaan siinä muodossa kun se on julkaisussa.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

3.3.1.16. Julkaisun kieli

Kuvaus

Kieli, jolla julkaisu on kirjoitettu.

Tiedon muoto

Tilastokeskuksen kielet 2003 -luokituksen mukainen 2-kirjaiminen arvo, esim. fi.

http://www.stat.fi/meta/luokitukset/kieli/001-2003/index.html

3.3.1.17. Lehden / sarjan nimi

Kuvaus

Lehden/sarjan nimi mahdollisimman täydellisenä (kokonaan auki kirjoitettuna, ei lyhenteitä esim. British Medical Journal, ei BMJ).

Konferenssiartikkelien osalta, jos lehden / sarjan nimi ei ole tiedossa, voidaan merkitä konferenssin vakiintunut nimi ilman järjestys- tai vuosilukua ja kirjainlyhennettä (esim. International Conference on Machine Learning, ei The 27th International Conference on Machine Learning (ICML 2010)). Lehden/sarjan nimessä ei saa olla ylimääräisiä sanoja tai merkkejä, esim. teemanumeron tai proceedings-julkaisun nimeä.

Etenkin jos lehdellä/sarjalla tai konferenssilla ei ole ISSN-koodia, tai ISSN-koodi ei ole tiedossa, nimi kannattaa kopioida suoraan Julkaisufoorumin lehti/sarjaluettelosta, jos julkaisukanava on luokiteltu Julkaisufoorumissa: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php.

Monografioiden ja kokoomateosartikkeleiden osalta merkitään sarjan nimi mikäli se on tiedossa. Erityisesti kotimaisten monografioiden / kokoomateosartikkeleiden osalta asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

3.3.1.18. ISSN

Kuvaus

Lehden, monografiaa tai emojulkaisua julkaisseen sarjan ISSN-numero. Lehden ISSN -numero ilmoitetaan ensisijaisesti painetun version mukaisesti. Jos lehdellä ei ole painettua versiota tai jos artikkeli ilmestyy ainoastaan lehden elektronisessa versiossa, voidaan käyttää elektronisen version ISSN -numeroa. Kirjataan vain yksi ISSN-numero, vaikka lehdellä tai sarjalla olisi useita ISSN-numeroita.

ISSN-tunnuksen tarkistemerkki tarkistetaan tietojen latauksen yhteydessä.

Tiedon muoto

2 kertaa 4 merkkiä väliviivalla ilman ylimääräisiä merkkejä, esim. 0090-8258.

3.3.1.19. ISBN

Kuvaus

Julkaisun tai emojulkaisun ISBN -numero.

ISBN-numeron tarkistemerkki tarkistetaan tietojen latauksen yhteydessä.

Tiedon muoto

Virallisen ISBN-tunnuksen muotoinen tekstikenttä, ilman alun ISBN-lyhennettä, esim. 978-951-42-9761-8.

http://www.kansalliskirjasto.fi/julkaisuala/isbn.html#ISBN-tunnuksen%20rakenne

3.3.1.20. Emojulkaisun nimi

Kuvaus

Emojulkaisun (esim. artikkelikokoelman) nimi.

Konferenssijulkaisujen kohdalla emojulkaisun nimi kirjoitetaan siinä muodossa kun se esiintyy julkaisussa.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

3.3.1.21. Emojulkaisun toimittajat

Kuvaus

Emojulkaisun toimittajien nimet.

Tiedon muoto

Emojulkaisun toimittajat ilmoitetaan siinä muodossa ja järjestyksessä, jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä.

3.3.1.22. Kustantaja

Kuvaus

Julkaisun kustantaja.

Etenkin jos julkaisulla ei ole ISBN-koodia, tai ISBN-koodi ei ole tiedossa, kustantajan nimi kannattaa kopioida suoraan Julkaisufoorumin kirjakustantajaluettelosta, jos julkaisukanava on luokiteltu Julkaisufoorumissa:

http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

3.3.1.23. Julkaisun kustannuspaikkakunta

Kuvaus

Julkaisun kustantajan nimen yhteydessä ilmoitettu paikkakunta tai paikkakunnat.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

3.3.1.24. Julkaisumaa

Kuvaus

Lehden, monografian tai emojulkaisun julkaisumaa.

Tiedon muoto

Tilastokeskuksen valtiot ja maat 2012 -luokituksen mukainen 3-numeroinen arvo, esim. 246.

https://www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/valtio/001-2012/index.html

3.3.1.25. Julkaisun kansainvälisyys

Kuvaus

Kotimainen julkaisu (=0) tarkoittaa julkaisua, jonka julkaisija on suomalainen tai se on ensisijaisesti julkaistu Suomessa. Kansainvälinen julkaisu (=1) tarkoittaa julkaisua, jonka julkaisija on ei-suomalainen tai se on ensisijaisesti julkaistu muualla kuin Suomessa. Konferenssijulkaisujen osalta julkaisijalla tarkoitetaan konferenssijulkaisun kustantajaa.

Tiedon muoto

Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo:

Koodi             Selite

0                    Kotimainen julkaisu
1                    Kansainvälinen julkaisu

3.3.1.26. DOI tunniste

Kuvaus

Julkaisun DOI-tunniste.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä, esim.10.1038/ng1104-1133.

3.3.1.27. Pysyvä verkko-osoite

Kuvaus

Julkaisun pysyviin tunnisteisiin (esim. DOI, URN tai handle) pohjautuva verkko-osoite, joka vie suoraan julkaisun kokotekstiversioon (ei siis esim. lehden/kustantajan etusivulle). Voi viitata sekä vapaasti saatavilla olevaan versioon että kustantajan palvelimella sijaitsevaan käyttöoikeudeltaan rajoitettuun versioon.

Tiedon muoto

Verkko-osoite, esim. http://dx.doi.org/10.1038/ng1104-1133.

3.3.1.28. Avoin saatavuus

Kuvaus

Julkaisun avoin saatavuus koodataan seuraavasti:

0                   ei Open access -julkaisu

1                   Open access -julkaisu
                                - julkaisu on ilmestynyt lehdessä tai sarjassa, jonka kaikki artikkelit tai osajulkaisut ovat pysyvästi ladattavissa ja luettavissa Internetin kautta ilman korvausta.

2                   Open access -julkaisu, rinnakkaistallennettu
                                - tilausmaksullisessa lehdessä tai muussa lukijoiden kannalta maksullisessa teoksessa ilmestyneen julkaisun pysyvästi saatavilla oleva open access -kopio, joka on rinnakkaistallennettu esim. organisaation omaan tai tieteenalakohtaiseen digitaaliseen arkistopalveluun. Julkaisu voi olla joko ns. kustantajan versio tai tutkijan oma viimeinen (vertaisarvioitu) versio ja se voi olla saatavissa välittömästi tai kustantajan määrittämän kohtuullisen mittaisen (esim. puoli vuotta) embargoajan jälkeen. Julkaisu voi olla myös tiedeyhteisön käyttöön ennen virallista julkaisua annettu pre print -versio, jos se on pysyvästi saatavilla organisaation tai tieteenalan digitaalisessa arkistopalvelussa. Otetaan huomioon myös ne yksittäiset julkaisut, jotka ovat avoimesti saatavilla, vaikka itse sarja ei olisikaan avoimesti saatavilla.

9                    ei tietoa onko julkaisu Open access –julkaisu.

Tiedon muoto

Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo, esim. "1" (Open access julkaisu):

Koodi             Selite

0                    Ei Open access -julkaisu
1                    Open access -julkaisu
2                    Open access –julkaisu, rinnakkaistallennettu
9                    Ei tietoa

3.3.1.29. Lähdetietokannan koodi

Kuvaus

Julkaisun tunniste tai ID-numero tietokannassa, josta sen tietue on haravoitu.

Lähdetietokantoja ovat mm. ISI Web of Science, Scopus, Pubmed, ArXiv, Cab Abstracts, Arto, Fennica.

Tiedon muoto

Kirjataan muodossa lähdetietokannan nimi/lyhenne: varsinainen tunniste (esim. WOS: 000275364300009). Jos koodeja on useampia erotetaan ne toisistaan puolipisteellä (esim. WOS: 000275364300009; PMID:20036235).

3.3.1.30. Julkaisun julkaisukanava (JUFO-ID)

Kuvaus

OKM lisää yliopistojen julkaisuihin julkaisun julkaisufoorumi-luokan. Korkeakoulut voivat halutessaan merkitä omissa järjestelmissään olevan julkaisukanavatiedon käsittelyn helpottamiseksi.

Tiedon muoto

Julkaisufoorumin (http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php) luokituksen mukainen 4/5 -numeroinen arvo, esim. 5003.

3.3.1.31. Julkaisun korkeakoulukohtainen id

Kuvaus

Käytetään selkeyttämään julkaisutietojen käsittelyä korkeakoulujen ja OKM:n välillä.

Mikäli korkeakoulu ei ole syöttänyt tähän tietoja, OKM generoi arvot.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

VIRTA-julkaisutietopalvelun kautta siirrettävien julkaisuille tieto on pakollinen.

3.3.1.32. Konferenssin vakiintunut nimi

Kuvaus

Aiemmin konferenssin vakiintunut nimi on merkitty samaan kenttään julkaisun sarjan nimen kanssa, mutta vuoden 2014 tiedonkeruusta lähtien sillä tulee oma kenttä. Koskee niitä konferenssijulkaisuja, joissa ko. tieto on olemassa. Tietoa käytetään konferenssijulkaisujen julkaisufoorumitasojen määrittämiseen.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

3.3.1.33. Avainsanat

Kuvaus

Julkaisun avainsanat (keywords)

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen teksti. Jos avainsanoja on useampia, erotetaan ne toisistaan puolipisteellä.

  • No labels

22 Comments

  1. Ohjeistusta muokattu 3.9.2015: Kenttien pakollisuuksia muutettu siten, että joko ISSN- tai ISBN-tunniste on aina pakollinen julkaisutyypeille A-C.  (Aiemmin joko ISSN/ISBN tai vaihtoehtoisesti lehden/sarjan tai kustantajan nimi oli pakollinen.) Lisäksi konferenssin vakiintunut nimi on edelleen pakollinen julkaisutyypeille A4 ja B3.

  2. Anonymous

    Sähköiseen julkaisuun liittyen määritelmässä karsitaan blogit pois. Mutta Hanna kerroit minulle aiemmin sähköpostitse näin:

    "julkaisukanavalla on tekijästä riippumaton toimituskunta tai julkaisija, joka

    päättää julkaisukanavalla julkaistavista julkaisuista”. Blogimuotoisetkin voidaan siis raportoida, mikäli kriteerit täyttyvät."

    Voiko siis tuota kohtaa hieman vielä täsmentää?

    Terveisin, Kukka-Maritta Taskinen / Savonia

     

    1. Hyvä huomio. Tähän amk-käsikirjaan on jäänyt vielä vanha muotoilu. Vrt.  YO 3.3. Julkaisutiedonkeruu:

      "Vain sähköisessä muodossa jaetuista dokumenteista (esim. verkkolehdet, -alustat) raportoidaan ainoastaan ne, jotka täyttävät muille julkaisuille asetetut yleiskriteerit sekä julkaisutyyppikohtaiset kriteerit (esim. ISSN-tunnuksen ja ISBN-numeron suhteen)"

      Täytynee vielä päivittää tännekin.

       

      1. Unknown User (ankorhonen@hamk.fi)

        Mikä on nyt viimeinen sana blogeista? Esimerkki hyväksyttävästä blogi-kirjoituksesta saattaisi selventää asiaa.

        1. Ylläoleva lainaus tiedonkeruun ohjeistuksesta täydennetty julkaisutiedonkeruun tutkijan ohjeistukseen kootuilla julkaisun määritelmillä määrittelevät mitä sähköisessä muodossa julkaistuja julkaisuja ilmoitetaan. Tutkijanohjeistukseen on koottu tiivistettynä varsinaisessa tiedonkeruuohjeistuksessa esitettyjä asioita. Blogi on eräs sähköisen julkaisualustan tyyppi. Se miten ne huomioidaan julkaisutiedonkeruussa, riippuu siitä kuinka hyvin ne täyttävät alla olevat ehdot. Toinen ehto rajaa tiedonkeruun vain toimitettuihin sähköisiin alustoihin, joka rajaa henkilökohtaiset blogit pois julkaisutiedonkeruusta. Muutamilla tiedelehdillä on toimitettuja blogeja (esim. Yhteiskuntapolitiikka-lehden yhteiskuntablogiikka https://blogi.thl.fi/web/yp/etusivu), mutta pääasiallisesti sähköisillä alustoilla tarkoitetaan erilaisia verkkojulkaisusarjoja, kuten Oulun amk:n ePooki (http://www.oamk.fi/fi/tutkimus-ja-kehitys/tutkimus-ja-kehitystyon-julkaisut/) tai Tampereen yliopiston Alusta.fi verkkolehti (http://alusta.uta.fi/).

           

          -          Julkaisun tulee olla julkisesti kenen tahansa saatavilla.

          -          Julkaisukanavalla tulee olla tekijästä riippumaton toimituskunta tai julkaisija, joka päättää julkaisukanavalla julkaistavista julkaisuista.

          -          Julkaisua ei ole aikaisemmin julkaistu tiedonkeruussa raportoitavassa muodossa.

          -          Tekijällä on yhteys organisaatioon.

          -          Julkaisu perustuu tekijän tutkimus- tai asiantuntijatyöhön.

           

          Jukka Haapamäki

          Opetus- ja kulttuuriministeriö

  3. Anonymous

    Yleisiä kommentteja:

    - Edelleen kaivattaisiin selvempää ohjetta siihen, mitä tarkoittaa julkaisun olennainen mahdollistaminen. Ohje on aika suppea ja hankalasti avautuva: ”Julkaisun teon olennainen mahdollistaminen muuten kuin palvelussuhteen kautta vaihtelee tieteenaloittain, mutta yleisesti ottaen pelkkä työhuoneen luovuttaminen tutkijan käyttöön ei vielä tarkoita olennaista mahdollistamista.”

    - Sähköiset julkaisut: Ks. kysymys alustalla. Raportoidaanko siis jatkossa ennen tiedonkeruusta pois rajatut ei-traditionaaliset julkaisutyypit kuten blogit, wikipedia-artikkelit tai muut verkkosivustot, jos muilta osin täyttävät tiedonkeruun ehdot ja sopivat johonkin julkaisutyyppiin. Jos muutetaan näin, menisivätkö blogikirjoitukset esim. luokkaan E1? Tätä muutosta ajatellen tarvitsisi määritellä tarkemmin, mikä on tiedonkeruuseen hyväksyttävän julkaisun julkaisukanava (ts. julkaisemisesta päättää jokin muu taho kuin tekijä itse).

    A3
    (punainen lisäys) Voiko mikään tieteellisenkään lehden esipuhe olla vertaisrvioitu tieteellinen artikkeli? Ellei puhuta jostain vuosikirjasta, joka lehden muodossa?

    C2
    "Luokkaan sisältyvät mm.:" po. "Luokkaan sisältyy"

    D1 & D5: Julkaisutyyppiluokituksen listauksessa näille on ilmoitettu pakolliseksi tiedoksi ISBN-numero, mutta ei taulukossa, johon on koottu kustakin julkaisutyypistä kerättävät tiedot. D2 kohdalla puolestaan ”on pääsääntöisesti ISBN-numero”.

    D1 kohdan "Luokkaan eivät sisälly:" voisi kirjoittaa yksinkertaisemmin, tyyliin "tieteelliset artikkelit, luokat....) Nyt luetellaan liikaa (ja toisaalta olennaisia jää luettelematta).

    D3 "Luokkaan sisältyvät mm.:" po luokkaan sisältyy (nämä voisi tarkistaa, vrt. ainakin C2, muutenkin onko listattu epärelevantteja julkaisuja näihin kohtiin)

    D4 Tämä on turha: "Tällä menettelyllä halutaan varmistaa korkeakoulujen tasapuolinen kohtelu julkaisumäärien tilastoimisessa." Näin kai on kaikissa luokissa ja kohdissa (vaikka eri alat ovatkin erilaisia).
    Kohtaa "Julkaistut tutkimus / tutkimus- ja kehitystyöraportit" voisi tarkentaa, tässähän tarkoitetaan vain tietyn tyyppisiä? AMKien omissa julkaisusarjoissa ilmestyvät raportit voivat esim. usein olla suunnattu ammatilliselle yleisölle eikä esim. viranomaisille.
    "Esim II" kohtaan "Luokkaan eivät sisälly"
    "Pelkästään sisäiseen käyttöön tarkoitetut julkaisut." po. Pelkästään sisäiseen käyttöön tarkoitetut raportit (tms.). Sisäiseen käyttöön tarkoitettu ei ole julkaisu.

    E1
    Artikkelit, jotka kirjoittaja on kirjoittanut työskennellessään sanomalehdessä. >> varmasti myöskin (yleistajuisessa) aikakauslehdessä (ml. korkeakoulun sidosryhmälehti, sen toimittajat)?

    F: tarkkuus on parantunut, voisi muotoilla kuten muutkin julkaisutyypit (ja lisäksi linkki luetteloon, mitä kaikkea muuta voi olla, sellainenhan on olemassa)

    H: on ilmettävä selvästi (selvemmin), että H21 on kaikkien sen alla mainittujen yläkäsite (voi onko? missään muissahan ei ilmoiteta mitään, joka suoraan sisältyy edelliseen)

    I: ” Sellaiset julkaistut audiovisuaaliset aineistot, joita ei julkaisun sisällön perusteella tilastoida muissa kohdissa.” >> Tässäkö ei ilmoiteta kaikkia Av-julkaisuja? Missään muualla ei puhuta niistä? Esim. oppimateriaaleista puhutaan muualla tavalla, joka tuntuu sulkevan AV-julkaisut pois. (”vrt. Laajemmat opetusmateriaalit, joissa päätuote kirja luokkaan D5.” – aina ei päätuote ole kirja.
    à Tämä tärkeä pointti. Eli merkittäisiinkö kokonaan AV-toteutuksena tehty oppimateriaali luokkaan D5?
    ” Luokkaan eivät sisälly:
    -       Televisio tai radiohaastattelut” >> tätä voisi ehkä täsmentää niin, että käy ilmi, että haastatteluja ilman muuta voi olla julkaisuissa, mutta kun asiantuntija on median haastattelemana, siitä ei tule tälle julkaisua (Tätä kysytään, vaikka periaatteessa voisi ajatellakin, että se olisi selvää.)
    Puhutaanko moni- vai multimediasta?
    AV-julkaisemisen kriteereitä voisi vielä selventää.

    D4 julkaisutyypin julkaisuja kohdellaan aina monografiatyyppisinä raportteina vaikka se koostuisikin useasta osa-artikkelista. Tällöin julkaisun tekijät merkitään seuraavasti: Julkaisun nimeksi (3.3.1.10) merkitään koko raportin nimi, julkaisun tekijöiksi (3.3.1.4 ja 3.3.1.6) merkitään kaikki kirjoittajat, emojulkaisun nimi (3.3.1.20) ja emojulkaisun toimittajiksi (3.3.1.20) jätetään tyhjäksi. Muut viitetiedot merkitään normaalisti. Tällä menettelyllä halutaan varmistaa korkeakoulujen tasapuolinen kohtelu julkaisumäärien tilastoimisessa.
    Luokkaan sisältyvät mm.:
    ·         Sopimustutkimuksena tehdyt selvitykset
    ·         Julkaistut tutkimus / tutkimus- ja kehitystyöraportit
    ·         Ns. white paperit
    ·         Working papers- ja discussion papers –tyyppiset julkaisut.
    Esim I
    Linking an EU emission reduction target beyond 20 % to energy security in Central and Eastern Europe
    http://www.fiia.fi/en/publication/172/
    -> Julkaisu ilmoitetaan yhtenä raporttina.
    Esim II
    Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos RAKE-yhteishankkeen (2008–2009) loppuraportti
    http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/opm05.pdf?lang=fi
    -> Artikkelit tallennetaan kokoomateosartikkeleiden tavoin.
    Onko II esimerkki virhe vai onko kyse siitä että tulkitaan ammatilliseksi artikkeliksi?

     

    Sanoisin, että julkaisutietojen keruun osalta käsikirjaan on tehty hyviä täsmennyksiä ja tarkennuksia. Konferenssijulkaisut on olleet ongelmallisia luokittelun kannalta, samoin toimittajan osuus. D4 kohdan täsmennys on hyvä, tosin esimerkit taas hämäävät kun esim II kertookin, että sen artikkelit laitetaan kokoomateosten mukaan, tämä esimerkki sotkee minun päässäni selkeän eron D2 ja D4.

    Tarkoittaako tämä seuraava, että meidän ei tarvitse merkitä jufo-luokitusta?3.3.1.31. Julkaisun julkaisukanava (JUFO-ID)

    OKM lisää yliopistojen julkaisuihin julkaisun julkaisufoorumi-luokan

    Kommentit kokosi Liisa Peltomäki / Satakunnan AMK

  4. Anonymous

    Hei,

    kohdassa "Käännökset ja uudet painokset" kerrotaan siis näin: Myöskään julkaisujen uusia painoksia ei huomioida, mikäli julkaisua ei ole merkittävästi muokattu edelliseen painokseen nähden. Tämä asia on herättänyt vähän jo keskustelua organisaatiossamme.

    Mitä tarkoittaa merkittävä? Voisiko tehdä linjauksen siitä, miten paljon (esimerkiksi prosentteina) kirjan pitää uuteen painokseen muuttua, että se voidaan laskea uudeksi julkaisuksi. Nyt esimerkiksi on julkaistu kirja, jonka tekijä arvioi, että se on muuttunut noin 20 prosenttia. Onko tämä jo hyväksyttävä muutos?

    Terveisin, Kukka-Maritta Taskinen / Savonia

  5. Ohjeistusta muokattu 11.11.2015:

    • Lisätty teksti:                   Opiskelijoiden julkaisuja ei oteta huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkeruussa
    • Poistettu kenttä:              EVO-julkaisu
    • Muutettu D1, D5, E2:      Julkaisulla on pääsääntöisesti ISSN/ISBN (ei pakollinen näillä)
    • Muutettu D4:                    Pelkästään sisäiseen käyttöön tarkoitetut julkaisut -> Pelkästään sisäiseen käyttöön tarkoitetut raportit.
    • Muutettu E1:                     Luokkaan eivät sisälly: Artikkelit, jotka kirjoittaja on kirjoittanut työskennellessään sanomalehdessä tai aikakauslehdessä.
    • Muutettu teksti:              Julkaisutiedot toimitetaan vuonna 2015 joko Kota-järjestelmän kautta vastaavasti kuin muutkin tiedonkeruut tai vaihtoehtoisesti VIRTA-julkaisutietopalvelun kautta
    • Lisätty teksti:                     Väitöskirjan voi sen hyväksyneen yliopiston lisäksi raportoida myös korkeakoulu, johon tekijä on palvelus- tai muussa suhteessa.
    • Muutettu taulukkoon pakollisuuksista: Kustantajan nimi pakollinen luokissa C1, C2, A3, B2
  6. Anonymous

    Hei,

    ohjeessa kerrotaan näin:

    "Julkaisutiedonkeruuseen otetaan mukaan vain ne julkaisut, joiden viittaustiedot ovat saatavilla 31.1.2015 mennessä".

    Pitääkö tuo tammikuun viimeinen päivä paikkansa vielä ensi vuoden tammikuulla, eli päiväys olisi 31.1.2016?

    t. Taskinen / Savonia

    1. Kiitos huomautuksesta. Korjattu: 31.1.2016

  7. Unknown User (ruuri@jamk.fi)

    Viitaten Hanna-Marin äskeiseen muokkausviestiin: ilmoitammeko me ammattikorkeakoulutkin nyt sitten henkilöstömme tekemät väitöskirjat? Vuosi sitten todettiin, että vain yliopistot ilmoittavat väitöskirjoja. : Riitta/JAMK

    1. Kyllä. Eli amk:t voivat ilmoittaa vuodelta 2015 alkaen väitöskirjoja, joissa tekijä on palvelus- tms suhteessa amk:iin ja amk on väikkärin teon jotenkin mahdollistanut. Tekijyys merkitään siis samaan tapaan kuin muissakin julkaisuissa.

  8. Unknown User (kaunisva@csc.fi)

    AMK-käsikirja 2015 on valmis ja lukittu
    Käsikirjaa voi kommentoida edelleen ja siitä voi esittää kysymyksiä. OKM vastaa kommentteihin ja ne voidaan ottaa huomioon seuraavaa, vuoden 2016 käsikirjaa valmisteltaessa. Vuoden 2015 käsikirjan sisältöä ei kuitenkaan enää muuteta.

  9. Anonymous

    Tuohon Riitta Ruuskan tarkentavaan kysymykseen noista väitöskirjoista amkeissa olisi kiva saada tarkennus. Eli merkitsevätkö amk:t jatkossa henkilöstönsä tekemät väikkärit omaan tiedonkeruuseensa? Pitääkö amk mainita väikkärissä affiliaatiotietona? Vuoden 2014 käsikirjassa on boldilla mainittu, että väikkärit eivät koske amkeja ja nyt koskevat?

    1. Kyllä. Eli amk:t voivat ilmoittaa vuodelta 2015 alkaen väitöskirjoja, joissa tekijä on palvelus- tms suhteessa amk:iin ja amk on väikkärin teon jotenkin mahdollistanut. Tekijyys merkitään siis samaan tapaan kuin muissakin julkaisuissa.

    2. Ammattikorkeakoulujen osalta väitöskirjojen (julkaisutyyppi G) tiedonkeruu on vapaaehtoinen vuoden 2015 tietojen osalta. Tiedonkeruun laajentuminen johtuu tarpeesta saada väitöskirjojen affilaatiot kattavammin kerättyä.

  10. Anonymous

    Vielä amkien väitöskirjoista. Jos niiden tiedonkeruu on vapaaehtoista vuonna 2015, niin niitä ei varmaan myöskään lasketa tiedonkeruussa mukaan lopullisiin julkaisulukumääriin vai miten on? Eivät tällä hetkellä ainakaan kuulu amkien rahoitusmallin.

    T. Tarja/ Laurea

    1. Hei, julkaisumääriä seurataan julkaisutyypeittäin ja julkaisumääriä esitetään eri tilanteissa eri ryhmittäin. Laskettaessa ja raportoitaessa G-luokan julkaisuja vuoden 2015 pidetään mielessä se, että tiedot on kerätty vapaaehtoisena joten otos ei ole kattava. G-luokan julkaisut eivät ole mukana rahoitusmallin pohjaluvuissa, joten esiteltäessä rahoitusmallin julkaisuja ei luokan G tiedot sisälly niihin.

  11. Hei! Väitöksistä vielä sen verran, että lectioita ei varmaan merkitä mihinkään? T. Tarja/ Laurea

  12. Sähköpostitse tullut kysymys:

    Mitä tämä, kohdassa Julkaisutiedonkeruu 3.3. tarkoittaa:

    ”Julkaisun tulee sisältää uutta tieteellistä, ammatillista tai taiteellista sisältöä siten, ettei sitä aikaisemmin ole julkaistu tiedonkeruussa raportoitavassa muodossa. Näin ollen esimerkiksi julkaisuarkistoon (esim. arXiv.org) tallennettu julkaisu voidaan raportoida sen ilmestyttyä lehdessä tai muussa raportoitavassa muodossa.”

    Tarkoittako tämä että EMME saa raportoida arXiv.org- julkaisuja, vaan ne raportoidaan vasta sitten kun ovat ilmestyneet ”oikeassa” julkaisussa?

     Vastaus

    Julkaisutiedonkeruumielessä arXiv voi olla joko A) julkaisuarkisto, minne voidaan tallentaa ei-vielä-julkaistuja artikkeleita tai B) se voi olla vertaisarvioimaton julkaisukanava, jossa julkaistut artikkelit luokitellaan B1-julkaisuiksi.

    arXiv.org on JUFOssa luokiteltu tasolle 0. Tiedonkeruuohjeistuksen mukaan kuitenkaan samaa julkaisua ei voi raportoida kahteen kertaan, eli mikäli arXiv-julkaisu raportoidaan, sen myöhemmin lehdessä julkaistua ei tulisi raportoida. Näin ollen siis tutkijalle olisi joka tapauksessa hyödyllisempää raportoida artikkeli vasta, kun se on vertaisarvioitu ja julkaistu korkeamman tasoluokan kanavassa.

    Ohjeistusta tullaan jatkossa tarkentamaan tämän osalta.

  13. Anonymous

    Hei! Mihin luokkaan Kauppalehti, Talouselämä ja Talouselämän mukana tuleva Fakta luokitellaan? D1 vai E1 luokkaan? Juulissa näyttää olevan molempia. T. Tarja/ Laurea

  14. Sähköpostitse tullut kysymys (Katri Hollo, HAAGA-HELIA 7.3.2016):

    Meidän viestintäosastolta kysyttiin, lasketaanko blogit julkaisuiksi, jos korkeakoulu maksaa blogiyhteistyöstä? Talentumin kanssa voi tehdä sopimuksen, jossa saa blogikirjoituksia esim. Talouselämän tai Tivin sivuille. Mietimme viestinnän edustajan kanssa, onko sillä jotain merkitystä, että ainakin joidenkin blogikirjoitusten kohdalla näyttää lukevan "Ilmoitus". Tekeekö se hommasta mainontaa? Sisältö olisi kuitenkin ihan ammatillista asiaa, vaikka toki samalla halutaan näkyvyyttä ja mahdollisuus sisältömarkkinointiin korkeakoululle.

    Tässä esimerkkinä Talouselämän kumppaniblogeja: http://www.talouselama.fi/kumppaniblogit/

    Vastaus (Jukka Haapamäki, OKM)

    Hyvä kysymys, tuollaista julkaisumuotoa ei ohjeissa ole suoraan otettu huomioon. Lähtökohta julkaisutiedonkeruussa kuitenkin on, että julkaisukanavanan toimituskunta päättää julkaisukanavalla julkaistavista julkaisuista, asia on tutkijanohjeissa ilmaistua näin "julkaisukanavalla tulee olla tekijästä riippumaton toimituskunta tai julkaisija, joka päättää julkaisu-kanavalla julkaistavista julkaisuista." Tämän pohjalta sopimukseen pohjautuvat julkaisut jäävät tiedonkeruun ulkopuolelle. Rahan siirtäminen sinällään ei ole ongelma (sitä liikkuu esim. OA-lehdissäkin) vaan se että julkaisukanava ei itsenäisesti päätä julkaisukanavalla julkaistusta materiaalista.

    Kysymys

    Meidän viestinnästä sanottiin näin: " Maksullisuudesta huolimatta Talentum arvioi jokaisen tekstin kohdalla, onko se julkaisukelpoinen vai ei. Eli myös maksetussa blogipalstassa olisi samanlainen toimituksellinen seula kuin muissakin julkaisuissa". Muuttaako tämä asiaa?

    Vastaus

    Ei oikeastaan. Blogi-sopimuksen vaikutus julkaisukynnyksen madaltamiseen on niin suuri, ettei tekstejä voi ottaa huomioon.