TUHA-viitearkkitehtuuriryhmän 7. kokous

Aika: Keskiviikko 26.8.2015 klo 13.00

Paikka: TaY, Päätalo, sali A06

Paikalla:

  • Mari Riipinen, Turun yliopisto (puheenjohtaja)
  • Laura Himanen,Tampereen teknillinen yliopisto
  • Saara Inkinen, Åbo Akademi
  • Markku Niemi, Helsingin yliopisto
  • Pirjo Rauhala, Tampereen yliopisto
  • Tomi Rosti, Itä-Suomen yliopisto
  • Walter Rydman, CSC (sihteeri)
  • Anne Sunikka, Aalto-yliopisto
  • Maija Suhonen, Savonia

 

Asialista

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 13.05.

2. Tutkimuspalvelupäivien työpaja

Edellisestä kokouksesta: Mitä halutaan tunnistaa? Nykyisestä versiosta puuttuu vielä erottelu aitojen prosessien ja "toimien" välillä. Toisaalta mikä on palvelunäkökulma? Mitä tehdään tutkijoiden hyväksi? Millaisia palveluita näillä prosesseilla tai toiminnoilla toteutetaan. Lyhyestä ajasta johtuen määritystyötä ei ehdi tehdä, joten osallistujia voisi kenties käyttää luokittelemaan mitkä löydetyistä ovat palveluita ja mitkä prosesseja tai mihin sisältyy prosesseja. Samoin työpajaa voisi käyttää apuna tärkeimpien toimintojen tunnistamiseen, joiden kuvausta on syvennettävä ja tarkennettava. Todettiin tavoitteena olevan, että työpajasta valikoituvat ne kokonaisuudet, joita ryhdytään kuvaamaan prosessimuodossa.

Tarkennettiin työohjetta joiltain osin. Konkretisoitiin työpajan viimeisen tehtävän priorisointia luomalla mielikuva rahaa tärkeimmille asioille jakavasta rehtorista. Todettiin työpajan tavoitteeksi edelleen tarkentaa ja syventää rahoitus & projektit -kokonaisuutta ja löytää nykyisen näkemyksen heikot kohdat. Työpajaan osallistuu noin neljäkymmentä henkeä. Sovittiin, että heille lähetetään yhteenveto päivien jälkeen, koska se ei ehdi valmistua perjantain puheenvuoroa varten. Sovittiin myös, että Walter pitää perjantain lyhyen yhteenvedon.

3. KOTA-seminaari 1.-2.9. Turussa

Mari esittelee viitearkkitehtuurityön tavoitteet ja työn nykytilan. Etenkin painotetaan sitä mihin viitearkkitehtuurilla pyritään. Esityksen lopussa sidotaan tutkimuksen tuen ja hallinnon viitearkkitehtuuri muihin viitearkkitehtuureihin ja kuvataan kuinka ne liittyvät toisiinsa. Keskusteltaessa mietittiin kuinka viitearkkitehtuurin hyödyt kyetään kertomaan ymmärettävästi lyhyessä ajassa. Walter ja Mari keskustelevat vielä asiasta tarkemmin ennen esitystä. 

4. Viitearkkitehtuurityön etenemissuunnitelma syksyä varten.

  • Aloitetaan alkusyksystä työ mahdollisimman monen muun TUHAn alaryhmän kanssa. Tavoitteena saada jouluun mennessä kaikki kokonaisuudet vähintään alkuun ja enemmistö valmiiksi.
  • Pidetään yhteydet ATT-projektiin kunnossa ja huolehditaan siitä, että viitearkkitehtuurit ovat yhdenmukaiset ATT:ssä tehtävien arkkitehtuurien kanssa.
  • ATT:ssa tehtävän palveluarkkitehtuurin näkökulma on alemmalla tasolla TUHAn viitearkkitehtuurin verrattuna ja kapeampi, koska se käsittelee palveluita ja prosesseja ainoastaan avoimen tieteen ja tutkimuksen kannalta. Huolehditaan siitä ettei ristiriitoja synny näiden arkkitehtuurien välille.
  • Suunnitellaan ja päätetään toimenpiteistä, joilla tutkijoilta saadaan näkemyksiä viitearkkitehtuurin suhteen. Viitearkkitehtuurityön tavoitteena on kuitenkin kuvata tutkijoille tarkoitettuja palveluita ja tukiprosesseja, joten suunnitellaan ja päätetään toimenpiteistä, joilla tutkijoiden näkökulma saadaan otettua huomioon.
  • Viitearkkitehtuurityön konkretisointi todettiin tarpeelliseksi.

5. ATT- yhteistyö

  • ATT:n kanssa tehdään tiiviisti työtä sanaston kanssa. Tämä sivuaa myös viitearkkitehtuuria.
  • Tarkennettava TUHAn viitearkkitehtuurityön linjausta suhteessa muihin arkkitehtuureihin.
  • Keskusteltiin ehtiikö joku muista ryhmän jäsenistä osallistumaan ATT:n kokonaisarkkitehtuurityöhön Marin ohella tai sijasta.

6. Ryhmän puheenjohtaja 2016–

  • Ryhmälle tarvitaan uusi puheenjohtaja vuodesta 2016 eteenpäin. Mari on siirtymässä TUHA-verkoston puheenjohtajaksi eikä hänen aikansa enää riitä toiseen puheenjohtajuuteen. Toivottiin, että joku ryhmän nykyisistä jäsenistä jatkaisi puheenjohtajana vuoden vaihteessa. Koska viitearkkitehtuuri valmistuu, ei puheenjohtajuuskausi muodostu pitkäksi.

7. Tutkimuksen tietovirrat

Selvitetään mitä tietoja yliopistot ja korkeakoulut tutkimuksen osa-alueella tällä hetkellä välittävät organisaation ulkopuolelle. Asia liittyy tietovirtojen tavoitearkkitehtuurin kirjoittamiseen. Kysely selventää asiaa: https://www.webropolsurveys.com/S/8F5F1572ABB29BC4.par.

Keskusteltiin asiasta vilkkaasti. Tärkeätä on selvittää kuinka tieto noudetaan yliopistosta, miten se toimitetaan ja millaista tieto on. Muokataan kyselyä siten ettei se ole yhtä tyrmäävä kuin tällä hetkellä. Pirjo lupasi toimittaa muutamia esimerkkejä tietojen toimituksesta. Viedään asia koordinaatioryhmään ja keskustellaan asiasta myös siellä.

5. Muut esille tulevat asiat

Ei muita esille tulleita asioita.

6. Seuraava kokous

Sovitaan seuraavan kokouksen ajankohta Doodlella. Tähdätään syyskuun loppupuolelle tai lokakuun alkuun.

7. Kokouksen päätös

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14.47.

  • No labels