Versions Compared

Key

  • This line was added.
  • This line was removed.
  • Formatting was changed.

YTYÄ – yrittäjyyden, yrittäjämäisen toiminnan ja työelämäosaamisen edistäminen – on valtakunnallinen, Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kärkihanke. Vuonna 2017 aloitetun hankkeen tavoitteena on saavuttaa kaikki hankkeeseen osallistuvien korkeakoulujen kandidaattiopiskelijat yrittäjämäisellä asenteella ja toimintatavalla vuoden 2019 loppuun mennessä. Pääasiallinen keino tähän on integroitu yrittäjyysopetus, jossa yrittäjyystaidot on integroitu opiskelijoiden omien oppialojen opetussisältöön.

Hankkeen taustalla on ajatus siitä, että yrittäjyystaidot ovat tärkeitä muillekin kuin yrittäjille, jopa kaikille korkeakouluopiskelijoille. Työelämän muuttuessa myös sen vaatimukset muuttuvat, ja yhä useampi tarvitsee päivittäisessä työssään taitoja, jotka on perinteisesti mielletty yrittäjyystaidoiksi. Näitä taitoja ovat esimerkiksi uuden arvon luominen, käyttäjäkeskeinen ongelmanratkaisu, kokeilukulttuuri ja esitystaidot.

Hankkeen puitteissa on paitsi integroitu yrittäjyyskasvatusta mukana oleviin tutkinto-ohjelmiin, myös kehitetty erilaisia työskentelytapoja ja työkaluja yrittäjämäisten taitojen opettamiseen kursseilla, joiden osallistujat eivät ole tietoisesti valinneet yrittäjyysopetusta. Hankkeessa kehitetyt sisällöt ovat hyvin varhaisen vaiheen yrittäjämäisen toiminnan sisältöjä, jotka ovat lähellä yhteisöllistä, aktiivista ja ongelmalähtöistä oppimista.

YTYÄ-hanketta koordinoi Aalto-ylipisto ja erityisesti sen yrittäjyysopetusohjelma Aalto Ventures Program. Muina toteuttajina mukana ovat Hanken Svenska handelshögskolan, Helsingin Yliopisto, Metropolia, Oulun yliopisto, Tampereen Yliopisto ja Åbo Akademi.


Hankkeen verkkosivut:
https://impacted.fi/

Yhteystiedot:
Projektipäällikkö Kalle Airo
+358 50 409 6241
kalle.airo(at)aalto.fi

Viestintäkoordinaattori Tommi Byman
+358 50 5343609
tommi.byman(at)aalto.fi

Lisätietoa:
Aalto Ventures Program: https://avp.aalto.fi
Aalto-yliopisto: https://www.aalto.fi
Hanken: https://www.hanken.fi/en
Helsingin yliopisto: https://www.helsinki.fi/fi
Metropolia: https://www.metropolia.fi/
Oulun yliopisto: https://www.oulu.fi/yliopisto/
Tampereen yliopisto: https://www.tuni.fi/fi
Åbo Akademi: https://www.abo.fi/fi/
Opetus- ja Kulttuuriministeriö: https://minedu.fi



Työkaluja opettajien käyttöön

Hankkeen puitteissa on kehitetty erilaisia työkaluja ja harjoituksia, joita opettajat voivat soveltaa omilla kursseillaan tuodakseen niille yrittäjämäistä sisältöä. Työkalujen avulla jokainen opettaja voi antaa opiskelijoilleen maistiaisia esimerkiksi ideoinnista ja luovuudesta, uuden liiketoiminnan kehittämisprosessista tai ideoiden iteratiivisesta kehityksestä. Joutuessaan tekemisiin yrittäjämäisen ajattelun kanssa opiskelija saattaa huomata tällaisen ajattelun arvon, ja pyrkiä omatoimisesti kehittymään siinä pidemmälle esimerkiksi valitsemalla vapaaehtoisia yrittäjyyskursseja.

Katso Aalto Ventures Programin kehittämät työkalut täältä.




Hankkeessa tehtyä

Aalto-yliopisto

Aallossa on hankkeen aikana paitsi kehitetty useita yltä löytyviä työkaluja opettajien käyttöön, myös viety yrittäjämäisten taitojen oppimista lukuisille kursseille integraatio-opetuksen muodossa. Integraation kautta yrittäjyysopetukselle altistui syksyn 2018 aikana lähes joka viides Aallon opiskelija, ja keväällä 2018 yrittäjyystaitoihin sai kosketuksen yli 15% opiskelijoista. Luvuissa on huomioitava se, että vaikka Aallon Kauppakorkeakoulussa ei juuri integraatio-opetusta tehdä, saavat kaikki kauppakorkeakoulun opiskelijat kuitenkin kosketuksen yrittäjyyteen perusopinnoissaan.

Hanken

Hankenissa tavoitettiin yrittäjyystoiminnalla vuona 2018 kaikki ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat, ja vuoden 2019 tavoitteena on tavoittaa kaikki koulun opiskelijat. Hankkeen puitteissa on integroitu Design Thinking -metodologiaa osaksi johtamisen peruskurssia sekä aloitettu Design your studies -opetusmateriaalin kehittämistä ja moduulien toteuttamista.

Helsingin yliopisto

Helsingin yliopistossa yrittäjyystaidot ovat tavoittaneet vuosina 2017 ja 2018 molempina 500 opiskelijaa. Lisäksi kymmenet opettajat ovat osallistuneet yrittäjyysopetukseen liittyviin työpajoihin. Yliopistossa on järjestetty myös useita yrittäjyyteen liittyviä tapahtumia, kuten 4Uni, Mutiny ja Ideapaja.

Metropolia

Metropoliassa on järjestetty paljon yrittäjyys- ja työelämäkompetenssien kehittämiseen liittyvää toimintaa, kuten Turbiinin 10 Week Sprint-ohjelmat talvella ja syksyllä sekä 10 Days 100 Challenges -ohjelma kesäkuussa.

Oulun yliopisto

Oulussa on tavoitettu vuoden 2018 aikana yrittäjyystaidoilla 2000 opiskelijaa, mukaan lukien kaikki ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat. Yrittäjyysopetusta on integtroitu muun muassa kieltenopetukseen Entrepreneurial English -kurssilla, jolla korostuu luovuus. Kurssiin sisältyy mini design sprint, jolla opitaan perusteet tuotekehityksestä ja validoinnista ja jossa keksitään oman alan ongelmaan ratkaisu, sekä edellisessä vaiheessa syntyneiden tuotteiden esittely. Oulussa on järjestetty myös monia yrittäjyyteen tai yrittäjämäisiin taitoihin liittyviä tapahtumia, kuten Future Factory, CV-sohva ja Polar Bear Pitching.

Tampereen yliopisto

Tampereella on vuonna 2018 tavoitettu yrittäjyystaidoilla lähes viidennes yliopiston opiskelijoista, mukaan lukien kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat, ja järjestetty InnoEvent-tapahtuna opinnollistettuna.

Åbo Akademi

Åbo Akademissa on tavoitettu lähes kaikki (739) ensimmäisen vuoden opiskelijat pakollisen "Akateemiset valmiudet" -kurssin kautta. Lisäksi yliopistoon perustettiin Startup Åbo -yksikkö kokoamaan yrittäjyystoimintoja, ja sen sivusto integroitiin alasivuksi Åbo Akademin verkkosivun alle. Syksyllä 2018 Startup Åbon alla alkoi myös yrittäjyyden sivuaine, johon on kerätty muitakin kursseja jotka käsittelevät yrittäjyyttä sekä Åbosta että muilta alueen yliopistoilta. ÅA:ssa on myös toteutettu opettajille suunnattu "Hack my course" työpajasarja, ja opettajat ovat osallistuneet Turun yliopiston järjestämiin yritysopetuksen seminaareihin ja innovaatioleireihin.