Alta löydät kuvaukset eri KOSKI-käyttäjärooleista. Opintopolun vastuukäyttäjä voi myöntää KOSKI-pääkäyttäjäoikeuksia muille virkailijoille, sekä luoda tietojen siirtämiseen tarvittavan palvelukäyttäjätunnuksen. KOSKI-pääkäyttäjä voi myöntää muita alla lueteltuja käyttäjärooleja oman organisaationsa virkailijoille. KOSKI-pääkäyttäjä, jolla on koulutustoimijatasoinen pääkäyttäjäoikeus, voi myöntää käyttöoikeuksia kaikkiin koulutustoimijan alaisiin oppilaitoksiin. KOSKI-pääkäyttäjä, jolla on oppilaitostasoinen pääkäyttäjäoikeus, voi myöntää käyttöoikeuksia omaan oppilaitokseensa.
Samalla henkilökohtaisella käyttäjätunnuksella voi olla yksi tai useampia samanaikaisia käyttöoikeuksia KOSKI-palveluun ja/tai muihin Virkailijan Opintopolun palveluihin. Käyttöoikeus myönnetään oletuksena vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen henkilön tulee Virkailijan Opintopolun omissa tiedoissa anoa käyttöoikeudelleen jatkoa, mikäli hän vielä tarvitsee käyttöoikeuksia työtehtävissään. Kun henkilö lopettaa tehtävässä eikä enää tarvitse käyttöoikeutta tai käyttöoikeuksia, tulee organisaation käyttäjähallinnasta vastaavan henkilön huolehtia myös käyttöoikeuksien sulkemisesta. KOSKI-pääkäyttäjä / Pääkäyttäjän tehtävätKOSKI-palvelun osalta tärkein käyttöoikeus on organisaation KOSKI-pääkäyttäjä. KOSKI-pääkäyttäjäoikeuksia voi myöntää Opintopolun vastuukäyttäjä tai toinen KOSKI-pääkäyttäjä. Muuta kuin säänneltya koulutusta (JOTPA) järjestäville toimijoille, jotka ovat rekisteröityneet Opintopolun Organisaatiopalveluun rekisteröintipalvelun kautta, KOSKI-pääkäyttäjän käyttöoikeuden voi myöntää koulutustoimijan nimeämä JOTPA-pääkäyttäjä. Muuta kuin säänneltya koulutusta (JOTPA) järjestäville korkeakouluille KOSKI-pääkäyttäjän käyttöoikeuden voi myöntää korkeakoulun oma JOTPA-pääkäyttäjä, jolle korkeakoulun oma Pääkäyttäjä (kk) on ensin myöntänyt käyttöoikeuden.
Koulutuksen järjestäjä päättää, mille organisaation tasolle KOSKI-pääkäyttäjiä nimetään. KOSKI-pääkäyttäjän voi nimetä koulutustoimija-tasolle (esim. koko kunta) sekä oppilaitoksittain (yksi tai useampi oppilaitos). KOSKI-pääkäyttäjäoikeuksia ei voi myöntää varhaiskasvatuksen toimipaikkoihin.
Organisaation KOSKI-pääkäyttäjän vastuulla ovat seuraavat tehtävät:
- Yhteisrekisterinpitäjän tehtävät huolehtia datan laadun ajantasaisuudesta ja oikeellisuudesta, sekä havaittujen virheiden korjaaminen tai niiden raportoiminen eteenpäin henkilöille, joiden tehtävä on korjata tiedot.
- Oman organisaationsa henkilötunnuksettomien oppijoiden henkilöhallinta (henkilön ja oppijanumeron luonti sekä päivitys, yksilöinti, linkitys) Opintopolun henkilöpalvelussa.
Katso lisää KOSKI-palveluun liittyvästä oppijoiden henkilöhallinnasta: Oppijan henkilötiedot: oppijanumero ja henkilötunnus.
- Alemman organisaatiohierarkiatason KOSKI-käyttöoikeuksien (KOSKI-katselijat ja KOSKI-tallentajat) hallinta:
Virkailijoiden kutsuminen palvelun käyttäjiksi, tarvittavien käyttöoikeuksien myöntäminen KOSKI-palveluun, sekä käyttöoikeuksien sulkeminen kun henkilö ei enää tarvitse KOSKI-oikeuksia tehtäviensä hoitamiseen.
- Organisaation KOSKI-asioiden yhteyshenkilö, jonka sähköpostiin lähetetään KOSKI-palveluun liittyvät viestit ja tiedotteet, sekä otetaan yhteyttä erilaisissa datan laatuun liittyvissä virhetilanteissa.
- KOSKI-pääkäyttäjä voi mitätöidä KOSKI-palveluun siirrettyjä opiskeluoikeuksia.
Katso lisää opiskeluoikeuden mitätöinnistä: Tiedonsiirtovirheet ja niiden korjaus.
KOSKI-pääkäyttäjän roolin sisältyy KOSKI-katselijan käyttäjäoikeudet, eli KOSKI-pääkäyttäjä voi tarkastella oman organisaationsa opiskeluoikeustietoja Virkailijan Opintopolun katselukäyttöliittymässä ja ladata KOSKI-palvelusta raportteja. Jos koulutuksen järjestäjä tai oppilaitos luo ja hallinnoi käsin opiskeluoikeuksia KOSKI-palvelussa, tarvitsee KOSKI-pääkäyttäjä lisäksi erilliset KOSKI-tallentajaoikeudet.
HUOM! On suositeltavaa, että koulutustoimija-tasolta löytyisi vähintään kaksi KOSKI-pääkäyttäjää, jotka näkevät myös lakkautettujen oppilaitosten ja varhaistoimipaikkojen opiskeluoikeustietoja. Myös jokaisella oppilaitoksella tulisi olla vähintään yksi KOSKI-pääkäyttäjä. Huomioi pääkäyttäjille oikeuksia myöntäessä myös, että itselleen on mahdollista anoa käyttöoikeutta, mutta toisen käyttäjän on hyväksyttävä käyttöoikeusanomus ja hyväksyttävä käyttöoikeuksien uusiminen. Tarvittavia käyttöoikeuksia suositellaan olevan enemmän kuin yhdellä organisaation virkailijalla, jotta käyttöoikeuksien myöntämisessä, uusimisessa ja sulkeminen onnistuu myös tavallisten poissaolojen (loma, sairastuminen) aikana sekä henkilövaihdostilanteissa.
HUOM! JOTPA:n hankintarahoitusta saavien muun kuin säännellyn koulutuksen järjestäjien, joiden tallentamien tietojen osalta tietovarannon yhteisrekisterinpitäjänä toimii Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA, tulee myöntää KOSKI-pääkäyttäjän käyttöoikeus virkailijalleen tai virkailijoilleen, joka huolehtii tämän sivun ohjeiden mukaisesti organisaatiossaan KOSKI-palvelun käyttäjähallinnasta ja KOSKI-pääkäyttäjän tehtävistä omassa organisaatiossaan.
HUOM! Taiteen perusopetusta hankintana koulutuksen järjestäjälle tuottavan toimijan (sopimusoppilaitoksen ylläpitäjä), joiden tallentamien tietojen osalta tietovarannon yhteisrekisterinpitäjänä toimii taiteen perusopetuksesta annetussa laissa tarkoitettu koulutuksen hankkiva koulutuksen järjestäjä, tulee myöntää KOSKI-pääkäyttäjän käyttöoikeus virkailijalleen tai virkailijoilleen, joka huolehtii tämän sivun ohjeiden mukaisesti hankintakoulutusta toteuttavassa sopimusoppilaitoksessa KOSKI-palvelun käyttäjähallinnasta ja KOSKI-pääkäyttäjän tehtävistä omassa organisaatiossaan. Hankintakoulutusta tuottava sopimusoppilaitos tarvitsee omaa käyttäjähallintaansa varten oman oppilaitostasoisen KOSKI-pääkäyttäjän, joka voi myöntää sopimusoppilaitoksen muille virkailijoille muut tarvittavat käyttöoikeudet KOSKI-palveluun. Sopimusoppilaitoksen KOSKI-pääkäyttäjä ei kuitenkaan missään tilanteissa mitätöi sopimusoppilaitokseen luotuja hankintakoulutuksena toteutettuja taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuksia, vaan sen tekee aina laissa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä, joka vastaa hankkimansa koulutuksen osalta yhteisrekisterinpitäjän velvoitteista ja luo hankintakoulutuksena toteutetun taiteen perusopetuksen opiskeluoikeudet KOSKI-palveluun. |
KOSKI-palvelun peruskäyttäjäroolit KOSKI-katselija (sisältää erityiset henkilötiedot)
KOSKI-katselijalla, jolla on on oikeus nähdä erityisiä henkilötietoja, näkee KOSKI-palvelun katselukäyttöliittymässä kaiken tyyppiset opiskeluoikeudet ja kaikki opiskeluoikeuksiin liittyvät suoritustiedot ja lisätiedot käyttöoikeuteen sidotulla organisaatiotasolla (koulutustoimija / oppilaitos tai varhaiskasvatustoimipaikka). Erityisiä henkilötietoja ovat muun muassa erityiseen tukeen, vammaisuuteen, pidennettyyn oppivelvollisuuteen, toiminta-alueittain opetukseen tai arvioinnin yksilöllistämiseen ja mukauttamiseen liittyvät tiedot. KOSKI-katselijaoikeus, joka sisältää erityiset henkilötiedot, voi ladata KOSKI-palvelun raportit-sivulta opiskeluoikeuksiin liittyviä tarkistusraportteja.
KOSKI-katselijaoikeuksia voi myöntää joko koulutustoimija-tasolle (esim. koko kunta), oppilaitoksittain (yhteen tai useampaan oppilaitokseen) tai varhaiskasvatuksen toimipaikoittain. Käyttöoikeuden organisaatiotaso tulee valita tietojen minimointiperiaatteen mukaisesti sille tasolle, jolla virkailijan on tarpeen käsitellä tietoja. KOSKI-katselija on KOSKI-palvelun peruskäyttäjä, jolla ei ole oikeuksia myöntää muille virkailijoille käyttöoikeuksia, päästä oppijanumerorekisteriin eikä mitätöidä tai muokata opiskeluoikeuksia. |
KOSKI-katselija (ei sisällä erityisiä henkilötietoja)
KOSKI-katselija, jolla ei ole oikeutta nähdä erityisiä henkilötietoja, näkee KOSKI-palvelun katselukäyttöliittymässä kaiken tyyppiset opiskeluoikeudet käyttöoikeuteen sidotulla organisaatiotasolla (koulutustoimija / oppilaitos tai varhaiskasvatustoimipaikka) kuuluvien oppijoiden opiskeluoikeus- ja suoritustiedot katselukäyttöliittymässä, mutta ei oikeuksia raportteihin tai oppijoiden tiedoissa näkyviin erityisiin henkilötietoihin. Erityisiä henkilötietoja ovat muun muassa erityiseen tukeen, vammaisuuteen, pidennettyyn oppivelvollisuuteen, toiminta-alueittain opetukseen tai arvioinnin yksilöllistämiseen ja mukauttamiseen liittyvät tiedot.
KOSKI-katselijaoikeuksia voi myöntää joko koulutustoimija-tasolle (esim. koko kunta), oppilaitoksittain tai varhaiskasvatuksen toimipaikoittain. Käyttöoikeuden organisaatiotaso tulee valita tietojen minimointiperiaatteen mukaisesti sille tasolle, jolla virkailijan on tarpeen käsitellä tietoja. KOSKI-katselija on KOSKI-palvelun peruskäyttäjä, jolla ei ole oikeuksia myöntää käyttöoikeuksia, päästä oppijanumerorekisteriin eikä mitätöidä tai muokata opiskeluoikeuksia. |
KOSKI-katselija (esiopetus) (sisältää erityiset henkilötiedot)
KOSKI-katselijan (esiopetus) oikeuksilla voi tarkastella ainoastaan organisaatioonsa kuuluvien esiopetuksen oppijoiden opiskeluoikeus- ja suoritustiedot katselukäyttöliittymässä. Oikeus myönnetään esim. silloin jos koulutustoimija tai oppilaitostasolla halutaan rajata katseluoikeuksia niin, että virkailija voi tarkastella vain esiopetuksen opiskeluoikeuksia vaikka koulutustoimijalla tai oppilaitoksella olisi myös muita opiskeluoikeusmuotoja.
Esiopetuksen KOSKI-katselijalla, jolla on on oikeus nähdä erityisiä henkilötietoja, näkee KOSKI-palvelun katselukäyttöliittymässä esiopetuksen opiskeluoikeudet ja kaikki opiskeluoikeuksiin liittyvät suoritustiedot ja lisätiedot käyttöoikeuteen sidotulla organisaatiotasolla (koulutustoimija / oppilaitos tai varhaiskasvatustoimipaikka). Erityisiä henkilötietoja ovat muun muassa erityiseen tukeen, vammaisuuteen tai pidennettyyn oppivelvollisuuteen liittyvät tiedot. KOSKI-katselijaoikeus, joka sisältää erityiset henkilötiedot, voi ladata KOSKI-palvelun raportit-sivulta esiopetuksen opiskeluoikeuksiin liittyviä tarkistusraportteja.
KOSKI-katselijaoikeuksia voi myöntää joko koulutustoimija-tasolle (esim. koko kunta), oppilaitoksittain tai varhaiskasvatuksen toimipaikoittain. Käyttöoikeuden organisaatiotaso tulee valita tietojen minimointiperiaatteen mukaisesti sille tasolle, jolla virkailijan on tarpeen käsitellä tietoja. KOSKI-katselija (esiopetus) on KOSKI-palvelun peruskäyttäjä, jolla ei ole oikeuksia myöntää käyttöoikeuksia, päästä oppijanumerorekisteriin eikä mitätöidä tai muokata opiskeluoikeuksia.
HUOM! KOSKI-katselija (esiopetus) -käyttöoikeuksia voi myöntää KOSKI-pääkäyttäjän lisäksi myös Varda-pääkäyttäjä. |
KOSKI-tallentaja
KOSKI-tallentajan käyttöoikeudella muokata Virkailijan Opintopolun KOSKI-syöttökäyttöliittymän kautta opiskeluoikeus- ja suoritustietoja KOSKI-palvelussa. KOSKI-tallentajalla on oikeus luoda opiskeluoikeuksia sekä muokata käsin luotuja opiskeluoikeuksia KOSKI-palvelun käyttöliittymässä. KOSKI-tallentajan oikeuteen sisältyy tallennusoikeuden lisäksi samat oikeudet kuin KOSKI-katselijalla, jolla on oikeus nähdä erityisiä henkilötietoja, eli KOSKI-tallentaja voi tarkastella oman organisaationsa kaikkia opiskeluoikeustietoja katselukäyttöliittymässä sekä ladata organisaationsa opiskeluoikeusraportteja raportit-välilehdeltä. (Katso lisää opiskeluoikeuden mitätöinnistä Tiedonsiirtovirheet ja niiden korjaus.) KOSKI-tallentajaoikeuksia voi myöntää joko koulutustoimija-tasolle (esim. koko kunta), oppilaitoksittain tai varhaiskasvatuksen toimipaikoittain. Käyttöoikeuden organisaatiotaso tulee valita tietojen minimointiperiaatteen mukaisesti sille tasolle, jolla virkailijan on tarpeen käsitellä tietoja. KOSKI-tallentaja on KOSKI-palvelun peruskäyttäjä, jolla ei oikeuksia myöntää muille virkailijoille käyttöoikeuksia.
HUOM! KOSKI-tallentajaoikeutta käytetään ainoastaan tilanteissa, joissa koulutuksen järjestäjällä ja/tai sen ylläpitämällä oppilaitoksella ei ole käytössään opintohallintojärjestelmää, jos opintohallintojärjestelmästä ei ole integraatiota KOSKI-palveluun eli opiskeluoikeustietoja ei voi päivittää tiedonsiirroilla, tai jos opintohallintojärjestelmästä ei ole mahdollista siirtää tietyn tyyppisiä opiskeluoikeuksia.
HUOM! Tätä käyttöoikeutta ei missään tilanteissa käytetä hankintana toteutetun taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuden luomiseen hankintakoulutuksen toteuttavassa sopimusoppilaitoksessa. Koulutuksen hankkiva koulutuksen järjestäjä voi käyttää tätä käyttöoikeutta hankintana toteutetun taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuden luomiseen sopimusoppilaitokseen, kun opiskeluoikeudet luodaan Virkailijan Opintopolun syöttökäyttöliittymässä. Hankintana toteutetussa taiteen perusopetuksessa opiskeluoikeuden luomisesta vastaa aina taiteen perusopetusta hankkiva koulutuksen järjestäjä sen jälkeen, kun koulutuksen järjestäjä on ensin vastaanottanut oppilaan ja/tai alaikäisen huoltajan suostumuksen tietojen tallentamiseen pysyvästi säilytettäväksi. Jos koulutuksen järjestäjä on päättänyt mahdollistaa hankkimassaan koulutuksessa oleville sopimusoppilaitoksen oppilaille suoritustietojen tallentamisen KOSKI-palveluun, eikä hankkivalla koulutuksen järjestäjällä ei ennestään ole sellaista nimettyä virkailijaa, joka vastaisi sopimusoppilaitoksissa hankitun taiteen perusopetuksen oppilaana olevien opiskeluoikeuksien tietojen luomisesta ja/tai tietojen oikeellisuudesta, tulee koulutuksen järjestäjän nimetä sellainen tai sellaiset. Mikäli hankintakoulutuksessa oleville oppilaille luodaan opiskeluoikeudet Virkailijan Opintopolun syöttökäyttöliittymässä, ensin koulutuksen järjestäjä myöntää omassa organisaatiossaan koulutustoimijatasoisen KOSKI-tallentaja -käyttöoikeuden virkailijalle tai virkailijoille, jonka jälkeen taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuksien luomisesta vastaava koulutuksen järjestäjän virkailija pääsee luomaan sopimusoppilaitokseen hankintakoulutukseksi merkittävät taiteen perusopetuksen opiskeluoikeudet. Mikäli opiskeluoikeuden tiedoissa huomataan tässä vaiheessa sellainen virhe, että sen korjaaminen ei ole mahdollista kuin mitätöimällä opiskeluoikeus ja luomalla uusi, tekee mitätöinnin ja uuden luomisen hankkivan koulutuksen järjestäjän virkailija.
Jos sama oppilaitos sekä järjestää itse taiteen perusopetusta, että tuottaa sitä hankintana toiselle koulutuksen järjestäjälle, tulee tietoja tallentavilla virkailijoilla olla KOSKI-tallentaja- käyttöoikeuden lisäksi KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta)-käyttöoikeus, jolla muokataan hankintakoulutuksessa olevien oppilaiden opiskeluoikeustietoja. |
KOSKI-tallentaja (esiopetus)KOSKI-tallentajan (esiopetus) oikeuksilla voi luoda ja muokata ainoastaan omaan organisaatioonsa kuuluvien esiopetuksen oppijoiden opiskeluoikeus- ja suoritustietoja KOSKI-palvelun käyttöliittymässä. KOSKI-tallentajalla on oikeus mitätöidä opiskeluoikeuksia sekä muokata käsin luotuja opiskeluoikeuksia KOSKI-palvelun käyttöliittymässä. KOSKI-tallentajan oikeuteen sisältyy tallennusoikeuden lisäksi samat oikeudet kuin KOSKI-katselijalla, jolla on oikeus nähdä erityisiä henkilötietoja, eli tallentaja voi tarkastella oman organisaationsa kaikkia opiskeluoikeustietoja katselukäyttöliittymässä sekä ladata organisaationsa opiskeluoikeusraportteja raportit-välilehdeltä. (Katso lisää opiskeluoikeuden mitätöinnistä Tiedonsiirtovirheet ja niiden korjaus.)
Oikeus myönnetään esim. silloin jos koulutustoimija- tai oppilaitostasolla halutaan rajata tallentajaoikeuksia niin, että virkailija voi luoda ja tarkastella vain esiopetuksen opiskeluoikeuksia, vaikka koulutustoimijalla tai oppilaitoksella olisi myös muita opiskeluoikeusmuotoja. KOSKI-tallentajaoikeuksia voi myöntää joko koulutustoimija-tasolle (esim. koko kunta), oppilaitoksittain tai varhaiskasvatuksen toimipaikoittain. Käyttöoikeuden organisaatiotaso tulee valita tietojen minimointiperiaatteen mukaisesti sille tasolle, jolla virkailijan on tarpeen käsitellä tietoja .KOSKI-tallentaja on KOSKI-palvelun peruskäyttäjä, jolla ei oikeuksia myöntää käyttöoikeuksia. KOSKI-tallentajaoikeutta käytetään tilanteissa, joissa koulutuksen järjestäjällä ei ole käytössään opintohallintojärjestelmää, jos opintohallintojärjestelmästä ei ole integraatiota KOSKI-palveluun eli opiskeluoikeustietoja ei voi päivittää tiedonsiirroilla (esim. jos opintohallintojärjestelmän integraatio KOSKI-palveluun ei ole valmis), tai opintohallintojärjestelmästä ei ole mahdollista siirtää esiopetuksen opiskeluoikeuksia.
Tallentajaoikeudella käyttäjä voi luoda ja muokata KOSKI-käyttöliittymän kautta koulutuksen järjestäjän opiskeluoikeus- ja suoritustiedot KOSKI-palveluun. HUOM! KOSKI-tallentaja (esiopetus) oikeuksia voi KOSKI-pääkäyttäjän lisäksi myöntää kunnan Varda-pääkäyttäjä.
|
KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta)KOSKI-tallentajan (taiteen perusopetus, hankinta) oikeuksilla voi muokata hankintakoulutukseksi merkittyjen taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuksien opiskeluoikeus- ja suoritustietoja KOSKI-palvelun syöttökäyttöliittymässä sen jälkeen, kun hankkivan koulutuksen järjestäjän virkailija on ensin luonut taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuden hankintakoulutuksen tuottavaan sopimusoppilaitokseen. KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta) on KOSKI-palvelun peruskäyttäjä, jolla ei ole oikeuksia myöntää muita käyttöoikeuksia, eikä luoda uusia opiskeluoikeuksia eikä mitätöidä koulutuksen järjestäjän luomia opiskeluoikeuksia KOSKI-palvelussa. Käyttäjä voi muokata koulutuksen järjestäjän sopimusoppilaitokseen luoman, hankintakoulutukseksi merkityn taiteen perusopetuksen opiskeluoikeustietoja, päivittää opiskeluoikeudelle oppilaan suoritustiedot sekä päättää opiskeluoikeuden oppilaan päättäessä taiteen perusopetuksen koulutuksen suorittamisen. KOSKI-tallentajan oikeuteen sisältyy tallennusoikeuden lisäksi samat oikeudet kuin KOSKI-katselijalla, eli tallentaja voi tarkastella omaan organisaatioonsa luotuja taiteen perusopetuksen opiskeluoikeustietoja katselukäyttöliittymässä. Taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuksilla ei ole erityisiä henkilötietoja.
KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta) -oikeuksia voi myöntää oppilaitoksen tai sen ylläpitäjän (koulutustoimija) KOSKI-pääkäyttäjä. Oikeus myönnetään hankintakoulutuksen toteuttavassa sopimusoppilaitoksessa tilanteissa, joissa hankintakoulutuksesta vastaava, taiteen perusopetuksesta annetussa laissa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä on päättänyt mahdollistaa hankkimassaan koulutuksessa oleville taiteen perusopetuksen oppilaille tietojen tallentamisen näiden suostumuksella ja sopimusoppilaitos päivittää tuottamassaan hankintakoulutuksessa olevien oppilaiden opiskeluoikeustietoja Virkailijan Opintopolun syöttökäyttöliittymässä.
Käyttöoikeutta käytetään tilanteissa, joissa sopimusoppilaitoksella ei ole käytössään opintohallintojärjestelmää, jos opintohallintojärjestelmästä ei ole integraatiota KOSKI-palveluun eli opiskeluoikeustietoja ei voi päivittää tiedonsiirroilla (esim. jos opintohallintojärjestelmän integraatio KOSKI-palveluun ei ole valmis), tai jos opintohallintojärjestelmästä ei ole mahdollista siirtää taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuksia.
Käyttöoikeuden organisaatiotaso tulee valita tietojen minimointiperiaatteen mukaisesti sille tasolle, jolla virkailijan on tarpeen käsitellä tietoja. KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta) anotaan ja myönnetään aina oppilaitostasolle, ei koskaan koulutustoimijatasolle. KOSKI-tallentaja on KOSKI-palvelun peruskäyttäjä, jolla ei oikeuksia myöntää käyttöoikeuksia.
HUOM! Käyttöoikeutta käytetään hankintana taiteen perusopetusta tuottavissa sopimusoppilaitoksissa tilanteissa, joissa taiteen perusopetuksesta annetussa laissa tarkoitettu koulutuksen järjestäjä hankkii taiteen perusopetusta toiselta organisaatiolta. Hankintana toteutetussa taiteen perusopetuksessa opiskeluoikeuden luomisesta vastaa aina taiteen perusopetusta hankkiva koulutuksen järjestäjä sen jälkeen, kun koulutuksen järjestäjä on ensin vastaanottanut oppilaan ja/tai alaikäisen huoltajan suostumuksen tietojen tallentamiseen pysyvästi säilytettäväksi. Opiskeluoikeuden luomisen jälkeen sopimusoppilaitoksen virkailija, jolla on oppilaitostasoinen KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta) -käyttöoikeus, pääsee päivittämään hankintakoulutuksessa olevan oppilaan opiskeluoikeus-ja suoritustietoja opiskeluoikeudelle. Hankintakoulutukseksi merkityn taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuden luomisen jälkeen opiskeluoikeus- ja suoritustietojen päivittämisestä huolehtii hankintakoulutuksen toteuttavan sopimusoppilaitoksen virkailija koulutuksen järjestäjän kanssa sovitun mukaisesti. Taiteen perusopetusta hankkivan koulutuksen järjestäjän virkalijan tulee aina luoda hankintakoulutuksessa olevalle oppilaalle opiskeluoikeus sopimusoppilaitokseen, ennen kun hankintakoulutuksen tuottavan organisaation (sopimusoppilaitos) virkailija, joka opiskeluoikeuden luomisen jälkeen päivittää hankintakoulutusta tuottavassa sopimusoppilaitoksessa taiteen perusopetuksen opiskeluoikeus- ja suoritustietoja KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta) -käyttöoikeudella.
Esimerkki: Kuvan esimerkkivirkailijan voimassa olevissa käyttöoikeuksissa on oppilaitostasolle myönnetty KOSKI-tallentaja (taiteen perusopetus, hankinta) -käyttöoikeus, jonka avulla sopimusoppilaitoksen virkailija pääsee päivittämään sellaisia taiteen perusopetuksen opiskeluoikeuksia, jotka taiteen perusopetuksen hankkiva koulutuksen järjestäjä on luonut KOSKI-palveluussa hankintakoulutuksen tuottavaan sopimusoppilaitokseen.
|
KOSKI-palvelukäyttäjä (lähdejärjestelmään asetettava käyttöoikeus) KOSKI-palvelukäyttäjä on käyttöoikeusrooli, jota käytetään tietojen siirtoon ja joka asetetaan opintohallintojärjestelmään järjestelmätoimittajan ohjeiden mukaan salasanan kanssa. Kun koulutuksen järjestäjä tai oppilaitos siirtää tietoja opintohallintojärjestelmästä tai varhaiskasvatusjärjestelmästä KOSKI-palveluun, tarvitaan tiedonsiirtojen onnistumiseksi KOSKI-palvelukäyttäjätunnus, jolle on annettava myös palvelukäyttäjän käyttöoikeus Virkailijan Opintopolussa.
HUOM! KOSKI-palvelukäyttäjätunnusta ei luoda henkilölle, vaan organisaatiolle. Palvelukäyttäjätunnukselle on annettava palvelukäyttäjän käyttöoikeus.
KOSKI-palvelukäyttäjätunnukseen voi liittää ainoastaan yhden organisaation. Jos koulutuksen järjestäjä tekee keskitetysti siirrot, tunnus liitetään koulutustoimija-/varhaiskasvatuksen järjestäjä-tason organisaatioon. Jos oppilaitokset tai varhaiskasvatuksen toimipaikat tekevät siirrot itse, silloin jokaiselle oppilaitokselle tai varhaiskasvatuksen toimipaikalle voi tehdä omat tunnukset ja käyttöoikeudet. KOSKI-käyttöoikeutta ei voi antaa toimipiste-tasolle. Opintopolun vastuukäyttäjä voi luoda palvelukäyttäjätunnuksia kirjautuneena Virkailijan Opintopolun käyttöoikeuspalvelussa. Opintopolun vastuukäyttäjälle suunnatut ohjeet palvelukäyttäjätunnuksen luomiseen ja hallintaan löytyvät alla olevasta linkistä. Kun Opintopolun vastuukäyttäjä on luonut palvelukäyttäjätunnuksen, asettanut sille linkin takaa löytyvien ohjeiden mukaiset käyttöoikeudetoikeudet ja salasanan, palvelukäyttäjätunnus ja sille asetettu salasana asetetaan siirtävään opintohallintojärjestelmään tai varhaiskasvatusjärjestelmään.
Kuvalliset ohjeet palvelukäyttäjätunnuksen luomiseen ja hallintaan Opintopolun vastuukäyttäjälle: Palvelukäyttäjien hallinta |
|