Tämä sivu on osa Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen digitalisoitumisen tiekarttaa ka.csc.fi
MIKÄ: "Digitalisaatio, data- ja tietotalouteen siirtyminen sekä tekoälysovellusten lisääntyvä käyttö tulee kasvattamaan tekoälyn kehitykseen, tiedon- ja datanhallintaan, toimintaympäristöjen sääntelyyn ja auditointiin sekä riskien hallintaan, tunnistamiseen ja kontrollointiin liittyvän osaamisen tarvetta.
Tätä tarvetta on kahdenlaista. Toisaalta Suomen kilpailukyvyn kannalta myönteinen tekoälykehitys vaatii tuekseen tutkimukseen pohjautuvaa asiantuntijoiden monialaista koulutusta, sen kehittämistä ja lisäämistä. Toisaalta tekoäly- ja datatalouskehitys tulee muuttamaan työelämän rakennetta, työtehtävien sisältöjä ja niiden edellyttämää osaamista. Siten tekoälyn ja datatalouteen siirtyminen tulee vaikuttamaan laajalti lähes koko korkeakoulutetun työvoiman koulutukseen." (VM, Tekoäly ja osaamistarpeet korkeakoulujen näkökulmasta)
Suomen hallitusohjelma 2023-2027:
- Koulutusjärjestelmän kehittämisessä otetaan nykyistä paremmin huomioon tekoälyn ja digitalisaation mahdollisuudet.
- Koulutustarjonnassa huomioidaan digitalisaatioon, tekoälyn hyödyntämiseen ja datatalouteen liittyvät osaamistarpeet
Digitalisaation ja teknologisen kehityksen luonne vaatii, että sääntelyä päivitetään. Hallitus vaikuttaa aktiivisesti ja ennakolta siihen, että alustataloutta, tekoälyä, dataa ja digitalisaatiota koskeva EU-sääntely kulkee mahdollistavaan, tasapainoiseen ja Suomen kannalta edulliseen suuntaan, ja minimoi kansallisen lisäsääntelyn
Toteutetaan datataloudesta laaja-alainen, strateginen teemakokonaisuus, jonka kärkiä ovat kvanttilaskenta, nopeat langattomat verkot, terveysdata, kyberturvallisuus ja tekoäly. Hallitus pyrkii ennakoimaan ja seuraamaan myös muiden avainteknologioiden läpimurtoa
- Investoinnit digiteknologiaan sekä teknologian tehokas soveltaminen ovat yritysten kilpailukyvyn ja kasvun keskiössä. Uusien teknologioiden, kuten kvanttilaskennan, robotiikan ja tekoälyratkaisujen tehokas hyödyntäminen sekä automaatioasteen nosto luovat uutta liiketoimintaa, tukevat yritysten kilpailukykyä ja helpottavat osaltaan työvoimapulaa
- Varmistetaan teknologianeutraali ja laajalti automatisaation sekä uusien teknologioiden, kuten tekoälyn, vastuullisen hyödyntämisen mahdollistava lainsäädäntö. Toteutetaan ”TechFit”-kartoitus, jolla tunnistetaan ja korjataan puutteita ja epäkohtia sekä teknologioita ja automatisaatiota estäviä elementtejä lainsäädännössä ja menettelytavoissa
- Hallitus mahdollistaa tekoälyn avulla tehtävät automaattiset viranomaispäätökset.
ARENE
- Tekoäly TKIO:n muutosmahdollisuutena ammattikorkeakoulujen toiminnassa -koulutusohjelma
- Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille
DVV:
Suomi.fi:
VM:
Korkeakoulujen linjauksia tekoälyn käytöstä:
- Aalto: Ohjeistus tekoälyn käytöstä Aalto-yliopiston opetuksessa ja oppimisessa
- Centria: Opiskelua koskevat käytänteet ja periaatteet
- Haaga-Helia: Näin käytät tekoälyä opinnoissa – tutustu käytännön ohjeisiin
- HAMK: Tekoälyn käyttäjän muistilista opiskelijoille
- Hanken: Användning av artificiell intelligens i studier och undervisning
- HUMAK: Tekoälyn käyttö opinnäytetyössä
- HY: Tekoälyn käyttäminen oppimisen tukena
- JAMK: Tekoälyn hyödyntäminen JAMKissa
- JY: Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu sallii tekoälyn käytön opiskelussa
- KAMK: Tekoälyn hyödyntäminen KAMKissa
- Karelia: Karelian opinnäytetyön ohje
- Lapin amk: Hyödynnä tekoälyä vastuullisesti
- Laurea: Tekoälyn hyödyntäminen opetuksessa ja opiskelussa Laurea-ammattikorkeakoulussa
- LUT-korkeakoulut: Tekoälytyökalujen käytänteet
- LY: Lapin yliopiston tekoälylinjaus
- OY: Linjaukset tekoälyn käytöstä opetuksessa
- Poliisiamk: Tekoälyn käyttö Poliisiammattikorkeakoulun kirjallisissa töissä
- Taideyliopisto: Tekoäly on täällä – missä me?
- TAMK: Tekoälysovellusten käyttö
- TUNI: Ohjeita tekoälyn käyttöön
- TY: Kirjaston tekoälyopas
- UEF: Tekoälyn käyttäminen opetuksessa ja tutkimuksessa
- VY: Vaasan yliopisto rohkaisee hyödyntämään tekoälyä opetuksessa ja oppimisessa eettisesti ja vastuullisesti
- XAMK: Xamk linjaa perusperiaatteet tekoälyn käytöstä opinnoissa
EU:n sääntely tekoälyyn liittyen (AI ACT - Tekoälysäädös, AI Liability Directive - Tekoälyn vastuudirektiivi)
- Satu Tuomikorpi, CSC: EU AI regulation (tilannekatsaus 09-2023)
- AI ACT -ehdotuksen tavoitteet
- EU:n alueella käytettävät tekoälyohjelmat ovat turvallisia ja noudattavat perusoikeuksia ja EU:n arvoja
- Investoinneille ja innovaatioille oikeudellinen turva
- Immateriaalioikeuksista huolehtiminen
- Hallinnon tehostaminen
- Tekoälysovellusten kehittäminen EU:n sisämarkkinoille lainmukaisesti, turvallisesti ja luotettavasti
- EU neuvosto hyväksyi oman kantansa 12/2022, EU parlamentti hyväksynyt oman kantansa ehdotukseen 06/2023
- Tämän jälkeen asetuksen lopullinen muotoilu käynnistyy, valmistunee 2024 alussa
2023-12-09 AI ACT: Neuvosto ja parlamentti sopivat maailman ensimmäisistä tekoälyä koskevista säännöistä
- AI Liability Directive
- Jos tekoälyyn käyttöön liittyvät riskit toteutuvat, AI Liability Directive antaa ohjeet toimintaan
- Täydentää AI ACT -säädöstä
- Tekeillä
- Jos tekoälyyn käyttöön liittyvät riskit toteutuvat, AI Liability Directive antaa ohjeet toimintaan
- European AI Alliance
- Euroopan komission avoin foorumi tekoälykeskustelulle
- Tekoälyn mahdollisuudet
- Koulutusmateriaalien tuottaminen, hyödyntäminen
- EU julkaissut eettisen ohjeistuksen tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa: https://op.europa.eu/en/publication-detail/-/publication/d81a0d54-5348-11ed-92ed-01aa75ed71a1/language-en
Tekijänoikeusdirektiivi ja sen kansallinen implementointi
- DSM-direktiivi sisältää säännöksiä uusista, pakottavista tekijänoikeuden rajoituksista, EU-laajuisesta sopimuslisenssijärjestelmästä kulttuuriperinnön saataville saattamiseksi, lehtikustannusten lähioikeudesta, alustojen vastuusta käyttäjien palveluihin tallentamista sisällöistä sekä tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden aseman vahvistamiseksi.
Kansainvälisiä linjauksia tekoälyn käytöstä:
- US, Britain, other countries ink agreement to make AI 'secure by design'
- Australia: Artificial intelligence
China’s AI Regulations and How They Get Made (reviewed by Carnagie)
High schools in Denmark are embracing ChatGPT as a teaching tool rather than shunning it
- Japan: New government guidelines on the use of AI in education
- U.K.'s Top Universities Issue 5 Guidelines for Generative AI
- University of Iceland: AI: Dos and don'ts in University education
Muuta asiaan liittyvää:
- Digivisio: Oppimisen seuraava luku – Jakso 5: Tekoäly ja tulevaisuuden oppiminen
- CSC: Vastuullinen tekoäly
- ka.csc.fi Kyberturvallisuus
Ideapankki:
Jira server Eduuni-jira serverId 41f54b4f-64a1-3661-b66a-fd2def8c28dd key CSCIDEAPANKKI-158 Jira server Eduuni-jira serverId 41f54b4f-64a1-3661-b66a-fd2def8c28dd key CSCIDEAPANKKI-149
Tekoälyasetuksen riskiluokittelu, Teknologiateollisuus
Hogan Lovells, Engage Legal insight and analysis. Global AI Governance Principles (8.8.2023)
Hanna Hagström, Siili
(esitys Tietoturva2024 -seminaarissa 9.4.2024)