You are viewing an old version of this page. View the current version.

Compare with Current View Page History

« Previous Version 5 Next »


Tälle sivustolle on koottu ohjeistuksia ja dokumentaatiota Suomen Akatemian rahoitushakuja koskien. 

Ohjeistus on suunnattu ensisijaisesti tutkijoille helpottamaan Suomen Akatemian rahoitushakujen sekä VIRTA-julkaisutietopalvelun välisen yhteyden hahmottamista. Koostetun ohjesivun on tarkoitus vähentää korkeakoulujen tarvetta ylläpitää omia täsmentäviä ohjeitaan. Korkeakouluilla voi kuitenkin olla käytössään myös muita täydentäviä ohjeita.


VIRTA-julkaisutietopalvelu

  • 2016 käyttöönotettu VIRTA-julkaisutietopalvelu kokoaa yhteen julkaisujen tiedot kaikista suomalaisista yliopistoista, ammattikorkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja yliopistollisista sairaaloista. Tietoja on kerätty korkeakouluilta opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) julkaisutiedonkeruussa vuodesta 2011 alkaen. Tutkimuslaitokset ja yliopistolliset sairaalat ovat liittyneet mukaan vaiheittain vuodesta 2014 alkaen.
  • VIRTA tarjoaa sitä käyttäville organisaatioille yhteismitallista ja ajantasaista vertailutietoa niiden julkaisutoiminnasta. Palveluun koottavat julkaisutiedot ovat hyödynnettävissä erilaisissa järjestelmissä ja palveluissa.
  • Julkaisutietojen poiminta VIRTA-julkaisutietopalvelusta on otettu käyttöön Suomen Akatemian hankeraportoinnissa huhtikuussa 2017 ja ja rahoitushaussa syyskuussa 2018.
  • OKM vastaa VIRTA-julkaisutietopalvelun kustannuksista ja elinkaaren hallinnasta. CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n (CSC) toteuttaa palvelun ja ylläpitää sitä.

VIRTA-julkaisutietojen käyttö Suomen Akatemiassa

Julkaisutietojen poiminta VIRTA-julkaisutietopalvelusta on otettu käyttöön Suomen Akatemian hankeraportoinnissa huhtikuussa 2017 ja ja rahoitushaussa syyskuussa 2018. Ennen tutkija syötti julkaisuja koskevat tiedot tutkimushankkeen tieteelliseen raporttiin julkaisu kerrallaan. Vuonna 2017 käyttöönotetulla uudistetulla raporttilomakkeella hyödynnetään VIRTA-julkaisutietopalvelussa olevia julkaisutietoja siten, että tutkija voi poimia ne haun perusteella automaattisesti hankkeensa tieteelliseen raporttiin.

Rahoitusta haettaessa on tutkijan aiempi tieteellinen tuotanto osa hankkeen tieteellisen arvioinnin aineistoa. Tutkija tai muu tietojen tallentaja hakee Akatemian verkkoasioinnin kautta julkaisuja tietovarannosta valitsemillaan hakukriteereillä. Akatemian järjestelmä lukee hakua vastaavat julkaisut VIRTA-julkaisutietopalvelusta REST-rajapinnan kautta. Rajapinta palauttaa tutkijalle hakua vastaavat julkaisut, joista tämä voi valita hankkeeseen liittyvät julkaisut hakemukselle tai raportille tallennettavaksi. Akatemian järjestelmään ei tuoda VIRTA-julkaisutietopalvelusta tietoja muista kuin tutkijan valitsemista julkaisuista.

Julkaisutietojen poimiminen VIRTA-julkaisutietopalvelusta vähentää merkittävästi raportoinnin edellyttämää tutkijan työmäärää, kun tietoja ei tarvitse syöttää käsin. VIRTA-julkaisutietopalvelussa tieto on yhteismitallisessa muodossa ja tutkimusorganisaatioiden tarkastamaa, joten se on myös käsin syötettyjä tietoja paremmin hyödynnettävissä. 

Mikäli tutkijan julkaisua ei ole vielä VIRTA-julkaisutietopalvelussa, tutkija voi lisätä ne Akatemian hankeraportille syöttämällä tiedot sähköiselle lomakkeelle. Näitä koskevat tiedot voidaan toimittaa Akatemiasta edelleen VIRTA-julkaisutietopalveluun, josta tiedot ovat edelleen hyödynnettävissä esimerkiksi tutkimusorganisaatioissa.

Hyödyllisiä linkkejä


Palveluosoitteeseen virta-julkaisutietopalvelu (at) csc.fi voit lähettää kysymyksiä, ilmoituksia ongelmista jne.


Materiaalia englanninkielisiin ohjeisiin

  • You can retrieve publication details from the VIRTA publication information service

https://www.aka.fi/globalassets/1-tutkimusrahoitus/6-verkkoasioinnin-ohjeet/en/virta-julkaisutietopalvelun-kaytto_en_2020.pdf

  • Search for publications in the VIRTA publication information service
  • The information on the most important publications for the project (no more 10 publications for individual applications, no more than 20 for consortium project) filled in on the tab Most relevant publications.
  • The information is retrieved from the VIRTA publication information service (Find publication). If you cannot find a publication in the VIRTA publication information service, you may also enter its details manually (Add publication.)
  • The most relevant publications are printed on the application PDF file according to author and year.
  • You must also append complete list of publications to the application on the Appendices tab.
  • To search for publications in the VIRTA service, click on Find publication, enter the author’s name or ORCID identification, and click on Search. Please note that the publication search may take a few minutes. You can also search for publications using your ORCID identifierstored on the tab 'My account' by clicking on 'Search with your ORCID identifer'.

https://www.aka.fi/en/research-funding/apply-for-funding/how-to-apply-for-funding/az-index-of-application-guidelines2/virta-service/

  • The bibliographical details on the project’s key publications are entered on the tab ‘Most relevant publications’ in the online services.
  • You can retrieve the publication information from the VIRTA publication information service (click on Search for publication) in order to enter the bibliographical details on the tab ‘Most relevant publications’ in the online services.
  • If you cannot find a publication in VIRTA, you may also enter its details manually (click on Add publication).
  • Obligatory information: author(s), title, year of publication, name of series/journal, type of publication (will not show in the PDF version of the application)
  • Append a complete list of publications to the application under the tab ‘Appendices’.


VIRTA Publication Information Services

  • Launched in the spring of 2016, VIRTA is a data hub that complies bibliographic information of all scientific publications from 54 Finnish organizations.
  • Since 2011, the Ministry of Education and Culture in Finland has collected publication information on scientific publications annually from Finnish universities, university hospital districts, universities of applied sciences, and state research institutes. 
  • VIRTA provides the higher education institutes and other research organizations with up-to-date comparative metadata on their own publications.
  • The publication metadata can be transferred from VIRTA to research funders, publication or data repositories, infrastructure services or any other service used by researchers via APIs.



  • No labels