Mikä on Tutkijan tiedot -työkalu?

Tutkijan tiedot -työkalulla tutkimuksen parissa työskentelevä voi halutessaan luoda Tiedejatutkimus.fi-palveluun julkisen profiilin. Tutkijan tiedot -kokonaisuus edistää asiantuntijoiden löytämistä eri aloilta. Kokonaisuuteen kootaan tietoa Suomessa toimivista sekä Suomen ulkopuolella toimivista suomalaisista tutkijoista, TKI-asiantuntijoista ja muista tutkimukseen liittyvistä asiantuntijoista, jotta eri alojen asiantuntijat olisivat helpommin löydettävissä ja yhä laajempi joukko voisi osallistua omaa alaansa koskevaan keskusteluun mediassa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Kansallisessa profiilissa asiantuntijat voivat tuoda esiin koko uransa ja osaamisensa riippumatta organisaatiorajoista. Työkalussa on käytettävissä perustoiminnallisuudet, kuten profiilin luominen, julkaiseminen Tiedejatutkimus.fi-portaaliin, piilottaminen ja poistaminen. Tulevaisuudessa asiantuntijoiden liikkuminen organisaatiosta toiseen helpottuu, kun tiedot osaamisesta ja meritoitumisesta voi siirtää järjestelmien välillä ilman tarvetta tietojen uudelleensyöttämiseen.

Työkaluun tunnistaudutaan Suomi.fi-tunnuksella ja profiilin luominen vaatii ORCID-tietojen tuomista. Työkalu on käytettävissä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Mikäli työkalusta ei löydy tietoja asiantuntijan tämänhetkisestä kotiorganisaatiosta, organisaatio ei ole vielä tehnyt tarvittavia tiedonsiirtoja ja tiedot tulevat saataville työkaluun myöhemmin. Tiedot ORCID-profiilista ja Tiedejatutkimus.fi:stä ovat aina asiantuntijan käytössä. Tiedot säilyvät aina työkalussa ja asiantuntija pystyy valitsemaan, mitä haluaa itsestään ja työstään julkaista.

Työkalua päivitetään tiedon jakamisen mahdollisuudella vuoden 2023 aikana.


Tietojen muokkaaminen

Tietoja muokataan lähdejärjestelmissä, jolloin ne päivittyvät myös tutkimustietovarantoon. Tietoja ei muokata Tutkijan tiedot työkalussa. Kaikkiin tietoihin on merkitty niiden lähde, jossa tarvittavat muutokset voi tehdä, ja muuttuneet tiedot päivittyvät profiiliin automaattisesti tietolähteestä. ORCIDissa muutetut tiedot päivittyvät työkaluun 5-10 minuutin kuluttua tiedon muuttamisesta. Muiden lähteiden päivittymisaika riippuu organisaation tiedonsiirtoaikataulusta. 

Lähdetietoja voit tarkastella tietojen valintanäkymässä sekä Tiedot ja tietolähteet -osiossa, jossa saat näkymän kaikkiin sinusta siirrettyihin tietoihin.

Tutkijan tiedot -työkalun käyttöohjeet

Työkalun käyttöönotosta ja ominaisuuksista löytyy käyttöohjeet myös videoina: https://video.csc.fi/playlist/dedicated/0_5ykxf1hd/

Lisätietoa

Kysymyksiä ja kommentteja tutkijan tietoihin liittyen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen tiedejatutkimus@csc.fi


Mikä on Tiedejatutkimus.fi?

Tiedejatutkimus.fi on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama palvelu, joka kokoaa ja jakaa tietoa Suomessa tehtävästä tutkimuksesta. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy toteuttaa palvelua yhteistyössä tutkimusorganisaatioiden ja -rahoittajien kanssa.

Kesäkuussa 2020 käyttöön otettua palvelua kehitetään vaiheittain. Palvelu parantaa tutkimusta koskevan tiedon ja asiantuntijoiden löytymistä sekä lisää suomalaisen tutkimuksen näkyvyyttä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Lisätietoa Tiedejatutkimus.fi-palvelusta: https://tiedejatutkimus.fi/fi/service-info


Mikä on ORCID?

Kansainvälinen ORCID-tutkijatunniste (Open Researcher and Contributor ID) tarjoaa tutkijalle pysyvän ja yksilöivän digitaalisen tunnisteen. Se on numerosarja, jonka avulla tutkija voi erottua esimerkiksi muista samannimisistä tutkijoista. Tunniste pysyy samana, vaikka tutkijan nimi tai organisaatio vaihtuisi.

ORCID-tunniste on laajasti esimerkiksi tiedekustantajien ja rahoittajien käytössä ja tutkija voi liittää sen julkaisuihinsa ja muihin tuotoksiinsa. ORCID-palvelussa tutkija voi myös ylläpitää omaa profiiliaan. ORCID-tunnuksen voi luoda osoitteessa https://orcid.org/


Tutkijan tiedot -työkalun käyttöönottoon

1. Luo profiili.

Tutkijan tiedot -työkalussa voit luoda profiilin ja julkaista sen Tiedejatutkimus.fi-palvelussa. Tietoja ei luovuteta eteenpäin ilman lupaasi.

2. Aloita palvelun käyttöönotto.

3. Siirry lukemaan käyttöehdot ja henkilötietojen käsittelyperiaatteet ja hyväksy ne. Siirry seuraavaan vaiheeseen.


4. Tee vahva tunnistautuminen Suomi.fi-palvelussa.

5. Kirjaudu seuraavaksi sisään käyttämällä ORCID iD -tunnusta tai sähköpostia, jonka olet luonut ORCID-palvelussa. Käytä ORCID-salasanaa. Jos sinulla ei ole vielä ORCID-tunnusta, voit luoda sellaisen ORCID-palvelussa www.orcid.org

6. Tuo ORCID-palvelussa olevat tietosi.




Tutkijan tiedot -profiilin tietojen valitseminen julkiseen profiiliin

1. Valitse mitkä tiedot haluat asettaa julkiseksi profiilissasi. Pääset muokkaamaan valittuja tietoja myös sen jälkeen, kun olet valinnut tietoja.

Tutkijan tiedot -työkalussa voit valita profiiliisi omia tietojasi ORCID-tietojesi, Tiedejatutkimus.fi:n tietojen sekä tämänhetkisen kotiorganisaatiosi järjestelmistä siirrettyjen tietojen avulla. Mikäli et löydä työkalusta tietoja tämänhetkisestä kotiorganisaatiostasi, organisaatio ei ole vielä tehnyt tarvittavia tiedonsiirtoja ja tiedot tulevat saataville työkaluun myöhemmin.


2. Valitse julkiseksi haluamasi tiedot avautuvissa näkymissä. Voit myös valita kategorian kaikki tiedot julkisiksi. Jatka.

3. Voit etsiä Tiedejatutkimus.fi:ssä olevia julkaisuja, tutkimusaineistoja ja hankkeita profiiliisi, mikäli niissä ei ole aiemmin ollut ORCID-tunnustasi. Tiedot sinuun on yhdistetty tunnuksesi avulla.


4. Voit hylätä tekemäsi muutokset tai julkaista profiilin. Profiilin luonnos toimii profiilin esikatseluna. 



5. Kun olet valinnut haluamasi tiedot julkisiksi, julkaise profiili. Voit vielä tarkistaa tekemäsi muutokset.



6. Tiedot ja tietolähteet -sivulla pääset aina tarkastelemaan, mitä tietoja sinusta palveluun on kerätty ja mitkä tietosi ovat julkisia ja mitkä eivät. Sivulla voit myös asettaa haluamiasi tietoja julkisiksi Tiedejatutkimus.fi-palveluun.


Julkisen profiilin piilottaminen

Voit piilottaa julkisen profiilisi Tiedejatutkimus.fi-palvelusta koska tahansa. Profiilin piilottaminen tarkoittaa, että julkinen profiilisi ei näy Tiedejatutkimus.fi-palvelussa, mutta tekemäsi valinnat pysyvät Tutkijan tiedot -työkalussa. Voit siis julkaista profiilisi milloin tahansa uudelleen aiemmin tekemilläsi valinnoilla.

Julkisen profiilin piilottaminen tapahtuu työkaluun kirjautuneena Tiliasetukset-sivulta.

Profiilin poistaminen

Voit poistaa profiilisi Tiedejatutkimus.fi-palvelusta koska tahansa. Profiilin poistaminen tarkoittaa sitä, että julkinen profiilisi poistetaan ja ORCIDista tuomasi tiedot poistetaan. Myös kirjautumisen yhteydessä profiilityökaluun tallennetut tiedot poistetaan.

Profiilin poistaminen tapahtuu työkaluun kirjautuneena Tiliasetukset-sivulta.

  • No labels