TUTKI-tietomallityöryhmän kuvaus Tutkimusryhmä-käsitteestä

(13.12.2013)

Korkeakouluissa tutkimusta tehdään tutkimusryhmissä, joihin kuuluu henkilöitä eri rooleissa. Käsitekaavion mukaan henkilö tutkimusryhmässä ilmaisee roolit. Mahdolliset roolit (esimerkiksi Senior Scientist, Post Doc, sihteeri) on osajoukko kaikista niistä henkilön rooleista, joita henkilöllä voi yleensäkin korkeakoulussa olla. Tutkimusryhmän henkilöt voivat tulla eri organisaatioista ja korkeakouluista. Joissakin korkeakouluissa tutkimusryhmän johtaja (Principal Investigator) on eritysasemassa roolien joukossa siinä mielessä, että vain ao.rooliin voidaan liittää tiettyä yhteyksiä ja ominaisuuksia.

Tutkimusryhmä voi kuulua useampaan korkeakoulun laitokseen. Yleensä yksi näistä (hallinnollinen laitos, kutsutaan myös nimellä "emolaitos") hoitaa pakollisen esimerkiksi linjaorganisaatioon liittyvän hallinnon. Tutkimusryhmä voi liittyä useampaan tutkimusyhteisöön, joihin liittyy tutkimusryhmiä eri korkeakouluista ja muista tieteellisistä yhteisöistä.

Tutkimusryhmään voi liittyä useampi projekti ja projekti voi vastaavasti liittyä useampaan tutkimusryhmään. Tutkimusryhmän osuus projektista on määritettävä ainakin niissä tapauksissa, joissa kyseistä yhteyttä käytetään  projektin tuotoksien, käytettyjä resurssien tai budjetoinnin raportoinnissa.  

Tutkimusryhmällä voi olla useita tieteenaloja. On huomattava, että projektilla voi olla myös omat tieteenalansa, jotka ovat yleensä osajoukko projektin tutkimusryhmien tieteenaloista. Tutkimusala on tieteenaloja karkeampi tutkimuksen luokittelu.

Tarkemmat määritelmät meriittiin liittyvistä termeistä kuvattu alla:

Tutkimusryhmä

(research group, research team)

Tutkimusryhmä on tutkimuksen organisatorinen peruskäsite, jonka keskeisin henkilö on tutkimusryhmän johtaja (principal investigator).

Tutkimusyhteisö

(research community)

Tutkimusryhmä voi kuulua johonkin tutkimusyhteisöön (community). Eri tieteenaloilla ja tutkimusaloilla on tyypillisesti omia tutkimusyhteisöjään, joiden toiminta voi olla kansainvälistä.

Tutkimusyhteisön tutkimusryhmä

(research group in research community)

Yhdistää tutkimusryhmän ja tutkimusyhteisön.

Henkilö tutkimusryhmässä

(person in research group)

Yhdistää tietyllä roolilla henkilön tutkimusryhmään. Keskeisimmän tämän yksilön ilmentymistä ovat tutkimusryhmän johtaja-määrittelyt, koska tietyissä korkeakouluissa tutkimusryhmän johtajan mukaan määräytyvät tietyt ominaisuudet.

Henkilön rooli tutkimusryhmässä

(role of person in research group)

Henkilön toiminta tai merkitys tutkimusryhmässä. Katso <Henkilön rooli>

Tutkimusryhmän johtaja

(principal investigator)

Tutkimusryhmän johtaja on erikoisasemassa tutkimusryhmän rooleista, koska tietyissä korkeakouluissa tutkimusryhmän johtajan mukaan määräytyvät tietyt ominaisuudet koko ryhmälle, esimerkiksi organisaatiot.

Tutkimusryhmän tieteenala

(research group’s field of science)

Yhdistää tutkimusryhmän ja tieteenalan.

Projektin tutkimusryhmä
(Research group of project)

Yhdistää projektin ja tutkimusryhmän.

Tutkimusryhmän laitos

Tutkimusryhmä voi kuulua yhteen tai useampaan korkeakoulun laitokseen. Yksi näistä voi olla hallinnollinen laitos ("emolaitos"), joka hoitaa tutkimusryhmän pakollisen hallinnon.

  • No labels