Työpaja: Oppimisympäristöt 19.6.2018

Tervetuloa työpajaan, jossa kootaan korkeakoulujen oppimisympäristöihin liittyviä tarpeita ja kysymyksiä sekä lyhyellä että pidemmällä aikajänteellä. Työpajan järjestää DigiCampus -hanke, ja CSC fasilitoi työpajan osana kehittämishankkeiden tukipalveluita.

Työpaja on tarkoitettu korkeakoulujen kehittämishankkeille sekä korkeakoulukentän toimijoille. Tavoitteena on käydä läpi sekä nykyisten kehittämishankkeiden elinkaaren aikana toteutettavia toimia että pidemmän aikavälin tarpeita oppimisympäristöille korkeakouluissa.

Rajallisen tilan vuoksi pyydämme hankkeita ja korkeakouluja rajaamaan osallistujamäärän mahdollisuuksien mukaan enintään kahteen henkilöön hanketta/korkeakoulua kohti. Jaetulle keskustelulle on eduksi, mikäli mahdollisimman moni pääsee osallistumaan paikan päälle. Alustuksia on mahdollista seurata ja ryhmätyöskentelyyn on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Etäyhteyslinkki (Adobe Connect) toimitetaan etäosallistujiksi ilmoittautuneille sähköpostilla ennen tilaisuutta. Mahdollisesta etäosallistumisesta on tärkeää ilmoittaa etukäteen järjestelyiden vuoksi ilmoittautumisaikana.

Tunnistamme, että oppimisympäristöteema koskettaa monta tahoa korkeakouluissa. Olisi tärkeää, että osallistumaan pääsisivät harkintanne mukaan niin kehittämishankkeiden, koulutuksen palveluiden kuin pedagogisten verkostojen edustajat ym. keskeisiksi tunnistamanne tahot, vaikka se tarkoittaisi useampaa kuin kahta ilmoittautumista per kotiorganisaatio. Seuraamme ilmoittautumistilannetta ja etäyhteys toivottavasti mahdollistaa mahdollisimman monen halukkaan osallistumisen. On myös hyvä huomioida, etteivät mahdollisuudet osallistua yhteiseen keskusteluun rajoitu tähän tapaamiseen, ja etenkin seuraavan sukupolven ratkaisujen suhteen yhteistyö jatkuu syyskaudella.


Aika:              Tiistai 19.6.2018 klo 9.30-14

Paikka:          CSC/Life Science Center, Keilaranta 14, Espoo. Auditorio, 1. krs.

Lisätietoja: projektipäällikkö Eeva Polvi CSC (opi@csc.fi).


Ennakkomateriaalia tutustuttavaksi: 


Ohjelma:

9.30 alkaen     Aamukahvi

10.00-10.30    Alustus ja johdatus ryhmätyöskentelyyn

10.30-11.30    Työpajatyöskentely

11.30-12.30    Lounastauko (omakustanteinen)

12.30-13.30    Työpajatyöskentely jatkuu

13.30-14         Yhteenveto


Työpajatyöskentelyn yhteenveto:


Työpajan teemat ja materiaalit


  • No labels