Tuula Tutkija on arvostettu apulaisprofessori korkeakoulussaan. Tuula suhtautuu tutkimusta tukeviin uusiin ICT -teknologian tuomiin mahdollisuuksiin erittäin positiivisesti (’early adopter’), mutta hänellä on pintapuolinen osaaminen IT tekniikoista. Hän haluaa keskittyä oman alueensa tutkimuksen tekoon.

Tuula Tutkijalla on suuremman tutkimusryhmän jäsenenä vastuullaan myös oma tutkimusprojekti, jossa hän ohjaa tohtoriopiskelijoita tutkimustyössään. Tuulan tehtäviin varsinaisen tutkimuksen tekemisen lisäksi sisältyy rahoituksen hakeminen tutkimusprojektille, ja jossain määrin tutkimustyön tarvitsemien laskennan ja tiedonhallinan palveluiden ja välineiden kartoittamista IT-vastaavien kanssa.

Suurimpia haasteita Tuulan työssä on tutkimuksessa syntyvän (osin sensitiivisen) tiedon hallinta. Dataa syntyy tutkimuksen aikana valtavia määriä, ja tästä tietty osa pitää pystyä tallentamaan myös projektin jälkeen hyödynnettäväksi oman organisaation lisäksi alansa kansainväliselle tutkijayhteisölle. Lisäksi tutkimus tehdään yhteistyössä yksityisen yrityksen kanssa, jonka henkilökuntaa on mukana projektissa ja joka hyödyntää syntyvää dataa. Tutkimuksen rahoittajat ja muut päättäjät edellyttävät, että Tuulan hankkeella on todennettavissa oleva datan/tiedonhallinan suunnitelma.

Tuulan tutkimusryhmä tarvitsee runsaasti laskentakapasiteettia ja monia työvälineitä tiedon analysointia varten. Suuri osa ’raskaammasta’ työstä tehdään oman organisaation ulkopuolisten (pilvi)palvelun tarjoajien järjestelmillä ja valmisohjelmistoilla. Monet tutkijat kuitenkin kokevat haasteena järjestelmien käytettävyyden ja sopivien toimintamallien löytämisen oman tutkimuksen kannalta. Omien ideoiden pienimuotoisempi testaus tutkimusta varten räätälöidyillä algoritmeilla ei toimi lainkaan tai riittävän joustavasti ulkopuolisten toimittajien laskenta- ja datan analytiikkatyökalujen ympäristöissä.

Tutkimusalansa johtoryhmän jäsenenä hänen täytyy ymmärtää mitä tutkimuksen palveluita ja miten järkevästi näitä oikeasti käytetään, ja käytetäänkö rajallisia resursseja tuottavasti monenlaisiin tutkimuksen palveluiden hankintoihin.


Työskentelemme Digisfäärin esipäivässä World Cafe menetelmällä.

Tuula Tutkija tarinaa käsitellään tutkijan polun pisteissä eri näkökulmista: