2020 käsikirjan muutokset pinkillä


Taidealan julkaisut tiedonkeruussa

Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää vuositasolla tietoja korkeakoulujen julkaisutoiminnasta käsikirjassa määriteltyjen julkaisutyyppien mukaisesti. Julkaisutyypin F julkaisutiedot voi raportoida joko julkaisukohtaisesti VIRTA-julkaisutietopalvelun kautta tai lukumäärätietoina KOTA-järjestelmän kautta. Ks. ohje KOTAn kautta toimitettaville julkaisutiedoille ammattikorkeakouluista / ohje KOTAn kautta toimitettaville julkaisutiedoille yliopistoista.

Taidealan julkaisun tietomalli on koostettu TUHA-verkoston julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän taidealan julkaisut -alatyöryhmän työn tuloksena.

Tietosisältö

Huom. Koulutusalatietoa ei enää kerätä, vaan vuodesta 2016 alkaen tiedonkeruissa on siirrytty käyttämään OKM:n ohjauksen aloja. Ohjauksen aloja ei kuitenkaan kerätä julkaisutiedonkeruussa, vaan ne johdetaan julkaisulle merkitystä alayksikkötiedosta 3.2.3.4. Laitosten yksikkökoodit toimitetaan KOTA-järjestelmän kautta erillisellä lomakkeella, jossa kuhunkin yksikköön liitetään 1–12 OKM:n ohjauksen alaa sekä niiden osuudet yksikön toiminnasta (1–100 %). Samaa koodistoa käytetään myös henkilöstötiedonkeruussa.

Alla on listattu taidealan julkaisuiden julkaisutiedonkeruussa kerättävät tiedot, joista pakolliset tiedot on merkitty erikseen (X).


Tiedonkeruukohta
JulkaisutyyppiX
Julkaisun tieteenalaX

Organisaation tekijät

X

Organisaation alayksikkö

X
Organisaatiotunnus
X

Julkaisun tekijät

X

Julkaisun tekijöiden lukumäärä

X

Kansainvälinen yhteisjulkaisu

X

Yhteisjulkaisu yrityksen kanssa

X

Julkaisun nimi

X

Julkaisuvuosi

X

Julkaisun kieli


ISSN


ISBN


Emojulkaisun nimi


Kustantaja


Julkaisun kustannuspaikka


Julkaisumaa


Julkaisun kansainvälisyys

X

DOI-tunniste


Pysyvä verkko-osoite


Avoin saatavuus julkaisukanava (julkaisukanavan OA-status)

****

Avoin saatavuus julkaisu (julkaisun OA-status) (uusi)X
Avoin saatavuus julkaisumaksu (uusi)
Avoin saatavuus julkaisumaksun vuosi (uusi)***
Lisenssi (uusi)

Lähdetietokannan koodi


Julkaisun korkeakoulukohtainen id

X

Avainsanat
ORCID-tunniste
Julkaisu rinnakkaistallennettu (X) soveltuessa
Rinnakkaistallennetun version verkko-osoite*
Rinnakkaistallenteen versio (uusi)
Rinnakkaistallenteen embargo (uusi)
Rinnakkaistallenteen lisenssi (uusi)
(F) TaiteenalaX

(F) Tekijän rooli


(F) Lisätieto: TaidealanTyyppikategoria


(F) Lisätieto: Tapahtuma


(F) Lisätieto: JulkaisuvuodenLisatieto


(F) Lisätieto: Julkistamispaikkakunta


(F) Lisätieto: MuuTunniste


PrePrint tieto (uusi)
PrePrint osoite (uusi)**

* Pakollinen, jos julkaisu rinnakkaistallennettu

** Pakollinen, jos julkaisu on preprint

*** Pakollinen, jos maksu (Avoin saatavuus julkaisumaksu) on ilmoitettu

**** Vanhan tietomallin mukainen <AvoinSaatavuusKoodi>-tieto on pakollinen,. Uuden tietomallin mukainen <JulkaisuKanavaOA>-tieto on pakollinen, mikäli julkaisun avoin saatavuus tieto <AvoinSaatavuusKytkin> = 1


3.2.5.1 Julkaisutyyppi 

Kuvaus

Julkaisutyypit on esitelty tarkemmin luvussa 7.5. Julkaisutyyppi merkitään kokonaan, ts. ei pelkästään pääluokkaa.

Tiedon muoto

Julkaisutyyppiluokittelun mukainen arvo, esim. "F1" (Erillisjulkaisu).

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisutyyppiKoodi>


3.2.5.2 Julkaisun tieteenala

Kuvaus

Tilastokeskuksen tieteenalaluokitus 2010. Julkaisulle voi ilmoittaa useita tieteenaloja (max. 6). Tieteenalat tulee ilmoittaa siinä järjestyksessä, mitä tieteenalaa julkaisu eniten koskee. Julkaisutyypille F merkitään vähintään yksi, taiteenalasta johdettuna soveltuvin tieteenala.

Tieteenala tarkoittaa julkaisun sisällöllistä tieteenalaa, eli tutkijan/tutkijoiden näkökulmaa julkaisuun. Tieteenalatieto on olennainen tieto julkaisutietojen käyttämisessä tiedepolitiikan valmisteluun.

Tiedon muoto

Vähintään yksi tieteenala on ilmoitettava. Tieteenalat ilmoitetaan järjestyksessä:

  1. I Tieteenala (Ensisijainen tieteenala)
  2. II Tieteenala
  3. III Tieteenala
  4. IV Tieteenala
  5. V Tieteenala
  6. VI Tieteenala

Tilastokeskuksen tieteenala 2010 -luokituksen mukainen 3 tai 4 -numeroinen arvo (esim. 212), lisättynä erittelemätön tieteenalakoodilla (NNN). Erittelemätön tieteenalakoodia voidaan käyttää julkaisutyypeissä F, H ja I. Tieteenalaluokitus löytyy luvusta 7.3.

Kentässä on aina oltava jokin koodiston mukainen arvo. Mikäli julkaisulle ilmoitetaan alle 6 tieteenalaa, jätetään kentät 2–6 tarpeen mukaan pois.

Huom. Tilastokeskuksen www-sivuilla löytyvästä tieteenala 2010 -luokitus sisältää teknisistä syistä myös 4-numeroisten koodien 3-numeroiset yläkohdat (esim. 118 biotieteet). Mikäli 3-numeroinen koodi on jaettu 4-numeroisiin alaryhmiin, 3-numeroinen koodi ei ole käytettävissä tieteenalan merkitsemiseen.

Elementti VIRTA-skeemassa

<TieteenalaKoodi>


3.2.5.3 Organisaation tekijät

Kuvaus

Korkeakouluun kuuluvat tekijät, jotka ovat osallistuneet julkaisun tekemiseen. Tekijän suhde korkeakouluun on määritelty kohdassa 3.2.2.7 Julkaisun tekijyys.

Tiedon muoto

Tekijätietojen esitysmuodon täytyy olla yhdenmukainen korkeakoulukohtaisesti ja nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä. Etunimi ilmoitetaan ensisijaisesti aukikirjoitettuna.

Tekijätiedot ilmoitetaan ensisijaisesti muodossa ”von Hummel, Essi; Möttönen, Matti”.

Elementit VIRTA-skeemassa

<Sukunimi>

<Etunimet>


3.2.5.4 Organisaation alayksikkö (koodi)

Kuvaus

Korkeakoulun tiedekunta, osasto, laitos tai yksikkö, jonka henkilökuntaan kuuluva on osallistunut julkaisun tekemiseen.

Alayksikkökoodeja voi liittää joko koko julkaisuun tai yksittäisiin tekijöihin. Vuodesta 2016 alkaen ainakin yksi alayksikkökoodi tulee olla liitetty joko julkaisuun tai vähintään yhteen tekijään.

Suositellaan käytettäväksi samoja kustannuspaikkoja / vastuualueita kuin Tilastokeskuksen t&k-tiedonkeruissa sekä OKM:n henkilöstötiedonkeruussa (kenttä 4.2.1.5.).

Korkeakoulujen tulee toimittaa koodisto käytettyjen alayksiköiden nimistä erillisen ohjeistuksen mukaan, ks. luku Alayksikkökoodistot. Lisäksi listassa kuhunkin alayksikköön tulee liittää 1–12 OKM:n ohjauksen alaa ja näiden painokertoimet.

Tiedon muoto

Korkeakoulun oman koodiston mukainen koodiarvo. 

Elementti VIRTA-skeemassa

<YksikkoKoodi>


3.2.4.5. Organisaatiotunnus

Kuvaus

Julkaisun ilmoittavan korkeakoulun tunnus. Yhteisjulkaisujen tapauksessa kukin osallistuva organisaatio ilmoittaa julkaisun yhteydessä oman organisaatiotunnuksensa.

Tiedon muoto

Organisaatiolle ilmoitetaan viisinumeroinen tunnus sivun 7.1 Korkeakoulujen oppilaitosnumerot 2020 mukaisesti.

Elementti VIRTA-skeemassa

<OrganisaatioTunnus>


3.2.5.6 Julkaisun tekijät

Kuvaus

Julkaisun täydelliset tekijätiedot (ml. ulkomaiset tekijät) siinä järjestyksessä, jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Tunnistamista varten julkaisun ensimmäisen tekijän kirjoitusasuun tulee kiinnittää huomiota. Jos tekijöitä on enemmän kuin 20, ilmoitetaan tekijöiden kokonaismäärä erillisessä kentässä (3.2.4.6). Kuitenkin julkaisun tekijät -kentässä tulee mainita 20 ensimmäisen tekijän nimet.

Tiedon muoto

Nimet ilmoitetaan muodossa jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<TekijatiedotTeksti>


3.2.5.7 Julkaisun tekijöiden lukumäärä

Kuvaus

Julkaisun tekijöiden kokonaislukumäärä. Jos tekijöitä on yli 50, riittää merkintä ”50”. Mikäli julkaisujen tekijöinä on ryhmiä, ryhmien jäsenet lasketaan mukaan tekijöiksi taiteenalan vakiintuneen käytännön tai ryhmien sopimusten mukaan. 

Tiedon muoto

Tieto kokonaislukuna.

Elementti VIRTA-skeemassa

<TekijoidenLkm>


3.2.5.8 Kansainvälinen yhteisjulkaisu

Kuvaus

Kansainvälinen yhteisjulkaisu tarkoittaa, että tekijöissä on vähintään yksi muun kuin suomalaisen organisaation palveluksessa oleva henkilö. Jos henkilö on palvelussuhteessa sekä suomalaiseen että ulkomaalaiseen organisaatioon ja on merkinnyt julkaisuun affiliaatiokseen molemmat, katsotaan julkaisu kansainväliseksi yhteisjulkaisuksi. Julkaiseminen julkaisussa, jossa toimittaja tulee ulkomaisesta organisaatiosta, ei vielä tarkoita kansainvälistä yhteisjulkaisua.

Tiedon muoto

Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo, esim. 1:

Koodi             Selite

0                    ei ole kv-yhteisjulkaisu
1                    on kv-yhteisjulkaisu

Elementti VIRTA-skeemassa

<YhteisjulkaisuKVKytkin>


3.2.5.9 Yhteisjulkaisu yrityksen kanssa

Kuvaus

Yhteisjulkaisu yrityksen kanssa tarkoittaa, että julkaisu on tehty yhteistyössä jonkin kansallisen tai kansainvälisen yritykseen yrityksen kanssa.

Julkaisun tekijöistä vähintään yksi on kansallisen tai kansainvälisen yrityksen palveluksessa. Jos henkilö on palvelussuhteessa sekä korkeakouluun että yritykseen ja on merkinnyt julkaisuun affiliaatiokseen molemmat, katsotaan julkaisu yhteisjulkaisuksi yrityksen kanssa. Yrityksellä tarkoitetaan muita yrityksiä kuin valtio-omisteisia valtion erityistehtäviä toteuttavia yhtiöitä (esim. VTT).

Julkaiseminen julkaisussa, jossa toimittaja tulee yrityksestä, ei vielä tarkoita yhteisjulkaisua yrityksen kanssa.

Tiedot kotimaisten julkisten tutkimusorganisaatioiden kanssa tehdyistä yhteisjulkaisuista saadaan yhdistämällä OKM:n julkaisukeruun tiedot yhteen.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                 ei ole yhteisjulkaisu yrityksen kanssa
1                 on  yhteisjulkaisu yrityksen kanssa

Elementti VIRTA-skeemassa

<YhteisjulkaisuYritysKytkin>


3.2.5.10 Julkaisun nimi

Kuvaus

Taidealan julkaisun tai osatoteutuksen (F2) nimi siten kuin se on mainittu esimerkiksi näyttelyn yhteydessä. Pääotsikko ja mahdollinen alaotsikko tallennetaan samaan kenttään, ja ne voi erottaa toisistaan välilyönti, kaksoispiste, välilyönti -yhdistelmällä. Vieraskielisen julkaisun nimi voidaan tarvittaessa tallentaa translitteroituna versiona.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä. Pääotsikko ja mahdollinen alaotsikko tallennetaan samaan kenttään, ja ne voi erottaa toisistaan välilyönti, kaksoispiste, välilyönti -yhdistelmällä.

Vieraskielisen julkaisun nimi voidaan tarvittaessa tallentaa translitteroituna versiona. Mikäli julkaisun nimi kuitenkin sisältää erikoismerkkejä (ei-latinalaisia kirjaimia, matemaattisia kaavoja jne.), on varmistettava että erikoismerkit ovat oikeassa muodossa tiedonkeruutiedostossa. Tiedoston käsittely esim. Excel-ohjelmassa saattaa sekoittaa tiedoston merkistöjä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunNimi>


3.2.5.11 Julkaisuvuosi

Kuvaus

Vuosi, jolloin julkaisu on julkaistu ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi ensi-illan tai näyttelyn avajaisten päivämäärä.

Julkaisuvuoteen liittyvää tarkempaa lisätietoa voi kertoa lisätietokentän attribuutilla <JulkaisuvuodenLisätieto>.

Tiedon muoto

Vuosiluku väliltä 1900–2020. Nelinumeroinen vuoden esitysmuoto esim. 1976.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisuVuosi>


3.2.5.12 Julkaisun kieli

Kuvaus

Kieli, jolla julkaisu on tehty (jos se on määriteltävissä raportoitavan julkaisun tapauksessa).

Tiedon muoto

Tilastokeskuksen kielet 2003 -luokituksen mukainen 2-kirjaiminen arvo (esim. fi), pl. vuonna 2020 tehdyt saamenkielien lisäykset.

https://koodistot.suomi.fi/codescheme;registryCode=research;schemeCode=languages

Jos tietoa ei ilmoiteta, kenttää ei voi jättää tyhjäksi, vaan se on jätettävä kokonaan pois.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunKieliKoodi>


3.2.5.13 ISSN

Kuvaus

Lehden, monografiaa tai emojulkaisua julkaisseen sarjan ISSN-numero ensisijaisesti painetun version mukaisesti. Jos painettua versiota ei ole, ilmoitetaan elektronisen version ISSN-numero.

Raportoidaan mikäli taidealan julkaisulla on ISSN-numero.

Julkaisulle voi ilmoittaa 1–2 ISSN-tunnusta.

Tiedon muoto

2 kertaa 4 merkkiä väliviivalla ilman ylimääräisiä merkkejä, esim. 0090-8258.

ISSN-koodin oikeellisuus tarkistetaan.

Elementti VIRTA-skeemassa

<ISSN>


3.2.5.14 ISBN

Kuvaus

Julkaisun ISBN-tunniste. Pakollinen julkaisutyypeille A-C.

ISBN-numeron tarkistemerkki tarkistetaan tietojen latauksen yhteydessä.

Julkaisulle voi ilmoittaa 1–2 ISBN-tunnusta.

Tiedon muoto

Virallisen ISBN-tunnuksen muotoinen tekstikenttä, ilman alun ISBN-lyhennettä, esim. 978-951-42-9761-8.

ISBN-koodin oikeellisuus tarkistetaan tarkistemerkin avulla. Menetelmä on kuvattu https://isbn-information.com/the-10-digit-isbn.html . 13-merkkisen ISBN-koodin tarkistemerkin tarkistus on kuvattu https://isbn-information.com/the-13-digit-isbn.html .

Huom. Nuoteissa, CD:ssä jne. on muitakin tuotetunnuksia.

Elementti VIRTA-skeemassa

<ISBN>


3.2.5.15 Emojulkaisun nimi

Kuvaus

Taidealan julkaisun nimi, jonka osatoteutus raportoitava julkaisu on (jos raportoidaan F2). Tieto kerrotaan, jos se on tiedossa.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<EmojulkaisunNimi>


3.2.5.16 Kustantaja (julkaisija)

Kuvaus

Julkaisijan nimi mahdollisimman täydellisenä ja auki kirjoitettuna. Vastaa tieteellisten julkaisujen kustantajaa.

Kustantaja tai julkaisija on se ulkopuolinen taho, joka on mahdollistanut taiteellisen toiminnan tuloksen julkiseksi tekemisen tai julkaissut. Esimerkiksi tuotantoyhtiö, galleria, kustantaja, tilaaja. Yhteystiedot raportoidaan tarvittaessa.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<KustantajanNimi>


3.2.5.17 Julkaisun julkaisijan paikkakunta

Kuvaus

Julkaisijan / kustantajan nimen yhteydessä ilmoitettu paikkakunta tai paikkakunnat. Eli kohdan 3.2.4.21 toimijan paikkakunta.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<KustannuspaikkaTeksti>


3.2.5.18 Julkaisumaa

Kuvaus

Taidealan julkaisun ensimmäinen julkistamismaa ja joka vastaa raportoitua julkaisuvuotta.

Kentässä kerrotaan julkaisumaa. Lisätietona voi toimittaa tarkemmat tiedot, kuten paikkakunnan julkaisumaassa. ks. <julkistamispaikkakunta> alla.

Tiedon muoto

Tilastokeskuksen Valtiot ja maat -luokituksen mukainen 3-numeroinen arvo, esim. 246.

https://www.tilastokeskus.fi/fi/luokitukset/valtio/

Jos tietoa ei ilmoiteta, kenttää ei voi jättää tyhjäksi, vaan se on jätettävä kokonaan pois.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisumaaKoodi>


3.2.5.19 Julkaisun kansainvälisyys

Kuvaus

Kotimainen julkaisu (=0) tarkoittaa julkaisua, jonka julkaisija on suomalainen tai se on ensisijaisesti julkaistu Suomessa. Kansainvälinen julkaisu (=1) tarkoittaa julkaisua, jonka julkaisija on ei-suomalainen tai se on ensisijaisesti julkaistu muualla kuin Suomessa. Konferenssijulkaisujen osalta julkaisijalla tarkoitetaan konferenssijulkaisun kustantajaa.

Tiedon muoto

Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo:

Koodi             Selite

0                    Kotimainen julkaisu
1                    Kansainvälinen julkaisu

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunKansainvalisyysKytkin>


3.2.5.20 DOI-tunniste

Kuvaus

Julkaisun DOI-tunniste.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä, esim.10.1038/ng1104-1133.

Elementti VIRTA-skeemassa

<DOI>


3.2.5.21 Pysyvä verkko-osoite

Kuvaus

Julkaisun pysyviin tunnisteisiin (esim. DOI, URN tai handle) pohjautuva verkko-osoite, joka vie suoraan julkaisun kokotekstiversioon (ei siis esim. lehden/kustantajan etusivulle). Voi viitata sekä vapaasti saatavilla olevaan versioon että kustantajan palvelimella sijaitsevaan käyttöoikeudeltaan rajoitettuun versioon.

Tiedon muoto

Verkko-osoite, esim. http://dx.doi.org/10.1038/ng1104-1133.

Elementti VIRTA-skeemassa

<PysyvaOsoiteTeksti>


3.2.5.22 Avoin saatavuus julkaisukanava (julkaisukanavan OA-status)

Huom! Uuden tietomallin mukaisten julkaisukanavan avoimuutta koskevan <JulkaisuKanavaOA>-tiedon sekä julkaisun avoimuutta koskevan <AvoinSaatavuusKytkin>-tiedon toimittamisen sijaan siirtymäkauden ajan on mahdollista myös toimittaa ainoastaan vanha <AvoinSaatavuusKoodi>-tieto. Katso tarkemmat ohjeet avoimen saatavuuden ilmoittamisesta siirtymäkauden ajan.

Uuden tietomallin mukainen julkaisukanavan OA-status

Kuvaus 

Julkaisun julkaisukanavan OA-status. Huom. tieto kirjataan julkaisukanavan OA-tiedon mukaisesti, ei itse julkaisun sen hetkisen OA-tiedon perusteella. Esimerkiksi jos viivästettynä avoin julkaisu kirjataan vasta viiveajan päättymisen jälkeen, julkaisun julkaisukanavan tiedoksi merkitään "3 = Viivästetysti avoin julkaisukanava".

Julkaisukanavan avoin saatavuus koodataan seuraavasti:

0 = Ei vastausta
1 = Kokonaan avoin julkaisukanava (julkaisukanavan kaikki julkaisut avoimesti saatavilla)
2 = Osittain avoin julkaisukanava (julkaisukanavassa sekä avoimesti että ei-avoimesti saatavilla olevia julkaisuja, esim. hybridi-julkaisunkanava. Luokalla ei tarkoiteta ainoastaan maksetusti avoimia julkaisuja vaan osittain avoimena voidaan ilmoittaa myös muulla tavoin avoimet julkaisut.)
3 = Viivästetysti avoin julkaisukanava (ilmestynyt julkaisukanavassa, jonka julkaisut ovat avoimia kustantajan määrittelemän viiveajan jälkeen)

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei vastausta
1                    Kokonaan avoin julkaisukanava
2                    Osittain avoin julkaisukanava
3                    Viivästetysti avoin julkaisukanava                  

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisuKanavaOA>


Vanhan tietomallin mukainen julkaisun OA-status

Kuvaus

Vanhan tietomallin mukainen julkaisun avoin saatavuus tieto.  

Julkaisun avoin saatavuus koodataan seuraavasti:

0 = Ei vastausta
1 = Open Access (julkaisukanavan kaikki julkaisut avoimesti saatavilla)
2 = Hybridi (julkaisukanavassa sekä avoimesti että ei-avoimesti saatavilla olevia julkaisuja)

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei vastausta
1                    Open Access
2                    Hybridi 

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusKoodi>


3.2.5.23 Avoin saatavuus julkaisu (julkaisun OA-status)

Huom! Uuden tietomallin mukaisten julkaisukanavan avoimuutta koskevan <JulkaisuKanavaOA>-tiedon sekä julkaisun avoimuutta koskevan <AvoinSaatavuusKytkin>-tiedon toimittamisen sijaan siirtymäkauden ajan on mahdollista myös toimittaa ainoastaan vanha <AvoinSaatavuusKoodi>-tieto. Katso tarkemmat ohjeet avoimen saatavuuden ilmoittamisesta siirtymäkauden ajan.

Kuvaus

Julkaisun OA-status kustantajan palvelussa sillä hetkellä, kun julkaisu on kirjattu. Julkaisun OA-status voi muuttua myöhemmin. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 

Ilmoitetaan, jos on sovellettavissa raportoitavaan taidealan julkaisuun.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei avoin
1                    Avoimesti saatavilla

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusKytkin>


3.2.5.24 Avoin saatavuus julkaisumaksu

Kuvaus

Organisaation julkaisun avoimesta saatavuudesta kustantajalle maksaman maksun suuruus, ilmoitetaan euroina. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 

Ilmoitetaan, jos on sovellettavissa raportoitavaan taidealan julkaisuun.

Tiedon muoto

Julkaisumaksu ilmoitetaan euroissa, kokonaislukuna.

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusJulkaisumaksu>


3.2.5.25 Avoin saatavuus julkaisumaksun vuosi

Kuvaus

Tieto minä vuonna julkaisun avoimuudesta on maksettu kustantajalle. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 

Ilmoitetaan, jos on sovellettavissa raportoitavaan taidealan julkaisuun.

Tiedon muoto

Nelinumeroinen vuoden esitysmuoto esim. 2020

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusJulkaisumaksuVuosi>


3.2.5.26 Lisenssi

Kuvaus

Kustantajan palvelussa sijaitsevan julkaisun lisenssi. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 

Ilmoitetaan, jos on sovellettavissa raportoitavaan taidealan julkaisuun.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Muu lisenssi
1                    CC BY
2                    CC BY NC
3                    CC BY NC ND
4                    CC BY SA

Elementti VIRTA-skeemassa

<LisenssiKoodi>


3.2.5.27 Lähdetietokannan koodi

Kuvaus

Julkaisun tunniste tai ID-numero tietokannassa, josta sen tietue on haravoitu.

Lähdetietokantoja ovat mm. ISI Web of Science, Scopus, Pubmed, ArXiv, Cab Abstracts, Arto, Fennica.

Tiedon muoto

Kirjataan muodossa lähdetietokannan nimi/lyhenne: varsinainen tunniste (esim. WOS: 000275364300009). Jos koodeja on useampia, ne raportoidaan kukin omassa kentässään.

Elementti VIRTA-skeemassa

<LahdetietokannanTunnus>


3.2.5.28 Julkaisun korkeakoulukohtainen id

Kuvaus

Käytetään julkaisujen mahdolliseen korjaamiseen jälkeenpäin sekä selkeyttämään julkaisutietojen käsittelyä korkeakoulujen ja OKM:n välillä.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunOrgTunnus>


3.2.5.29 Avainsanat

Kuvaus

Julkaisun avainsanat (keywords)

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen teksti. Jos avainsanoja on useampia, erotetaan ne toisistaan puolipisteellä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvainsanaTeksti>


3.2.5.30 ORCID-tunniste

Kuvaus

Raportoivan organisaation omien tekijöiden ORCID-tunnisteet.

Tiedon muoto

Esim. 0000-0000-0000-0000, ks. http://www.orcid.org

Elementti VIRTA-skeemassa 

<ORCID>


3.2.5.31 Julkaisu rinnakkaistallennettu

Kuvaus

Julkaisu on rinnakkaistallennettu, mikäli se on tallennettu organisaatio- tai tieteenalakohtaiseen julkaisuarkistoon joko välittömästi tai kustantajan määrittämän kohtuullisen mittaisen embargoajan jälkeen. Julkaisun voi ilmoittaa jo ennen embargoajan päättymistä, mikäli rinnakkaistallennetulla versiolla on jo verkko-osoite. Julkaisu voi olla joko ns. kustantajan versio tai ns. final draft -versio (tutkijan oma viimeinen (vertaisarvioitu) versio).

Ilmoitetaan, jos on sovellettavissa raportoitavaan taidealan julkaisuun (esim. videotallenteet).

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei rinnakkaistallennettu
1                    Rinnakkaistallennettu 

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennettuKytkin>


3.2.5.32 Rinnakkaistallennetun version verkko-osoite

Kuvaus

Julkaisun organisaatio- tai tieteenalakohtaiseen julkaisuarkistoon rinnakkaistallennetun version verkko-osoite (esim. URN). Tieto on pakollinen, jos julkaisu rinnakkaistallennettu (kohdassa 3.2.5.31 koodi "1".)

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen teksti.

Elementti VIRTA-skeemassa 

<RinnakkaistallennettuOsoiteTeksti>


3.2.5.33 Rinnakkaistallenteen versio

Kuvaus

Rinnakkaistallennetun julkaisun versiotieto.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Final draft (tutkijan oma viimeinen (vertaisarvioitu) versio)
1                    Kustantajan versio 

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennusVersioKoodi>


3.2.5.34 Rinnakkaistallenteen embargo

Kuvaus

Mikäli rinnakkaistallenne on avoin vasta kustantajan määrittelemän embargoajan jälkeen, voidaan rinnakkaistallenteelle ilmoittaa päivämäärä, jolloin rinnakkaistallennetun julkaisun embargoaika raukeaa.

Tiedon muoto

IIlmoitetaan aikalaimaformaattina YYYY-MM-DD

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennusEmbargoPvm>


3.2.5.35 Rinnakkaistallenteen lisenssi

Kuvaus

Rinnakkaistallennetun julkaisun lisenssitieto.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Muu lisenssi
1                    CC BY
2                    CC BY NC
3                    CC BY NC ND
4                    CC BY SA

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennusLisenssiKoodi>


3.2.5.36 Taiteenala

Kuvaus

Taidealan julkaisulle raportoidaan 1–7 taiteenalaa.

Tiedon muoto

Koodiston mukainen arvo. 1-7 taiteenalaa. Vähintään yksi arvo on pakollinen. Ks. Taidealan julkaisun koodistot. 2020 (Luonnos)

Elementti VIRTA-skeemassa

<TaiteenalaKoodi>


3.2.5.37 Tekijän rooli

Kuvaus

Raportoivan organisaation tekijän tai tekijöiden roolit. Erityisesti osatoteutusten tapauksessa tekijän rooli on tärkeä. Esimerkiksi teatteriesityksen lavastaja, taidenäyttelyn kuraattori, yhtyeen laulaja, jne.

Tiedon muoto

Käytetään sovittua koodistoa, joka kattaa kaikkien raportoivien organisaatioiden käyttämät roolit. Ks. Taidealan julkaisun koodistot. 2020 (Luonnos)

Elementti VIRTA-skeemassa

<Rooli>

3.2.5.38 Lisätieto: TaidealanTyyppikategoria

Kuvaus

Tyyppikategoria JUREn mukaan.

Taidealan tyyppikategorian voi raportoida, jos niitä raportoivan organisaation järjestelmään kerätään. Tyyppikategoriat muistuttavat roolia, mutta ne ovat tuotoksen ominaisuus siinä missä rooli on tekijän ominaisuus. Roolien raportoimista suositellaan.

Tiedon muoto

Koodiston mukainen arvo. Ks. Taidealan julkaisun koodistot. 2020 (Luonnos)

Elementti VIRTA-skeemassa

<Lisatieto> -elementin attribuutti <TaidealanTyyppikategoria>


3.2.5.39 Lisätieto: Tapahtuma

Kuvaus

Missä tapahtumassa julkaisu on esitetty. Raportoidaan tapahtuman nimi, kuten esimerkiksi Sodankylän elokuvafestivaalit, Kaustisen kansanmusiikkijuhlat jne.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

Elementti VIRTA-skeemassa

<Lisatieto> -elementin attribuutti <Tapahtuma>


3.2.5.40 Lisätieto: JulkaisuvuodenLisatieto

Kuvaus

Päivämäärät (esimerkiksi aikavälit), näytösten määrä jne.

Esimerkki: Julkaisuvuosi = 2017
JulkaisuvuodenLisätieto = 20 näytöstä, 1.2-31.3.2017

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

Elementti VIRTA-skeemassa

<Lisatieto> -elementin attribuutti <JulkaisuvuodenLisatieto>


3.2.5.41 Lisätieto: Julkistamispaikkakunta

Kuvaus

Paikka julkaisumaassa.

Tiedolla voi tarkentaa julkaisumaan yhteydessä annettua tietoa. Usein tieto paikkakunnasta ja esimerkiksi esityksen paikasta on tärkeä. Esimerkiksi New York, Metropolitan.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

Elementti VIRTA-skeemassa

<Lisatieto> -elementin attribuutti <Julkistamispaikkakunta>


3.2.5.42 Lisätieto: MuuTunniste

Kuvaus

Esimerkiksi CD:n, nuotin, jne tuotetunniste tai -tunnisteet.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

Elementti VIRTA-skeemassa

<Lisatieto> -elementin attribuutti <MuuTunniste>


3.2.5.43 PrePrint -tieto

Kuvaus

Tieto mikäli julkaisusta on saatavilla avoin preprint versio organisaatio-tai tieteenalakohtaisessa julkaisuarkistossa. PrePrint tarkoittaa käsikirjoitusversiota, jonka julkaisun kirjoittaja on lähettänyt kustajantajalle, ja jota ei ole vielä vertaisarvioitu. PrePrint versio voi poiketa sisällöltään julkaisun lopullisesta versiosta mm. sisällöltään ja taitoltaan. PrePrint versiosta käytetään myös mm. nimiä Submitted Version under Review, Author's draft ja pre-refereeing -versio.

Ilmoitetaan, jos on sovellettavissa raportoitavaan taidealan julkaisuun.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Pre-print versiota ei saatavilla
1                    Pre-print versio on saatavilla

Elementti VIRTA-skeemassa

<PreprintKytkin>


3.2.5.44 PrePrint -osoite

Kuvaus

Organisaatio- tai tieteenalakohtaisen julkaisuarkiston preprint version verkko-osoite (esim. URN). Pakollinen, mikäli julkaisun preprint-version saatavuus on ilmoitettu (kohdassa 3.2.3.45 koodi "1").

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<PreprintOsoiteTeksti>