Kerättävät julkaisutyypit attribuutteina

Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää vuositasolla tietoja korkeakoulujen julkaisutoiminnasta käsikirjassa määriteltyjen julkaisutyyppien mukaisesti. Luokasta G (opinnäytetyöt) kerätään vain tiedot väitöskirjoista* (julkaisutyypit G4-G5). Vuoden 2020 tietomallin laajentamisen yhteydessä tehtiin muutos, jonka mukaisesti julkaisutiedot raportoidaan jatkossa attribuutteina julkaisutyyppiluokituksen sijaan. Julkaisutyyppiluokitusta käytetään kuitenkin jatkossakin julkaisutietojen hyödyntämisessä ja tilastoinnissa. Tulkinta attribuuttien ja julkaisutyyppien vastaavuudesta tehdään oheisen Attribuuttien ja julkaisutyyppien vastaavuustaulukko 2021 -sivun taulukon mukaisesti.

Attribuuttipohjainen tietojen toimittaminen selkeyttää tiedonkeruuta ja parantaa nykyisen VIRTA-julkaisutietopalvelun sisältämien tietojen käyttökelpoisuutta sekä yhteentoimivuutta kansainvälisesten tietomallien kanssa. Laajennettu tietomalli huomioi paremmin nykyisen julkaisutyyppiluokituksen ulkopuoliset julkaisut, esim. konferenssiposterit, blogit ja lyhyet verkkotekstit.

Siirtymäaika julkaisutyyppipohjaisesta tietojen toimittamisesta kestää vuoteen 2021 asti, tiedonkeruuvuodesta 2022 alkaen julkaisutietojen toimittamisessa siirrytään kokonaan attribuuttipohjaiseen tietojen toimittamiseen.


*Huom! Yliopisto toimittaa tiedot kaikista tiedonkeruuvuoden aikana kyseisessä yliopistossa hyväksytyistä väitöskirjoista riippumatta siitä, mikä on ollut tekijän affiliaatio. Väitöskirjan voi sen hyväksyneen yliopiston lisäksi raportoida myös korkeakoulu, johon tekijä on palvelus- tai muussa suhteessa.

Tietosisältö

Huom. Koulutusalatietoa ei enää kerätä, vaan vuodesta 2016 alkaen tiedonkeruissa on siirrytty käyttämään OKM:n ohjauksen aloja. Ohjauksen aloja ei kuitenkaan kerätä julkaisutiedonkeruussa, vaan se johdetaan julkaisulle merkitystä alayksikkötiedosta 3.2.4.3 Organisaation alayksikkö. Laitosten yksikkökoodit toimitetaan KOTA-järjestelmän kautta erillisellä lomakkeella, jossa kuhunkin yksikköön liitetään 1–12 OKM:n ohjauksen alaa sekä niiden osuudet yksikön toiminnasta (1–100 %). Samaa koodistoa käytetään myös henkilöstötiedonkeruussa.

Alla on listattu julkaisutiedonkeruussa kerättävät tiedot, joista pakolliset tiedot on merkitty erikseen (X).

Avoin saatavuus -tietojen sekä organisaation alayksikkötiedon toimittaminen on vapaaehtoista tutkimuslaitoksille ja yliopistollisille sairaaloille.


TiedonkeruukohtaJulkaisutyypejä A-E ja G4-G5 vastaavat attribuutit, pakolliset tiedot
Julkaisun tieteenalaX

Organisaation tekijät

X

Organisaation alayksikkö

X
Organisaatiotunnus
X

Julkaisun tekijät

X

Julkaisun tekijöiden lukumäärä

X

Kansainvälinen yhteisjulkaisu

X

Yhteisjulkaisu yrityksen kanssa

X

Julkaisun nimi

X

Julkaisuvuosi

X

Volyymi


Numero


Sivut


Artikkelinumero


Julkaisun kieli


Lehden / sarjan nimi

 *

ISSN

*

ISBN

*

Emojulkaisun nimi


Emojulkaisun toimittajat


Kustantaja

*

Julkaisun kustannuspaikka


Julkaisun kansainvälisyys

X

Julkaisumaa


DOI-tunniste


Pysyvä verkko-osoite


Avoin saatavuus julkaisu (julkaisun OA-staus)
X

Avoin saatavuus julkaisukanava (julkaisukanavan OA-status)

**

Avoin saatavuus julkaisumaksu
Avoin saatavuus julkaisumaksun vuosi
**
Lisenssi

Lähdetietokannan koodi


Julkaisun julkaisukanava (JUFO-ID)


Julkaisun korkeakoulukohtainen id

X

Konferenssin vakiintunut nimi

*

Avainsanat
ORCID-tunniste
Julkaisu rinnakkaistallennettu X
Rinnakkaistallennetun version verkko-osoite**
Rinnakkaistallenteen versio

Rinnakkaistallenteen embargo
Rinnakkaistallenteen lisenssi

PrePrint tieto

PrePrint osoite
**
Emojulkaisun tyyppi (attribuutti)
**
Muotokoodi (attribuutti)

Yleisökoodi (attribuutti)

Artikkelin tyyppikoodi (attribuutti)
**
Opinnäytetieto (attribuutti)

Raporttitieto (attribuutti)

Vertaisarvioitu julkaisu -tieto (attribuutti)
Tiivistelmä

X Pakollinen tieto

* Pakollisuus riippuu julkaisutyypistä, ks. tietojen pakollisuudet julkaisutyypit A-C ja julkaisutyypit D-E

** Pakollisuus riippuu muista ilmoitetuista tiedoista, ks. kerättävän tiedon tarkempi kuvaus alta

Tietojen pakollisuudet, julkaisutyypit A-C

Tietojen ISSN, ISBN, ja konferenssin vakiintunut nimi pakollisuus tieteelliselle yleisölle suunnatuissa julkaisuissa riippuu attribuutteeja vastaavasta julkaisutyypistä alla olevan taulukon mukaisesti. Näiden tietojen avulla julkaisukanava identifioidaan julkaisufoorumitason määrittämistä varten. Julkaisufoorumitason identifiointi on luotettavampaa, mikäli lisäksi lehden/sarjan tai kustantajan nimi on ilmoitettu.


Artikkelit tieteellisissä lehdissä

Erillisteokset ja artikkelit kokoomateoksissa

Toimitetut teokset, konferenssijulkaisut ja lehtien erikoisnumerotArtikkelit konferenssijulkaisuissa**

A1, A2 ja B1

A3, B2, C1

C2

A4 ja B3

 

Kustantaja kotimainen*

Kustantaja ulkomainen



ISSN

Kustantajan nimi sekä joko ISSN tai ISBN

Kustantajan nimi sekä ISBN

 Kustantajan tai lehden nimi sekä joko ISSN tai ISBN

Konferenssin vakiintunut nimi sekä joko ISSN tai ISBN

 * Kotimaisilla kustantajilla on eri tasoluokkiin kuuluvia kirjasarjoja, ja tason määrittää julkaisusarjan tasoluokka. ISSN-tunnusta käytetään julkaisufoorumitason tunnistamiseen, jos kokoomateos/monografia on julkaistu kotimaisen kustantajan kirjasarjassa.
** Konferenssijulkaisujen osalta tärkeät tiedot on selvennetty kohdassa: 3.2.2.9 Konferenssijulkaisu.

Tietojen pakollisuudet, julkaisutyypit D-E

Seuraavat lehden, kustantajan ja konferenssin nimeä koskevat tiedot ovat olleet pakollisia ammatillisille ja yleistajuisille julkaisuille vuoden 2017 tiedoista alkaen:

Artikkelit ammattilehdissäArtkkelit yleistajuisissa lehdissä tai kirjoissaArtikkelit ammatillisissa konferenssijulkaisuissaAmmatilliset tai yleistajuiset kirjat, kokoomateokset ja tutkimusraportit
D1E1D3

D2, D4, D5, D6, E2, E3

Lehden nimiLehden tai kustantajan nimiKonferenssin vakiintunut nimiKustantajan nimi


Kerättävät tiedot

Julkaisutyyppejä A–E sekä G vastaavilta attribuuttimuotoisilta julkaisuilta kerätään tiedot julkaisun julkaisutyypistä, tieteenalasta ja julkaisun metatiedoista.

Huom. Tietojen muoto ja elementtien nimet VIRTA-julkaisutietopalvelun XML-skeemassa on kuvattu tarkemmin: VIRTA-julkaisutietopalvelu: Elementtien kuvaukset (attribuuttipohjainen luokittelu)


3.2.4.1 Julkaisun tieteenala

Kuvaus

Tilastokeskuksen tieteenalaluokitus 2010. Julkaisulle voi ilmoittaa useita tieteenaloja (max. 6). Tieteenalat tulee ilmoittaa siinä järjestyksessä, mitä tieteenalaa julkaisu eniten koskee. Julkaisutyyppejä A- F vastaaville attribuuttimuotoisille julkaisuille merkitään vähintään yksi tieteenala ja julkaisutyypejä H ja I vastaaville attribuuttimuotoisille julkaisuille merkitään jokin tieteenala tai erittelemätön tieteenala.

Tieteenala tarkoittaa julkaisun sisällöllistä tieteenalaa, eli tutkijan/tutkijoiden näkökulmaa julkaisuun. Tieteenalatieto on olennainen tieto julkaisutietojen käyttämisessä tiedepolitiikan valmisteluun.

Tiedon muoto

Vähintään yksi tieteenala on ilmoitettava. Tieteenalat ilmoitetaan järjestyksessä:

  1. I Tieteenala (Ensisijainen tieteenala)
  2. II Tieteenala
  3. III Tieteenala
  4. IV Tieteenala
  5. V Tieteenala
  6. VI Tieteenala

Tilastokeskuksen tieteenala 2010 -luokituksen mukainen 3 tai 4 -numeroinen arvo (esim. 212), lisättynä erittelemätön tieteenalakoodilla (NNN). Erittelemätön tieteenalakoodia voidaan käyttää julkaisutyyppejä H ja I vastaaville attribuuttimuotoisille julkaisuille. Tieteenalaluokitus löytyy luvusta 7.3 Tieteenalaluokitus 2021

Kentässä on aina oltava jokin koodiston mukainen arvo. Mikäli julkaisulle ilmoitetaan alle 6 tieteenalaa, jätetään kentät 2–6 tarpeen mukaan pois.

Huom. Tilastokeskuksen www-sivuilla löytyvästä tieteenala 2010 -luokitus sisältää teknisistä syistä myös 4-numeroisten koodien 3-numeroiset yläkohdat (esim. 118 biotieteet). Mikäli 3-numeroinen koodi on jaettu 4-numeroisiin alaryhmiin, 3-numeroinen koodi ei ole käytettävissä tieteenalan merkitsemiseen.

Elementti VIRTA-skeemassa

<TieteenalaKoodi>


3.2.4.2 Organisaation tekijät

Kuvaus

Korkeakouluun kuuluvat tutkijat, jotka ovat osallistuneet julkaisun tekemiseen. Tekijän suhde korkeakouluun on määritelty kohdassa 3.2.2.7 Julkaisun tekijyys.

Tiedon muoto

Tekijätietojen esitysmuodon täytyy olla yhdenmukainen korkeakoulukohtaisesti ja nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä. Etunimi ilmoitetaan ensisijaisesti aukikirjoitettuna.

Tekijätiedot ilmoitetaan ensisijaisesti muodossa ”von Hummel, Essi; Möttönen, Matti”.

Elementit VIRTA-skeemassa

<Sukunimi>

<Etunimet>


3.2.4.3 Organisaation alayksikkö (koodi)

Kuvaus

Korkeakoulun tiedekunta, osasto, laitos tai yksikkö, jonka henkilökuntaan kuuluva on osallistunut julkaisun tekemiseen.

Alayksikkökoodeja voi liittää joko koko julkaisuun tai yksittäisiin tekijöihin. Vuodesta 2016 alkaen ainakin yksi alayksikkökoodi tulee olla liitetty joko julkaisuun tai vähintään yhteen tekijään.

Suositellaan käytettäväksi samoja kustannuspaikkoja / vastuualueita kuin Tilastokeskuksen t&k-tiedonkeruissa sekä OKM:n henkilöstötiedonkeruussa (kenttä 4.2.1.5.).

Korkeakoulujen tulee toimittaa  koodisto käytettyjen alayksiköiden nimistä erillisen ohjeistuksen mukaan, ks. luku Alayksikkökoodistot. Lisäksi listassa kuhunkin alayksikköön tulee liittää 1–12 OKM:n ohjauksen alaa ja näiden painokertoimet.

Tiedon muoto

Korkeakoulun oman koodiston mukainen koodiarvo. 

Elementti VIRTA-skeemassa

<YksikkoKoodi>


3.2.4.4. Organisaatiotunnus

Kuvaus

Julkaisun ilmoittavan korkeakoulun tunnus. Yhteisjulkaisujen tapauksessa kukin osallistuva organisaatio ilmoittaa julkaisun yhteydessä oman organisaatiotunnuksensa.

Tiedon muoto

Organisaatiolle ilmoitetaan viisinumeroinen tunnus sivun 7.1 Korkeakoulujen oppilaitosnumerot 2021 mukaisesti.

Elementti VIRTA-skeemassa

<OrganisaatioTunnus>


3.2.4.5 Julkaisun tekijät

Kuvaus

Julkaisun täydelliset tekijätiedot (ml. ulkomaiset tekijät) siinä järjestyksessä, jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Tunnistamista varten julkaisun ensimmäisen tekijän kirjoitusasuun tulee kiinnittää huomiota. Jos tekijöitä on enemmän kuin 20, ilmoitetaan tekijöiden kokonaismäärä erillisessä kentässä (3.2.3.7 "Julkaisun tekijöiden lukumäärä). Kuitenkin julkaisun tekijät -kentässä tulee mainita 20 ensimmäisen tekijän nimet.

Teosten toimitustyön osalta (julkaisutyyppejä C2, D6 ja E3 vastaavat attribuuttimuotoiset julkaisut) kenttään merkitään toimittajat.

Tiedon muoto

Nimet ilmoitetaan siinä muodossa, jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<TekijatiedotTeksti>


3.2.4.6 Julkaisun tekijöiden lukumäärä

Kuvaus

Julkaisun tekijöiden kokonaislukumäärä. Jos tekijöitä on yli 50, riittää merkintä ”50”. Mikäli julkaisujen tekijöinä on ryhmiä, ryhmien jäsenet lasketaan mukaan tekijöiksi tieteenalan vakiintuneen käytännön tai tutkimusryhmien sopimusten mukaan. 

Tiedon muoto

Tieto kokonaislukuna.

Elementti VIRTA-skeemassa

<TekijoidenLkm>


3.2.4.7 Kansainvälinen yhteisjulkaisu

Kuvaus

Kansainvälinen yhteisjulkaisu tarkoittaa, että tekijöissä on vähintään yksi muun kuin suomalaisen organisaation palveluksessa oleva henkilö. Jos henkilö on palvelussuhteessa sekä suomalaiseen että ulkomaalaiseen organisaatioon ja on merkinnyt julkaisuun affiliaatiokseen molemmat, katsotaan julkaisu kansainväliseksi yhteisjulkaisuksi. Julkaiseminen julkaisussa, jossa toimittaja tulee ulkomaisesta organisaatiosta, ei vielä tarkoita kansainvälistä yhteisjulkaisua.

Tiedon muoto

Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo, esim. 1:

Koodi             Selite

0                    ei ole kv-yhteisjulkaisu
1                    on kv-yhteisjulkaisu

Elementti VIRTA-skeemassa

<YhteisjulkaisuKVKytkin>


3.2.4.8 Yhteisjulkaisu yrityksen kanssa

Kuvaus

Yhteisjulkaisu yrityksen kanssa tarkoittaa, että julkaisu on tehty yhteistyössä jonkin kansallisen tai kansainvälisen yritykseen yrityksen kanssa.

Julkaisun tekijöistä vähintään yksi on kansallisen tai kansainvälisen yrityksen palveluksessa. Jos henkilö on palvelussuhteessa sekä korkeakouluun että yritykseen ja on merkinnyt julkaisuun affiliaatiokseen molemmat, katsotaan julkaisu yhteisjulkaisuksi yrityksen kanssa. Yrityksellä tarkoitetaan muita yrityksiä kuin valtio-omisteisia valtion erityistehtäviä toteuttavia yhtiöitä (esim. VTT).

Julkaiseminen julkaisussa, jossa toimittaja tulee yrityksestä, ei vielä tarkoita yhteisjulkaisua yrityksen kanssa.

Tiedot kotimaisten julkisten tutkimusorganisaatioiden kanssa tehdyistä yhteisjulkaisuista saadaan yhdistämällä OKM:n julkaisukeruun tiedot yhteen.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                 ei ole yhteisjulkaisu yrityksen kanssa
1                 on  yhteisjulkaisu yrityksen kanssa

Elementti VIRTA-skeemassa

<YhteisjulkaisuYritysKytkin>


3.2.4.9 Julkaisun nimi

Kuvaus

Julkaisun nimi siten kun se on artikkelissa tai teoksessa mainittu. Jos artikkelin nimi on emojulkaisun sisällysluettelossa eri muodossa kuin itse artikkelissa, käytetään artikkelin versiota. Pääotsikko ja mahdollinen alaotsikko tallennetaan samaan kenttään, ja ne voi erottaa toisistaan välilyönti, kaksoispiste, välilyönti -yhdistelmällä. Vieraskielisen julkaisun nimi voidaan tarvittaessa tallentaa translitteroituna versiona.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä. Pääotsikko ja mahdollinen alaotsikko tallennetaan samaan kenttään, ja ne voi erottaa toisistaan välilyönti, kaksoispiste, välilyönti -yhdistelmällä.

Vieraskielisen julkaisun nimi voidaan tarvittaessa tallentaa translitteroituna versiona. Mikäli julkaisun nimi kuitenkin sisältää erikoismerkkejä (ei-latinalaisia kirjaimia, matemaattisia kaavoja jne.), on varmistettava että erikoismerkit ovat oikeassa muodossa tiedonkeruutiedostossa. Tiedoston käsittely esim. Excel-ohjelmassa saattaa sekoittaa tiedoston merkistöjä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunNimi>


3.2.4.10 Julkaisuvuosi

Kuvaus

Julkaisuvuosi tarkoittaa pääsääntöisesti vuotta, jolloin julkaisu on julkaistu ensimmäistä kertaa versiona, jossa on täydelliset viitetiedot. Erityisesti tieteellisten aikakauslehtiartikkeleiden osalta julkaisuvuosi voidaan määritellä kahdella eri tavalla, ks. 3.2.2.12 Julkaisuvuosi.

Tiedon muoto

Nelinumeroinen vuoden esitysmuoto esim. 2020.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisuVuosi>


3.2.4.11 Volyymi

Kuvaus

Lehden volyymi, jossa artikkeli on ilmestynyt.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<VolyymiTeksti>


3.2.4.12 Numero

Kuvaus

Lehden numero, jossa artikkeli on ilmestynyt.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<LehdenNumeroTeksti>


3.2.4.13 Sivut

Kuvaus

Julkaisun sivunumerot (esim. 1–20), joilla artikkeli on ilmestynyt.

Tiedon muoto

Tieto kuten viitetiedoissa on esitetty, esim. 1–20.

Elementti VIRTA-skeemassa

<SivunumeroTeksti>


3.2.4.14 Artikkelinumero

Kuvaus

Osa tieteellisistä aikakauslehdistä käyttää artikkelinumeroa. Tämä ilmoitetaan siinä muodossa kun se on julkaisussa.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<Artikkelinumero>


3.2.4.15 Julkaisun kieli

Kuvaus

Kieli, jolla julkaisu on kirjoitettu.

Tiedon muoto

Tilastokeskuksen kielet 2003 -luokituksen mukainen 2-kirjaiminen arvo (esim. fi), pl. vuonna 2020 julkaisutiedonkeruuta varten tehdyt lisäykset.

https://koodistot.suomi.fi/codescheme;registryCode=research;schemeCode=languages

Jos tietoa ei ilmoiteta, kenttää ei voi jättää tyhjäksi, vaan se on jätettävä kokonaan pois.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunKieliKoodi>


3.2.4.16 Lehden / sarjan nimi

Kuvaus

Lehden/sarjan nimi mahdollisimman täydellisenä (kokonaan auki kirjoitettuna, ei lyhenteitä esim. "American journal of medicine", ei "Am J Med").

Konferenssiartikkelien osalta, jos lehden / sarjan nimi ei ole tiedossa, voidaan merkitä konferenssin vakiintunut nimi ilman järjestys- tai vuosilukua ja kirjainlyhennettä (esim. International Conference on Machine Learning, ei The 27th International Conference on Machine Learning (ICML 2010)). Lehden/sarjan nimessä ei saa olla ylimääräisiä sanoja tai merkkejä, esim. teemanumeron tai proceedings-julkaisun nimeä.

Etenkin jos lehdellä/sarjalla tai konferenssilla ei ole ISSN-koodia, tai ISSN-koodi ei ole tiedossa, nimi kannattaa kopioida suoraan Julkaisufoorumin lehti/sarjaluettelosta, jos julkaisukanava on luokiteltu Julkaisufoorumissa: https://jfp.csc.fi/en/web/haku/julkaisukanavahaku.

Monografioiden ja kokoomateosartikkeleiden osalta merkitään sarjan nimi mikäli se on tiedossa. Erityisesti kotimaisten monografioiden / kokoomateosartikkeleiden osalta asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<LehdenNimi>


3.2.4.17 ISSN

Kuvaus

Lehden, monografiaa tai emojulkaisua julkaisseen sarjan ISSN-numero. Lehden ISSN -numero ilmoitetaan ensisijaisesti painetun version mukaisesti. Jos lehdellä ei ole painettua versiota tai jos artikkeli ilmestyy ainoastaan lehden elektronisessa versiossa, voidaan käyttää elektronisen version ISSN -numeroa.

Julkaisulle voi ilmoittaa 1–2 ISSN-tunnusta.

Tiedon muoto

2 kertaa 4 merkkiä väliviivalla ilman ylimääräisiä merkkejä, esim. 0090-8258.

Elementti VIRTA-skeemassa

<ISSN>


3.2.4.18 ISBN

Kuvaus

Julkaisun tai emojulkaisun ISBN -numero.

ISBN-numeron tarkistemerkki tarkistetaan tietojen latauksen yhteydessä.

Julkaisulle voi ilmoittaa 1–2 ISBN-tunnusta.

Tiedon muoto

Virallisen ISBN-tunnuksen muotoinen tekstikenttä, ilman alun ISBN-lyhennettä, esim. 978-951-42-9761-8.

ISBN-koodin oikeellisuus tarkistetaan tarkistemerkin avulla. Menetelmä on kuvattu https://isbn-information.com/the-10-digit-isbn.html . 13-merkkisen ISBN-koodin tarkistemerkin tarkistus on kuvattu https://isbn-information.com/the-13-digit-isbn.html .

Elementti VIRTA-skeemassa

<ISBN>


3.2.4.19 Emojulkaisun nimi

Kuvaus

Emojulkaisun (esim. artikkelikokoelman) nimi.

Konferenssijulkaisujen kohdalla emojulkaisun nimi kirjoitetaan siinä muodossa kun se esiintyy julkaisussa.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<EmojulkaisunNimi>


3.2.4.20 Emojulkaisun toimittajat

Kuvaus

Emojulkaisun toimittajien nimet.

Tiedon muoto

Emojulkaisun toimittajat ilmoitetaan siinä muodossa ja järjestyksessä, jossa ne on listattu alkuperäisessä julkaisussa tai lähdetietokannassa. Nimien erottimena täytyy käyttää puolipistettä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<EmojulkaisunToimittajatTeksti>


3.2.4.21 Kustantaja

Kuvaus

Julkaisun kustantaja.

Etenkin jos julkaisulla ei ole ISBN-koodia, tai ISBN-koodi ei ole tiedossa, kustantajan nimi kannattaa kopioida suoraan Julkaisufoorumin kirjakustantajaluettelosta, jos julkaisukanava on luokiteltu Julkaisufoorumissa:

https://jfp.csc.fi/en/web/haku/julkaisukanavahaku.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<KustantajanNimi>


3.2.4.22 Julkaisun kustannuspaikkakunta

Kuvaus

Julkaisun kustantajan nimen yhteydessä ilmoitettu paikkakunta tai paikkakunnat.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<KustannuspaikkaTeksti>


3.2.4.23 Julkaisun kansainvälisyys

Kuvaus

Kotimainen julkaisu (=0) tarkoittaa julkaisua, jonka kustantaja on suomalainen tai se on ensisijaisesti julkaistu Suomessa. Kansainvälinen julkaisu (=1) tarkoittaa julkaisua, jonka kustantaja ei ole suomalainen tai se on ensisijaisesti julkaistu muualla kuin Suomessa. Kansainväliselle julkaisulle voidaan ilmoittaa tarkempi julkaisumaa kentässä "JulkaisumaaKoodi". Konferenssijulkaisujen osalta julkaisijalla tarkoitetaan konferenssijulkaisun kustantajaa.


Tiedon muoto

Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo:

Koodi             Selite

0                    Kotimainen julkaisu
1                    Kansainvälinen julkaisu

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunKansainvalisyysKytkin>


3.2.4.24 Julkaisumaa

Kuvaus

Lehden, sarjan, monografian tai emojulkaisun kustantajan kotimaa. Julkaisumaa-tiedolla voidaan tarkentaa Julkaisun kansainvälisyys -tietoa.

Tiedon muoto

Tilastokeskuksen Valtiot ja maat -luokituksen mukainen 3-numeroinen arvo, esim. 246.

https://www.tilastokeskus.fi/fi/luokitukset/valtio/

Jos tietoa ei ilmoiteta, kenttää ei voi jättää tyhjäksi, vaan se on jätettävä kokonaan pois.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisumaaKoodi>


3.2.4.25 DOI-tunniste

Kuvaus

Julkaisun DOI-tunniste.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä, esim.10.1038/ng1104-1133.

Elementti VIRTA-skeemassa

<DOI>


3.2.4.26 Pysyvä verkko-osoite

Kuvaus

Julkaisun pysyviin tunnisteisiin (esim. DOI, URN tai handle) pohjautuva verkko-osoite, joka vie suoraan julkaisun kokotekstiversioon (ei siis esim. lehden/kustantajan etusivulle). Voi viitata sekä vapaasti saatavilla olevaan versioon että kustantajan palvelimella sijaitsevaan käyttöoikeudeltaan rajoitettuun versioon.

Tiedon muoto

Verkko-osoite, esim. http://dx.doi.org/10.1038/ng1104-1133.

Elementti VIRTA-skeemassa

<PysyvaOsoiteTeksti>

3.2.4.27 Avoin saatavuus julkaisu (julkaisun OA-status)

Huom! Uuden tietomallin mukaisten julkaisun avoimuutta koskevan <AvoinSaatavuusKytkin>-tiedon sekä julkaisukanavan avoimuutta koskevan <JulkaisuKanavaOA>-tiedon toimittamisen sijaan siirtymäkauden ajan on mahdollista myös toimittaa ainoastaan vanha <AvoinSaatavuusKoodi>-tieto. Katso tarkemmat ohjeet avoimen saatavuuden ilmoittamisesta siirtymäkauden ajan.

Kuvaus

Julkaisun OA-status kustantajan palvelussa sillä hetkellä, kun julkaisu on kirjattu. Julkaisun OA-status voi muuttua myöhemmin. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei avoin
1                    Avoimesti saatavilla

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusKytkin>

3.2.4.28 Avoin saatavuus julkaisukanava (julkaisukavan OA-status)

Huom! Uuden tietomallin mukaisten julkaisun avoimuutta koskevan <AvoinSaatavuusKytkin>-tiedon sekä julkaisukanavan avoimuutta koskevan <JulkaisuKanavaOA>-tiedon toimittamisen sijaan siirtymäkauden ajan on mahdollista myös toimittaa ainoastaan vanha <AvoinSaatavuusKoodi>-tieto. Katso tarkemmat ohjeet avoimen saatavuuden ilmoittamisesta siirtymäkauden ajan.

Uuden tietomallin mukainen julkaisukanavan OA-status

Kuvaus 

Julkaisun julkaisukanavan OA-status. Huom. tieto kirjataan julkaisukanavan OA-tiedon mukaisesti, ei itse julkaisun sen hetkisen OA-tiedon perusteella. Esimerkiksi jos viivästettynä avoin julkaisu kirjataan vasta viiveajan päättymisen jälkeen, julkaisun julkaisukanavan tiedoksi merkitään "3 = Viivästetysti avoin julkaisukanava".

Julkaisukanavan avoin saatavuus koodataan seuraavasti:

0 = Ei vastausta
1 = Kokonaan avoin julkaisukanava (julkaisukanavan kaikki julkaisut avoimesti saatavilla)
2 = Osittain avoin julkaisukanava (julkaisukanavassa sekä avoimesti että ei-avoimesti saatavilla olevia julkaisuja, esim. hybridi-julkaisunkanava. Luokalla ei tarkoiteta ainoastaan maksetusti avoimia julkaisuja vaan osittain avoimena voidaan ilmoittaa myös muulla tavoin avoimet julkaisut.)
3 = Viivästetysti avoin julkaisukanava (ilmestynyt julkaisukanavassa, jonka julkaisut ovat avoimia kustantajan määrittelemän viiveajan jälkeen)

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei vastausta
1                    Kokonaan avoin julkaisukanava
2                    Osittain avoin julkaisukanava
3                    Viivästetysti avoin julkaisukanava                  

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisuKanavaOA>


Vanhan tietomallin mukainen julkaisun OA-status

Kuvaus

Vanhan tietomallin mukainen julkaisun avoin saatavuus tieto.  

Julkaisun avoin saatavuus koodataan seuraavasti:

0 = Ei vastausta
1 = Open Access (julkaisukanavan kaikki julkaisut avoimesti saatavilla)
2 = Hybridi (julkaisukanavassa sekä avoimesti että ei-avoimesti saatavilla olevia julkaisuja)

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei vastausta
1                    Open Access
2                    Hybridi 

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusKoodi>

3.2.4.29 Avoin saatavuus julkaisumaksu

Kuvaus

Organisaation julkaisun avoimesta saatavuudesta kustantajalle maksaman maksun suuruus, ilmoitetaan euroina. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 

Tiedon muoto

Julkaisumaksu ilmoitetaan euroissa, kokonaislukuna.

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusJulkaisumaksu>


3.2.4.30 Avoin saatavuus julkaisumaksun vuosi

Kuvaus

Tieto minä vuonna julkaisun avoimuudesta on maksettu kustantajalle. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 

Tiedon muoto

Nelinumeroinen vuoden esitysmuoto esim. 2020

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvoinSaatavuusJulkaisumaksuVuosi>


3.2.4.31 Lisenssi

Kuvaus

Kustantajan palvelussa sijaitsevan julkaisun lisenssi. Elementti on osa vuonna 2020 laajennettua tietomallia. 


Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Muu lisenssi
1                    CC BY
2                    CC BY NC
3                    CC BY NC ND
4                    CC BY SA

Elementti VIRTA-skeemassa

<LisenssiKoodi>


3.2.4.32 Lähdetietokannan koodi

Kuvaus

Julkaisun tunniste tai ID-numero tietokannassa, josta sen tietue on haravoitu.

Lähdetietokantoja ovat mm. ISI Web of Science, Scopus, Pubmed, ArXiv, Cab Abstracts, Arto, Fennica.

Tiedon muoto

Kirjataan muodossa lähdetietokannan nimi/lyhenne: varsinainen tunniste (esim. WOS: 000275364300009). Jos koodeja on useampia, ne raportoidaan kukin omassa kentässään.

Elementti VIRTA-skeemassa

<LahdetietokannanTunnus>


3.2.4.33 Julkaisun julkaisukanava (JUFO-ID)

Kuvaus

OKM lisää yliopistojen julkaisuihin julkaisun julkaisufoorumi-luokan. Korkeakoulut voivat halutessaan merkitä omissa järjestelmissään olevan julkaisukanavatiedon käsittelyn helpottamiseksi.

Tiedon muoto

Julkaisufoorumin (http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php) luokituksen mukainen 4/5 -numeroinen arvo, esim. 5003.

Elementti VIRTA-skeemassa

<JufoTunnus>


3.2.4.34 Julkaisun korkeakoulukohtainen id

Kuvaus

Käytetään julkaisujen mahdolliseen korjaamiseen jälkeenpäin sekä selkeyttämään julkaisutietojen käsittelyä korkeakoulujen ja OKM:n välillä.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

Elementti VIRTA-skeemassa

<JulkaisunOrgTunnus>


3.2.4.35 Konferenssin vakiintunut nimi

Kuvaus

Konferenssin vakiintunut nimi koskee niitä konferenssijulkaisuja, joissa ko. tieto on olemassa. Tietoa käytetään konferenssijulkaisujen julkaisufoorumitasojen määrittämiseen. Tieto on raportoitu omaan kenttäänsä vuoden 2014 tiedonkeruusta lähtien, aiemmin konferenssin vakiintunut nimi merkittiin samaan kenttään julkaisun sarjan nimen kanssa.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä

Elementti VIRTA-skeemassa

<KonferenssinNimi>


3.2.4.36 Avainsanat

Kuvaus

Julkaisun avainsanat (keywords).

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen teksti. Jos avainsanoja on useampia, erotetaan ne toisistaan puolipisteellä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<AvainsanaTeksti>


3.2.4.37 ORCID-tunniste

Kuvaus

Raportoivan organisaation omien tekijöiden ORCID-tunnisteet.

Tiedon muoto

Esim. 0000-0000-0000-0000, ks. http://www.orcid.org

Elementti VIRTA-skeemassa 

<ORCID>


3.2.4.38 Julkaisu rinnakkaistallennettu

Kuvaus

Julkaisu on rinnakkaistallennettu, mikäli se on tallennettu organisaatio- tai tieteenalakohtaiseen julkaisuarkistoon (esim. ArXiv) joko välittömästi tai kustantajan määrittämän kohtuullisen mittaisen embargoajan jälkeen. Julkaisun voi ilmoittaa jo ennen embargoajan päättymistä, mikäli rinnakkaistallennetulla versiolla on jo verkko-osoite. Julkaisu voi olla joko ns. kustantajan versio tai ns. final draft -versio (tutkijan oma viimeinen (vertaisarvioitu) versio).

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Ei rinnakkaistallennettu
1                    Rinnakkaistallennettu 

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennettuKytkin>


3.2.4.39 Rinnakkaistallennetun version verkko-osoite

Kuvaus

Julkaisun organisaatio- tai tieteenalakohtaiseen julkaisuarkistoon rinnakkaistallennetun version verkko-osoite (esim. URN). Tieto on pakollinen, jos julkaisu rinnakkaistallennettu (kohdassa 3.2.3.40 koodi "1").

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen teksti.

Elementti VIRTA-skeemassa 

<RinnakkaistallennettuOsoiteTeksti>


3.2.4.40 Rinnakkaistallenteen versio

Kuvaus

Rinnakkaistallennetun julkaisun versiotieto. 

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Final draft (tutkijan oma viimeinen (vertaisarvioitu) versio)
1                    Kustantajan versio 

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennusVersioKoodi>


3.2.4.41 Rinnakkaistallenteen embargo

Kuvaus

Mikäli rinnakkaistallenne on avoin vasta kustantajan määrittelemän embargoajan jälkeen, voidaan rinnakkaistallenteelle ilmoittaa päivämäärä, jolloin rinnakkaistallennetun julkaisun embargoaika raukeaa.

Tiedon muoto

IIlmoitetaan aikalaimaformaattina YYYY-MM-DD

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennusEmbargoPvm>


3.2.4.42 Rinnakkaistallenteen lisenssi

Kuvaus

Rinnakkaistallennetun julkaisun lisenssitieto.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Muu lisenssi
1                    CC BY
2                    CC BY NC
3                    CC BY NC ND
4                    CC BY SA

Elementti VIRTA-skeemassa

<RinnakkaistallennusLisenssiKoodi>


3.2.4.43 PrePrint -tieto

Kuvaus

Tieto mikäli julkaisusta on saatavilla avoin preprint versio organisaatio-tai tieteenalakohtaisessa julkaisuarkistossa. PrePrint tarkoittaa käsikirjoitusversiota, jonka julkaisun kirjoittaja on lähettänyt kustajantajalle, ja jota ei ole vielä vertaisarvioitu. PrePrint versio voi poiketa sisällöltään julkaisun lopullisesta versiosta mm. sisällöltään ja taitoltaan. PrePrint versiosta käytetään myös mm. nimiä Submitted Version under Review, Author's draft ja pre-refereeing -versio.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Pre-print versiota ei saatavilla
1                    Pre-print versio on saatavilla

Elementti VIRTA-skeemassa

<PreprintKytkin>


3.2.4.44 PrePrint -osoite

Kuvaus

Organisaatio- tai tieteenalakohtaisen julkaisuarkiston preprint version verkko-osoite (esim. URN). Pakollinen, mikäli julkaisun preprint-version saatavuus on ilmoitettu (kohdassa 3.2.3.45 koodi "1").

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<PreprintOsoiteTeksti>


3.2.4.45 Emojulkaisu tyyppi (attribuuttipohjainen julkaisutiedonkeruu)

Kuvaus

Ilmoittaa julkaisun alustan tyypin. Pakollinen, poislukien mikäli julkaisu on erillisteos (ks. kohta 3.2.4.46 muotokoodi).

Lehti (0) sisältää tieteelliset aikakauslehdet, ammattilehdet.
Kokoomateos (1) sisältää tieteelliset kokoomateokset, tieteelliset vuosikirjat ja vastaavat, ammatilliset käsi- tai opaskirjat, ammatilliset tietojärjestelmät tai kokoomateokset, oppikirja-aineistot, lyhyet ensyklopediatekstit.
Konferenssialusta (2) sisältää konferenssin painetut tai julkisesti saatavilla olevat julkaisut, ns. proceedings julkaisut.
Verkkoalusta (3) sisältää muilla sähköisillä alustoilla julkaistut julkaisut. Blogikirjoituksien emojulkaisun tyypiksi kirjataan aina verkkoalusta.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Lehti
1                    Kokoomateos
2                    Konferenssialusta
3                    Verkkoalusta

Elementti VIRTA-skeemassa

<EmojulkaisuntyyppiKoodi>


3.2.4.46 Muotokoodi (attribuuttipohjainen julkaisutiedonkeruu)

Kuvaus

Ilmoittaa julkaisun muodon. Julkaisun muoto vaikuttaa tietojen "emojulkaisun tyyppi" (3.2.4.45) ja "artikkelin tyyppikoodi" (3.2.4.48) pakollisuuksiin.

Artikkeli (0) sisältää alkuperäis- ja katsausartikkelit, kirjan tai lehden johdannot ja esipuheet, lyhyet tutkimusselostukset, pääkirjoitukset, keskustelupuheenvuorot ja kommentit.
Erillisteos (1) sisältää monografiat/kirjat, tutkimus- ja kehitystyöhön perustuva kehittämis- tai tutkimusraportti, selvitykset, ns. white paperit, working papers- ja discussion papers -tyyppiset julkaisut.
Toimitustyö (2) sisältää useista eri kirjottajien artikkeleista koostuvat kirjat tai lehden erikoisnumerot, toimitustyöt kokoomateoksissa.
Abstrakti (3) sisältää konferenssiesitelmien abstraktit, laajennetut abstraktit.
Posteri (4) sisältää konferenssiesitelmien posterit.
Blogikirjoitus (5) sisältää blogimuotoiset julkaisut, jotka täyttävät julkaisutiedonkeruun vaatimukset ja alustalla on ISSN-tunnus tai sen julkaisemisesta on päättänyt riippumaton toimituskunta.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Artikkeli
1                    Erillisteos
2                    Toimitustyö
3                    Abstrakti
4                    Posteri
5                    Blogikirjoitus

Elementti VIRTA-skeemassa

<MuotoKoodi>


3.2.4.47 Yleisökoodi (attribuuttipohjainen julkaisutiedonkeruu)

Kuvaus

Ilmoittaa julkaisun julkaisukanavan kohdeyleisön.

Tieteellinen yleisö (0) ks. käsikirjan kohta 3.2.2.2 Tieteellisen julkaisun määritelmä
Ammattillinen yleisö (1) ks. 3.2.2.3 Ammatillisen julkaisun määritelmä
Yleistajuinen yleisö (2) ks. 3.2.2.5 Yleistajuisen julkaisun määritelmä

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Tieteellinen yleisö
1                    Ammatillinen yleisö
2                    Yleistajuinen yleisö

Elementti VIRTA-skeemassa

<YleisöKoodi>


3.2.4.48  Artikkelin tyyppikoodi (attribuuttipohjainen julkaisutiedonkeruu)

Kuvaus

Ilmoittaa artikkelimuotoisen julkaisun tarkemman tyypin. Pakollinen, mikäli julkaisu on artikkeli (ks. kohta 3.2.4.46 muotokoodi).

Muu artikkeli (0) sisältää muihin luokkiin kuulumattomat, muodoltaan uudet artikkelit esim. kommenttikontribuutiot, ns. mikroartikkelit.
Alkuperäisartikkeli (1) koostuu pääosin julkaisemattomasta materiaalista.
Katsausartikkeli (2) perustuu aikaisempiin julkaisuihin aihepiiristä ja niitä esiintyy erityisesti lääke- ja terveystieteiden parissa.
Data-artikkeli (3) sisältää ns. data journals julkaisuissa ilmestyneet, tutkimusaineistoja kuvailevat artikkelit.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Muu artikkeli
1                    Alkuperäisartikkeli
2                    Katsausartikkeli
3                    Data-artikkeli

Elementti VIRTA-skeemassa

<ArtikkelityyppiKoodi>


3.2.4.49 Opinnäytetieto (attribuuttipohjainen julkaisutiedonkeruu)

Kuvaus

Tieto, onko julkaisu opinnäytetyö, sekä tarkennus opinnäytetyön tyypistä.

Monografiaväitöskirja (0) sisältää yliopiston sarjoissa ja yliopiston laitossarjoissa julkaistut monografiaväitöskirjat, kustannetut monografiaväitöskirjat tai omakustanteena julkaistut monografiaväitöskirjat.
Kokoomaväitöskirja (1) sisältää artikkeliväitöskirjat, vaikka artikkelit olisi jo ilmoitettu omina julkaisuinaan.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Monografiaväitöskirja
1                    Kokoomaväitöskirja

Elementti VIRTA-skeemassa

<OpinnäyteKoodi>


3.2.4.50 Raporttitieto (attribuuttipohjainen julkaisutiedonkeruu)

Kuvaus

Tieto, onko julkaisu raportti. Raportti (1) sisältää tieteelliseen työhön / tutkimus- ja kehitystyöhön perustuvat julkaistut kehittämis- tai tutkimusraportit taikka selvitykset.

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Julkaisu ei ole raportti
1                    Julkaisu on raportti

Elementti VIRTA-skeemassa

<RaporttiKytkin>


3.2.4.51 Vertaisarvioitu julkaisu -tieto (attribuuttipohjainen julkaisutiedonkeruu)

Kuvaus

Tieto, onko julkaisu vertaisarvioitu. Vertaisarvioinnin määritelmä, ks. Julkaisutietonkeruun käsitteet ja määrittelyt kohta 3.2.2.8. Vertaisarviointi

Tiedon muoto

Koodi             Selite

0                    Julkaisu ei ole vertaisarvioitu
1                    Julkaisu on vertaisarvioitu

Elementti VIRTA-skeemassa

<VertaisarvoituKytkin>


3.2.4.52 Tiivistelmä

Kuvaus

Lyhyt kuvaus julkaisun sisällöstä, tutkimusmenetelmistä, keskeisimmistä tuloksista jne. Julkaisun tekijänoikeuslisenssin tulee sallia julkaisun tiivistelmän jatkokäyttö.

Tiedon muoto

Vapaamuotoinen tekstikenttä.

Elementti VIRTA-skeemassa

<Tiivistelma>