Tausta

Asettamispäätös_OKM_12_040_2017.pdf


Digitalisoituvan tutkimuksen ja avoimen tieteen myötä erilaisten tutkimustuotosten määrät kasvavat ja tietoja niistä kerätään yhä enenevässä määrin erilaisiin tietojärjestelmiin. Tutkimustuotosten järkevä ja helppo hallinnointi vaatii tutkimusta kuvaavien tietojen yhdenmukaista määrittelyä ja sujuvaa käsittelyä. Tutkimusta kuvaavat tiedot ovatesimerkiksi julkaisuja, tutkimusaineistoja, tutkimusinfrastruktuureita, tutkijoita, hankkeita/projekteja ja tutkimusryhmiä koskevat metatiedot. Tutkimusta kuvaavia tietoja käytetään tutkimustyössä ja tutkimukseen liittyvässä hallinnollisissa prosesseissa, esim. tiedonhauissa, rahoitushauissaja -raportoinnissa, julkaisutoiminnassa, tilastoinnissa ja muussa tutkimustiedon levittämisessä.

Tietovirtojen järkeistäminen vähentää hallinnollista työtaakkaa sekä parantaa tietojen saatavuutta ja löydettävyyttä. Siitä hyötyvät niin tutkijat, tutkimusorganisaatiotja rahoittajat kuin tietoon perustuvia päätöksiä tekevä hallinto. Lisäksi tutkimustieto on paremmin sitä hyödyntävien kansalaisten saatavilla.

Opetus-ja kulttuuriministeriön tavoitteena on, että tutkimusta kuvaavat tiedot ovat jatkassa sujuvasti hyödynnettävissä erilaisissa palveluissa, tiedot syötetään järjestelmiin vain kerran ja tutkimustietojen syöttämistä automatisoidaan. Tietovirtojen sujuvoittaminen edellyttää avoimia rajapintoja, semanttisista yhteentoimivuutta, yhteisiä tietomääri tyksiä sekä valmiuksia tiedonsiirron automatisointiin. Tietovirtojen järkeistämisen ja yhdenmukaisen tiedon tavoitteena on, että:
  • Tutkijoiden ei tarvitse syöttää tietojaan useaan eri järjestelmään.
  • Tutkimuksesta kerättävät metatiedot ovat kootusti yhdessä paikassa valtakunnallisessa tietovarannossa.
  • Pysyvät tunnisteet sekä tutkijoille että tuotoksille helpottavat tietojen siirron automatisointia ja tutkijan omien tietojen hyödyntämistä eri palveluissa
  • Tiedot ovat avoimesti hyödynnettävissä esimerkiksi sähköisissä palveluissa.
  • Tiedon hyödyntäjän ei tarvitse rakentaa tiedonsiirtoyhteyttä erikseen jokaiseen lähdejärjestelmään (esim. rahoittajalta kuhunkin yliopistoon)
  • Tutkimusta ohjaavat organisaatiot saavat kattavan, ajantasaisen ja yhdenmukaisen vertailutiedon tutkimustoiminnasta kansallisesti
  • Yhteismitalliset tiedot mahdollistavat näkymän Suomessa tehtävään tutkimukseen, mikä parantaa edellytyksiä tutkimustiedon käytölle ja tutkimuksen yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle.

Näiden tavoitteiden saavuttaminen tarkoittaa valtakunnallisen tutkimustietovarannon rakentamista. Opetus-ja kulttuuriministeriö on antanut CSC - Tieteen tietotekniikan keskukselle toimeksiannon toteuttaa valtakunnallinen tutkimustietovaranto.

Tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon kehittämisen ohjaamiseksi opetus-ja kulttuuriministeriö on asettanut vuosille 2017-2020 tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon johto- ja ohjausryhmät. Ohjausryhmän tehtävä on ohjata tutkimustietovarannonkehittämistä sekä toimeenpanna valtakunnallista yhteistyötä tutkimustietojen hallinnassa. Ohjausryhmä kokoontuu 5-7 kertaa vuodessa.

Tehtävät

  1. Ohjata ja seurata rakennettavan valtakunnallisen tutkimustietovarannon käyttöä
  2. Koordinoida valtakunnallista yhteistyötä ja tietovirtoja tutkimusta kuvaavien tietojen osalta (ml. viitearkkitehtuuri)
    • edistää pysyvien tunnisteiden käyttöä tutkimuksessa
    • koordinoida yhteisten tietomääritysten toteutusta
    • edistää semanttista yhteentoimivuutta ja antologioiden käyttöä
    • edistää tietojen avaamista ja hyödyntämistä valtakunnallisesti
    • edistää yhteisiä raportointikäytäntöjä
  3. Valmistella tietojen välittämistä tiedon hyödyntäjille (ml. OKM) tutkimustietovarannon kautta
    • luoda ja ylläpitää korkeakoulujen tietovirtojen tavoitearkkitehtuuria ja kehittämispolkua
  4. Keskustella ja sopia laajemmin OKM:n tekemistä tutkimukseen liittyvistä tiedonkeruista ja tietojen käytöstä korkeakoulujen ohjauksessa
  5. Ohjata tutkimustietopalvelun sisällön pohjalta luotavan Suomessa tehtävän tutkimuksen julkisen näkymän (portaali) toteutusta.

Ryhmä toimii yhteistyössä Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkoston (TUHA) kanssa.

Jäsenet

  • Ylitarkastaja Jukka Haapamäki (ryhmän puheenjohtaja), opetus-ja kulttuuriministeriö
  • Opetusneuvos Matti Kajaste (ryhmän varapuheenjohtaja), opetus- ja kulttuuriministeriö
  • Tutkimuksen kehittämispäällikkö, Timo Taskinen Jyväskylän yliopisto (varahenkilö suunnittelupäällikkö Pirjo Rauhala, Tampereen yliopisto)
  • Tutkimuspäällikkö Seliina Päällysaho, Seinäjoen ammattikorkeakoulu (varahenkilö erityisasiantuntija Susanna Näreaho, Metropolia)
  • Kehittämispäällikkö Minna Liikala, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (varahenkilö kehittämispäällikkö Marjut Vuorinen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)
  • Ylilääkäri Ari Lindqvist, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
  • Tutkimuksen tietoasiantuntija Yrjö Lappalainen, Tampereen teknillinen yliopisto (varahenkilö johtava tietoasiantuntija Jukka Englund, Helsingin yliopisto)
  • Palvelupäällikkö Anne Sunikka, Aalto-yliopisto (varahenkilö tietoasiantuntija Leena Huiku, Aalto-yliopisto)
  • Yksikön johtaja Marja Kylämä, Suomen Akatemia
  • Ennakointipäällikkö Soile Ollila, Innovaatiorahoituskeskus Business Finland
  • Tiedejohtaja Kalle Korhonen, Koneen Säätiö
  • Tietojärjestelmäasiantuntija Jyrki llva, Kansalliskirjasto
  • Suunnittelija Janne Pölönen, (varahenkilö suunnittelija Eeva Savolainen, Tieteellisten seurain valtuuskunta)
  • Kehittämispäällikkö Ari Leppälahti, Tilastokeskus
  • Kehityspäällikkö Hanna-Mari Puuska (ryhmän sihteeri), CSC - Tieteen tietotekniikan keskus

Ryhmä voi tarvittaessa täydentää kokoonpanoaan pysyvillä tai määräaikaisilla asiantuntijajäsenillä ja perustaa työryhmiä tai jaoksia sekä käynnistää tarvittavia selvityksiä. Ryhmän kulut maksetaan CSC:lle myönnetystä rahoituksesta.


Ryhmän määräaika on 31.12.2020.

Ohjausryhmä suorittaa tehtävänsä virkatyönä.



Vuoden 2020 kokoukset:


Yhteystiedot

Puheenjohtaja

Jukka Haapamäki, OKM

jukka.haapamaki (at) minedu.fi

Sihteeri

Hanna-Mari Puuska, CSC

sähköposti hanna-mari.puuska (at) csc.fi

Ryhmän sähköpostiosoite

ttv-ohjaus (at) postit.csc.fi