Yleistä
Korkeakoulujen tuottamien opettajatietojen keräämisessä on siirrytty vuoden 2014 tiedoista lähtien vaiheittain tietojen keräämiseen VIRTA-opintotietopalvelusta. Vuodesta 2015 lähtien VIRTA-opintotietopalvelusta on kerätty tiedot sekä opettajaopinnoista että opetettavien aineiden opinnoista. Tavoitteena on, että opettajankoulutuksen valtakunnallisen ohjauksen ja koulutustarpeiden ennakoinnin edellyttämät tiedot voidaan korkeakoulujen osalta kerätä kokonaisuudessaan VIRTA-opintotietopalvelusta. Pätevyystiedolla tarkoitetaan tässä vain sellaista muodollista pätevyyttä, jota korkeakoulun ulkopuolinen viranomainen valvoo tai rekisteröi. Tiedonkeruun ajankohdasta sovitaan vuosittain OKM:n ja korkeakoulujen kesken.
OKM: n tiedonkeruussa opettajakelpoisuuksista kerätään tilastovuosittain seuraavat tiedot
- Kaikki opettajan pätevyydet ja ainepätevyydet
- Tutkintotiedot niiden osalta, joilla on merkittynä pätevyysmerkintöjä (opettaja- ja/tai ainepätevyydet)
Tekninen kuvaus opettajapoiminnasta löytyy tältä sivulta
Tarkempi kuvaus kerättävistä tiedoista löytyy vuosittain päivitettävästä Tiedonkeruun käsikirjasta
Tiedot poimitaan VIRTA-opintotietopalvelusta vuosittain touko-kesäkuun vaihteessa.
Opettajakelpoisuudet Ekstra-Vipusessa: https://extra.vipunen.fi/opintotiedot/Sivut/Opintosuoritukset.aspx
Ohjeita opettajankelpoisuustietojen merkitsemiseen
Alasivut