Poiminta
Alustus
Dokumentaation tueksi on tuotu SQL-kielisiä kyselyitä, joissa taustalla on temp-tietokantataulu #tktutk johon tiedot kerätään, joka vastaa tietuekuvaukseltaan hyvin lähelle sitä mikä Tilastokeskuksen tiedonkeruissa halutaan, sekä yksirivinen temp-tietokantataulu #param, jossa on tieto nyt käsittelyssä olevasta korkeakoulusta sekä tiedonkeruun kannalta oleellisia muita tietoja kuten tilastointivuosi (VUOSI).
Perusjoukon valinta
Haetaan tietovarannosta kaikki
- tutkinto-lajiset opintosuoritukset, jotka on
- suoritettu tilastointivuoden aikana.
Lisätään joukkoon rivit niistä tapauksista, joissa
- erikoistumisopinnot (12), ammatillinen opettajakoulutus (15) tai erikoistumiskoulutus (19) -tyyppinen opiskeluoikeus on
- päättynyt tilastointivuoden aikana (opiskeluoikeuden tila päättynyt (3) on alkanut tilastovuonna TAI 1.1. seuraavana vuonna ja opiskeluoikeuden päättymispäivä on tilastointivuonna).
Liitetään suoritukseen opiskelija (henkilö), josta saadaan perustietoja:
- Korkeakoulu (tunn)
- Henkilötunnus (ht)
- Sukupuoli (sp)
- Sukunimi (snimi)
- Etunimet (enimi)
- Kansalaisuus (kansal), korjataan puuttuvat tiedot arvoon 999='Tuntematon'
- Äidinkieli (aikieli), korjataan puuttuvat tiedot arvoon 99='Tuntematon'
- Asuinkunta (askunta)
- Suorituspäivämäärä (suorpvm)
- Kansallinen oppijanumero (oppijanumero)
Tietueet
Oppilaitostunnus (tunn)
Oppilaitostunnus on tietovarannon perusasetuksissa, josta tieto on poimittu parametri-aputauluun heti aluksi. Parametri-taulusta tieto saatiin kullekin riville jo ensimmäisissä poiminnoissa.
Koulutustyyppi (koultyp)
Koulutustyyppi päätellään opiskeluoikeuden tyypin ja opiskeluoikeuden tiedon Aikuiskoulutus perusteella.
Mikäli opiskeluoikeuden tyyppi on:
- 1=Ammattikorkeakoulututkinto, katsotaan lisäksi Aikuiskoulutus-tieto ja mikäli se on:
- 1=kyllä, eli on aikuiskoulutusta, koulutustyyppi saa arvon 2=Amk-tutkintoon johtava aikuiskoulutus
- muuten koulutustyyppi saa arvon 1=Amk-tutkintoon johtava nuorten koulutus
- 3=Ylempi ammattikorkekoulututkinto, koulutustyyppi saa arvon 6=Ylempi korkeakoulututkinto
- 12=Erikoistumisopinnot, koulutustyyppi saa arvon 3=Erikoistumisopinnot
- 15=Ammatillinen opettajankoulutus, koulutustyyppi saa arvon 5=Ammatillinen opettajankoulutus
- 19=Erikoistumiskoulutus, koulutustyyppi saa arvon 7=Erikoistumiskoulutus
Ohjauksenala ei-tutkintoon johtaville. Erikoistumiskoulutuksen koulutuskoodi jos sellainen on.
Koulutuksen opetuskieli (kiel) (kkieli)
Haetaan opetuskieli-tieto tiedetyn opiskeluoikeuden opiskeluoikeusjaksosta.
Opiskelukunta (kkun)
Haetaan opetuskunta-tieto tiedetyn opiskeluoikeuden opiskeluoikeusjaksosta.
Henkilötunnus (ht)
Tieto tietovarannossa olevasta opiskelijan (henkilön) tiedosta sellaisenaan.
Sukunimi (snimi)
Tieto tietovarannossa olevasta opiskelijan (henkilön) tiedosta sellaisenaan.
Etunimet (enimi)
Tieto tietovarannossa olevasta opiskelijan (henkilön) tiedosta sellaisenaan.
Sukupuoli (sp)
Tieto tietovarannossa olevasta opiskelijan (henkilön) tiedosta sellaisenaan.
Äidinkieli (aikieli)
Tieto tietovarannossa olevasta opiskelijan (henkilön) tiedosta sellaisenaan. Puuttuvan tiedon tilalle vaihdetaan arvo '99'.
Opiskelijan vakinainen asuinkunta (askun)
Tieto tietovarannossa olevasta opiskelijan (henkilön) tiedosta sellaisenaan.
Opiskelijan kansalaisuus (kansal)
Tieto tietovarannossa olevasta opiskelijan (henkilön) tiedosta sellaisenaan. Puuttuvan tiedon tilalle vaihdetaan arvo '999'.
Ko. tutkintoon kirjoihintulovuosi ko. ammattikorkeakoulussa (kirtupv)
Haetaan opiskeluoikeuden alkamispäivä ja muunnetaan muotoon VVVVKKPP.
Tutkinnon suorittamisajankohta ko. ammattikorkeakoulussa (suorpvm)
Tutkinnon (tutkinto-opintosuorituksen) suorituspäivämäärä ja muunnetaan muotoon VVVVKKPP.
Lukukausien lukumäärät (lasnalk, poissalk)
Läsnä- ja poissaololukukausien laskentaan aputaulujen luonti
Tehty lukukausien laskentaan kaksi poimintamallia ("ilmomalli"; ks. aputaulujen luonti; sql-osuus alla)
- Poimintamallit
- "välitila": KOTA-seminaarissa esitetty ja alla kuvattu. (käytetään LasnaPoissaLukukausiMaara-tietoa ja oletetaan, että vain poissaoloja)
- "toinenkk": logiikka, jossa korkeakoulu on ilmoittanut kaikki opiskeluoikeuteen liittyvät lukukausi-ilmoittautumiset lukukausi-ilmoittautumisina riippumatta siitä onko tieto oman kk:n tieto vai ei. (ei käytetä LasnaPoissaLukukausiMaara-tietoa ollenkaan)
- Valinta poimintamalliin kuulumisesta tehdään aluksi yleisellä tasolla per korkeakoulu sen perusteella, onko mihin tahansa siirto-opiskelijan (siirtopäivämäärä!=null) opiskeluoikeuteen liitetty lukukausi-ilmoittautumistietoa, joka lukukausi-ilmoittautuminen on päättynyt jo ennen kuin opiskeluoikeus on alkanut. Jos löytyy, tulkitaan tuo lukukausi-ilmoittautumiseksi joka on tehty siellä lähdekorkeakoulussa ja siis malli on "toinenkk", muutoin "välitila".
Läsnäololukukaudet (lasnalk)
Käytettyjen läsnäololukausien määrä tilastointivuoden loppuun, tai tutkinnon suorittamispäivään, mennessä mukaan lukien siirto-opiskelijoiden käyttämät lukukaudet aiemmassa korkeakoulussa.
NB! Koska siirto-opiskelijoihin liittyen tietovarannon tiedot sisältävät paikan vain yhdelle lukukausien läsnä- ja poissaolojen lukumäärälle, on tämä yksi paikka otettu vain poissaolojen käyttöön. Tässä kohdassa lasketaan:
- lähettävässä korkeakoulussa käytetyt läsnäololukukaudet,
- johon lisätään lukukausien määrä aiemmassa korkeakoulussa,
- lasketaan lukukausien viimeisten päivien lukumäärä aikavälillä opiskeluoikeuden alkamispäivä - siirtopäivä
- sql-kysely voi olla vähän vaikea tulkita, sillä siinä pelataan vuosien kanssa, mutta yllä mainittu on tarkoitus
- mikäli kyse on siirto-opiskelijasta, poistetaan lukumäärästä ilmoitettu poissaolojen lukumäärä.
NB2! Tehty poimintaan kaksi poimintamallia (ilmomalli; ks. yllä)
Poissaololukukaudet (poissalk)
Käytettyjen poissaololukausien määrä tilastointivuoden loppuun, tai tutkinnon suorituspäivään, mennessä mukaan lukien siirto-opiskelijoiden käyttämät lukukaudet aiemmassa korkeakoulussa.
NB!: Koska siirto-opiskelijoihin liittyen tietovarannon tiedot sisältävät paikan vain yhdelle lukukausien läsnä- ja poissaolojen lukumäärälle, on tämä yksi paikka otettu vain poissaolojen käyttöön. Tässä kohdassa tuo tieto lasketaan yhteen tietoja lähettävässä korkeakoulussa käytettyihin poissaolojen lukumäärään.
NB2! Tehty poimintaan kaksi poimintamallia (ilmomalli; ks. yllä)
Puuttuvat lukukaudet (puuttuulk)
Puuttuvien lukukausien määrä (lukukausi ilmoittautumisen tila 4 lukumäärä, niistä korkeakouluista jotka sen ilmoittavat) tilastointivuoden loppuun mennessä.
update T set puuttuulk =coalesce( (select count(*) from virta.dbo.Lukukausi_ilmoittautuminen l inner join virta.dbo.Lukukausi_ilm_tila lt on lt.ID=l.Lukukausi_ilmoittautumisen_tilaID and lt.Koodi in ('4') -- puuttuu where l.OpiskeluoikeusID=T.opiskeluoikeus_id and l.Paattymispaivamaara<=(select vuosi from #param)+'-12-31' -- ei sallita ennen opiskeluoikeutta olleita (siirto-opiskelija) and l.Paattymispaivamaara > T.oikeus_alkamispaivamaara ) ,0) from #tktutk T
Ensimmäinen kirjoihintuloajankohta ko. tutkintoon (kirtu1pv)
Haetaan ensimmäinen kirjoihintuloajankohta ko. tutkintoon siten, että otetaan siirtopäivämäärä, jos on, muutoin opiskeluoikeuden alkamispäivä ja muunnetaan muotoon VVVVKKPP.
Lastentarhanopettajan pätevyyteen tähtäävät opinnot (lastu) (opettaja)
Haetaan henkilön pätevyys -tiedon perusteella, kun se liittyy ko. tutkintoon. Pätevyys-tieto:
- iq => 1=Opiskelijalle, joka suorittaa sosionomi (amk) -tutkintoa kuuluu aineyhdistelmään opintoja, jotka tähtäävät lastentarhanopettajan pätevyyteen
- 12 => 2=Sairaanhoitajan pätevyys (tutkintokeruu)
- ja => 3=Ammatillinen opettajankoulutus, pedagogiset opinnot
- jc => 4=Ammatillinen opettajankoulutus, opinto-ohjaaja
- jb => 5=Ammatillinen opettajankoulutus, erityisopettaja
- vs => 6 = tutkintoon sisältyy varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot (amk)
- vo => 7 = erilliset varhaiskasvatuksen sosionomipätevyyteen tähtäävät opinnot (amk) 60 op
NB! Tyhjät jää (edelleen) tyhjäksi. Erityisesti arvo 2 ei tarkoita siis enää "ei" vaan sairaanhoitajaa.
NB! 2015-01-15: Pätevyydet pitää katsoa koko hierarkiasta! Tämä tehdään katsomalla, että pätevyys löytyy opintosuorituksesta jolla on sama opiskeluoikeus-liittyvyys kuin on tutkinto-opinnolla.
NB! 2016-02-05: Poikkeuspoiminta vuoden 2015 tutkintotiedonkeruussa: Katsotaan ammatillisen opettajankoulutuksen pätevyydet lisäksi opiskeluoikeuksien kautta.
Rahoituslähde (rahlahde)
Haetaan rahoituslähde-tieto sellaisenaan tiedetyn opiskeluoikeuden opiskeluoikeusjaksosta.
Maksullisen tilauskoulutuksen sijaintimaa (tilmaa)
Tietovarannossa ei ko. tietoa ole.
Koulutuskoodi (koulk)
Haetaan tieto suoraan kullakin rivillä tunnetulle opintosuoritukselle.
Opintopisteet
Oma temp-taulu, joka nopeuttaa oleellisesti kyselyitä. Viedään temp-tauluun kaikki lehtitason muu opintosuoritus -lajiset opintosuoritukset, jotka liittyvät perusjoukkoon valittuun suoritettuun tutkintoon.
NB! Kaikki opintopisteet lasketaan kokonaislukuna. Tämä siis siten, että opintopisteet lasketaan yhteen, jonka jälkeen saatu summa pyöristetään kokonaisluvuksi.
Seuraavat opintopistetiedot täytetään tässä "yhdessä nipussa":
Suoritettavien opintojen laajuus (oplaaj) (laajuus)
- Haetaan tutknto-opintosuoritukseen liittyvästä opiskeluoikeudesta tutkinnon laajuus, josta vähennetään tutkintoon liitettyjen ennen opiskeluoikeuden alkamista ja mahdollista siirtopäivää suoritettujen hyväksiluettujen opintosuoritusten opintopisteet.
- Suoritettavien opintojen laajuus -tiedon mennessä negatiiviseksi, arvo muutetaan nollaksi (0).
Omassa ammattikorkeakoulussa suoritetut opintopisteet (opoamk)
- Mikäli suoritusta ei luokitella muihin kategorioihin, tulee suorituksen opintopisteet tähän kategoriaan. Eli tämä on ns. oletuskategoria.
Muissa ammattikorkeakouluissa suoritetut opintopisteet (opmamk)
- Mikäli suorituksen järjestävä-roolisista (tai hyväksiluetun opintosuorituksen tapauksessa lähde-roolin) organisaatioista löytyy oppilaitostyypiltään 41='Ammattikorkeakoulu' oleva organisaatio, joka ei ole sama kuin kenen tietoja nyt käsitellään, lasketaan opintopisteet tähän kategoriaan.
Yliopistoissa suoritetut opintopisteet (opylio)
- Mikäli suorituksen järjestävä-roolisista (tai hyväksiluetun opintosuorituksen tapauksessa lähde-roolin) organisaatioista löytyy oppilaitostyypiltään 42='Yliopisto' tai 43='Sotilaskorkeakoulut' oleva organisaatio, joka ei ole sama kuin kenen tietoja nyt käsitellään, lasketaan opintopisteet tähän kategoriaan.
Yleissivistävissä ja ammatillisissa oppilaitoksissa suoritetut opintopisteet (opylei)
- Mikäli suorituksen järjestävä-roolisista (tai hyväksiluetun opintosuorituksen tapauksessa lähde-roolin) organisaatioista löytyy oppilaitostyypiltään (63,64,66,99,Muu) oleva organisaatio, joka ei ole sama kuin kenen tietoja nyt käsitellään, lasketaan opintopisteet tähän kategoriaan.
- Mikäli suorituksen järjestävä-roolisista (tai hyväksiluetun opintosuorituksen tapauksessa lähde-roolin) organisaatioista löytyy
- organisaatio joka ei ole tyypiltään 41='Ammattikorkeakoulu', 42='Yliopisto' tai 43='Sotilaskorkeakoulut', tai
- organisaatio itsessään on 63='Kansanopistot', 64='Kansalaisopistot', 66='Kesäyliopistot', 99='Muut oppilaitokset' tai Muu='Pienet oppilaitokset ja koulutuksenjärjestäjät (alle 5 opiskelijaa)',
ja - organisaatio ei ole sama kuin minkä tahansa korkeakoulun tiedot tietovarannossa (varmuuden vuoksi tarkistus)
ja - organisaatio itsessään ei ole 41='Ammattikorkeakoulu', 42='Yliopisto', 43='Sotilaskorkeakoulut', UK='Ulkomainen korkeakoulu' UM='Ulkomainen muu oppilaitos' tai XX='Muodollisen koulutuksen ulkopuolella',
ja - organisaatio ei ole sama kuin kenen tietoja nyt käsitellään
Ulkomailla suoritetut opintopisteet (opulk)
- Mikäli suorituksen järjestävä-roolisista (tai hyväksiluetun opintosuorituksen tapauksessa lähde-roolin) organisaatioista löytyy organisaatio UK='Ulkomainen korkeakoulu' tai UM='Ulkomainen muu oppilaitos', joka ei ole sama kuin kenen tietoja nyt käsitellään, lasketaan opintopisteet tähän kategoriaan.
Muualla suoritetut opintopisteet (opmuu)
- Mikäli suorituksen järjestävä-roolisista (tai hyväksiluetun opintosuorituksen tapauksessa lähde-roolin) organisaatioista löytyy organisaatio XX='Muodollisen koulutuksen ulkopuolella', joka ei ole sama kuin kenen tietoja nyt käsitellään, lasketaan opintopisteet tähän kategoriaan.
Opintopisteet yhteensä (opyht)
- Opintopisteet yhteensä on kaikkien tutkinto-opintosuoritukseen sisältyvien (aputaulussa olevien; lehtitaso) opintosuoritusten laajuuksien summa.
Tutkinnon opintopisteet ()
- Tämä tieto on uusi (12.1.2015) ja tullut mukaan "tiedoksi", koska sama tieto lisättiin myös yliopisto-puolelle.
- Tieto on suoraan tutkinto-opintosuoritukselle (laji=1; eli tiedonkeruun perusjoukon rivin tieto) tallennettu laajuus-tieto.
Kansainvälinen tutkinto (kvtutk)
Poimitaan opintosuorituksen luokittelu 9 tai 10 jos löytyy.
Kansallinen oppijanumero (oppijanumero)
Poimitaan mukaan kansallinenopid jos löytyy.
Tulos
Tarkistus
Suoritetaan tarkistuksia poimittuihin tietoihin liittyen. Pohjaksi on otettu Tilastokeskuksen aiemmin tekemän tarkistusohjelman kuvaus.
NB! Tarkistuksia tulee jalostaa vielä. Nyt on kuitenkin jotakin pohjaa. Lisäksi tarkistuksia haluttaneen lisää. Dokumentointia ei vielä ole yritettykään tehdä kattavaksi, sillä niin paljon tarkennusta vaativia kohtia on nyt.
Muutoshistoria
27.5.2019 :: HT4 tarkistuksen lisäys :: wiki-versio 37
- Lisätty tarkistus hetutomille, syntymäajan välimerkki, muodossa ppkkvv-. Hetu-välimerkki jos henkilö 2000-luvulla syntynyt ei saa olla '-' vaan 'A', syntymäaika tulee olla muodossa ppkkvvA
10.1.2019 ::Kvtutk sarakkeen (Kansainvälinen tutkinto) lisäys :: wiki-versio 36
Lisätty kvtutk (Kansainvälinen tutkinto) sarake, johon katsotaan onko opintosuorituksen luokittelua 9 tai 10 jos on kyseinen koodi laitetaan sarakkeelle, muuten tyhjää.
14.12.2018 puuttuvien lukukausi tietojen sarakkeen lisäys :: wiki-versio 35
- Tiedostoon lisätty puuttuvat lukukaudet sarake, johon tuodaan lukukausi ilmoittautumisen tilan 4 lukumäärä niiltä korkeakouluilta jonka sen tuovat
5.10.2017 ::Tu1 ja tu2 käsittelyyn muutos tarkistuksessa :: wiki-versio 34
tu1 ja tu2 käsittelyyn lisätty korkeakoulu päättely, koska samalla opiskelija-avaimella voi olla useita tuloksia eri korkeakouluista.
20.1.2017 :: Ohjauksen ala ei-tutkintoonjohtaville, Siirto-opiskelijan läsnä-poissaolot, erikoistumiskoulutuskoodi :: wikiversio 34
- Ohjausala sarake (1-2), 999999 koodeille (koulutustyyppiä 3=Erikoistumisopinnot, 5=Ammatillinen opettajankoulutus, 7=Erikoistumiskoulutus). Siirto-opiskelijoiden läsnä-poissaolot uuden tietomallin mukaan poimittua. Erikoistumiskoulutksen koulutuskoodi jos on.
4.9.2016 :: Tarkistusta korjattu :: wikiversio 33
- Korjattu koultyp1 tarkistusta että tunnistaa myös uuden koodin 7=Erikoistumiskoulutukset (Virta koodi 19=Erikoistumiskoulutukset)
5.2.2016 :: Ammatillinen opettajankoulutus opiskeluoikeuksista :: wikiversio 32
- Lisätty poimintaan poikkeus vuoden 2015 tiedonkeruuseen: Katsotaan nk. amk-ope -tiedot opiskeluoikeuksista
5.2.2016 :: Lukukausi-ilmoittautumisten poislukeminen tutkinnon suorittamisen jälkeen :: wikiversio 31
- Lisätty ehto läsnä- ja poissaolojen lukumäärien laskemiseen, että tutkinnon suorittamisen jälkeen alkaneet lukukaudet eivät tule mukaan. Poistetaan toisin sanoen ns. "varmuuden vuoksi" ilmoittautumiset pois
29.1.2016 :: Opettajapätevyys koodiarvot :: wikiversio 30
- Korjattu opettajapätevyyksien koodiarvot poiminnassa
22.1.2016 :: Erikoistumiskoulutus -tyyppiset päättyneet opiskeluoikeudet :: wikiversio 29
- Poimitaan koulutuskoodilla 999999 mukaan myös erikoistumiskoulutukset
- Lisäksi lisätty opettajapätevyyksiä
15.1.2016 :: Lukukausien lukumäärän laskennan kaksi poimintamallia :: wikiversio 27
- Lisätty lukukausien laskentaan kaksi poimintamallia "välitila" ja "toinenkk".
22.9.2015 :: Lastentarhaopettajan pätevyystieto :: wiki-versio 21
- Korjattu pätevyyskoodi ehtoa, vanha Virta pätevyyskoodi 2 => "iq"
11.2.2015 :: Erikoistumisopinnot ja ammatillinen opettajakoulutus päättymistieto :: wiki-versio 20
- Korjattu opiskeluoikeuden tilan 'päättynyt' alkamishetken tarkastelu. Nyt myös 1.1.(tilastovuosi+1) käy.
29.1.2015 :: Suoritettavien opintojen laajuus -tieto: negatiiviset arvot nollaksi :: wiki-versio 19
26.1.2015 :: Opintosuoritusten lehtitason määrityksen korjaus :: wiki-versio 17
- Muutettu vain opintosuoritusten opintopistelaskennassa nk. lehtitaso-tarkastelu olemaan ottamatta huomioon opintosuorituksen lajien 3 ja 4 opintosuorituksia.
15.1.2015 :: Pätevyydet katsotaan koko hierarkiasta
12.1.2015 :: Tutkinto-opintosuorituksen opintopisteet :: wiki-versio 15
- Lisätty lastentarhanopettaja-tietoon (lastu) arvo 2=sairaanhoitaja, jolla voidaan hoitaa nk. tuplasairaanhoitaja-tapaukset.
- Lisätty uusi sarake "Tutkinnon opintopisteet", jonka sisällöksi tuodaan juuri tutkinto-opintoon (laji=1) tallennettu laajuustieto.
19.12.2014 :: Opintopisteiden jaottelussa huomioitu oppilaitostyyppi sotilaskorkeakoulu :: wiki-versio 14
15.12.2014 :: Parannettu opintopisteiden jakautumisen poimintaa :: wiki-versio 13
- Tuotu kattavampi aputaulu eri organisaatioiden (oppilaitosten) oppilaitostyypeistä mukaan
- Tarkasteltu opintopisteiden jakautumisten kategoriointia paremmaksi
8.12.2014 :: Korjattu tiedonkeruun poimintaa :: wiki-versio 10
- Lisätty ammatillisen opettajakoulutuksen suorittaneet
- Korjattu opiskeluoikeuden valinta
- Täydennetty dokumentaatiota
1 Comment
Lauri Jokipii
Dec 02, 2014Tiedonkeruun katselmointi 2.12.2014:
Perusjoukon valinta
Erikoistumisopinnot
Ammatillinen opettajakoulutus