Arvon uutiskirje syyskuu 2021
Arvoisa vastaanottaja,
syysterveiset CSC:n Arvo-tiimiltä! Toivottavasti syksy on alkanut kauniina ja kuulaana helteisen kesän jälkeen.
Arvo-tiimissä syksy on kiireistä aikaa, koska monet vuosittaiset tiedonkeruut tai niiden valmistelu ajoittuvat syksyyn. Peruskoulujen Move!-tiedonkeruun on parhaillaan käynnissä ja samaan aikaan valmistellaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantoja.
Ammatillisen koulutuksen työpaikkaohjaajakysely on nyt kaikkien koulutuksen järjestäjien käytössä, ja työelämäpalautteen toista osaa, työpaikkakyselyä, valmistellaan. Työpaikkakysely toteutetaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2022.
Päätehtävämme eli tiedonkeruiden rinnalla työstämme yhä Arvon uutta virkailijakäyttöliittymää. Myös Arvon palvelinympäristöä uudistetaan.
Tämän uutiskirjeen aiheita:
Ajankohtaista
Arvon uutta virkailijakäyttöliittymää testataan käyttäjien kanssa
Arvon uuden virkailijakäyttöliittymän kehitystyö etenee, ja osana kehitystyötä keräämme käyttäjiltämme palautetta interaktiivisen käyttöliittymäprototyypin avulla. Tavoitteenamme on kerätä palautetta uuden käyttöliittymän raportointitoiminnallisuuksista loka-marraskuussa 2021 sekä oman kysymysryhmän luomisesta ja liittämisestä kyselyyn alkuvuodesta 2022.
Rekrytoimme testaajia siitä laajasta joukosta käyttäjiä, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi testaajiksi keväällä 2021. Toki myös uudet testaamisesta kiinnostuneet käyttäjät voivat ilmoittautua mukaan! Jos käytät Arvon raportointia tai teet organisaation omia kysymysryhmiä Arvoon, voit ilmoittautua testaajaksi osoitteeseen arvo@csc.fi.
Move!-mittaukset käynnissä peruskouluissa
Peruskoulujen Move!-mittaukset toteutetaan elo-syyskuussa opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille. Koulut kirjaavat mittausten tulokset Arvoon, jota hyödynnetään Move!-tiedonkeruussa nyt toista kertaa. Syksyllä 2020 Arvolla kerättiin kahden kuukauden aikana lähes 105 000 oppilaan mittaustulokset.
Move! on fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen mittaus- ja palautejärjestelmä, jonka keskeisenä tarkoituksena on kannustaa omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen. Move!-mittaustuloksia hyödynnetään esimerkiksi koulujen liikunnanopetuksessa, kouluterveydenhuollon järjestämissä terveystarkastuksissa sekä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten hyvinvointitoimenpiteiden suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa.
Lisätietoja: https://www.oph.fi/fi/move
Uraseuranta alkaa jälleen lokakuussa
Korkeakoulujen uraseurannat pyörähtävät tuttuun tapaan käyntiin lokakuussa. Yliopistoista vuonna 2016 valmistuneille maistereille ja vuonna 2018 tohtoroituneille lähetetään vastauslinkit 4.10. ja ammattikorkeakouluista vuonna 2016 valmistuneille vastaavasti 13.10.
Tänä vuonna tiedonkeruun prosessiin ei ole tehty isoja muutoksia, mutta kaikkiin kyselylomakkeisiin on tullut muutoksia. Voit tarkistaa uudet lomakkeet Arvosta omien kyselyidesi esikatselusta tai wikistä: AMK-kyselyn sisältö ja YO-kyselyiden sisällöt. Lisäksi ammattikorkeakoulut ovat tänä vuonna voineet hyödyntää Arvon virkailijakäyttöliittymää alumnien yhteystietojen toimittamiseen ja viestien lähettäjätiedon valintaan.
Aiempien vuosien tuloksiin voi tutustua Vipuseen toteutettujen tilastoraporttien kautta:
https://vipunen.fi/fi-fi/amk/Sivut/Uraseuranta.aspx
https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Uraseuranta.aspx
Ammatillisen työpaikkakyselyä valmistellaan
Ammatillisen koulutuksen työelämäpalautteen keruu alkoi 1.7. tiedonkeruun ensimmäisellä osalla, työpaikkaohjaajakyselyllä. Palautekysely on suunnattu työpaikkaohjaajille, ja sillä selvitetään ohjaajan kokemuksia yhteistyöstä oppilaitoksen kanssa oppisopimuskoulutuksen ja/tai koulutussopimukseen perustuvan koulutuksen järjestämisestä työpaikalla.
Vastauslinkkien luominen ja lähetys on automatisoitu yhteistyössä eHOKS-palvelun kanssa. Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on tarkistaa, että kysely on toiminnassa ja että siinä on tarvittavat koulutuksen järjestäjän omat kysymykset, sekä seurata tiedonkeruun etenemistä. Ensimmäiset tulokset on tarkoitus julkaista Vipusessa vuoden vaihteen tienoilla, kunhan vastausaineistoa on kertynyt tarpeeksi.
Työelämäpalautteen toisen osan, työpaikkakyselyn, kohderyhmänä ovat koulutussopimuksia ja oppisopimuksia tehneet työnantajat, joilta kysytään palautetta kaksi kertaa vuodessa. Tiedonkeruu toteutetaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2022, jolloin kaikille ammatillisen koulutuksen järjestäjille muodostetaan Arvoon työpaikkakohtaiset vastauslinkit eHOKS-tietojen perusteella. Koulutuksen järjestäjä kerää palautteen lähettämällä kyselyn työnantajan edustajalle.
Palautekyselyiden sisältö: Työelämäpalautteet
Työelämäpalautteen ajankohtaiset asiat: Uutiset
Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalautteiden raportointia täydennetty visualisoinneilla
Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalautteita on raportoitu taulukkomuotoisena Vipusessa jo pidempään. Tänä syksynä raportointiin on tuotu mukaan myös Power BI -raportit, joiden avulla aloitus- ja päättökyselyn tuloksia pääsee tarkastelemaan visuaalisemmassa muodossa. Raportit löytyvät Vipusen opiskelijapalauteosion oikeasta laidasta: https://vipunen.fi/fi-fi/ammatillinen/Sivut/Opiskelijapalaute.aspx .
Lähiaikoina visualisoinneista tullaan julkaisemaan myös ruotsin- ja englanninkieliset versiot.
Palautetta sekä mahdollisia raportteja koskevia kysymyksiä ja kehitystoiveita voi lähettää Arvon palveluosoitteeseen arvo (a) csc.fi.
Muutoksia käyttöoikeuksiin
Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä käytössä ollut Arvo-kyselykertakäyttäjän rooli on poistunut 19.8.2021 alkaen Opintopolusta ja Arvosta. Muutoksen syynä on ammatillisen koulutuksen tiedonkeruiden siirtyminen automaattisesti luotujen kyselykertojen ja vastaajatunnusten käyttämiseen.
Mikäli Arvoon kirjautumisessa on ongelmaa, kannattaa tarkistaa voimassaolevat käyttöoikeudet. Entisille Arvo-kyselykertakäyttäjille suositellaan Arvo-käyttäjän roolia. Muistathan anoa ja myöntää oikeudet organisaatiohierarkiassa oikealle tasolle: koulutuksen järjestäjä (ei toimipiste).
Lisää tietoa Arvon käyttöoikeuksista: Käyttöoikeuksien hallinta
Arvon palvelimet uusitaan
Arvon käyttöikänsä päähän tulleet palvelimet vaihdetaan uusiin. Tätä siirtymistä varten tullaan suorittamaan arkipäivän kestävä huoltokatko, jolloin Arvo ei ole käytettävissä. Ajankohdasta tiedotetaan erikseen.
Käyttövinkki
Ammatillisen koulutuksen Vipunen-webinaari järjestettiin 7.9.2021. Tilaisuudessa käytiin läpi myös vinkkejä Vipusen käyttöön.
Webinaaria ei tallennettu, mutta yhteenvetoa Vipusen käyttökoulutuksesta löytyy Arvon wikistä: Vipusen käyttö. Käy virkistämässä muistia ja lukemassa läpi keskeisimmät Vipusen toiminnallisuudet.
Arvon kehitysideoita? Palautetta uutiskirjeestä?
Lähetä ajatuksesi Arvon palveluosoitteeseen arvo@csc.fi.
Arvon usein kysytyt kysymykset