Tällä sivuilla olevissa ohjeissa kuvataan, miltä oppivelvollisuuslain 5 § 2 momentissa tarkoitettujen kansanopiston järjestämän kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteen mukaisen koulutuksen suoritusietojen tulisi näyttää KOSKI-palvelussa silloin, kun ne on käyttöliittymän avulla tallennettu tai opintohallinnon järjestelmästä siirtämällä tuotu KOSKI-tietovarantoon oikein. Ohjetta voi käyttää tietojen tallentamiseen syöttökäyttöliittymässä sekä sen varmistamiseen, että yksittäisen oppivelvollisuuttaan suorittavan oppijan tiedot ovat siirtyneet tai tallennettu oikein. Jos tiedot on tuotu KOSKI-tietovarantoon opintohallinnon järjestelmästä siirtämällä, käytäthän ohjetta yhdessä opintohallintojärjestelmätoimittajan KOSKI-ohjeen kanssa. Jotta tiedot siirtyisivät opintohallintojärjestelmästä oikein, myös opintohallintojärjestelmään tehtyjen kirjausten tulee ensin olla oikein. 

Ongelmatapauksissa otathan yhteyttä opintohallintojärjestelmätoimittajaan ja/tai KOSKI-palveluosoitteeseen (koski(a)opintopolku.fi). 


Sisällys

Yleistä

Kansanopistojen järjestämä kotoutumiskoulutus oppivelvollisille

Oppivelvollinen, joka on suorittanut perusopetuslain 26 §:n 1 momentissa tarkoitetun perusopetuksen ja jolta puuttuu perusopetuksen jälkeisen koulutuksen suorittamiseksi riittävä suomen tai ruotsin kielen taito, voi suorittaa oppivelvollisuutta kansanopistossa järjestettävässä sellaisessa koulutuksessa, jossa noudatetaan kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitettuja aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteita. (5 §) Oppivelvollisuuslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetussa maahanmuuttajille järjestettävässä koulutuksessa sovelletaan vapaasta sivistystyöstä annetun lain 25 d §:ää, 25 e §:n 1 ja 2 momenttia, 25 f §:ää, 25 g §:n 1 ja 3–5 momenttia, 25 h §:ää, 25 i §:n 2–4 momenttia sekä 25 j–25 l §:ää. (25 m §)

Opetushallitus määrää aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet sekä suomen ja ruotsin kielitaidon päättötestauksen toteuttamisesta. Opetussuunnitelman perusteissa määrätään koulutuksen tavoitteista, keskeisistä sisällöistä ja opiskelijan osaamisen arvioinnista sekä henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan ja todistukseen merkittävistä tiedoista. 

HUOM! 1.1.2025 voimaan tulevat, kotoutumisen edistämisestä annetun lain sekä oppivelvollisuuslain 5 §:n muutokset eivät aiheuta ohjemuutoksia tässä ohjeessa tarkoitetun koulutuksen tietojen tallentamiseen ja tarkistamiseen 1.1.2025 alkaen. 

Lue lisää:
Oppivelvollisuuslaki 5 § (Finlex)

Laki vapaasta sivistystyöstä 25 m § (Finlex)

Opetussuunnitelman perusteet ePerusteet-palvelussa:
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/kotoutumiskoulutus/8288272/tiedot


Tietojen tallentaminen KOSKI-palveluun

Vapaassa sivistystyössä järjestettyä oppivelvollisille suunnattua kotoutumiskoulutusta koskevien tietojen tallentamisesta säädetään valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetussa laissa. (9 a §)

Vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitetun oppilaitoksen ylläpitäjän on tallennettava tietovarantoon tiedot oppivelvollisuuslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetussa koulutuksessa olevista opiskelijoistaan:

1) suoritettava koulutus;
2) opintojen aloittaminen, väliaikainen keskeytyminen ja päättyminen;
3) suoritetut opinnot ja osaamisen arviointi.

 Opetushallitus määrää tarkemmin, miten tiedon tallentajien on pidettävä tallennettavat tiedot ajantasaisina ja antaa tarkempia määräyksiä tietojen tietorakenteista. Opetushallituksen kulloinkin voimassa olevan määräyksen mukaisesti tiedot tulee tallentaa tietovarantoon viipymättä ja ajantasaisesti sen jälkeen, kun tieto on syntynyt tai muuttunut ja merkitty opetuksen ja koulutuksen järjestäjän omiin rekistereihin. Tietojen tulee olla tallennettuna KOSKI-tietovarannossa opintohallintojärjestelmästä rajapinnalla siirrettäessä vuorokauden kuluessa ja Virkailijan Opintopolun KOSKI-käyttöliittymällä tallennettaessa kymmenen päivän kuluessa tiedon syntymisestä tai sen muuttumisesta.

Tämä tarkoittaa, että kansanopiston ylläpitäjän tulee tallentaa koulutuksessa 1.8.2021 tai sen jälkeen aloittavan oppijan tiedot, mikäli

  • oppija on oppivelvollisuuslaissa tarkoitettu oppivelvollinen (2 §), ja
  • oppija opiskelee tässä ohjeessa tarkoitetussa koulutuksessa oppivelvollisuuttaan suorittaen. 

Lue lisää:
Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä 9 a § (Finlex)

Opetushallituksen määräyskokoelma ePerusteet-palvelussa: 
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/maaraykset


Milloin oppijan tietojen tallentaminen KOSKI-palveluun aloitetaan?

Oppija on oppivelvollinen koulutuksen aloittaessaan

Kansanopisto luo oppivelvollisille oppijoille, jotka aloittavat oppivelvollisuuden suorittamisen koulutuksessa 1.8.2021 tai sen jälkeen, vapaan sivistystyön opiskeluoikeuden, jonka päätason suoritus on oppivelvollisille suunnattu kotoutumiskoulutus. 

Opiskeluoikeus luodaan oppivelvollisen oppijan aloittaessa koulutuksessa, ja tietojen tallentamisessa noudatetaan Opetushallituksen määräyksen mukaista aikataulua. Tämä tarkoittaa, että oppijalle on luotava opiskeluoikeus palveluun viimeistään kymmenen päivän kuluessa opintojen aloittamisesta, mikäli oppilaitos tallentaa oppijan tietoja Virkailijan Opintopolun syöttökäyttöliittymällä. Vastaavasti, mikäli jokin tässä ohjeessa kuvattu tieto muuttuu opintojen aikana - opiskelijalle myönnetään esimerkiksi väliaikainen keskeytys opinnoista, tai tämän tietoihin tallennettavien opintosuoritusten tiedot muuttuvat - on tieto on vastaavasti tallennettava määräyksen mukaisessa aikataulussa sen muuttumisesta. Opiskeluoikeus luodaan kaikissa tilanteissa, joissa oppija ehtii aloittaa opinnot koulutuksessa. Opiskeluoikeus on mahdollista luoda jo ennen koulutuksen alkamista, jolloin myös opiskeluoikeuden alkamispäivä (eli pääsääntöisesti Läsnä-tilan aloittava päivämäärä) sijoittuu tulevaisuuteen, kun on varmistunut, että oppija tulee aloittamaan koulutuksessa. 

Alempaa tältä sivulta löydät ohjeet tietojen tallentamiseksi ja tarkistamiseksi. 


Oppija tulee oppivelvolliseksi kesken koulutuksen

Jos vapaana sivistystyönä järjestettyyn koulutukseen otetaan oppija, joka ei ole koulutuksen aloittaessaan oppivelvollinen, mutta tulee sellaiseksi KOTO-koulutuksen aikana - esimerkiksi hän saa kotikunnan kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaiset opinnot jo aloitettuaan - luodaan opiskeluoikeus vasta siitä alkaen, kun oppijasta tuli oppivelvollinen. Näin on siksi, että mikäli nuori oppija opiskelee vapaana sivistystyönä järjestetyssä koulutuksessa muuten kuin oppivelvollisuuttaan suorittaen, olisi siltä osin kyse vapaatavoitteisesta koulutuksesta, jonka tietojen tallentaminen perustuu valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetussa laissa tarkoitettuun oppijan antamaan suostumukseen (9 d §).

Vapaatavoitteisen koulutuksen ja oppivelvollisille suunnatun koulutuksen tietoja ei voi tallentaa yhdelle ja samalle opiskeluoikeudelle, sillä vapaatavoitteisen koulutuksen tietojen tallentamisen edellytyksenä on oppijan antama suostumus tietojensa tallentamiseen. Oppijalla on oikeus perua antamansa suostumus vapaatavoitteisen koulutuksen tietojen osalta, eikä vapaatavoitteisen koulutuksen tietoja ole sallittua luovuttaa tietovarannosta samalla tavalla, kun oppivelvollisille suunnatun koulutuksen. Suostumuksen peruutustoiminnallisuudet ja mahdollisuus poistaa tietoja suostumuksen perumalla on käytössä vain vapaatavoitteisen koulutuksen suoritustyypillä, ja tietojen luovutuksiin liittyvät rajoitukset on myös huomioitu tietovarannossa suoritustyyppikohtaisesti. Oppivelvolliseksi tuleva oppija voi antaa ylläpitäjälle suostumuksensa myös vapaatavoitteisesti suoritettujen opintojen tietojen tallentamiseen, jolloin tällä olisi rinnakkainen vapaatavoitteinen opiskeluoikeus, ja oppija itse voi halutessaan jakaa Oma Opintopolku-palvelusta suoritustietojaan siten, että hän poimii suoritusjakolinkille molemmat, toisistaan erilliset opiskeluoikeudet suoritustietoineen.
Vapaatavoitteisen vapaan sivistystyön koulutuksen opiskelijan opintosuoritustietoja ei saa kuitenkaan tallentaa ilman opiskelijan antamaa suostumusta. 

Muut kuin oppivelvolliset kotoutumiskoulutuksessa

Jos koulutukseen otetaan aikuinen, muu kuin oppivelvollinen oppija, ei oppijalle luoda tässä ohjeessa tarkoitettua opiskeluoikeutta palveluun koulutuksen alkaessa. Sen sijaan, oppijalle voidaan tämän omalla suostumuksella luoda koulutuksen päätyttyä vapaatavoitteisen koulutuksen opiskeluoikeus, mikäli koulutus on vapaana sivistystyönä järjestettyä ja muut tietojen tallentamisen edellytykset (9 d §) täyttyvät. Tällaista koulutusta voivat olla esimerkiksi vapaan sivistystyön valtionosuusrahoituksella taikka Opetushallituksen tai opetus- ja kulttuuriministeriön vapaan sivistystyön valtionavustuksella tai opintoseteliavustuksilla järjestetyt koulutukset. Vapaatavoitteisen koulutuksen tietojen tallentamisesta annetut ohjeet löydät palaamalla vasemman reunan navigaatiovalikosta. 

Huomaathan kuitenkin, että työvoimakoulutuksena järjestettyä kotoutumiskoulutusta ei ole sallittua tallentaa tietovarantoon vapaatavoitteisena vapaan sivistystyön koulutuksena. Työvoimakoulutuksena järjestetty kotoutumiskoulutus ei ole sellaista koulutusta, jota valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain 9 d §:ssä tarkoitetaan, vaikka se järjestettäisiin vapaan sivistystyön oppilaitoksessa. 

Vapaatavoitteisen vapaan sivistystyön koulutuksen opiskelijan opintosuoritustietoja ei saa tallentaa ilman opiskelijan antamaa suostumusta. Jos on erehdyksessä luotu vapaatavoitteiselle opiskelijalle tällä ohjesivulla tarkoitettu vapaan sivistystyön opiskeluoikeus, kuin hän olisi oppivelvollinen, tulee virheellisesti luotu opiskeluoikeus mitätöidä. Näin on silloinkin, kun oppivelvollisuuslain piiriin kuulumaton opiskelija osallistuu koulutuksiin samassa opetusryhmässä kuin oppivelvolliset, tai suorittaa samat opinnot kuin oppivelvollinenkin oppija. 

Lue lisää:
1. Vapaa sivistystyö KOSKI-palvelussa
4. Vapaatavoitteisen vapaan sivistystyön koulutuksen opiskeluoikeudet

 


Tietojen oikeellisuus ja ajantasaisuus

Oppilaitosten ylläpitäjät vastaavat tallentamiensa tietojen täsmällisyydestä ja siitä, että ne pitävät Opetushallituksen määräämällä tavalla tiedot ajantasaisina. Toisin kuin vapaatavoitteisen vapaan sivistystyön koulutuksen ja osaamismerkkien tietoja, joista säädetään valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain 9 d §:ssä, vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettuja oppivelvollisille suunnattuja koulutuksia koskevia tietoja voidaan käyttää ja käytetään sekä luovutetaan tietovarannosta laissa säädetyillä tavoilla.  (4 §, 5 §, 28 §)

Esimerkiksi oppivelvollisuuden seuranta- ja valvontapalvelu Valpas hyödyntää tietoja oppivelvollisuuden suorittamisen ja valvonnan seurantaa varten. Jotta tiedot ovat Valpas-palvelussa oikein ja ajallaan, niiden on oltava oikein ja ajallaan myös KOSKI-tietovarannossa. Tietojen oikeellisuudella on merkitystä myös muissa prosesseissa, joissa tietoja tietovarannossa olevia ja sieltä luovutettavia tietoja voidaan hyödyntää. 

Lue lisää: 
Tietoa Valpas- palvelusta
Tiedon hyödyntäjille (KOSKI- luovutuspalvelu)
Viranomaisille luovutettavien rekistereiden ja tietovarantojen tietosisällöt


Rinnakkaiset opiskeluoikeudet

Jos oppija suorittaa kansanopisto-opintojen aikana jotain muuta sellaista koulutusta, jonka tiedot on tallennettava KOSKI-palveluun, huomaahan että oppijalle voi olla pakollista luoda palveluun myös rinnakkainen tai rinnakkaisia, muiden koulutusmuotojen opiskeluoikeuksia. Rinnakkaisen opiskeluoikeuden luomisesta ja opintosuoritustietojen kirjaamisesta vastaa aina se koulutuksen järjestäjä, joka kyseisen koulutuksen järjestää ja joka arvioi oppijan suoritukset kyseisessä koulutuksessa. Mikäli oppija esimerkiksi korottaa kansanopistovuoden aikana perusopetuksen arvosanoja, perusopetuksen järjestäjä vastaa rinnakkaisen opiskeluoikeuden luomisesta ja korotettujen arvosanojen suoritustietojen kirjaamisesta sille. Jos kansanopiston ylläpitäjällä on itsellään esimerkiksi perusopetuksen järjestämislupa, jonka puitteissa oppija korottaa perusopetuksen arvosanoja ylläpitäjän omassa oppilaitoksessa, tarkistathan tarvittaessa myös ohjeet rinnakkaisen opiskeluoikeuden tietojen kirjaamiseksi.

Löydät kaikkia KOSKI-palveluun tallennettavia eri opiskeluoikeustyyppejä koskevat ohjeet palaamalla vasemman reunan navigaatiovalikosta ohjeiden etusivulle. 

Lisätietoa:

Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti suoritetuista korotuksista:
Aineopiskelijan suorituksen perustiedot / päättöarvosanojen korottajat aikuisten perusopetuksessa

Nuorten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti suoritetuista korotuksista:
4. Erityisen tutkinnon todistukset)

Mikäli opiskelija suorittaa myös ammatillisen koulutuksen opintoja,  jotka järjestetään ja arvioidaan ammatillisen koulutuksen lainsäädännön ja tutkintojen perusteiden mukaisesti, tulee vastaavasti ammatillisen koulutuksen järjestäjän luoda opiskelijalle ammatillisen koulutuksen opiskeluoikeus, jolle ammatillisen koulutuksen suoritukset kirjataan.
Ammatillisten opiskeluoikeuksien tiedot KOSKI-palvelussa

Mikäli opiskelija suorittaa myös lukiokoulutuksen opintoja, jotka järjestetään ja arvioidaan lukiokoulutuksen lainsäädännön ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti, tulee lukiokoulutuksen järjestäjän luoda opiskelijalle lukion aineopiskelijan opiskeluoikeus, jolle lukiokoulutuksen suoritukset kirjataan. 
Lukion oppimäärän ja aineopiskelijoiden opiskeluoikeudet

Opiskeluoikeuden tiedot 

Opiskeluoikeuden perustiedot

Opiskeluoikeuden perustiedoilla tarkoitetaan katselunäkymässä opiskeluoikeuden inforuudusta, yläpalkista sekä yläpalkin ja "Suoritukset"-otsikon välistä löytyviä tietoja.

Opiskeluoikeuden perustiedoissa näytetään: 

  • opiskeluoikeuden yksilöivät tiedot,
  • opiskeluoikeuden alkamis- ja loppumispäivämäät ja voimassaoloaika,
  • sekä opiskeluoikeusjaksojen tilahistoria.


Opiskeluoikeuden inforuutu näkyy oppijan tietojen alla. Inforuudussa näkyy opiskeluoikeuden tyyppi, oppilaitos ja suorituksen tyyppi, opiskeluoikeuden alkamis- ja päättymisvuosi sekä viimeisin tilatieto. 

Opiskeluoikeuden yläpalkissa näkyy oppilaitoksen nimi, päätason suorituksen tyyppi, opiskeluoikeuden alkamis- ja päättymisvuosi sekä opiskeluoikeuden viimeisin tilatieto. Näiden lisäksi riviltä löytyy opiskeluoikeuden OID-tunniste sekä linkki opiskeluoikeuden versiohistoriaan.

Sen alta löytyvät opiskeluoikeuden muut perustiedot; opiskeluoikeuden voimassaoloaika sekä tilatiedot päivämäärineen.

Esimerkkikuva: Opiskelija on aloittanut koulutuksen 15.8.2023 ja on edelleen läsnä opinnoissaan. Opiskeluoikeus on alkanut 15.8.2023 Läsnä-tilassa ja on edelleen voimassa. 

Opiskeluoikeuden tilat ja voimassaoloaika

HUOM! Kaikkiin opiskeluoikeuden tiloihin liittyy aina myös päivämäärätieto. Tila on voimassa aina sen alkupäivämäärästä lukien. 


Läsnä

Läsnä-tila on aktiivinen opiskeluoikeuden tila, mikä tarkoittaa, että oppijan opiskeluoikeus on aktiivinen ja oppija osallistuu koulutukseen. Läsnä-tilan päivämääräksi merkitään opiskeluoikeuden alussa se päivämäärä, jona oppija aloitti koulutuksessa oppivelvollisena.

HUOM! Oppivelvollisuuslain mukaisesti oppivelvollisen opiskelijan tulee edistää opintojaan silloinkin, kun opiskelija päätetään määräaikaisesti erottaa tai opiskeluoikeus pidättää (8 §). Näin ollen, oppivelvollisen opiskelijan opiskeluoikeuden tilana tulee olla "Läsnä" myös silloin, jos hänet on määräaikaisesti erotettu tai opiskeluoikeus on pidätetty. 

Esimerkkikuva: Läsnä-tilainen opiskeluoikeus. Läsnä-tila on alkanut 15.8.2024 ja on edelleen voimassa. Opiskeluoikeuden voimassaoloaika näkyy muodossa alkamispvm (pp.kk.vvvv) - tyhjä.



Väliaikaisesti keskeytynyt

Väliaikaisesti keskeytynyt on aktiivinen opiskeluoikeuden tila. Väliaikaisella keskeyttämisellä tarkoitetaan tilanteita, joissa opiskelijalle on myönnetty väliaikainen keskeytys opinnoista. Oppivelvollisella opiskelijalla on oikeus väliaikaisesti keskeyttää opiskeluoikeutensa oppivelvollisuuslain 7 §:ssä säädetyillä perusteilla. Oppivelvollisten opiskelijoiden kohdalla tilaa "Väliaikaisesti keskeytynyt" käytetään silloin, kun oppivelvollinen hakee oppivelvollisuuden suorittamisen määräaikaista keskeytystä koulutuksen järjestäjältä ja koulutuksen järjestäjä sen myöntää. Väliaikaisesti keskeytynyt-tila alkaa siitä päivästä, josta alkaen oppijalle on väliaikainen keskeytys myönnetty.

Oppivelvollisuuslaissa (1214/2020) säädetään tilanteista, joissa oppivelvollisuuden piiriin kuuluva oppija voi määräaikaisesti keskeyttää oppivelvollisuuden suorittamisen: 

1) oppivelvollisuuden suorittamisen estävän pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi;
2) äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan ajaksi;
3) vähintään kuukauden kestävän tilapäisen ulkomailla oleskelun ajaksi, jos oppivelvollinen osallistuu oppivelvollisuuden suorittamista vastaavaan koulutukseen ulkomailla tai hänen muutoin voidaan katsoa suorittavan oppivelvollisuutta ulkomailla oleskelun aikana;
4) oppivelvollisuuden suorittamisen estävän elämäntilanteeseen liittyvän muun painavan syyn vuoksi.

HUOM! Opiskeluoikeus ei saa jäädä pysyvästi roikkumaan väliaikaisesti keskeytyneeksi, vaan keskeytyksen päättyessä opiskeluoikeuden tilaa päivitetään jälleen siitä päivästä alkaen, kun väliaikainen keskeytys on päättynyt. Tilaa ei tule käyttää opiskeluoikeuden pysyvästi päättävänä tilana, eli mikään opiskeluoikeus ei voi jäädä loputtomasti Väliaikaisesti keskeytynyt-tilaan. Väliaikainen keskeytys päättyy joko uuden Läsnä-tilan alkamiseen, mikäli oppija palaa jatkamaan opintoja, tai opiskeluoikeuden päättävään tilaan, mikäli tämä ei enää palaa keskeytyksen jälkeen opintojen pariin. 

HUOM! Oppijalle, jolle tarjotaan oppivelvollisuuslain määrittämällä tavalla maksutonta koulutusta, voi väliaikaisen keskeytyksen ajalta kuulua merkitä maksuttomuuden pidentämiseen liittyviä opiskeluoikeuden lisätietoja. Ohjeet lisätietojen päivittämiseen löydät ohjeen kohdasta 'Opiskeluoikeuden lisätiedot'.


Esimerkkikuva: Aktiivinen, Väliaikaisesti keskeytynyt-tilainen opiskeluoikeus. Opiskeluoikeus on alkanut 15.8.2024 ja väliaikainen keskeytys 1.9.2024. Opiskeluoikeuden voimassaoloaika näkyy muodossa alkamispvm (pp.kk.vvvv) - tyhjä. 


Esimerkkikuva: Aktiivinen, Läsnä-tilainen opiskeluoikeus. Opiskeluoikeudella on ollut voimassa väliaikainen keskeytys 1.9.2024 - 31.10.2024, ja oppija on 1.11.2024 alkaen palannut jatkamaan opintoja. Opiskeluoikeuden voimassaoloaika näkyy muodossa alkamispvm (pp.kk.vvvv) - tyhjä. 


Esimerkkikuva: Päättynyt opiskeluoikeus, jolla on ollut väliaikainen keskeytys 1.9.2024 - 31.10.2024. Opiskelija on katsottu eronneeksi 1.11.2024 alkaen. Opiskeluoikeuden voimassaoloaika näkyy muodossa alkamispvm (pp.kk.vvvv) - päättymispvm (pp.kk.vvvv). 



Valmistunut

Opiskelijan opiskeluoikeus päättyy Valmistunut-tilaan, kun hän on suorittanut koulutuksen loppuun henkilökohtaisen opiskelusuunnitelmansa mukaisesti.  Valmistunut-tila on opiskeluoikeuden päättävä tila, jota käytetään, kun oppijan opiskeluoikeus on päättynyt suorituksen valmistumiseen. Valmistunut-tilan päivämääräksi merkitään sama kuin päivämäärä, jolloin opiskelija on päättänyt koulutuksen. KOSKI-palvelussa ei ole validaatioita, jotka määrittäisivät, missä laajuudessa opinnot tulee olla suoritettu, jotta opiskeluoikeus voitaisiin päivittää Valmistunut-tilaan.

HUOM! Ennen Valmistunut-tilan merkitsemistä päätason suorituksen välilehti on aina ensin vahvistettava. Löydät ohjeet suorituksen vahvistamiseen jäljelmpää tältä sivulta. KOSKI-palvelussa ei ole validaatioita, jotka edellyttäisivät, että opiskeluoikeudella on suorituksia tietyssä opintopistelaajuudessa, sillä henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaiset suoritusten laajuudet voivat oppijakohtaisesti vaihdella. Löydät alempaa tältä sivulta osasuoritus- ja alaosasuoritustietoja koskevat tallennus- ja tarkistusohjeet. 

Esimerkkikuva: Valmistunut-tilainen, päättynyt opiskeluoikeus. Opiskeluoikeus on alkanut 15.8.2023 ja oppija on ollut yhdenjaksoisesti Läsnä-tilassa opintojen päättämiseen 15.5.2024 asti. Opiskeluoikeuden voimassaoloaika näkyy muodossa alkamispvm (pp.kk.vvvv) - päättymispvm (pp.kk.vvvv.)


Katsotaan eronneeksi

Opiskelijan opiskeluoikeus päättyy Katsotaan eronneeksi-tilaan, kun hänet on 25 i §:ssä säädetyn mukaisesti katsottu eronneeksi. Katsotaan eronneeksi on opiskeluoikeuden päättävä tila, jota käytetään päättämään opiskeluoikeus, kun oppija on lakannut opiskelemasta koulutuksessa, eivätkä Valmistunut-tilan merkitsemisen ehdot täyty. Tila merkitään sille päivämäärälle, jolloin oppija on katsottu eronneeksi. 

Opiskelija katsotaan eronneeksi silloin, kun:

    • Opiskelija, joka ei ole suorittanut opintojaan vapaasta sivistystyöstä annetun lain 25 b §:n 2 tai 3 momentissa säädetyssä ajassa, menettää opiskeluoikeutensa. Kansanopistojen oppivelvollisille suunnatun vapaan sivistystyön koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukainen koulutus voi kestää enintään yhden vuoden. Säädetystä koulutuksen kestosta voidaan kuitenkin poiketa, jos kansanopiston ylläpitäjän 4 §:ssä tarkoitetun ylläpitämisluvan pääasiallinen tai osittainen koulutustehtävä on vaikeasti vammaisille järjestettävä koulutus. Tällöin suoritusaika määräytyy opiskelijan henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien perusteella. Kansanopiston ylläpitäjä päättää koulutuksen suoritusajasta. Koulutuksen suoritusaika voi olla kuitenkin enintään kolme vuotta. Opiskelija, joka ei ole suorittanut opintojaan säädetyssä ajassa, menettää opiskeluoikeutensa, jolloin hänen opiskeluoikeutensa päivitetään tilaan 'Katsotaan eronneeksi'.

    • On ilmeistä, että opiskelijan tarkoituksenaan ei ole osallistua opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Oppivelvollisen eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä säädetään oppivelvollisuuslain 13 §:ssä.

    • Opiskelija katsotaan eronneeksi myös silloin, kun hän itse ilmoittaa kansanopiston ylläpitäjälle kirjallisesti eroamisestaan. Tällöin opiskelija katsotaan eronneeksi siitä päivästä lukien, kun ilmoitus saapuu kansanopiston ylläpitäjälle tai opiskelijan ilmoittamana myöhempänä ajankohtana.
      Kansanopiston ylläpitäjän on tehtävä asiassa päätös, jossa opiskelija katsotaan eronneeksi. Oppivelvollisen eronneeksi katsomisessa noudatettavista menettelyistä säädetään oppivelvollisuuslain 13 §:ssa.

HUOM! Oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvollisuuden suorittaminen voidaan keskeyttää toistaiseksi ainoastaan silloin, jos oppivelvollisuuden suorittamisen estävä sairaus tai vamma on luonteeltaan pysyvä. Päätös oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä tehdään hakemuksesta. Ennen päätöksen tekemistä tulee selvittää, onko oppivelvollisuuden suorittaminen mahdollista oppivelvollisuuslain 7 §:n 1 momentin 1 ja 4 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa mahdollista yksilöllisten valintojen, yksilöllistämisen, välttämättömien tukitoimien tai kohtuullisten mukautusten avulla. Koulutuksen järjestäjän tulee ennen päätöksen tekemistä ilmoittaa oppivelvolliselle sekä hänen huoltajalleen ja muulle lailliselle edustajalleen, että oppivelvollinen katsotaan eronneeksi, jos oppivelvollisuuden suorittaminen keskeytetään toistaiseksi. Tällöin opiskelijan opiskeluoikeus päätetään tilaan "Katsotaan eronneeksi". Opiskelijasta tehdään ilmoitus asuinkunnalle ja asuinkunta merkitsee Valpas-palveluun tiedon oppivelvollisuuden suorittamisen keskeytyksestä toistaiseksi. 

Esimerkkikuva: Katsotaan eronneeksi-tilaan päättynyt opiskeluoikeus. Opiskeluoikeus on alkanut 15.8.2024 ja päätetty 5.11.2024. Opiskeluoikeuden voimassaoloaika näkyy muodossa alkamispvm (pp.kk.vvvv) - päättymispvm (pp.kk.vvvv.)



Opiskeluoikeuden mitätöinti / Virheellisesti luodun opiskeluoikeuden korjaaminen

Mitätöity ei ole varsinaisesti opiskeluoikeuden tila, vaan virheenkorjaustoiminnallisuus, jota käytetään opiskeluoikeuden kaikkien tietojen mitätöintiin. Mitätöinti pitäisi aina tehdä harkiten ja mitätöintiä käyttää vain jos opiskeluoikeuden perustiedot on siirretty väärin niin, ettei niiden korjaaminen ole mahdollista (esim. oppijalle luotu väärän tyyppinen opiskeluoikeus, oppijan tunnistetiedot ovat virheelliset, oppija peruuttaa opiskelupaikkansa ennen aloittamistaan eikä koskaan aloita opintoja). Kun opiskeluoikeus on mitätöity, opiskeluoikeus on poistettu pysyvästi KOSKI-palvelusta. Mitätöityä opiskeluoikeutta ei voi päivittää eikä palauttaa. 

Syöttökäyttöliittymässä opiskeluoikeuden mitätöinti tapahtuu 'Mitätöi opiskeluoikeus'-painikkeesta muokkausnäkymässä. Ohjeet syöttökäyttöliittymässä tehtävään mitätöintiin löytyvät täältä: 
Tiedonsiirtovirheet ja niiden korjaus#2.VirheenkorjausKOSKI-palvelussa

HUOM! Mikäli opiskeluoikeuden tietoja päivitetään tiedonsiirroilla opintohallintojärjestelmästä, voidaan opiskeluoikeus virheenkorjaustilanteissa mitätöidä opintohallintojärjestelmätoimittajan ohjeen mukaisesti lähettämällä tila-tieto "mitätöity". Jos opintohallintojärjestelmästä halutaan uudelleenlähettää opiskelijan korjatut opiskeluoikeuden tiedot, tulee opintohallintojärjestelmästä tyhjentää kenttä, johon on palautunut KOSKI-palvelusta opiskeluoikeuden OID tunniste (1.2.246.562.15.XXXXXXXXXXX). Mitätöinnin jälkeen luotavalle uudelle opiskeluoikeudelle muodostuu KOSKI-palvelussa uusi opiskeluoikeuden OID-tunniste.

Opiskeluoikeuden lisätiedot

Opiskeluoikeuden lisätiedoilla tarkoitetaan katselunäkymässä opiskeluoikeuden perustietojen alta löytyviä lisätietoja. Opiskeluoikeuden lisätietojen käyttötarkoitus KOSKI-palvelussa on pääsääntöisesti valtionosuusrahoituksen laskenta ja tilastointi. Vapaan sivistystyön koulutusten valtionosuusrahoituksen laskennan tietoja ei kerätä KOSKI-palvelusta, mutta näiden opiskeluoikeuksien lisätietoja hyödynnetään muun muassa oppivelvollisuuden seuranta- ja valvontapalvelu Valppaassa ja tilastoinnissa. 

Opiskeluoikeuden lisätietoihin tallennetaan kansanopistojen oppivelvollisille suunnattujen kotoutumiskoulutusten opiskeluoikeuksissa tieto koulutuksen maksuttomuudesta sekä tarvittaessa tieto maksuttomuuden pidennyksestä alla olevien ohjeiden mukaisesti. Opiskeluoikeudella olevat lisätiedot saa näkyviin käyttöliittymässä opiskeluoikeuden tilatietojen alla näkyvästä 'Näytä lisätiedot'-painikkeesta. Lisätietojen muokkaaminen syöttökäyttöliittymässä tapahtuu 'Muokkaa'-painikkeen kautta avautuvassa muokkausnäkymässä samasta kohdasta. Avatut lisätietokentät näkyvät sinisellä taustavärillä. 

Esimerkkikuva: 'Näytä lisätiedot'-painike opiskeluoikeudella. 



Koulutuksen maksuttomuus

Koulutuksen maksuttomuus- lisätieto on pakollinen kaikille 1.8.2021 tai sen jälkeen alkaville opiskeluoikeuksille silloin, kun kyseinen oppija kuuluu oppivelvollisuuslain 1214/2020 piiriin ja tämän suorittama koulutus on oppivelvollisuuslain mukaista, oppivelvollisuuden suorittamiseen kelpaavaa koulutusta Lisätietoa ei saa siirtää oppijoille, jotka eivät kuulu oppivelvollisuuslain piiriin.  Vapaan sivistystyön opiskeluoikeutta, jonka päätason suoritus on kansanopistojen oppivelvollisille suunnattu koulutus, ei missään tilanteessa luoda KOSKI-palveluun muille kuin oppivelvollisuuttaan kyseisessä koulutuksessa suorittaville nuorille, joten Koulutuksen maksuttomuus- lisätieto lähtökohtaisesti tulee olla merkittynä heti opiskeluoikeuden alkamisesta lukien kaikille oppijoille, joilla on 1.8.2021 tai sen jälkeen alkanut, kyseisen tyyppinen opiskeluoikeus palvelussa. 

Maksuttomalla koulutuksella tarkoitetaan tässä ohjeessa oppivelvollisuuslain 16 §:ssä (1214/2020) säädettyä koulutuksen maksuttomuutta (16 §). Oppivelvollisuuslain 4 §:ssä tarkoitettu koulutus on 17 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksutonta sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Oikeutta maksuttomaan koulutukseen ei kuitenkaan ole, jos opiskelija on suorittanut lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon taikka ammatillisen tutkinnon taikka niitä vastaavat ulkomaiset opinnot. Jos opiskelija suorittaa samanaikaisesti ammatillista koulutusta ja lukion oppimäärää, oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyy, kun opiskelija on suorittanut ammatillisen tutkinnon ja ylioppilastutkinnon, kuitenkin viimeistään sen kalenterivuoden lopussa, jolloin opiskelija täyttää 20 vuotta. Koulutuksen järjestäjän tulee määritellä jokaisen oppijan kohdalla, kuuluuko oppija laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, onko hän oikeutettu maksuttomaan koulutukseen sekä onko kyseinen koulutus maksutonta vai maksullista kyseiselle oppijalle.  Koulutuksen järjestäjä pääsee tarkastelemaan paikan vastaanottaneiden oppijoiden koulutuksen maksuttomuuden määrittämiseen tarvittavia valtakunnallisista rekistereistä löytyviä tietoja Oppivelvollisuuden seuranta- ja valvontapalvelun (Valpas) kautta.  (Lue lisää: Usein kysytyt kysymykset Valpas-palvelusta)

Lisätieto on aikajaksotieto.

Mikäli tiedot siirretään opintohallintojärjestelmästä, lisätieto maksuttomuudesta/maksullisuudesta tulee siirtää KOSKI- tietovarantoon listana aikajaksoja. Tieto koulutuksen maksuttomuudesta saattaa muuttua kesken opiskeluoikeuden, joten KOSKI-tietomallissa tieto maksuttomuudesta siirretään listana aikajaksoja, vaikka useimmiten opiskeluoikeudelle aikajaksoja tulee vain yksi. Aikajaksolle on pakollista siirtää vain alkupäivä, jos tieto koulutuksen maksuttomuudesta/maksullisuudesta säilyy samana koko opiskeluoikeuden ajan aina opiskeluoikeuden päättymiseen saakka.

Esimerkkikuva: Opiskeluoikeuden lisätiedot näkyvät perustietojen alla sinisellä taustavärillä. Oppijan opiskeluoikeus on alkanut 14.5.2024 ja on edelleen aktiivinen, Läsnä-tilainen opiskeluoikeus. Koulutuksen maksuttomuus-lisätieto on ollut voimassa alkaen samasta päivämäärästä.



Oikeutta maksuttomaan koulutukseen pidennetty


Oikeutta maksuttomaan koulutukseen pidennetty- lisätieto tallennetaan  oppivelvollisuuden piiriin kuuluville oppijoille tilanteissa, joissa oppijan oikeutta maksuttomaan koulutukseen on pidennetty laissa tarkoitetulla tavalla.  Lisätietoa ei saa siirtää oppijoille, jotka eivät kuulu oppivelvollisuuslain piiriin. Vapaan sivistystyön opiskeluoikeutta, jonka päätason suoritus on kansanopistojen oppivelvollisille suunnattu koulutus, ei missään tilanteessa luoda KOSKI-palveluun muille kuin oppivelvollisuuttaan kyseisessä koulutuksessa suorittaville nuorille, joten lähtökohtaisesti kaikki oppijat, joilla on tämän tyyppinen opiskeluoikeus KOSKI-palvelussa, kuuluvat oppivelvollisuuslain piiriin.

Maksuttomuuden pidentämisestä on säädetty oppivelvollisuuslain 16 §:ssa. 1.8.2022 alkaen oikeutta maksuttomaan koulutukseen on pidennetty vain oppijan hakemuksesta. Oppivelvollisuuslain mukaan maksuttomuuden pidentämisestä päättää opiskelijan hakemuksesta se koulutuksen järjestäjä, jonka opintojen aikana opiskelija hakee maksuttomuuden pidentämistä. Maksuttomuuden pidentämistä voi hakea aikaisintaan kuusi kuukautta ennen oppivelvollisuuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetun maksuttomuuteen oikeuttavan ajan päättymistä. Pidennys myönnetään sen jälkeiselle ajalle, mihin oikeus maksuttomaan koulutukseen olisi oppivelvollisuuslain mukaisesti päättynyt.

Näin ollen, 1.8.2022 alkaen koulutuksen järjestäjä kirjaa tiedon myönnetystä pidennyksestä opiskeluoikeuden lisätietoihin tilanteissa, joissa oppijalle on oppivelvollisuuslain mukaisesti myönnetty pidennys hakemuksen perusteella. Oikeutta maksuttomaan koulutukseen pidennetty'-lisätieto siirretään listana aikajaksoja (alku- ja loppupäivä).  Aikajaksolle on aina siirrettävä loppupäivä.

HUOM! Mikäli oppijalle on tallennettu tämä lisätieto ennen 1.8.2022, jätetään aiemmin tallennettu lisätieto oppijan opiskeluoikeudelle. Aikavälille 1.8.2021-31.7.2022 myönnetty ja kirjattu lisätieto on yhä voimassa oleva, eikä oppijan tarvitse uudelleen hakea pidennystä hakemuksella 1.8.2022 voimaan tulleen lainsäädännön muutoksen vuoksi. Lisätieto pidentämisestä välittyy edelleen oppivelvollisuuden seuranta- ja valvontapalvelu Valppaaseen myös muiden koulutuksen järjestäjien nähtäväksi. 

Opiskeluoikeuden suoritustiedot / Päätason suorituksen välilehti

Suorituksen perustiedot

Suorituksen perustiedoissa näkyvät aina seuraavat tiedot:

Esimerkkikuva: Suorituksen perustiedot päätason suorituksen välilehdellä. Opiskeluoikeudella on tässä esimerkissä suorituksen tilana 'Kesken', mikä näkyy harmaalla taustapalkilla. 


Suorituksen tila opiskeluoikeuden aikana

Oletusarvoisesti suorituksen tilana on 'Kesken' niin kauan, kun opiskeluoikeus on aktiivinen, eikä se ole päättynyt oppijan valmistumiseen.  Keskeneräinen, vahvistamaton suoritus näkyy harmaalla taustalla, eli kaikki aktiiviset Läsnä- ja Väliaikaisesti keskeytynyt-tilaiset opiskeluoikeudet ovat aina vahvistamattomia. Myöskään tilanteissa, joissa opiskeluoikeus päättyy Katsotaan eronneeksi-tilaan, ei suoritusta vahvisteta, vaan suorituksen tilana on pysyvästi 'Kesken'. Suoritus vahvistetaan kuitenkin aina koulutuksen päättyessä tilanteissa, joissa oppijan opiskeluoikeus päätetään Valmistunut-tilaan. Suorituksen vahvistamista koskevat ohjeet löydät tämän sivun lopusta. 

Esimerkkikuva: Suorituksen perustiedoissa näkyy suorituksen tila 'Kesken' harmaalla taustalla. Kesken-tilainen päätason suoritus on aina Läsnä- ja Väliaikaisesti keskeytynyt-tilaisilla aktiivisilla opiskeluoikeuksilla, sekä niillä päättyneillä opiskeluoikeuksilla, joiden päättävä tila on Katsotaan eronneeksi. 

Osasuoritukset ja alaosasuoritukset, arviointi ja laajuudet opintopisteinä

Koulutuksen laajuudesta ja rakenteesta on määrätty opetussuunnitelman perusteessa. Kotoutumiskoulutuksen järjestäjät laativat oman paikallisen opetussuunnitelmansa opetussuunnitelman perusteiden mukaan paikallisin ja alueellisin painotuksin.  Kuhunkin opetussuunnitelman perusteiden mukaiseen osa-alueeseen on määritelty ohjeellinen opintopistemäärä. Kotoutumiskoulutuksen enimmäislaajuus on 80 opintopistettä, mutta opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti koulutuksen laajuus ja kesto voivat vaihdella. Opetussuunnitelman perusteessa määrätään toisiaan tukevina kokonaisuuksina toteutettavista osa-alueista ja niiden ohjeellisista opintopistemääristä.
Opintopistemäärät ovat ohjeellisia, joten KOSKI-palvelussakaan ei ole validaatioita, jotka edellyttäisivät osasuorituksilta tai niiden alaosasuorituksilta tiettyä vähimmäislaajuutta ennen suorituksen vahvistamista ja opiskeluoikeuden päättämistä. 

Opiskeluoikeudelle tulee tallentaa oppijan suorittamat opinnot, näiden arvioinnit ja laajuudet opintopisteinä tietorakenteiden mukaisesti. Todistukseen merkitään opiskelijan saavuttama kielitaitotaso opetussuunnitelman perusteissa kuvatuilla kielitaidon osa-alueilla (suullinen ja kirjallinen vastaanottaminen sekä suullinen ja kirjallinen tuottaminen), ja vastaavasti nämä tiedot merkitään myös opiskeluoikeuden suoritustietoihin alaosa   Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen arvioidaan merkinnällä suoritettu/ei suoritettu.


Alempana näissä ohjeissa on kuvattu, miten opetussuunnitelman perusteen mukaiset osa-alueet tallennetaan opiskeluoikeuden suoritustietoihin käyttöliittymässä. Ohjeita voi käyttää myös tallennettujen tai opintohallintojärjestelmästä siirrettyjen tietojen tarkistamiseen.  Koodistoissa olevat arvot näkyvät käyttöliittymässä virkailijakäyttäjälle pudotusvalikoissa. 

Todistukselle merkittävistä tiedoista opetussuunnitelman perusteessa:
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/kotoutumiskoulutus/8288272/tekstikappale/8302163

Osa-alueet koodistossa:
https://koski.opintopolku.fi/koski/dokumentaatio/koodisto/vstkoto2022kokonaisuus/latest


Koulutuksen osa-alueet

Osa-alueiden suoritustiedot tallennetaan opiskeluoikeudella osasuorituksen tasolle. Opetussuunnitelman perusteen opintopistemäärät ovat ohjeellisia, joten KOSKI-palvelussa ei ole validaatioita, jotka edellyttäisivät miltään osasuoritukselta vähimmäislaajuutta opintopisteinä. Osasuorituksella voi olla yksi tai useampia alaosasuorituksia riippuen siitä, mitä suorituksia oppija on henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti suorittanut ja mitä suorituksia on arvioitu. 


Kieli- ja viestintäosaaminen

Osasuoritus arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty.  Osa-alueen laajuus opintopisteinä lasketaan yhteen sen koodiston mukaisilta alaosasuorituksilta. Osa-alueelle voidaan tallentaa seuraavat alaosasuoritukset: 

  • Kirjoittaminen (kirjallinen tuottaminen)
  • Kuullun ymmärtäminen (suullinen vastaanottaminen)
  • Luetun ymmärtäminen (kirjallinen vastaanottaminen)
  • Puhuminen (suullinen tuottaminen)

Osa-alueen alaosasuorituksille tallennetaan niiden laajuus opintopisteinä sekä alaosasuoritusten arvioinnit kielitaitotasojen arviointiasteikon mukaisesti. Osa-alueen laajuus määräytyy alaosasuorituksille tallennetun, yhteenlasketun laajuuden perusteella. 

Opetussuunnitelman perusteen mukaan arvioinnissa käytetään kielitaitotasoja A1.2, A1.3, A2.1, A2.2, B1.1 ja B1.2. Jos opiskelijan taitotason arvioidaan kotoutumiskoulutuksen päättyessä olevan jollakin osa-alueella alle A1.2, merkitään todistukseen ja opiskeluoikeuden suoritustietoihin alle A1.2. Vastaavasti jos opiskelijan taitotaso jollain osa-alueella ylittää taitotason B1.2, merkitään todistukseen ja opiskeluoikeuden alaosasuoritustietoihin yli B1.2. (ks. https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/kotoutumiskoulutus/8288272/tekstikappale/8296548

Kieli- ja viestintäosaamisen alaosasuoritukset koodistossa:
https://koski.opintopolku.fi/koski/dokumentaatio/koodisto/vstkoto2022kielijaviestintakoulutus/latest

Kielitaidon taitotasojen arvosanat koodistossa: 
https://koski.opintopolku.fi/koski/dokumentaatio/koodisto/arviointiasteikkokehittyvankielitaidontasot/latest


Esimerkkikuva: Kieli-ja viestintäosaamisen osasuoritus opiskeluoikeuden suoritustiedoissa. Osa-alueen alaosasuorituksilla on taitotasojen arvioinnit. Osa-alueen laajuus on alaosasuoritusten yhteenlaskettu summa. 



Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen


Osasuoritus arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty.  Osa-alueen laajuus opintopisteinä lasketaan yhteen sen koodiston mukaisilta alaosasuorituksilta. Alaosasuorituksille ei tallenneta arviointeja. Osa-alueelle voidaan tallentaa seuraavat alaosasuoritukset:

  • Ammatti- ja koulutuspalvelut

  • Työelämätietous

  • Työssäoppiminen

  • Yhteiskunnan peruspalvelut

  • Yhteiskunnan perusrakenteet ja maantuntemus

Osa-alueen alaosasuorituksille tallennetaan niiden laajuus opintopisteinä. Osa-alueen laajuus määräytyy alaosasuorituksille tallennetun, yhteenlasketun laajuuden perusteella. 

Yhteiskunta- ja työelämäosaamisen alaosasuoritukset koodistossa: 
https://koski.opintopolku.fi/koski/dokumentaatio/koodisto/vstkoto2022yhteiskuntajatyoosaamiskoulutus/latest


Esimerkkikuva: Yhteiskunta- ja työelämäosaamisen osasuoritus opiskeluoikeuden suoritustiedoissa. Osasuorituksella on arviointi. Osa-alueen laajuus on alaosasuoritusten yhteenlaskettu summa. Alaosasuorituksilla on laajuudet opintopisteinä. Alaosasuorituksille ei tallenneta arviointeja. 



Ohjaus 
Osasuoritus arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty.  Osa-alueelle ei voi tallentaa alaosasuorituksia. Osasuoritukselle ei tallenneta arviointitietoja, ainostaan oppijan saaman ohjauksen laajuus opintopisteinä. 

Esimerkkikuva: Ohjauksen osasuoritus opiskeluoikeuden suoritustiedoissa. Osasuoritukselle on tallennettu ohjauksen laajuus opintopisteinä.


Valinnaiset opinnot
Osasuoritus arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Osa-alueen laajuus opintopisteinä lasketaan yhteen sen paikallisilta alaosasuorituksilta. Valinnaiset opinnot tallennetaan tai siirretään paikallisina opintoina KOSKI-palveluun. Paikalliset opinnot ovat oppilaitoksen ylläpitäjän paikallisessa opetussuunnitelmassa kuvaamia koulutuksen osia tai kursseja, jotka siirretään opintohallintojärestelmästä oppilaitoksen ylläpitäjän itse määrittelemällä omalla koodilla ja niille on pakollista siirtää tai tallentaa oppilaitoksen ylläpitäjän paikallisessa opetussuunnitelmassa määrittämä koulutuksen nimi.

Laajuus: Osa-alueen alaosasuorituksille tallennetaan niiden laajuus opintopisteinä. Osa-alueen laajuus määräytyy alaosasuorituksille tallennetun, yhteenlasketun laajuuden perusteella. 

Esimerkkikuva: Paikallinen alaosasuoritus valinnaisten opintojen tiedoissa. 

Opiskeluoikeuden tietojen tallentaminen ja muokkaaminen Virkailijan Opintopolun KOSKI-syöttökäyttöliittymässä

Jotta opiskeluoikeus- ja suoritustietoja voidaan päivittää, oppijalla tulee olla opiskeluoikeus luotuna KOSKI-palveluun. Alla kuvataan, miten opiskeluoikeus luodaan tilanteissa, joissa oppija ei ole vielä KOSKI-palvelussa ja jossa oppija löytyy jo KOSKI-palvelusta. Molemmissa tapauksissa opiskeluoikeuden lisääminen aloitetaan hyödyntämällä "Hae tai lisää opiskelija"-kenttää. Tarvittaessa löydät yleistä lisäohjeistusta oppijan ja opiskeluoikeuden tietojen lisäämiseen alla olevista linkeistä. Huomaathan, että tietojen tallentamiseen ja muokkaamiseen käyttäjä tarvitsee KOSKI-tallentaja - käyttöoikeuden. 

HUOM! Jos oppija saa suomalaisen henkilötunnuksen vasta sen jälkeen, kun hänelle on tallennettu KOSKI-palveluun opiskeluoikeus tai opiskeluoikeuksia ilman henkilötunnusta, henkilötunnus tulee liittää oikeaan henkilöön Opintopolun oppijanumerorekisterissä viipymättä.

Katso tarvittaessa yleinen ohje:
Opiskeloikeus- ja suoritustietojen syöttö käyttöliittymässä

Oppijan henkilötiedot:
Oppijan henkilötiedot: oppijanumero ja henkilötunnus

Esimerkkikuva: Hae tai lisää opiskelija -kenttä käyttöliittymän Opiskelijat -välilehdellä. Oppijalle, jolla on henkilötunnus mutta ei aiempia opiskeluoikeuksia oppilaitoksessa, opiskeluoikeuden lisääminen alkaa Lisää uusi opiskelija-linkistä. 



Opiskeluoikeuden lisääminen KOSKI-palveluun / Koulutuksen alkaessa


Opiskeluoikeus luodaan siihen oppilaitokseen, jossa oppivelvollinen oppija suorittaa koulutusta. Opiskeluoikeuden tyypiksi valitaan opiskeluoikeutta luodessa 'Vapaan sivistystyön koulutus' ja suorituksen tyypiksi 'Vapaan sivistystyön maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus'. Peruste-kenttään valitaan voimassa oleva opetussuunnitelman peruste (OPH-649-2022) pudotusvalikosta. Opiskeluoikeudelle merkitään koulutuksen suorituskieli, ja aloituspäiväksi se päivä, kun oppivelvollinen aloitti koulutuksessa. Opiskeluoikeuden tiloja koskevat ohjeet löydät ylempää tältä sivulta. Pääsääntöisesti aloittava opiskeluoikeuden tila on 'Läsnä'. Lopuksi lisätään opiskeluoikeudelle lisätieto koulutuksen maksuttomuudesta. Löydät opiskeluoikeuden lisätietoja koskevat ohjeet ylempää tältä sivulta. 

Esimerkkikuva: Opiskeluoikeuden tiedot


Esimerkkikuva: Opiskeluoikeuden tiedot. Oppija on aloittanut koulutuksen 15.8.2024, ja hänellä on aktiivinen, Läsnä-tilainen opiskeluoikeus. Huomaathan, että tässä esimerkkikuvassa ei näy opiskeluoikeuden lisätietoja. Oppivelvollisen opiskeluoikeudella tulisi aina olla näkyvissä Koulutuksen maksuttomuus-lisätieto. 


Tarkista vielä opiskeluoikeuden luomisen jälkeen, että opiskeluoikeuden perustiedot ja lisätiedot ovat oikein ja että päätason suorituksen tiedot ovat oikein.

Tarkistathan opiskeluoikeuden luotuasi, että

  • opiskelijan henkilötiedot ovat oikein ja opiskeluoikeus on luotu oikealle oppijalle,
  • ja opiskeluoikeudella on aktiivinen tila (pääsääntöisesti Läsnä) sillä päivämäärällä, jolloin oppija aloitti oppivelvollisena opinnot,
  • ja opiskeluoikeuden lisätiedoissa näkyy Koulutuksen maksuttomuus -lisätieto, 
  • suorituksen tyyppinä näkyy 'Kotoutumiskoulutus oppivelvollisille'. 


Kun opiskeluoikeus on luotu, sen tietoja on seuraavan kerran päivitettävä, kun sillä jo olevat tiedot muuttuvat tai syntyy sellaista uutta tietoa, joka on päivitettävä opiskeluoikeudelle. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, kun opiskeluoikeuden tilatiedot tai lisätiedot muuttuvat, tai oppijan suorittamia opintoja on arvioitu ja niiden tietoja lisätään opiskeluoikeuden osasuorituksiin. 

Osasuoritustietojen lisääminen ja muokkaaminen opintojen aikana tai päättyessä

Kun oppijan opintosuorituksia on arvioitu, myös opiskeluoikeuden osasuoritustietoja päivitetään. Tästä osiosta löydät ohjeet osasuoritusten ja niiden alaosasuoritusten tietojen tallentamiseen ja päivittämiseen. Opiskeluoikeuden tiedoissa vasemmasta reunasta löytyvän Muokkaa- napin takaa aukeaa syöttökäyttöliittymässä näkymä, jossa opiskelijalle pääsee tallentamaan uusia osasuoritustietoja sekä muokkaamaan jo aiemmin tallennettuja osasuorituksia. Osasuoritusten ja alaosasuoritusten tietorakenne mukailee opetussuunnitelman perusteen mukaista todistusmallia. Kaikkien käyttöliittymässä näkyvien pudotusvalikkojen arvot tulevat koodistoista. 


Osasuoritusten, alaosasuoritusten, arviointien ja laajuustietojen lisääminen ja muokkaaminen


Kun oppija on suorittanut opintoja ja ne on arvioitu, lisätään suoritettujen opintojen tiedot opiskeluoikeudelle Lisää osasuoritus -pudotusvalikosta. Pudotusvalikossa, jonka arvot tulevat koodistosta, ovat valittavissa kaikki opetussuunnitelman perusteen mukaiset osa-alueet. 



Osa-alue, jonka tietoja tallennetaan opiskeluoikeudelle, valitaan pudotusvalikosta. Lisää ensin opiskeluoikeudelle se osasuoritus eli osa-alue, johon oppijan suorittama, arvioitu opintosuoritus sisältyy. Lisääminen tapahtuu klikkaamalla pudotusvalikossa näkyvää arvoa.




Alaosasuorituksen lisääminen / Osa-alueen arviointitiedot ja laajuus

Lisättyäsi osasuorituksen opiskeluoikeudelle, lisätään sille vielä alaosasuoritus tai alaosasuorituksia.   Kieli- ja viestintäosaaminen - sekä Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen -osa-alueiden alaosasuoritusten arvot ovat valittavissa osa-aluekohtaisesti pudotusvalikosta. Muokkausnäkymässä pudotusvalikot näkyvät jo lisätyn osa-alueen alla. 

Esimerkki: Kieli- ja viestintäosaamisen alaosasuoritukset. 



Oletusarvoisesti käyttöliittymä tarjoaa laajuudeksi 1 opintopiste. 



Täydennä alaosasuorituksen tasolle opintopistelaajuus sekä kielitaidon taitotason arviointi. 


Kun tiedot on täydennetty, voit joko lisätä lisää alaosasuorituksia 'Lisää osasuoritus'-pudotusvalikosta tai tallentaa tiedot. 



Kun tiedot on tallennettu, ne tarkistetaan. Plussakuvaketta klikkaamalla saat avattua alaosasuoritustiedot näkyviin. Miinuskuvaketta klikkaamalla saat suljettua alaosasuoritustiedot. 


Voit lisätä muita osasuorituksia opiskeluoikeudelle osasuoritustiedojen alla näkyvästä 'Lisää osasuoritus'-pudotusvalikosta muokkausnäkymässä. 

Osasuoritustietojen tarkistaminen

Kun tiedot on tallennettu, ne tarkistetaan. Saat jokaisen osasuorituksen ja sen sisältämien alaosasuoritusten tiedot auki rivin edessä näkyvästä plussapainikkeesta. Koko päätason suorituksen yhteislaajuus näkyy opiskeluoikeuden osasuoritustietojen alla omalla rivillään. 

Kun osasuorituksen tiedot on avattu, avoinna olevien tietojen rivin edessä näkyy miinuspainike. Alaosasuorituksen tai -suoritusten tietojen edessä näkyy yhä plussapainike, joten niiden tietoja ei ole avattu.

Tarkistathan opintosuoritustietojen kirjaamisen jälkeen, että

  • opiskeluoikeudella näkyvät kaikki oppijan suorittamat koulutuksen osa-alueet, niiden arvioinnit ja laajuudet opintopisteinä,
  • osasuoritusten laajuus vastaa sen sisältämien alaosasuoritusten yhteislaajuutta, 
  • ja päätason suorituksen laajuus Yhteensä-rivillä osasuoritustietojen alla vastaa osasuoritusten yhteenlaskettua laajuutta. 

Kun oppija päättää koulutuksen / Opiskeluoikeuden päättäminen

Suorituksen vahvistaminen oppijan valmistuessa

Suorituksen vahvistaminen tehdään aina vasta opiskeluoikeuden päättyessä. Kaikilla aktiivisilla opiskeluoikeuksilla, eli Läsnä- tai Väliaikaisesti keskeytynyt-tilassa olevilla, suoritukset ovat aina vahvistamattomia. Silloin ne näkyvät 'Suoritus kesken'-tilassa harmaalla taustapalkilla.

HUOM! Suoritus jätetään opiskeluoikeuden päättyessä vahvistamatta, mikäli opiskeluoikeus päätetään Katsotaan eronneeksi-tilaan. 

Suoritus vahvistetaan kaikissa tapauksissa, kun opiskeluoikeus päätetään Valmistunut-tilaan. Suorituksen vahvistaminen on tehtävä ennen päättävän opiskeluoikeuden tilan merkitsemistä, kun opiskeluoikeudelle on tallennettu kaikki oppijan suorittamat opinnot arviointeineen ja opintopistelaajuuksineen.  Käyttöliittymässä suoritus vahvistetaan päätason suorituksen välilehdellä Suoritukset-otsikon alta suorituksen tilapalkissa. Muokkausnäkymässä Merkitse valmiiksi-painikkeen painamisen jälkeen avautuu ikkuna, johon täytetään suorituksen vahvistustiedot. Klikkaa lopuksi ikkunassa Merkitse valmiiksi- painiketta. Suorituksen vahvistus on onnistunut, kun taustapalkissa näkyy 'Suoritus valmis'-merkintä. Jos vahvistuspäivä on meneillään tai aiempina päivinä menneisyydessä, taustapalkin väri on muuttunut vihreäksi. Huomaathan, että tämän jälkeen on aina muistettava lisätä opiskeluoikeudelle myös Valmistunut-tila.


Esimerkkikuva: Merkitse valmiiksi-painike muokkausnäkymässä. 


Esimerkkikuva: Suorituksen vahvistuksen tiedot. 


Tämän jälkeen vahvistetty suoritus näkyy 'Suoritus valmis' -tilassa. Taustapalkin väri on vihreä, mikäli vahvistus on tehty meneillään olevalle tai menneisyyteen sijoittuvalle päivälle, esimerkiksi edelliselle päivälle. 

Esimerkkikuva: Vahvistettu päätason suoritus. Vahvistettu, valmis suoritus ('Valmis') näkyy suorituksen perustiedoissa vihreällä taustalla.  Vahvistetun suorituksen tiedoissa näkyvät vahvistuksen päivämäärä ja vahvistuksen tehnyt organisaatio.  Mikäli oppijan opiskeluoikeudelle merkitään suorituksen vahvistus tiedossa olevalle koulutuksen päättymispäivälle tulevaisuuteen niin, että vahvistuspäivä on esimerkiksi vasta seuraavana päivänä, näkyy 'Suoritus valmis' -tieto harmaalla taustalla siihen asti, että vahvistuspäivämäärä on meneillään tai menneisyydessä.
 

Mikäli suorituksen vahvistamisen jälkeen tietoja on vielä korjattava, suorituksen vahvistus voidaan purkaa muokkausnäkymässä 'Merkitse keskeneräiseksi'-painikkeesta. Painike näkyy taustapalkissa vahvistajan tietojen perässä. Vahvistuksen purkaminen edellyttää, että opiskeluoikeudelta poistetaan ensin Valmistunut-tila, minkä jälkeen Merkitse keskeneräiseksi -painike muuttuu aktiiviseksi muokkausnäkymässä. Muistathan myös korjaamisen jälkeen lisätä päättävän tilan uudelleen opiskeluoikeudelle. 


Opiskeluoikeuden päättäminen / Opiskeluoikeuden päättävä tila

Kun oppija päättää koulutuksen, opiskeluoikeus päätetään päivittämällä sen tilatieto tämän sivun ohjeen mukaan joko Valmistunut- tai Katsotaan eronneeksi-tilaan. Löydät päättävän tilan merkitsemistä koskevat ja tilakohtaiset tarkemmat ohjeet ylempää tästä ohjeesta. Mikäli opiskeluoikeus päätetään Valmistunut-tilaan, tulee suoritus vahvistaa vielä sen jälkeen, kun osasuoritustiedot on kirjattu opiskeluoikeudelle, ja ennen kuin opiskeluoikeus päätetään Valmistunut-tilaan. Löydät myös suorituksen vahvistamista koskevan ohjeen ylempää tältä sivulta. 

Esimerkkikuva: Valmistunut-tilaan päätetty opiskeluoikeus.Valmistunut-tila on merkitty päivämäärälle 31.5.2024. Päätason suorituksen välilehdellä näkyy myös suorituksen vahvistus ('Suoritus valmis') vihreällä taustapalkilla. 




Tarkistathan opiskeluoikeuden päättämisen yhteydessä, että

  • opiskeluoikeudella on päättävä tila sillä päivämäärällä, jolloin oppija päätti opinnot, 
  • ja mikäli opiskeluoikeus on päätetty Valmistunut-tilaan, suorituksen vahvistus näkyy 'Suoritus valmis' -tilassa,
  • ja että opiskeluoikeuden alla näkyvällä rivillä suorituksen kokonaislaajuus on oikein.