Vardaan tallennetaan henkilön suorittama ylin varhaiskasvatusalan tutkinto. Kun tutkinto tallennetaan Vardaan, käytetään Vardan tutkintokoodistosta löytyviä tutkintoja. Vardan tutkintokoodisto pohjautuu Tilastokeskuksen koulutusluokitukseen, jota on täydennetty Vardan omilla koodiarvoilla.

Tarkista työntekijän tutkinto

Varhaiskasvatuslaissa varhaiskasvatuksen työntekijän tutkinnolla tarkoitetaan johonkin seuraavista tehtävistä kelpoisuuden tuovaa tutkintoa:

  • Varhaiskasvatuksen opettaja
  • Varhaiskasvatuksen sosionomi
  • Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
  • Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
  • Perhepäivähoitaja
  • Päiväkodin johtaja
  • Steinerpedagoginen varhaiskasvattaja

Varhaiskasvatuksen kasvatukseen ja hoitoon osallistuville lapsi- tai lapsiryhmäkohtaisille avustajille ei ole laissa säädettyä kelpoisuusvaatimusta, jonka pohjalta tietyn tutkinnon suorittamista voidaan vaatia. Tallenna avustajan tutkintotiedoksi "Ei varhaiskasvatusalan tutkintoa tai koulutusta", jos avustaja ei ole suorittanut jotain Vardaan tallennettavaa varhaiskasvatusalan tutkintoa. Jos avustaja on kuitenkin suorittanut jonkin Vardaan tallennettavista tutkinnoista, kuten perhepäivähoitajan ammattitutkinnon, tallenna tutkintotieto Vardaan.  

Tallenna tutkintotiedot Vardaan

Tallenna tutkintotiedot henkilöiltä, jotka työskentelevät kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä, päiväkodin johtajina tai varhaiskasvatuksen avustajina. Tallenna tiedot, jos he ovat vakituisessa tai määräaikaisessa palvelussuhteessa varhaiskasvatustoimijaan.

Poista työntekijälle lisätty tutkinto vain, jos tutkinto on tallennettu työntekijälle virheellisesti (esim. jos työntekijä ei ole suorittanut kyseistä tutkintoa tai jos kyseessä ei ole ylin suoritettu varhaiskasvatusalan tutkinto tai tutkintokoodistosta on valittu jostain syystä väärä tutkintokoodi).

Vardaan ei viedä keskeneräisiä tutkintoja. Tallenna siis tutkinto vasta sitten, kun tutkinto on suoritettu loppuun ja siitä on myönnetty todistus.

Poista tutkinto

Mitätöi-painike tulee näkyviin, kun klikkaat poistettavan tutkinnon oikealla puolella olevaa Muokkaa -painiketta.  Voit myös perua valinnan Peruuta-painikkeella.

Huomaa, että tutkintotietoa ei voi poistaa, jos se on lisätty jollekin palvelussuhteelle.  Poista siinä tapauksessa ensin tutkinto kaikilta palvelussuhteilta, joihin se on lisätty. 

Lisää tutkinto

Sijainti käyttöliittymässä: Syötä tietoja

Lisää työntekijälle tutkinto valitsemalla se pudotusvalikosta. 

Tallenna valittu tutkinto Tallenna-painikkeella.

Kun tutkinto on lisätty työntekijälle, tutkinto näytetään Tutkinnot-otsikon alla ja sen voi lisätä työntekijän palvelussuhteen tietoihin.


Käsittele erityistapaukset

Muu tai puuttuva tutkinto 

Jos työntekijällä on muu kuin Vardan koodistosta löytyvä tutkinto, tallenna "Muu varhaiskasvatusalan tutkinto tai koulutus".

Kunnan perhepäivähoitajalla ei ole Vardan tutkintokoodistosta löytyvää tutkintoa. Hänellä on kuitenkin esimerkiksi kunnan perhepäivähoitajille järjestämä perehdytys tai koulutus.

Jos kunta katsoo, että tämä on varhaiskasvatuslain 29 §:n mukainen kelpoisuuden tuova muu alalle soveltuva koulutus, hänelle viedään tutkintotiedoksi Muu varhaiskasvatusalan tutkinto tai koulutus.

Yksityinen perhepäivähoitaja ei ole suorittanut Vardan tutkintokoodistosta löytyvää tutkintoa.  Hän on kuitenkin kunnan hyväksymä, eli tehnyt kunnalle varhaiskasvatuslain ilmoitusmenettelyn mukaisen kirjallisen ilmoituksen toiminnastaan.   

Perhepäivähoitaja tallentaa Vardaan vaihtoehdon Muu varhaiskasvatusalan tutkinto tai koulutus.

Ulkomailla suoritettu tutkinto

Jos työntekijällä on Opetushallituksen päätös kelpoisuudesta, tallenna "Opetushallituksen päätöksellä kelpoisuuden antava ulkomailla suoritettu koulutus".

Ei tutkintoa

Jos työntekijällä ei ole varhaiskasvatusalan tutkintoa, tallenna "Ei varhaiskasvatusalan tutkintoa tai koulutusta".

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään otetaan vuodeksi henkilö, joka on suorittanut liikunnanohjauksen perustutkinnon. Hänellä katsotaan olevan riittävät edellytykset ja taidot toimia varhaiskasvatuksen lastenhoitajana.

Vardaan tutkintotiedoksi tallennetaan Ei varhaiskasvatusalan tutkintoa tai koulutusta.

Kysymyksiä ja vastauksia 

Tallenna Vardaan henkilön suorittama ylin varhaiskasvatusalan tutkinto, eli kyseinen ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi (AMK), sosiaaliala). Sosionomin tutkinto on alemman korkeakouluasteen tutkinto ja sosiaali- ja terveysalan perustutkinto on toisen asteen tutkinto.

Tallenna Vardaan henkilön suorittama ylin varhaiskasvatusalan tutkinto, eli tässä tapauksessa kasvatustieteen maisterin tutkinto pääaineesta erityispedagogiikka (kasvatust.maist., erityispedagogiikka). Kauppatieteiden maisterin tutkinto ei ole varhaiskasvatusalan tutkinto. 

Tallenna tutkinnoksi sosiaali- ja terveysalanperustutkinto. 

Tallenna kelpoisuustiedoksi true (kelpoisuus), jos henkilö on varhaiskasvatuslain siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti lain voimaan tullessa tai 5 vuotta ennen lain voimaan tuloa ollut kelpoisena virka- tai työsuhteessa varhaiskasvatuksen hoito- ja kasvatustehtävässä.

Jos henkilö on suorittanut muut kuin varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin kelpoisuuden tuovat tutkinnon osat, tallenna kelpoisuustiedoksi false (ei kelpoisuutta). 

Viittomakielisen ohjauksen perustutkinto ja lastenhoitajan tutkinto ovat kummatkin toisen asteen tutkintoja. Tallenna Vardaan se tutkinto, joka parhaiten vastaa työntekijän tämän hetkistä työnkuvaa. Jos tästä ei ole selvyyttä, tallenna viimeisin suoritettu tutkinto.  

Tallenna Vardaan henkilön suorittama ylin varhaiskasvatusalan tutkinto, eli tässä tapauksessa steinerpäiväkodin varhaiskasvattaja. 

Jos henkilö on suorittanut Opetushallituksen määräämät lisäopinnot tallenna kelpoisuustiedoksi kelpoinen.

Jos henkilö ei ole suorittanut Opetushallituksen määräämiä lisäopintoja, tallenna kelpoisuustiedoksi ei kelpoisuutta.

Tutkinnoksi tallennetaan henkilön suorittama ylin varhaiskasvatusalan tutkinto. Kelpoisuudeksi tallennetaan joko ”ei kelpoisuutta” tai kelpoisuus varhaiskasvatuksen tehtävään riippuen henkilön suorittamasta kelpoisuuden tuovasta tutkinnosta tai koulutuksesta. Esimerkiksi luokanopettajaksi kelpoisella henkilöllä on kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin vain, jos luokanopettajan tutkintoa on täydennetty 60 opintopisteen varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavilla opinnoilla. 
Kyllä, tallenna samat tiedot määräaikaisessa tai toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa olevien sijaisten osalta kuin muustakin Vardaan tallennettavasta henkilöstöstä. Jos sijaisen tutkintotieto ei ole saatavilla eikä selvitettävissä, tällöin työntekijän tutkinnoksi tallennetaan 003 Ei varhaiskasvatusalan tutkintoa tai koulutusta.

Tallenna Vardaan Lähihoitaja. Jos työntekijän suorittama tutkinto löytyy Vardan listauksesta samalla tutkintokoodilla, se merkitään hänelle tutkintotiedoksi vaikka se ei sellaisenaan anna kelpoisuutta varhaiskasvatusalalle.

Merkitse työskentelypaikkatiedon kelpoisuuskohtaan, että tutkinto ei anna kelpoisuutta tehtävään.

Lue lisää 


Sisällysluettelo