Mikäli organisaatiolla on Varda-pääkäyttäjä, hän voi lähettää kutsun, josta pääset luomaan käyttäjätunnuksen Vardaan. Mikäli Varda-pääkäyttäjää ei ole, kunnassa toimiva henkilö saa käyttöoikeuden kunnan vastuukäyttäjältä ja yksityinen palveluntuottaja saa Varda-pääkäyttäjän, kun rekisteröityminen Vardaa varten on tehty ja hyväksytty.
Kyllä voi. Mikäli varhaiskasvatustoimija myöntää käyttöoikeuksia muille kuin oman organisaation henkilöille (esim. järjestelmätoimittajille) osapuolten tulee tehdä sopimus henkilötietojen käsittelystä. Varhaiskasvatustoimija vastaa myöntämistään käyttöoikeuksista sekä niiden sulkemisesta.
Tallennusvastuut
Ostopalveluna tai palvelusetelillä järjestetyn varhaiskasvatuksen osalta tiedot Vardaan tallentaa aina oletuksena varhaiskasvatuksen järjestäjä, ellei toisin sovita. Halutessaan kunta voi tehdä sopimuksen lapsen tietojen tallentamisesta yksityisen varhaiskasvatustoimijan kanssa vuodesta 2020 eteenpäin. Tällöin yksityinen palveluntuottaja tallentaa lapsen henkilötiedot, varhaiskasvatuspäätöksen ja varhaiskasvatussuhteen järjestäjän puolesta Vardaan. Lue lisää Tallentamistehtävän siirto -sivulta.
Kunnan on mahdollista tehdä sopimus tietojen tallentamistehtävästä Vardaan sen organisaation kanssa, jolta kunta hankkii ostopalveluna ja palvelusetelillä toteutetun varhaiskasvatuksen. Tällaisessa tilanteessa kunnalla/kuntayhtymällä on edelleen tietojen tallennusvastuu Vardaan, mutta tallentamistehtävän Vardaan voi toteuttaa yksityinen palveluntuottaja.
Jos kunta sijoittaa lastensuojelun tukitoimena lapsen toiseen kuntaan ja lapsi on tässä kunnassa varhaiskasvatuksessa, tietojen tallennusvastuu Vardaan on tämän lapsen varhaiskasvatusta järjestävällä kunnalla, mutta kunnat voivat myös sopia keskenään vastuusta.
Kukin varhaiskasvatustoimija tallentaa Vardaan vaaditut tiedot järjestämänsä varhaiskasvatuksen osalta.