Tiedolla johtaminen tarkoittaa tietoon perustuvaa päätöksentekoa toiminnan kaikilla tasoilla. Ammatillisen koulutuksen muuttuvassa toimintaympäristössä tiedolla johtaminen on erityisen tärkeää. Luotettava ja laadukas tieto edistää organisaation tavoitteiden saavuttamista sekä mahdollistaa paremman johtamisen ja organisaation kehittymisen. Asiantuntijuuteen perustuvassa koulutusorganisaatiossa tiedon hyödyntäminen työssä ja päätöksenteossa on osa jokaisen toimijan arkea. 


Kuva: Tiedolla johtaminen osana tietojohtamisen kokonaisuutta



Jani Listenmaan (2023) mukaan tiedolla johtamisen tarkoitus on auttaa organisaatioita sen moninaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tiedolla johtaminen edellyttää, että organisaatiolla ja sen eri toiminnoilla ja toimijoilla on selkeä tavoite. Tiedolla johtamisen ratkaisut vaihtelevat tavoitteiden ja toimintojen mukaan.

Organisaatiossa tarvitaan sekä näkyvää tietoa että kokemuksen kautta syntynyttä hiljaista tietoa. Myös organisaation rakenteiden, toimintamallien ja toimintakulttuurin on tuettava tiedon systemaattista hyödyntämistä ja eri näkökulmien huomioimista organisaation kehittämisessä. Lisäksi on tärkeää, että organisaatiossa on yhteinen ymmärrys nykytilasta, tavoitteista ja tarvittavista toimenpiteistä.

Tieto saa merkityksen vasta silloin, kun se johtaa toimintaan ja antaa sille suunnan. 

Ei riitä, että meillä on tieto ja jaettu ymmärrys siitä, mitä pitäisi tehdä. Mikäli emme saa sitä tehdyksi, tavoite eli tiedolla johtamisen funktio ei toteudu. Tieto antaa selkänojan ja tiedolla johtaminen ohjaa toimintaa kohti organisaation tavoitteita. Näin ollen tiedolla johtaminen ei ole pelkästään tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. Tiedolla johtaminen ei lopu päätöksentekoon, vaan se on myös toiminnan väline muutoksessa ja uusiutumisessa.

Jani Listenmaa 2023. Laita tieto töihin. Tiedolla johtamisen käsikirja. 


Kuva: Tiedolla johtamisen tarkoitus (mukaillen Jani Listenmaa 2023)



Miksi hiljainen tieto on tärkeää?

Hiljainen tieto, jota on vaikea ilmaista sanoin tai numeroina, on merkittävä osa koulutusorganisaatioiden toimintaa. Hiljainen tieto syntyy kokemuksista ja käytännön osaamisesta. Se ei ole helposti siirrettävissä, mutta sen jakaminen on olennaista tiedon johtamisessa. Koulutusorganisaatioissa opetus- ja ohjaushenkilöstö sekä johto kerryttävät hiljaista tietoa, joka perustuu kohtaamisiin, toimintakäytänteisiin ja vuorovaikutukseen. Tämä tieto on arvokasta, koska se auttaa ymmärtämään organisaation prosesseja ja mahdollistaa toiminnan kehittämisen. 

Koulutusorganisaatioissa hiljainen tieto edistää muun muassa johtamista, pedagogista osaamista ja opetus- ja ohjausratkaisujen parantamista. Hiljaisen tiedon muuttaminen näkyväksi on välttämätöntä, jotta organisaation kaikki toimijat voivat hyödyntää sitä. Hiljainen tieto voidaan muuttaa näkyväksi vuorovaikutuksen ja viestinnän avulla esimerkiksi tiimitapaamisissa ja ohjaus- tai kehityskeskusteluissa. On tärkeää luoda erilaisia käytäntöjä tiedon jakamiselle, jotta koko organisaatio voi oppia ja kehittyä. Hiljaisen tiedon hyödyntäminen edellyttää avointa organisaatiokulttuuria, jossa henkilöstö tuntee voivansa jakaa kokemuksiaan.

  • No labels