Käsikirjan status
Tiedonkeruun käsikirja 2023 on lukittu.
4.2.4 Opettaja- ja tutkijavierailut
Tiedonkeruulomake YO-4-opettaja-ja-tutkijavierailut
Opettaja- ja tutkijavierailuissa kerätään tiedot sekä yliopiston henkilökunnan opettaja- ja tutkijavierailuista ulkomaisiin yliopistoihin, korkeakouluihin sekä tutkimusorganisaatioihin (ml. yritykset) ja taideorganisaatioihin että ulkomaalaisista yliopistoista, korkeakouluista sekä tutkimusorganisaatioista (ml. yritykset) ja taideorganisaatioista Suomeen tehtävistä opettaja- tai tutkijavierailuista.
Vierailut jaotellaan lyhyisiin ja pitkiin vierailuihin. Lyhyt vierailu tarkoittaa vähintään viikon (viisi työpäivää) kestänyttä vierailua ja pitkä vierailu tarkoittaa yhden kuukauden (30 päivää) tai kauemmin kestäneitä vierailuja. Tiedot jaotellaan myös vierailun ensisijaisen kohde/lähtömaan mukaan. Kohdemaa tarkoittaa maata johon vierailu suuntautuu. Mikäli vierailu koostuu kahdesta toisistaan riippumattomasta vierailusta (samalla matkalla on kaksi erillistä osaa), ne voidaan laskea kahdeksi eri vierailuksi. Vierailun lähtömaa tarkoittaa sen korkeakoulun sijaintimaata, josta Suomeen vierailulle tullut henkilö saapuu.
Vierailuiksi lasketaan vain tutkimustyötä tai opetusta sisältävät vierailut. Esim. pelkkää konferenssiin osallistumista ei lasketa vierailuksi. Tiedot kerätään yliopistoon palvelussuhteessa olevilta sekä jatko-opinto-oikeuden saaneilta läsnäoleviksi kirjautuneilta opiskelijoilta.
Opettaja- ja tutkijavierailuiksi Suomeen lasketaan kuuluvaksi yliopistoissa vähintään yhden viikon (tarkoittaa viittä työpäivää) yhtäjaksoisesti työskennelleet ulkomaalaisista korkeakouluista tulleet vierailijat. Ei kuitenkaan pysyväisluonteisesti palkattuja ulkomaisia henkilöitä, eikä yliopistossa jatkotutkintoa suorittavia opiskelijoita. Pysyväisluontoisen palkkauksen raja on yli vuoden (365 päivää) kestävä yhtäjaksoinen työskentely.
Tiedot kerätään per vierailu. Yhdellä henkilöllä voi olla useita vierailuja per kalenterivuosi. Vierailu merkitään sille kalenterivuodelle, jona se on alkanut. Työpäiviin lasketaan mukaan matkapäivät.
Tiedonkeruissa käytetään OKM:n ohjauksen ala -luokittelua (ks. luku 7.2).
Kerättävät tiedot
Tiedot kerätään yliopisto-, vuosi- ja OKM:n ohjauksen alojen tasolla. Nämä ovat lomakkeen kolme ensimmäistä saraketta.
4.2.4.1 Vierailun kohde / lähtömaa
Kuvaus
Vierailun kohde/ lähtömaa. Kohdemaa tarkoittaa maata johon vierailu suuntautuu. Mikäli vierailu koostuu kahdesta toisistaan riippumattomasta vierailusta, ne voidaan laskea kahdeksi eri vierailuksi. Vierailun lähtömaa tarkoittaa sen korkeakoulun maata, josta Suomeen vierailulle tullut henkilö saapuu.
Maa ei voi olla Suomi.
Tiedon muoto
Tilastokeskuksen valtiot ja maat 2012 -luokituksen mukainen 3-numeroinen arvo, esim. "840".
https://www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/valtio/001-2012/index.html
Kosovo: koodi 997.
4.2.4.2 Vierailun tehneen henkilön tutkijanuravaihe
Kuvaus
Lähteneen henkilön tutkijanuravaihe. Tulevilla vierailijoilla merkitään nollaksi.
Tiedon muoto
Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo, esim. "1".
Koodi Selite
0 Tuleva vierailija (ei tietoa)
1 I porras (Tutkijakoulutettava/ Nuorempi tutkija, jne.)
2 II porras (Tutkijatohtori, jne.)
3 III porras (Yliopistonlehtori, jne.)
4 IV porras (Professori/Akatemiaprofessori/Tutkimusprofessori/Tutkimusjohtaja, jne.)
5 Tuntiopettaja
6 Muu (vierailija ei kuulu opetus- ja tutkimushenkilöstöön)
4.2.4.3 Vierailutyyppi
Kuvaus
Vierailutyyppitieto kertoo, onko vierailu lyhyt vai pitkä ja onko vierailu Suomeen vai Suomesta. Ko. käsitteiden määritelmät ovat yllä.
Tiedon muoto
Seuraavan koodiston mukainen 1-numeroinen arvo:
Koodi Selite
1 pitkä lähtevä
2 pitkä tuleva
3 lyhyt lähtevä
4 lyhyt tuleva
4.2.4.4 Opettaja- ja tutkijavierailujen lukumäärä
Kuvaus
Opettaja- ja tutkijavierailujen lukumäärä.
Tiedon muoto
Tieto kokonaislukuna, esim. "1". Myös desimaaliluvut hyväksytään.