Marraskuun tapaamisen aiheena oli vaikuttavuusviestintä. Aino-Maria Savolainen ja Maiju Korhonen pitävät lyhyen alustuksen vaikuttavuusviestinnästä Savonia-ammattikorkeakoulussa. 

Loistava alustus herätti vilkasta keskustelua ja kysymyksiä käytännön toteutuksista. Totesimme, että onnistunut vaikuttavuusviestintä vaatii sekä hyvää suunnittelua että riittävästi resursseja. Esimerkkihankkeessa oli kaksi viestijää osa-aikaisella työpanoksella, mikä näkyi viestintäkampanjoiden onnistumisena ja valtakunnallisena näkyvyytenä.

Kiinnostusta herätti myös vaikuttavuuden laadullinen analyysimenetelmä, Most Significant Change. Vaikuttavuusviestintää mitataan usein määrällisesti esimerkiksi julkaisujen latauskertoina tai somepostausten kontakteina. Sen sijaan laadullinen mittaaminen on hankalampaa. MSC-menetelmä vaatii tosin sekin resursseja, sillä vastausten analysointi vaatii sekin suunnittelua ja työpanoksia.

Kiitos Aino-Marialle ja Maijulle hyvästä esityksestä sekä osallistujille vilkkaasta keskustelusta!

Seuraava tapaamisemme onkin ensi vuoden alkupuolella.


  • No labels