Korkeakouluopiskelijoiden ohjauksen ja hyvinvoinnin tukihankkeiden -webinaari ma 7.6.2021 klo 10.00-12.30.

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti hankkeille webinaarin, jonka tarkoituksena oli tuoda hankkeet yhteen keskustelemaan toiminnan kehittämisestä ja mahdollisesta hankkeiden välisestä yhteistyöstä.



Webinaarin yhteenveto

Vertaisohjaajien, tutoreiden ja opettajatutorien toimintamallit ja kouluttaminen

Yhä kirjavampi joukko ihmisiä korkeakouluyhteisöstä osallistuu opiskelijoiden tukemiseen ja auttamiseen. Vertaisohjaajilla ja opettajatutoreilla ei välttämättä ole kaikilta osin tarvittavaa osaamista ja/tai koulutusta tehtävään, jolloin heidän kouluttamiseen ja tukemiseen tulisi kiinnittää huomiota. Koulutettavia asioita on esimerkiksi mielenterveyden ensiaputaidot ja ryhmänvetotaidot. Pahimmillaan huonosti toteutettu tukitoiminta voi myös kääntyä itseään vastaan.

Tuen antamisen priorisointi eri opiskelijaryhmille

Korkeakoulujen resusrssit eivät riitä kaikkien auttamiseen. Opiskelijoita voidaan ryhmitellä jonkin verran, mutta haasteena on päättää ketä tulisi priorisoida avun saannissa. Esimerkkejä opiskelijaryhmistä:

  • opiskelijat, joiden opinnot eivät etene
  • opiskelijat, jotka edistyvät hyvin, mutta ovat kuormittuneita
  • yksinäisyydestä kärsivät nuoret opiskelijat

Opiskelijoiden tavoittamiseen liittyvät haasteet

Opiskelijoiden tavoittaminen on yksi suurimmista haasteista. Osa hankkeista on ottanut käyttöön uudempia viestintäkanavia kuten Discord, minkä lisäksi on käyty myös pakollisilla luennoilla kertomassa tarjolla olevista palveluista ja myös henkilökohtaisesti kontaktoitu hitaasti opinnoissa eteneviä henkilöitä. Laadukkaalla ja monikanavaisella viestinnälläkään ei kuitenkaan tavoiteta kaikkia tarvittavia henkilöitä, jolloin kaikille apua tarvitseville ei myöskään pystytä tarjoamaan apua.

Erilaisia palveluntarjoajia on myös useita: korkeakoulut, opiskelijajärjestöt, kolmas sektori, YTHS, julkinen ja yksityinen terveydenhuolto jne. Olisi tärkeää tietää, keiden opiskelijoiden pitäisi osallistua mihinkin toimintaan/palveluun. Opiskelijoiden tulisi olla tietoisia eri vaihtoehdoista, minkä lisäksi vertaisohjaajien ja korkeakoulujen henkilökunnan tulisi myös osata ohjata oikeiden palveluiden piiriin.

Verkossa tapahtuvien ohjaus- ja tukipalveluita pitäisi pystyä ylläpitämään pitkäjänteisesti, jotta opiskelijat löytäisi niiden luo ja ne olisivat käyttäjäystävällisiä.  Digitaalisten palveluiden tarjoamisessa nykyisillä resursseilla on myös haasteita. Palveluiden laadun odotukset ovat korkealla, jolloin esimerkiksi tunnin päivässä auki oleva chat-kanava ei välttämättä täytä asiakkaan odotuksia.




Agenda

10:00 Tilaisuuden avaus 

Birgitta Vuorinen, johtaja, opetus- ja kulttuuriministeriö

10:10 Kyselyn tulokset

10:30 Työpajatyöskentelyn ohjeistus

10:40 Tauko

10:50 Työpajatyöskentelyä pienryhmissä

Työpajaryhmät:

  1. Uudet opiskelijat ja tutorointi, Opiskelijoiden vertaistuki
  2. Yhteisöllisyys, Hyvinvointitapahtumat
  3. Tuki- ja ohjauspalveluiden kehittäminen: Digitaaliset ratkaisut
  4. Tuki- ja ohjauspalveluiden kehittäminen: Erityistuen tarpeessa olevat opiskelijat
  5. Yleinen ryhmä

11:55 Työpajan yhteenveto

12:15 Loppusanat ja jatkoaskeleet

12:30 Tilaisuuden päättyminen




  • No labels