Verkkosivujen saavutettavuusvaatimukset on määritelty WCAG-ohjeissa. Verkkosisältöjen saavutettavuusohjeet perustuvat kansainvälisiin verkkosisällön saavutettavuusohjeisiin eli WCAG-ohjeisiin (Web Content Accessibility Guidelines).  WCAG-ohjeet on kansainvälisen World Wide Web -konsortion (W3C) kehittämä ja ylläpitämä ohjeistus, joihin monien maiden maiden saavutettavuusvaatimukset perustuvat. 

WCAG-ohjeista sovelletaan WCAG 2.1-tason ohjeita.  Ohjeistuksen tavoitteena on varmistaa, että myös vammaiset ja eri tavoin toimintarajoitteiset ihmiset voivat käyttää verkkopalveluja. WCAG-ohjeet jakautuvat kolmeen eri saavutettavuuden tasoon: A-, AA- ja AAA-taso, joista AAA-taso tarkoittaa laajinta saavutettavuutta, jolloin käyttäjällä ei ole yhtään saavutettavuusrajoitetta tai ongelmaa. A-taso puolestaan tarkoittaa suppeinta saavutettavuutta.

EU-direktiivi ja laki julkisten palvelujen tarjoamisesta edellyttävät, että lain piirin kuuluvat palvelut täyttävät vaatimukset vähintään tasolla AA. Korkein AAA-taso voi olla jopa liian saavutettava varsinkin henkilöille, joilla on kognitiivisia esteitä. Saavutettavuudeltaan täydellinen verkkosivu ei välttämättä ole heille enää käytettävä, koska he tarvitsevat lisäohjeita, esimerkiksi kuvia tai ääniohjeita navigoinnin tueksi.

Neljä saavutettavuusperiaatetta

Saavutettavuusvaatimukset koostuvat neljästä periaatteesta: havaittavuus, hallittavuus, ymmärrettävyys ja toimintavarmuus, 13 yleisestä ohjeesta sekä niihin liittyvistä onnistumiskriteereistä. Julkisen verkkopalvelun pitää täyttää 49 onnistumiskriteeriä.

  • Havaittavuus tarkoittaa, että tiedot ja käyttöliittymän osat on esitettävä käyttäjille tavoilla, jotka he voivat havaita.
  • Hallittavuus tarkoittaa, että käyttöliittymän osien ja navigoinnin on oltava hallittavia.
  • Ymmärrettävyys tarkoittaa, että tietojen ja käyttöliittymän toiminnan on oltava käsitettäviä
  • Toimintavarmuus tarkoittaa, että sisällön on oltava riittävän toimintavarma, jotta hyvin erilaiset asiakassovellukset, mukaan lukien avustavat teknologiat, voivat tulkita sitä luotettavasti

Lue lisää

WCAG 2.1: lain vaatimukset Saavutettavuusvaatimukset.fi-sivustolla

WCAG 2.1. -ohjeiden virallinen suomennos

Opastusvideoita WCAG-kriteereistä Saavutettavuusvaatimukset.fi-palvelussa

WCAG 2.2 -ohjeet

Uudet WCAG 2.2 -ohjeet valmistuivat 5.10.2023.

Uusien ohjeiden tarkoituksena on parantaa seuraavien käyttäjien digitaalisten palvelujen käyttöä

  • käyttäjät, joilla on kognitiivisia tai oppimiseen liittyviä rajoitteita
  • heikkonäköiset käyttäjät ja
  • mobiililaitteita käyttävät toimintarajoitteiset käyttäjät.

Toistaiseksi WCAG 2.2 -ohjeet eivät ole pakollisia, mutta niiden käyttöönottoa suositellaan vahvasti. Kun ne ovat osa eurooppalaista standardia EN 301 549, myös lainsäädäntö edellyttää niiden soveltamista. EN 301 549 määrittelee vähimmäistason julkisen sektorin hankkiman tieto- ja viestintätekniikan saavutettavuudelle. Standardilla pyritään varmistamaan, että julkisen sektorin hankkima tieto- ja viestintätekniikka on riittävän saavutettavaa ihmisille, joilla on vammoja tai toimintarajoitteita.

Uusien vaatimusten tarkoituksena on parantaa verkkopalvelujen käyttöä varsinkin, jos henkilöillä on kognitiivisia haasteita ja/tai oppimisvaikeuksia. Lisäksi uudet kriteerit edistävät mobiililaitteiden saavutettavuuden parantamista, mikä on erityisen tärkeää nykypäivänä.

Lue lisää

Selkodigtalin blogissa on hyvin avattu WCAG 2.2 -kriteereitä.

WCAG 2.2 lyhyesti

Näkyvän kohdistuksen ulkoasu

2.4.11 Focus Not Obscured (minimum) AA

  • Kriteerissä määritellään, miten näppäimistön kohdistus eli fokus ilmaistaan. Kriteeri 2.4.7 AA Näkyvä kohdistus (Focus Visible) on edelleen voimassa.
  • Kun käyttöliittymäkomponentti saa näppäimistön kohdistuksen, vähintään osan siitä on jäätävä näkyväksi,  eikä muu sisältö saa piilottaa sitä.
  • Kun käyttöliittymäkomponentissa (myös linkit) on näppäimistön kohdistus tarkennuksen ilmaisin ympäröi kohdistuksen yhtenäisellä viivalla
    tarkennetun ja tarkentamattoman tilan kontrastisuhde sekä vierekkäisten värien kontrastisuhde on vähintään 3:1.
  • Tarkoituksena on auttaa navigoimaan sivulla, löytää sisältöä ja päätellä sijainti sivulla.
  • Kohdistustyyli on riittävän erottuva, eikä kohdistuksen omaava elementti ole peitettynä.
  • Kohdistus tarkoittaa näkyvää efektiä, joka tulee näkyviin, kun käyttäjä liikkuu näppäimistöllä. Esimerkiksi kun käyttäjä painaa näppäimistöllä painikkeen kohdalla, painikkeen ympärille ilmestyy värikäs reuna. Tämä reuna kertoo, että painike on valittuna.

Kehys tarkennetun kohteen ympärillä osoittaa kohdistimen paikan. Svenska-sanan ympärillä on näkyvä kohdistus.



Näkyvä kohdistus koskee myös linkkejä. 

Raahauseleet

2.5.7 Dragging Movements AA

  • Kaikki toiminnot, jotka tehdään vetämällä hiirellä, voidaan tehdä käyttämällä yhtä osoitinta ilman vetämistä.
  • Jotkin toiminnot vaativat raahaamista, esimerkiksi tiedoston siirtäminen kansiosta toiseen. Raahaaminen vaatii kykyä liikuttaa hiirtä ja painaa samalla vasenta nappia tarpeeksi kauan. Tämä ei kaikilta liikuntarajoitteiden tai sairauden takia onnistu.
  • Jos jokin verkkosivun toiminto vaatii raahauseleen toimiakseen, käyttäjälle pitää antaa vaihtoehtoinen toimintatapa, esimerkiksi painallus tai hiiren klikkaus. Esimerkiksi kartan vetämisen sijaan käyttöliittymä voi tarjota painikkeita, jotka siirtävät karttaa tiettyyn suuntaan.
  • Kriteerin tarkoituksena on helpottaa käyttäjiä suorittamaan toimintoja muillakin syötetavoilla kuin näppäimistöllä.

Aikajanalla koulutuksen kesto voi merkitä vain vetämällä hiirellä, mikä ei ole uusien ohjeiden mukaan sallittua.

Kohteen minimikoko

2.5.8 Target Size Minimum AA

  • Uusi AA-tason kriteeri määrittelee tarkemmin kohteen vähimmäiskoon, jotta oikean kohteen aktivoiminen olisi helpompaa.
  • Pieniin nappeihin osuminen kosketusnäytöllä, hiirellä tai muilla osoitinlaitteilla voi olla vaikeaa monille, mutta erityisesti niille, joilla on haasteita käsien hienomotoriikassa.
  • Kaikkien interaktiivisten kohteiden pitää olla kooltaan vähintään 24×24 CSS-pikseliä. Kokoon voidaan laskea mukaan myös kohteen ympäröivä tyhjä reunus. Tämä koskee esimerkiksi linkkejä, painikkeita ym. joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.
  • Lue lisää WCAG 2.2 -kriteereistä.

 

Elementin minimikoko on 24 px x 24 px. Kuvan lähde: https://github.com/w3c/wcag/issues/1894

Kuvan lähde: https://www.w3.org/WAI/WCAG22/Understanding/target-size-minimum.html 

Yhdenmukainen apu käyttäjälle

3.2.6 Consistent Help A

  • Kaikilla sivuilla voidaan tarjota kävijälle jokin keino löytää neuvoja ja apua, jos hän sitä tarvitsee.
  • Vähintään yksi seuraavista keinoista tulisi tarjota jokaisella sivuston sivulla ja johdonmukaisesti aina samassa paikassa
    • ihmiskontakti yhteystietojen avulla (puhelinnumero, sähköposti)
    • ihmiskontakti esimerkiksi yhteydenottolomakkeen, chatin, sosiaalisen median kautta
    • Self-help-osio (Usein kysytyt kysymykset, Tuki)
    • täysin automatisoitu yhteydenottokanava kuten chatbot.
  • Kriteerin tarkoituksena on tehdä verkkosivustoista paremmin ennakoitavia ja ymmärrettäviä.
  • Kriteeri edellyttää, että sivustolla olevat ohjeet, yhteystiedot ja yhteydenottomekanismit (mm. chat) sijaitsevat helposti löydettävissä aina samasta paikasta ja samasta järjestyksestä.

Turhaan toistuvien syötteiden välttäminen

3.3.7 Redundant Entry A

  • Jos käyttäjä on jo syöttänyt samat tiedot aiemmin saman prosessin ja istunnon aikana, hänen ei tarvitsisi kirjoittaa niitä uudelleen.
  • Rekisteröitymisessä tai lomakkeen täyttämisessä, käyttäjän on saatava käyttöönsä tiedot, jotka hän on jo syöttänyt.
  • Tietoja ei tarvitse säilyttää käyttökertojen välillä.

Lomakkeet ja rekisteröityminen

  • Kun käyttäjä täydentää lomakkeen, kaiken aiemmin annetun tiedon pitää olla saatavilla joko automaattisena täyttönä tai valintana.
  • Kriteerin tarkoituksena on estää saman tiedon (syötteen) pyytäminen kahdesti saman yhteyden aikana.
  • Käyttäjien ei tulisi joutua kirjoittamaan uudelleen jo kertaalleen syöttämiään tietoja, ellei tähän ole uudelleen syöttämiselle ole erityistä perusteltua syytä.

Poikkeukset

  • tietojen syöttäminen on olennaista
  • tietoja tarvitaan sisällön turvallisuuden varmistamiseksi tai
  • aiemmin syötetyt tiedot eivät ole enää voimassa.

Saavutettava tunnistautuminen

3.3.8 Accessible Authentication Minimum AA

  • Kriteerin tarkoituksena on, että tunnistautuminen aiheuttaa mahdollisimman pienen kognitiivisen kuormituksen. Tavoitteena on saavutettava, helppokäyttöinen ja turvallinen kirjautumistapa.
  • Varmistetaan, että käyttäjät voivat saavutettavasti kirjautua järjestelmiin. Käyttäjiltä ei edellytetä tehtäväratkaisuja tai vastaavaa kirjautumisessa. Eli muun muassa ns. CAPTCHA- tehtävät ovat kriteerin vastaisia.
  • Kognitiivisella testillä tarkoitetaan mm. muistinvaraista testiä, eli käyttäjältä vaaditaan salasanansa (tekstin, pin-koodin tai muotojen, kuten sormella tehtävän pisteiden yhdistämisen) muistamista tai esimerkiksi testiä, jossa käyttäjän on suoritettava tunnistautumista varten jokin tehtävä, jotta hän pääsee kirjautumaan sisään.

Kognitiivinen testi vaatii tuekseen vaihtoehtoisen menetelmän

  • Jos tunnistautuminen, todentaminen tai vahvistaminen perustuvat testiin, joka vaatii kognitiivista toimintoa, kuten tiedon muistamista, siirtämistä, kopiointia tai käsittelyä, tarjolla pitää olla myös vaihtoehtoinen menetelmä, joka ei perustu kognitiivisten toimintojen testiin.

Hyväksytyt vaihtoehdot ovat

  • vaihtoehtoinen tunnistusmenetelmä
  • avustusmekanismi
  • esineen tunnistaminen ja
  • henkilökohtainen sisältö.

Vaihtoehdoista vähintään yksi pitää olla käytettävissä.

Vaihtoehtoinen tunnistusmenetelmä

  • Vaihtoehtoinen tunnistusmenetelmä on menetelmä, joka ei vaadi kognitiivista testiä, esimerkiksi käyttäjätunnus- ja salasana -yhdistelmän muistamista.
  • Tällainen voi olla esimerkiksi 2-vaiheinen tunnistautuminen, jossa käyttäjä saa sähköpostitse/tekstiviestillä koodin tai käyttää tunnistamissovellusta, kuten autenttikaattorin tai QR-koodin käyttö.
  • Yksinkertaisempi vaihtoehto on, että käyttäjä syöttää sähköpostin sivustolle, hän saa sähköpostiviestin, jossa on linkki kirjautumiseen. Linkkiä klikkaamalla hän pääsee takaisin verkkosivustolle ja kirjautuu automaattisesti sisään.

Avustusmekanismi

  • Avustusmekanismi auttaa käyttäjää tehtävän suorittamisessa, kuten salasanan muistamisessa. Käyttäjä voi esimerkiksi kopioida ja liittää salasanat, jolloin sen kirjoittaminen ei ole tarpeen tai tuen kolmannen osapuolen palveluiden käytölle. Palvelut tallentavat ja täydentävät käyttäjän tunnuksia ja salasanoja automaattisesti.

Esineen tunnistaminen

  • Esineen tunnistaminen kognitiivisena testinä, jossa käyttäjän on valittava kuvista ne, joissa näkyy jokin tietty esine.

Henkilökohtainen sisältö

  • Käyttäjä tunnistaa ei-tekstuaalista sisältöä, jonka hän on itse lisännyt verkkosivustolle, kuten kuvia, videoita tai äänitiedostoja.

Eurooppalainen standardi EN 301 549 


  • No labels