Tiedonkeruun kuvaus
Tilastokeskuksen liikkuvuusjaksotiedonkeruussa kerätään tilastointivuonna valmistuneiden henkilöiden opiskelujensa aikana tekemät vähintään kolmen kuukauden ja alle kolmen kuukauden mittaiset opiskelu- tai harjoittelujaksot ulkomailla. Liikkuvuusjaksolle ei ole määritelty minimipituutta. Tietovarantoon pyritään kokoamaan mahdollisimman kattavasti myös ennen vuotta 2016 tapahtuneet liikkuvuusjaksot. Historiatietojen tallentaminen on erityisen tärkeää vuonna 2016 ja sen jälkeen valmistuneiden opiskelijoiden osalta, koska ilman niitä tutkinnonsuorittavia koskeva tieto on puutteellinen.
...
VIRTAsta tehtävien tiedonkeruiden aikataulut kootaan sivulle..
Yhteenveto kerättävistä tiedoista
Tilastokeskus raportoi vuodesta 2016 alkaen EuroSTATille tutkintoon liittyvät liikkuvuusjaksot osana VIRTA-opintotietovarannosta poimittavia Tilastokeskuksen tutkintotiedonkeruita (VIRTA-opintotietovarannon Vuosikello). Tiedonkeruu koskee siis määriteltynä tilastovuonna suoritettuja tutkintoja ja niihin liitettyjä liikkuvuusjaksoja. Korkeakouluilta tämä vaatii historiatietojen tarkistusta liikkuuvuustietojen osalta tiedonlaadun takaamiseksi.
Kerättävä tieto | Tieto VIRTA-opintotietopalvelussa (tietovarannon koodistot) | Tiedonsiirtoskeeman tieto VIRTA:ssa | Kommentit |
'oppilaitos' yliopiston tunnus TAI ammattikorkeakoulun numero | Organisaatio | OrganisaatioKoodiTyyppi | |
vuonna x valmistuneet | Opiskeluoikeuden alkamisajankohta Opiskeluoikeuden päättymisajankohta Suorituspäivämäärä (tutkinnon suoritusajankohta eli tutkintopäivämäärä) | Opiskeluoikeus.AlkuPvm Opiskeluoikeus.LoppuPvm Opintosuoritus.SuoritusPvm | |
opiskelijan henkilö- tai muu tunnus | Henkilötunnus, opiskelija-avain ja opiskeluoikeusavain, opintosuoritusavain, liikkuvuusjaksoavain | Henkilo.Henkilotunnus Opintosuoritus.avain Liikkuvuusjakso.avain | |
opiskelijan etu- ja sukunimi | Etunimet, sukunimi | Henkilo.Etunimet | |
sukupuoli | Henkilo.Sukupuoli 1,2 ja 9 | ||
koulutusala | Koulutusluokitus (6-numeroinen) OKM korkeakoulujen ohjauksen alat - haetaan molemmat tiedot | Opiskeluoikeus.Jakso.Koulutuskoodi Opiskeluoikeus.OKMOhjausala | |
koulutusaste (ISCED 5-8) | Opiskeluoikeuden tyyppi (YO ja AMK) | Opiskeluoikeus.Tyyppi 1,2,3,4,6,7 | Opiskeluoikeuden tyyppi 5 (lääkärien erikoistumiskoulutus) ei oteta mukaan |
tutkinto | Tutkintonimike | Tutkintonimike.tutkintokoodi Opintosuorituksen.Suorituspäivämäärä Opintooikeuden alkamispäivämäärä Opintooikeuden päättymispäivämäärä | |
liikkuvuusohjelma | LiikkuvuusohjelmaKoodiTyyppi | ||
kohdemaa | Maa | MaatunnusKoodiTyyppi | Maan nimi ja koodi |
lähtömaa | default: Suomi | MaatunnusKoodiTyyppi | Maan nimi ja koodi |
liikkuvuuden kesto > 3 kk | AlkuPvm, LoppuPvm | Pvmtyyppi | |
liikkuvuuden kesto < 3 kk | AlkuPvm, LoppuPvm - alle 87 päivää kestänyt vaihto | Pvmtyyppi | |
liikkuvuuden suunta | Suunta | LiikkuvuusSuuntaKoodiTyyppi 1 | Vain lähtevät opiskelijat |
liikkuvuuden tyyppi | LiikkuvuusTyyppiKoodiTyyppi 1,2 | Olisi hyvä saada myös | |
Koska kaikkia liikkuvuusjaksoja ei ole sidottu tiettyyn opiskeluoikeuteen, on poiminnan ehtona lisäksi se, että liikkuvuujakson alkamispäivämäärä on myöhemmin kuin opiskeluoikeuden alkamispäivämäärä ja vastaavasti liikkuvusjakson päättymispäivämäärä on pienempi tai yhtäsuuri kuin opiskeluoikeuden päättymispäivämäärä. |
27.4.2022 päivitetty poimintaa yliopiston puolelta. Niiltä yliopistoilta joilla tuo opiskeluoikeusviite löytyy on muutettu poimintaa alla olevan mukaisesti. Yhdeltä yliopistolta ei opiskeluoikeusviitteitä löytynyt ja piti näin ollen jättää ennalleen haku.
Tiedonkeruun poimintakuvaus
Code Block | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||
/** Opiskeluoikeusviitte löytyy näiltä yliopistostoista */ USE [eurostat] GO /****** Object: View [dbo].[v_EuroSTAT_YO] Script Date: 12.4.2022 14:18:27 ******/ SET ANSI_NULLS ON GO SET QUOTED_IDENTIFIER ON GO CREATE VIEW [dbo].[v_EuroSTAT_YO] AS SELECT DISTINCT ORG.Organisaatio_koodi AS oppilaitos_koodi, LJ.db AS oppilaitos, O.avain AS opiskelijaAvain, OO.avain AS opiskeluoikeusAvain, LJ.Avain AS liikkuvuusjaksoAvain, OS.Avain AS opintosuoritusAvain, H.henkilotunnus, H.etunimet, H.sukunimi, S.Nimi as sukupuoli, CASE WHEN (OO.KoulutusalaID IS NULL) THEN ('') ELSE K.nimi END AS koulutusala, OT.Nimi as opiskeluoikeuden_tyyppi, Tt.koodi as tutkintokoodi, OS.Suorituspaivamaara as tutkinnon_suorituspaivamaara, Tt.nimi AS tutkinto_suoritettu, OO.Alkamispaivamaara opiskeluoikeuden_alkamispaivamaara, OO.Paattymispaivamaara as opiskeluoikeuden_paattymispaivamaara, LJ.Alkamispaivamaara as liikkuvuusjakson_alkamispaivamaara, LJ.Paattymispaivamaara as liikkuvuusjakson_paattymispaivamaara, (CASE WHEN DATEDIFF(dd,LJ.Alkamispaivamaara,LJ.Paattymispaivamaara) >=86 then (cast(coalesce(DATEDIFF(day,lj.Alkamispaivamaara,lj.Paattymispaivamaara),9999) as varchar) +1) ELSE '' END) AS liikkuvuuden_kesto_yli_3kk, (CASE WHEN DATEDIFF(dd,LJ.Alkamispaivamaara,LJ.Paattymispaivamaara) < 86 then (cast(coalesce(DATEDIFF(day,lj.Alkamispaivamaara,lj.Paattymispaivamaara),9999) as varchar) +1) ELSE '' END) AS liikkuvuuden_kesto_alle_3kk, LO.Nimi as liikkuvuusohjelma, LT.Nimi as liikkuvuuden_tyyppi, LS.Nimi as liikkuvuuden_suunta, 'Suomi' as lahtomaa, '246' as lahtomaa_koodi, M.Nimi as kohdemaa, M.Koodi as kohdemaa_koodi, CURRENT_TIMESTAMP as latauspaiva FROM [virta].[dbo].Liikkuvuusjakso LJ JOIN [virta].[dbo].Opiskeluoikeus OO ON OO.id= LJ.OpiskeluoikeusID JOIN [virta].[dbo].Opiskelija O ON O.id = LJ.OpiskelijaID JOIN [virta].[dbo].Opintosuoritus OS ON OS.OpiskeluoikeusID = OO.ID JOIN [virta].[dbo].Opintosuorituksen_laji OL ON OL.id = OS.Opintosuorituksen_lajiID JOIN [virta].[dbo].Opiskeluoikeuden_tyyppi OT ON OT.id = OO.Op_oikeuden_tyyppiID JOIN [virta].[dbo].Op_oikeuteen_liittyva_tila OOT ON OO.ID = OOT.OpiskeluoikeusID JOIN [virta].[dbo].Opiskeluoikeuden_tila OTT ON OTT.id = OOT.Op_oikeuden_tilaID JOIN Yhteiset.Asetukset.Instanssit I ON OS.db = I.DB JOIN Yhteiset.Koodistot.Organisaatio_Oppilaitostyyppi ORG ON ORG.Organisaatio_koodi = I.OrganisaatioKoodi LEFT JOIN [virta].[dbo].Koulutusala as K on OO.KoulutusalaID = K.ID JOIN [virta].[dbo].Liikkuvuusohjelma as LO on LJ.LiikkuvuusohjelmaID = lO.ID JOIN [virta].[dbo].Henkilo as H on O.HenkiloID = H.ID JOIN [virta].[dbo].Sukupuoli as S on H.SukupuoliID = S.ID JOIN [virta].[dbo].Liikkuvuuden_tyyppi as LT on LJ.Liikkuvuuden_tyyppiID = LT.ID JOIN [virta].[dbo].Liikkuvuuden_suunta as LS on LJ.Liikkuvuuden_suuntaID = LS.ID JOIN [virta].[dbo].Maa as M on LJ.MaaID = m.ID JOIN [virta].[dbo].Tutkintonimike Tt ON Tt.id = OS.TutkintonimikeID WHERE OL.koodi = '1' -- Tutkinto AND YEAR(OS.suorituspaivamaara) = 2021 -- Tutkinnon suoritusvuosi 2018 AND OT.Koodi IN ( '1','2','3','4','6','7') -- Opiskeluoikeuden tyyppi amk, alempi kk, ylempi amk, ylempi kk, erikoislääkäri, lisensiaatti, tohtori AND OTT.Koodi = '3' -- Opiskeluoikeuden tila päättynyt (3) päättynyt tutkintoon kun on tutkintosuoritus (OL.koodi = 1) AND YEAR(OOT.Alkamispaivamaara) >= 2021 -- Opiskeluoikeus päättynyt tutkinnon suorittamiseen, mahd. toinen oikeus jatkuu AND LJ.Alkamispaivamaara BETWEEN OO.Alkamispaivamaara AND OS.Suorituspaivamaara -- Liikkuvuusjakso opiskeluoikeuden alkamisen ja tutkintosuoritus päivän välillä = "Tutkinnon suorittamisen aikana" AND LJ.Alkamispaivamaara < '2022-01-01' -- Ei tulevaisuudessa "2022" alkavia liikkuvuusjaksoja AND LJ.Paattymispaivamaara < OOT.Alkamispaivamaara -- Liikkuvuus päättynyt ennen opiskeluoikeutta jossa tutkinto suoritettu AND ORG.Oppilaitostyyppi_koodi = 42 --YO AND OO.Alkamispaivamaara <= LJ.Alkamispaivamaara AND LS.Koodi = '1' AND (LJ.db != ('AYO')) UNION ALL /* Näillä yliopistoilla ei löydy opiskeluoikeusviitettä */ SELECT DISTINCT ORG.Organisaatio_koodi AS oppilaitos_koodi, LJ.db AS oppilaitos, O.avain AS opiskelijaAvain, OO.avain AS opiskeluoikeusAvain, LJ.Avain AS liikkuvuusjaksoAvain, OS.Avain AS opintosuoritusAvain, H.henkilotunnus, H.etunimet, H.sukunimi, S.Nimi as sukupuoli, CASE WHEN (OO.KoulutusalaID IS NULL) THEN ('') ELSE K.nimi END AS koulutusala, OT.Nimi as opiskeluoikeuden_tyyppi, T.koodi as tutkintokoodi, OS.Suorituspaivamaara as tutkinnon_suorituspaivamaara, T.nimi AS tutkinto_suoritettu, OO.Alkamispaivamaara opiskeluoikeuden_alkamispaivamaara, OO.Paattymispaivamaara as opiskeluoikeuden_paattymispaivamaara, LJ.Alkamispaivamaara as liikkuvuusjakson_alkamispaivamaara, LJ.Paattymispaivamaara as liikkuvuusjakson_paattymispaivamaara, (CASE WHEN DATEDIFF(dd,LJ.Alkamispaivamaara,LJ.Paattymispaivamaara) >=86 then (cast(coalesce(DATEDIFF(day,lj.Alkamispaivamaara,lj.Paattymispaivamaara),9999) as varchar) +1) ELSE '' END) AS liikkuvuuden_kesto_yli_3kk, (CASE WHEN DATEDIFF(dd,LJ.Alkamispaivamaara,LJ.Paattymispaivamaara) < 86 then (cast(coalesce(DATEDIFF(day,lj.Alkamispaivamaara,lj.Paattymispaivamaara),9999) as varchar) +1) ELSE '' END) AS liikkuvuuden_kesto_alle_3kk, LO.Nimi as liikkuvuusohjelma, LT.Nimi as liikkuvuuden_tyyppi, LS.Nimi as liikkuvuuden_suunta, 'Suomi' as lahtomaa, '246' as lahtomaa_koodi, M.Nimi as kohdemaa, M.Koodi as kohdemaa_koodi, CURRENT_TIMESTAMP as latauspaiva FROM [virta].[dbo].Liikkuvuusjakso LJ JOIN [virta].[dbo].Opiskelija O ON O.id = LJ.OpiskelijaID JOIN [virta].[dbo].Opiskeluoikeus OO ON OO.OpiskelijaID= O.id LEFT JOIN [virta].[dbo].Koulutusala as K on OO.KoulutusalaID = K.ID JOIN [virta].[dbo].Opiskeluoikeuden_tyyppi OT ON OT.id = OO.Op_oikeuden_tyyppiID JOIN [virta].[dbo].Op_oikeuteen_liittyva_tila OOT ON OO.ID = OOT.OpiskeluoikeusID JOIN [virta].[dbo].Opiskeluoikeuden_tila OTT ON OTT.id = OOT.Op_oikeuden_tilaID JOIN Yhteiset.Asetukset.Instanssit I ON LJ.db = I.DB JOIN Yhteiset.Koodistot.Organisaatio_Oppilaitostyyppi ORG ON ORG.Organisaatio_koodi = I.OrganisaatioKoodi JOIN [virta].[dbo].Henkilo as H on O.HenkiloID = H.ID JOIN [virta].[dbo].Sukupuoli as S on H.SukupuoliID = S.ID JOIN [virta].[dbo].Opintosuoritus OS ON OS.OpiskeluoikeusID = OO.ID JOIN [virta].[dbo].Opintosuorituksen_laji OL ON OL.id = OS.Opintosuorituksen_lajiID JOIN [virta].[dbo].Tutkintonimike T ON T.id = OS.TutkintonimikeID JOIN [virta].[dbo].Liikkuvuusohjelma as LO on LJ.LiikkuvuusohjelmaID = LO.ID JOIN [virta].[dbo].Liikkuvuuden_tyyppi as LT on LJ.Liikkuvuuden_tyyppiID = LT.ID JOIN [virta].[dbo].Liikkuvuuden_suunta as LS on LJ.Liikkuvuuden_suuntaID = LS.ID JOIN [virta].[dbo].Maa as M on LJ.MaaID = m.ID WHERE OL.koodi = '1' -- Tutkinto AND YEAR(OS.suorituspaivamaara) = 2021 -- Tutkinnon suoritusvuosi 2021 AND OT.Koodi IN ( '1','2','3','4','6','7') -- Opiskeluoikeuden tyyppi amk, alempi kk, ylempi amk, ylempi kk, lisensiaatti, tohtori AND OTT.Koodi = '3' -- Opiskeluoikeuden tila päättynyt (3) päättynyt tutkintoon kun on tutkintosuoritus (OL.koodi = 1) AND YEAR(OOT.Alkamispaivamaara) >= 2021 -- Opiskeluoikeus päättynyt tutkinnon suorittamiseen, mahd. toinen oikeus jatkuu AND LJ.Alkamispaivamaara BETWEEN OO.Alkamispaivamaara AND OS.Suorituspaivamaara -- Liikkuvuusjakso opiskeluoikeuden alkamisen ja tutkintosuoritus päivän välillä = "Tutkinnon suorittamisen aikana" AND LJ.Alkamispaivamaara < '2022-01-01' -- Ei tulevaisuudessa "2017" alkavia liikkuvuusjaksoja AND LJ.Paattymispaivamaara < OOT.Alkamispaivamaara -- Liikkuvuus päättynyt ennen opiskeluoikeutta jossa tutkinto suoritettu AND OO.Alkamispaivamaara <= LJ.Alkamispaivamaara AND ORG.Oppilaitostyyppi_koodi = 42 --YO AND LS.Koodi = '1' AND (LJ.db = ('AYO')) GO |
...