Excerpt |
---|
Puheenjohtaja: Ella Bingham, Aalto-yliopisto |
TUPO-ryhmä on asiantuntijaryhmä, jossa keskustellaan nimensä mukaisesti korkeakoulujohdon strategisesta tuesta ja tutkimuspoliittisesta valmistelusta. Jäseninä on tyypillisesti korkeakoulun asiantuntijoita, jotka tekevät työtä em. asioiden parissa. Lisäksi ryhmässä on asiantuntijoita Unifista, Arenesta ja Suomen Akatemiasta. Tutkimuspoliittinen valmistelu on yhteistyötä monien eri toimijoiden kanssa ja siihen vaikuttavat niin kansalliset kuin kansanväliset tutkimuksen trendit sekä poliittiset tahtotilat. Ryhmän tavoiteena on vertaistuki, toisilta oppiminen ja aktiivinen vuoropuhelu tutkimuspolitiikan eri toimijoiden kanssa.
Vetäjä: Sipo Vanhanen, Tutkimushallinnon päällikkö, Helsingin yliopisto
Jäsenet:
Wilhelm Barner-Rasmussen, Tutkimuspalvelupäällikkö, Hanken
Ella Bingham, Tutkimuskoordinaattori, Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT (Aalto/HY)
Michael von Boguslawski, Research Advisor, Arcada
Sinikka Eskelinen, Tutkimusjohtaja, Oulun yliopisto
Johanna Hakala, Tutkimuksen kehittämispäällikkö, Tampereen yliopisto
Soile Haverinen, Tutkimuspalvelupäällikkö, Turun yliopisto
Tiina Heinistö, Forskningskoordinator, Åbo Akademi
Helena Holopainen, Tiedesihteeri, Helsingin yliopisto
Katja Juntunen, Tiedesihteeri, Helsingin yliopisto
Anu Juslin, Tutkimuksen kehittämispäällikkö, Tampereen teknillinen yliopisto
Katja Kiviharju, Tutkimspalvelupäällikkö, Taideyliopisto
Anu Liikanen, Tutkimuskoordinaattori, Itä-Suomen yliopisto
Susanna Näreaho, TKI-päällikkö, Metropolia ammattikorkeakoulu
Sirkka-Liisa Korppi-Tommola, Tutkimuspäällikkö, Jyväskylän yliopisto
Marko Peura, Tutkimushallinnon asiantuntija, Helsingin yliopisto
Irma Pasanen, Development Manager, Aalto-yliopisto
Mari Riipinen, Tutkimusasiamies, Turun yliopisto
Jonne Ritari, Taloussuunnittelija, Turun yliopisto
Anne-Christine Ritschkoff, Tieteellinen johtaja, VTT
Riina Salmimies, Tutkimuspalvelujohtaja, Lappeenrannana teknillinen yliopisto
Maija Suhonen, Koulutus- ja kehittämispäällikkö, Savonia ammattikorkeakoulu
Jaana Sävel, TKI-suunnittelija, Satakunnan ammattikorkeakoulu
Ilkka Väänänen, Tutkimusjohtaja, Lahden ammattikorkeakoulu
Panel | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||
TUHA-verkoston tapaaminen 14.1.2015 Dipolissa, TUPO-verkoston ryhmätyöt |
Blog Posts | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
|
titleBGColor | keltainen |
---|---|
title | Kokoukset |
borderStyle | solid |
bgColor | sininen |
---|---|
titleBGColor | sininen |
title | Taustamateriaalia |
borderStyle | solid |