Sisältösuunnitelma
Johdannossa:
- Vertailutaulukko luvussa esitettävistä tietokannoista
- Linkit tuoreisiin tietokantavertailuihin + Jyväskylän datan perusteella tehty vertailu liitteenä
Viittaustietokannat
Viittaustietokannat sisältävät tiedon tietokannassa olevista julkaisuista sekä niiden välisistä viittauksista. Viittaustiedot kertovat, kuinka usein muissa tietokantaan kuuluvissa julkaisuissa on viitattu tarkasteltavaan julkaisuun. Viittaustietokannoista voi tarkastella yksittäisen julkaisun keräämien viittausmäärien lisäksi mm. sitä, kuinka monta kertaa tiettyyn kirjoittajaan tai tietyn organisaation julkaisuihin on viitattu. Julkaisun saamien viittausten lukumäärä eri tietokannoissa vaihtelee. Viittaustietokannat keskittyvät yleensä tieteellisiin lehtiartikkeleihin, mutta ne voivat sisältää myös monografioita, konferenssijulkaisuja ja raportteja. Mikään viittaustietokanta ei kata kaikkia julkaisuja. On myös hyvä tiedostaa, että tietyt tieteenalat ovat edustettuna tietokannoissa paremmin (esim. lääke- ja luonnontieteet) kuin toiset (esim. yhteiskunta- ja humanistiset tieteet sekä taidealat). Viittausten lukumäärä tietokannoissa riippuu myös siitä, kuinka pitkältä ajalta tietokanta sisältää viittaustietoa ja kuinka usein viittaustiedot päivitetään tietokantaan. Kaikissa tietokannoissa on myös jonkin verran virheitä. Tietokantojen sisältö myös muuttuu jatkuvasti, koska ne lisäävät uusia aineistoja kokoelmaansa ja poistavat entisiä sekä päivittävät viittaustietoja vanhempien julkaisujen osalta.
Kaksi tunnetuinta monitieteistä viittaustietokantaa ovat maksulliset lisenssiperusteiset Clarivate Analyticsin Web of Science (Wos) ja Elsevierin Scopus. Sekä WoS että Scopus sisältävät kuratoitua aineistoa ja niillä on tietyt laatukriteerit tietokantansa sisällölle: lehdillä pitää mm. olla vertaisarviointiprosessi ja toimituskunta, ISSN numero ja tiettyjä kielivaatimuksia.
Viittaustietokantoihin perustuvat analysointityökalut
Analysointityökalut tarjoavat viittaustietokantoja monipuolisemmat ja edistyneemmät menetelmät tarkastella julkaisu- ja viittausperusteista metriikkaa. Ne mahdollistavat tutkimustoiminnan tarkastelun eri näkökulmista ja erilaisia tarpeita varten. Analysointityökalujen avulla voidaan vertailla ja luonnehtia tutkimusta sekä analysoida tutkimusyhteistyötä halutulla tasolla kuten esimerkiksi yksittäisen tutkijan, tieteenalan, tutkimusyksikön tai maan tasolla. Markkinoiden kaksi tunnetuinta analysointityökalua ovat Clarivate Analyticsin Web of Science dataan pohjautuva InCites ja Elsevierin Scopus dataan pohjautuva SciVal.