You are viewing an old version of this page. View the current version.

Compare with Current View Page History

« Previous Version 4 Next »

 

 

Työpajatyöskentely

Ryhmä kokoontui vuoden 2015 aikana neljä kertaa kaksipäiväisiin työpajoihin. Toistuvana teemana työpajoissa oli toiminta-arkkitehtuurin eteenpäin vieminen opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon prosesseja ja palveluita työstämällä.

Vuoden ensimmäisessä työpajassa 11-12.2.2015 Turun yliopistolla tuotettiin ehdotus opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon prosesseiksi ja palveluiksi. Työ tehtiin aikaisemmin tehdyn työn pohjalta: työpajassa käytiin läpi aikaisemmin tehtyä viitearkkitehtuurityötä ja viimeaikaisissa järjestelmäkehityshankkeissa käytettyjä lähestymistapoja.

 

Vuoden toisessa työpajassa Metropolia ammattikorkeakoulussa 7.-8.5.2015

Vuoden 2014 toisessa työpajassa 2-3.4.2014 Tampereen teknillisessä yliopistossa ryhmä tutustui OILI-palvelun projektisuunnitelmaan ja aikatauluun sekä keskusteli opintopolkuun liittyvistä ajankohtaisista asioista. Työryhmä kävi läpi tutkintoon johtamattoman koulutuksen kuvaavien tietoja sekä kommentoi koulutusten ja hakukohteiden nimeämiskäytänteitä esitysten mukaisesti. Työryhmä kävi läpi kehittämisehdotusta korkeakoulujen tietomallista ja yhteisestä tietoarkkitehtuurista. Ryhmä tutustui Tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opintoja ja urapolulle (TIPTOP) –hankkeen tuloksiin ja alustavaan referenssitoteutukseen AHOT-palvelusta ja pohti AHOT-palveluiden hyödyntämismahdollisuuksia ryhmätyöskentelynä.

Vuoden kolmas työpaja 7-8.5.2014 järjestettiin Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Ryhmä kävi läpi OILI-palvelun tilannekatsauksen sekä projektisuunnitelman ja aikataulun. Työryhmä kävi läpi korkeakoulujen näkemyksiä loogiseen opiskelijarekisteristä ja liittyvään rekisteriselosteesta, johon saatiin näkemyksiä Virran näkökulmasta. Ryhmä keskusteli Opetustapahtuma –käsitteestä sekä kävi katsauksen OKSA-sanastotyöhön pohtien samalla muutamia keskustelua herättäneitä käsitteitä. Synergiaryhmälle esiteltiin Metropolian ja Tampereen amk:n yhteistä opiskelijan työpöytä Pakki sekä perusrekisteri hanketta. Lisäksi työryhmälle esiteltiin sähköiseen tenttimiseen liittyvää SITNET hanketta.

Vuoden neljäs työpaja järjestettiin Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa 7-8.10.2014. Työpajan ensimmäisen päivän teemana oli korkeakoulujen valtakunnallisen tietovarannon (VIRTA) tilanne sekä Virtaan liittyvät jatkokehitysaihiot. Työryhmälle esiteltiin tulevia tiedonkeruita (kv-liikkuvuustiedot sekä opettajapätevyystiedot). Virran jatkokehitys aihioita pohdittiin ryhmätyöskentelyssä, aiheina olivat mm. kv-liikkuvuuden tiedonkeruut sekä Virran hyödyntäminen muihin korkeakoulujen tarkoituksiin. Työryhmä pohti tiemallisessiossa koulutuksen kuvaamista OTM-hankkeen näkökulmasta ja tutustui sanastotyöhön tietomallinnuksen tukena näkökulmasta. Työryhmä tutustui OIL-palvelun demoon, pohti kansallisten hankkeiden ohjausta synergisryhmän näkökulmasta ja keskusteli Oiliin liittyvästä maksupalvelusta ja sen jatkokehityksestä.

Vuoden viimeinen työpaja järjestettiin Seinäjoen amk:ssa 2-3.12.2014. Ryhmälle esiteltiin Metropolian ja Tamkin yhteinen kehitysprojekti Pakki, joka sisältää mm. e-hops toimintoja. Työryhmä tarkasti korkeakouluille toimitetun järjestelmäkyselyn opiskelun ja opetuksen alueen tietojärjestelmien näkökulmasta. Sanastotyösessiossa ryhmä jatkoi koulutus- käsitteeseen liittyvää käsitemallityötä.


Etäkokoukset

Synergiaryhmä järjesti vuoden 2015 aikana kuusi ACP-etäkokousta. Kokouksien esityslistojen vakioasiakohdat olivat korkeakoulujen liitännät Opintopolku-palvelukokonaisuuteen, Virta-opintotietovarantoon, Oili-palveluun, yhteentoimivuuden määritykset (mm. viitearkkitehtuuri-, tietomalli-, sanasto- ja koodistotyö), alaryhmien ajankohtaiskatsauksiin ja niille annetut toimeksiannot sekä alueen kehitysprojektien tilannekatsaukset.

Alaryhmät

Toiminta-arkkitehtuurin iskuryhmä

Synergiaryhmä asetti Toiminta-arkkitehtuurin iskuryhmän työpajassaan 8.5.2015 jatkotyöstämään opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon prosessien ja palveluiden toiminta-arkkitehtuurimallia. Ryhmä tuotti korkeakoulujen palautteen huomioon ottaen uuden version opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon prosesseista korkeakoulujen käyttöön, sekä koeponnisti palveluiden kuvaamiseen käytettyä menetelmää.

SO-Tieto-iskuryhmä

Synergiaryhmä asetti työpajassaan 17.11. siirto-opiskelijoiden tiedonsiirtojen iskuryhmän (SO-Tieto-ryhmä), jonka tehtävänä oli määritellä valtakunnallisten ja korkeakoulukohtaisten järjestelmien välillä siirto-opiskelijamenettelyssä liikkuvia tietoja.

Glossary Group

Alaryhmä käsittelee Synergiaryhmän sille antamat sanasto- ja tietomallityön kieliversiointiin (suomi, ruotsi ja englanti) liittyvät toimeksiannot. Ruotsin kielen osalta ryhmän kokoonpano kattaa kaikki ne korkeakoulut, joissa ruotsi on opetuskielenä. Vuoden 2015 aikana on tuottanut opetettavien aineiden pätevyyskoodiston englanninkielisen version, sekä tehnyt Opetus- ja koulutussanaston (OKSA) kieliversioinnit.

  • No labels