...
- Kokouksen avaus
- Asialistan hyväksyminen
- Edellisen kokouksen linjausten hyväksyminen ja ministeriön vastausten tilanne
- Käsiteltävät aiheet
- Rinnakkaistallennukset ja tieteenalakohtaiset julkaisuarkistot (Yrjö Lappalainen)
- Eikö pre print -version tallennusta enää katsota rinnakkaistallennukseksi? Vuoden 2015 ohjeissa pre print oli vielä mainittu (kohta 3.3.1.28), mutta uudessa tutkijaohjeistuksessa mainitaan ainoastaan kustantajan versio tai tutkijan oma vertaisarvioitu versio.
Jyrki Ilvan kommentti: Pre print -versioiden kohdalla "ongelmana" on tiedonkeruun kannalta se, etteivät ne ole vertaisarvioituja, ja joissakin tapauksissa ne voivat siten poiketa merkittävästi lopullisesta julkaistusta versiosta. Esim. fyysikkojen arXiv toivoo, että tutkijat tallentaisivat arkistoon pre printin lisäksi myös vertaisarvioidun version sitten kun se on saatavilla. Mutta ainakaan tällä hetkellä läheskään kaikki eivät tee näin. Jos ResearchGatessa, Academia.edussa ja muissa vastaavissa julkaiseminen ei ole rinnakkaistallentamista, niin mitkä julkaisuarkistot hyväksytään "tieteenalakohtaisiksi julkaisuarkistoiksi"? Olisiko näihin mahdollista saada tarkennusta tai jopa jonkinlainen listaus sallituista ja kielletyistä arkistoista?
Jyrki Ilva lupasi valmistella listaa tieteenalakohtaisen julkaisuarkiston kriteereistä. Kokouksessa keskusteltiin ainakin avoimuudesta (ei kirjautumista) ja haravoitavuudesta.
Jyrki Ilva lupasi valmistella myös kuvausta julkaisun eri versioiden termeistä (esim. pre-print, post-print), sillä kustantajilla on erilaisia nimiä samoille asioille.
- Eikö pre print -version tallennusta enää katsota rinnakkaistallennukseksi? Vuoden 2015 ohjeissa pre print oli vielä mainittu (kohta 3.3.1.28), mutta uudessa tutkijaohjeistuksessa mainitaan ainoastaan kustantajan versio tai tutkijan oma vertaisarvioitu versio.
- Pitäisikö itse julkaisun tietolähteenä riittää siihen, mistä vaadittavat tiedot kerätään (Sirpa Hangasmäki)
Päätettiin esittää OKM:lle, etttä yhteisjulkaisu yrityksen kanssa -kenttään lisättäisiin mahdollisuus vastata "ei tietoa" (nykyisin vain kyllä/ei). Aina ei ole mahdollista käydä kaikkien sadan kirjoittajan affiliaatioita läpi saati tunnistaa affiliaatioista esim. ulkomaiset yritykset. Silloin "ei tietoa" tai "ei vastausta" kuvaisi tilannetta paremmin kuin kyllä tai ei. - Ilmoitetaanko toimintakertomukset, jos niillä on ISBN-tunnus (Virva Mannberg-Palmu)
Käsikirjassa todetaan, ettei pelkästään sisäiseen käyttöön tarkoitettuja raportteja ilmoiteta. Ovatko toimintakertomukset tällaisia?
Linjaus (luonnos): Pääsääntöisesti toimintakertomuksia ei oteta mukaan. - Musiikin julkaisut (Hellevi Hakala/Annika Häyrynen)
Päätettiin perustaa alatyöryhmä käsittelemään F-I-luokkien julkaisuja. Annika Häyrynen ja Hellevi Hakala alkavat vetämään alatyöryhmää.- Millä dokumentilla tekijän tulee todentaa se, että esityksellä on taiteellisin perustein toimiva ulkopuolinen tilaaja?
Kysymys liittyy tilanteisiin, joissa julkaisutiedonkeruuseen tarjotaan esityksiä, jotka on pidetty kortteliravintolassa, kyläjuhlissa, kahvilassa tai vastaavissa ei erityisesti live-musiikkiin erikoistuneissa paikoissa. Tässä on mahdollista, että tekijä itse on tarjoutunut ko. paikkaan esittämään omia kappaleitaan saadakseen julkaisun / julkaisuja (vertautuuko silloin omakustanteeseen, joita ei siis hyväksytä tiedonkeruussa). Onko ainut tapa todentaa "tilaus" Teostoon tai vastaavaan tekijänoikeusorgansaatioon tehty esitysilmoitus? - Miten voidaan käytännössä todentaa että sävellyksellä ylittyy teoskynnys, kun pahimmillaan julkaisuksi on tarjottu 12 tahdin (ts. eritäin lyhyt) sävellystä eikä julkaisuilmoituksen tarkastajalla ole muusikkokoulutusta että voisi omalla osaamisellaan tämän määrittää. Riittääkö Teostoon tai vastaavaan organisaatioon tehty teosilmoitus todisteeksi tästä?
- Miten toimia sellaisten esitysten kanssa, joiden todentamiseksi ainut dokumentti on esityspaikan FB-sivuille päivitetty kuva itse esitystapahtumasta (mutta ei löydy mitään ennakkoilmoittelua / mainostamista tulevasta tapahtumasta) tai että tämä todistuskappale on esittäjän omilla FB sivuilla. Mielestäni näitä ei tule hyväksyä, sillä julkiseksi saattamiseen liittyy ennakkomainostaminen, jotta potentiaalinen yleisö löytää paikalle esitykseen.
OKM:n ohjeissa määritellään musiikin osalta esim. seuraavia elementtejä, joiden perusteella voi tehdä julkaisusta ilmoituksen tiedonkeruuseen:
sävellys
sovitus
esiintyjä erillisesti tuotetussa tallenteessa (muu kuin konsertin tai vastaavan dokumentaatio), kuvaile
musiikkiteoksen sanoitus tai sanoituksen käännös
Miten tulee tulkita julkaisuna CD-tallenne kun sama henkilö on säveltänyt julkaisuun osan kappaleista (jotka julkaistaan levyllä 1. kertaa), sovittanut joitakin muita kappaleita ehkä myös sanoittanut ja lisäksi soittaa joillakin kappaleilla? Onko tämä saman valmistelutyön tuloksena syntynyt 1 julkaisu vai voiko näistä kaikista yksittäisistä sävellyksistä, sovituksista ja sanoituksista (jos kohdistuvat eri kappaleisiin) tehdä oman julkaisun.
Saman tyyppisiä yhdistelmiä voi olla myös konserttitilanteissa. Tekijä voi olla siinä säveltäjän, esiintyjän, musiikin johtajan ja taiteellisen johtamaisen/ tuottamisen roolissa.
- Millä dokumentilla tekijän tulee todentaa se, että esityksellä on taiteellisin perustein toimiva ulkopuolinen tilaaja?
- Voidaanko scientific summarya tai research application summarya pitää artikkelina vai onko se pidennetty abstrakti? (Anneli Korhonen)
Todettiin, että tämä yksittäistapaus ei kuulu tiedonkeruun piiriin.
- Rinnakkaistallennukset ja tieteenalakohtaiset julkaisuarkistot (Yrjö Lappalainen)
- Muut asiat
- Seuraavan kokouksen ajankohta
- Kokouksen päättäminen