Vastausten jäsentämisessä käytetään Korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon viitearkkitehtuuria (OPI-viitearkkitehtuuri). Tarkoitus on, että kukin täyttää vastauksensa niihin nykyisen OPI-viitearkkitehtuurin prosesseihin, joihin liittyen hankkeessa syntyy pysyviä tuotoksia. Vastauksia kirjataan niihin prosesseihin/lokeroihin, joissa tuotoksia syntyy, muut voi jättää tyhjäksi. Lisäksi pysyvän tuloksen laajuutta arvioidaan (koulutusalakohtainen - korkeakoulukohtainen - alueellinen - valtakunnallinen - kansainvälinen).
Ylimpään lokeroon voi täydentää tuotoksia, jotka eivät kohtaa OPI-viitearkkitehtuurin nykyistä rakennetta. OPI-viitearkkitehtuuria päivitetään parhaillaan ja vastauksista saatua aineistoa käytetään myös päivitystyössä.
Tavoitteena on, että kunkin yliopiston OHA-forumin edustajat käyvät oman korkeakoulunsa koordinoiman kunkin hankkeen kanssa keskustelut ja täyttävät oman korkeakoulunsa vastaukset hankekohtaisille Eduuni-sivuille. Jokaisesta hankkeesta täytetään oma sivu Eduunissa. CSC luo hankekohtaiset vastaussivut OHA-forumin tehtyä päätöksen prosessin etenemisestä 1.11.2018. Aikaa vastaamiseen on 1.11.-14.11.2018. Vastausten koosteen laatii OHA-forumin toimeksiannosta CSC. Koostetta suunnitellaan käsiteltäväksi Unifin opetusvararehtoreiden kokouksessa marraskuun lopulla.
Yhteyshenkilöt CSC:llä: Eeva Polvi ja Anne Björklund, opi@csc.fi
Mitä pysyvää hankkeessanne syntyy, jonka jatkuvuudesta ja laajamittaisesta soveltamisesta tulisi nyt jo keskustella? Miten hankkeenne tuotosten ylläpidosta voisi huolehtia yhteisesti myös hankekauden jälkeen? | Tuotoksen laajuus korkeakoulukohtainen - koulutusalakohtainen - alueellinen - valtakunnallinen | |
---|---|---|
Hankkeen muut tuotokset (täydentää alla listattujen OPI-viitearkkitehtuurin prosesseja) | Esim. dokumentaatiota, tukipalveluita, alustoja Kuvaile tähän tai sijoita alle prosesseihin |
|
KORKEAKOULUN PROSESSIT | Mitä pysyvää hankkeessanne syntyy, jonka jatkuvuudesta ja laajamittaisesta soveltamisesta tulisi nyt jo keskustella? Miten hankkeenne tuotosten ylläpidosta voisi huolehtia yhteisesti myös hankekauden jälkeen? | Tuotoksen laajuus korkeakoulukohtainen - koulutusalakohtainen - alueellinen - valtakunnallinen |
---|---|---|
Uusia koulutuksia perustetaan ja vanhoja lakkautetaan, käynnissä olevien koulutusten kokonaisuutta hallinnoidaan ja käynnissä olevien koulutusten käytännön järjestelyistä pidetään huolta. |
| |
Opetuksen tavoitteiden ja rakenteen kuvaaminen |
| |
Laaditaan opetussuunnitelman pohjalta konkreettinen opetusohjelma tietylle ajanjaksolle |
| |
Toteutetaan opetustarjontaan otettu opetussuunnitelmassa määritelty opetusjakso |
|
KORKEAKOULUN JA OPISKELIJAN YHTEISET PROSESSIT | Mitä pysyvää hankkeessanne syntyy, jonka jatkuvuudesta ja laajamittaisesta soveltamisesta tulisi nyt jo keskustella? Miten hankkeenne tuotosten ylläpidosta voisi huolehtia yhteisesti myös hankekauden jälkeen?
| Tuotoksen laajuus (korkeakoulukohtainen - koulutusalakohtainen - alueellinen - valtakunnallinen) |
---|---|---|
Korkeakoulut tekevät opiskelijavalinnan. Sisältää mm. valintaperusteiden suunnittelun ja valinnan toteuttamisen. |
| |
"Kuinka toimin opettajana" + sähköisten palveluiden tukipalvelu, huomioidaan viestintä opiskelijan ja ohjaustahon välillä. |
| |
Opiskeluoikeus on voimassa rajoitetun ajan. Opiskeluoikeus voi päättyä koulutuksen hyväksyttyyn suorittamiseen tai muulla tavalla, esimerkiksi opiskeluoikeuden voimassaolon päättymiseen tai opiskeluoikeudesta luopumiseen. |
| |
Opiskeluun nähden ulkoinen toiminta, joka tukee opiskelijaa käytännön asioiden hoitamisessa ja yleisessä asioiden hallinnassa, viestintä opiskelijan ja ohjaustahon välillä. |
|
OPISKELIJAN PROSESSIT | Mitä pysyvää hankkeessanne syntyy, jonka jatkuvuudesta ja laajamittaisesta soveltamisesta tulisi nyt jo keskustella? Miten hankkeenne tuotosten ylläpidosta voisi huolehtia yhteisesti myös hankekauden jälkeen? | Tuotoksen laajuus (korkeakoulukohtainen - koulutusalakohtainen - alueellinen - valtakunnallinen) |
---|---|---|
Opiskelijapaikasta kiinnostunut hakee opiskelijaksi |
| |
Opiskelija tekee omia opintojaan koskevia suunnitelmia ja ratkaisuja. Tutkinnon rakennetta koskevien ratkaisujen lisäksi tämä prosessi sisältää myös lukujärjestyksen tekemisen. |
| |
Toiminta, jossa henkilö käyttää aikaa ja tietoista huomiota uusien tietojen tai taitojen omaksumiseen tai osaamisen kartuttamiseen |
|